rike

See also: Rike, rìkè, Ríke, Rĩke, rikë, and -rike

English

Etymology

Results from the difficulty of pronouncing the phoneme /l/ for L1 speakers of many Far East languages.

Pronunciation

• IPA^(key): /ɹaɪk/

• Audio (Southern England):

  (file)

• Rhymes: -aɪk

Verb

rike (third-person singular simple present rikes, present participle riking, simple past and past participle riked)

1. (Far East) Pronunciation spelling of like.

Anagrams

• Keri, Riek, keri, Erik, Keir, k'rei, Kier, keir, kier

Finnish

Etymology

Derived from the verb rikkoa (“to break”) +‎ -e.

Pronunciation

• IPA^(key): /ˈrikeˣ/, [ˈrik̟e̞(ʔ)]
• Rhymes: -ike
• Hyphenation^(key): ri‧ke

Noun

rike

1. (law) minor offence/offense, misdemeanor, infraction
2. (sports) foul

Declension

Inflection of rike (Kotus type 48*A/hame, kk-k gradation)
nominative		rike	rikkeet
genitive		rikkeen	rikkeiden rikkeitten
partitive		rikettä	rikkeitä
illative		rikkeeseen	rikkeisiin rikkeihin
		singular	plural
nominative		rike	rikkeet
accusative	nom.	rike	rikkeet
	gen.	rikkeen
genitive		rikkeen	rikkeiden rikkeitten
partitive		rikettä	rikkeitä
inessive		rikkeessä	rikkeissä
elative		rikkeestä	rikkeistä
illative		rikkeeseen	rikkeisiin rikkeihin
adessive		rikkeellä	rikkeillä
ablative		rikkeeltä	rikkeiltä
allative		rikkeelle	rikkeille
essive		rikkeenä	rikkeinä
translative		rikkeeksi	rikkeiksi
abessive		rikkeettä	rikkeittä
instructive		—	rikkein
comitative		See the possessive forms below.

Possessive forms of rike (Kotus type 48*A/hame, kk-k gradation)

first-person singular possessor singular plural nominative rikkeeni rikkeeni accusative nom. rikkeeni rikkeeni gen. rikkeeni genitive rikkeeni rikkeideni rikkeitteni partitive rikettäni rikkeitäni inessive rikkeessäni rikkeissäni elative rikkeestäni rikkeistäni illative rikkeeseeni rikkeisiini rikkeihini adessive rikkeelläni rikkeilläni ablative rikkeeltäni rikkeiltäni allative rikkeelleni rikkeilleni essive rikkeenäni rikkeinäni translative rikkeekseni rikkeikseni abessive rikkeettäni rikkeittäni instructive — — comitative — rikkeineni second-person singular possessor singular plural nominative rikkeesi rikkeesi accusative nom. rikkeesi rikkeesi gen. rikkeesi genitive rikkeesi rikkeidesi rikkeittesi partitive rikettäsi rikkeitäsi inessive rikkeessäsi rikkeissäsi elative rikkeestäsi rikkeistäsi illative rikkeeseesi rikkeisiisi rikkeihisi adessive rikkeelläsi rikkeilläsi ablative rikkeeltäsi rikkeiltäsi allative rikkeellesi rikkeillesi essive rikkeenäsi rikkeinäsi translative rikkeeksesi rikkeiksesi abessive rikkeettäsi rikkeittäsi instructive — — comitative — rikkeinesi first-person plural possessor singular plural nominative rikkeemme rikkeemme accusative nom. rikkeemme rikkeemme gen. rikkeemme genitive rikkeemme rikkeidemme rikkeittemme partitive rikettämme rikkeitämme inessive rikkeessämme rikkeissämme elative rikkeestämme rikkeistämme illative rikkeeseemme rikkeisiimme rikkeihimme adessive rikkeellämme rikkeillämme ablative rikkeeltämme rikkeiltämme allative rikkeellemme rikkeillemme essive rikkeenämme rikkeinämme translative rikkeeksemme rikkeiksemme abessive rikkeettämme rikkeittämme instructive — — comitative — rikkeinemme second-person plural possessor singular plural nominative rikkeenne rikkeenne accusative nom. rikkeenne rikkeenne gen. rikkeenne genitive rikkeenne rikkeidenne rikkeittenne partitive rikettänne rikkeitänne inessive rikkeessänne rikkeissänne elative rikkeestänne rikkeistänne illative rikkeeseenne rikkeisiinne rikkeihinne adessive rikkeellänne rikkeillänne ablative rikkeeltänne rikkeiltänne allative rikkeellenne rikkeillenne essive rikkeenänne rikkeinänne translative rikkeeksenne rikkeiksenne abessive rikkeettänne rikkeittänne instructive — — comitative — rikkeinenne third-person possessor singular plural nominative rikkeensä rikkeensä accusative nom. rikkeensä rikkeensä gen. rikkeensä genitive rikkeensä rikkeidensä rikkeittensä partitive rikettään rikettänsä rikkeitään rikkeitänsä inessive rikkeessään rikkeessänsä rikkeissään rikkeissänsä elative rikkeestään rikkeestänsä rikkeistään rikkeistänsä illative rikkeeseensä rikkeisiinsä rikkeihinsä adessive rikkeellään rikkeellänsä rikkeillään rikkeillänsä ablative rikkeeltään rikkeeltänsä rikkeiltään rikkeiltänsä allative rikkeelleen rikkeellensä rikkeilleen rikkeillensä essive rikkeenään rikkeenänsä rikkeinään rikkeinänsä translative rikkeekseen rikkeeksensä rikkeikseen rikkeiksensä abessive rikkeettään rikkeettänsä rikkeittään rikkeittänsä instructive — — comitative — rikkeineen rikkeinensä

Derived terms

• rikkeetön

 

compounds

• pikkurike
• pysäköintirike
• rikemaksu
• rikesakko
• tekijänoikeusrike

 

Related terms

• rikos

Further reading

• “rike”, in Kielitoimiston sanakirja [Dictionary of Contemporary Finnish]‎^[1] (in Finnish) (online dictionary, continuously updated), Kotimaisten kielten keskuksen verkkojulkaisuja 35, Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus (Institute for the Languages of Finland), 2004–, retrieved 2023-07-03

Anagrams

• Erik, keri, reki

Middle Dutch

Alternative forms

• rijc

Etymology 1

From Old Dutch rīki, from Proto-West Germanic *rīkī, from Proto-Germanic *rīkiją.

Noun

rike n

1. lordship, dominion
2. realm

Inflection

This noun needs an inflection-table template.

Descendants

• Dutch: rijk
• Limburgish: riek

Etymology 2

From Old Dutch rīki, from Proto-West Germanic *rīkī, from Proto-Germanic *rīkijaz.

Adjective

rike

1. powerful, mighty
2. important
3. rich

Inflection

Adjective
		Masculine	Feminine	Neuter	Plural
Nominative	Indefinite	rike	rike	rike	rike
	Definite	rike		rike
Accusative	Indefinite	riken	rike	rike	rike
	Definite			rike
Genitive	Indefinite	rikes	riker	rikes	riker
	Definite	rikes, riken		rikes, riken
Dative		riken	riker	riken	riken

Descendants

• Dutch: rijk
• Limburgish: riek

Further reading

• “rike (III)”, in Vroegmiddelnederlands Woordenboek, 2000
• “rike (IV)”, in Vroegmiddelnederlands Woordenboek, 2000
• Verwijs, E., Verdam, J. (1885–1929) “rike (I)”, in Middelnederlandsch Woordenboek, The Hague: Martinus Nijhoff, →ISBN, page I
• Verwijs, E., Verdam, J. (1885–1929) “rike (II)”, in Middelnederlandsch Woordenboek, The Hague: Martinus Nijhoff, →ISBN, page II

Middle English

Etymology 1

Adjective

rike

1. Alternative form of riche (“rich”)

Etymology 2

Noun

rike

1. Alternative form of riche (“realm”)

   For al þis rike A ded knyght wald I noght strike. — Seven Sages, a1425

Norwegian Bokmål

Etymology 1

From Old Norse ríki.

Noun

rike n (definite singular riket, indefinite plural riker, definite plural rika or rikene)

1. an empire
2. a realm
3. a kingdom (see also kongerike)

Derived terms

• bokrike
• brevrike
• det britiske rike
• det tredje rike
• dyrerike
• dødsrike
• Frankrike
• himmelrike
• keiserrike
• kongerike
• mineralrike
• oldtidsrike
• Perserriket
• planterike
• riksråd
• Romerriket
• Østerrike

 

Etymology 2

See the etymology of the corresponding lemma form.

Adjective

rike

1. definite singular of rik
2. plural of rik

References

• “rike” in The Bokmål Dictionary.

Norwegian Nynorsk

Pronunciation

• IPA^(key): /²riːçə/, /²riːkə/

Etymology 1

From Old Norse ríki.

Noun

rike n (definite singular riket, indefinite plural rike, definite plural rika)

1. an empire
2. a realm
3. a kingdom (see also kongerike)

Derived terms

Terms derived from rike

• Austerrike
• bokrike
• brevrike
• det britiske riket
• det tredje riket
• dyrerike
• dødsrike
• Frankrike
• himmelrike
• keisarrike
• kongerike
• mineralrike
• oldtidsrike
• planterike
• riksråd

Etymology 2

See the etymology of the corresponding lemma form.

Adjective

rike

1. definite singular of rik
2. plural of rik

References

• “rike” in The Nynorsk Dictionary.

Anagrams

• krei, reik, reki

Swedish

Pronunciation

• IPA^(key): /ˈriːˌkɛ/

Etymology 1

From Old Norse ríki, from Proto-Germanic *rīkiją, from Proto-Germanic *rīks, an early borrowing from Proto-Celtic *rīxs, from Proto-Indo-European *h₃rḗǵs. Cognate with Dutch rijk and German Reich.

Noun

rike n

1. a realm, kingdom, empire, nation

   De båda rikena skola hafwa twå gemensamma huvudmynt.

   The two kingdoms shall have two common main currencies. (Sweden and Norway, two realms united under one king, 1814-1905)

2. (taxonomy) a kingdom (animal, plant) of biological classification

Usage notes

• (definite form "riket" to mean Sweden) Recommendations against the use of this word in legal prose, together with suggested replacements, are found in Svarta listan : Ord och fraser som kan ersättas i författningsspråk (4th ed., 2011), published by the government of Sweden. The recommendations apply primarily to governmental texts; they may or may not apply to other legal prose.

Declension

Declension of rike

		nominative	genitive
singular	indefinite	rike	rikes
	definite	riket	rikets
plural	indefinite	riken	rikens
	definite	rikena	rikenas

Compounds

• djurriket
• Frankrike
• Kräftriket
• kungarike
• mineralriket
• Österrike
• riksåklagare
• riksangelägenhet
• riksäpple
• riksdag
• riksgräns
• rikslarm
• rikslikare
• riksomfattande
• riksråd
• riksrätt
• rikssvenska
• Sverige - originally Svea rike
• växtriket

Etymology 2

See the etymology of the corresponding lemma form.

Adjective

rike

1. definite natural masculine singular of rik

References

• rike in Svensk ordbok (SO)
• rike in Svenska Akademiens ordlista (SAOL)
• rike in Svenska Akademiens ordbok (SAOB)

Anagrams

• Erik