Äitiyspakkaus

äideille annettava tuotemuotoinen avustus

Äitiyspakkaus on Suomessa asuvalle raskaana olevalle äidille tai adoptioäidille myönnettävä äitiysavustus. Sen myöntää Kela. Äitiyspakkaus sisältää lasten vaatteita sekä muita tarpeellisia tavaroita, kuten pyyheliinan, vuodevaatteet, peitteen, makuupussin ja hoitotarvikkeita.[1]

Vanhemmat iloitsemassa äitiyspakkauksesta.

Äitiyspakkauksen edeltäjä oli Mannerheimin Lastensuojeluliiton jakama kiertokori, jota annettiin vähävaraisille äideille. Äitiysavustus tuli saataville vähävaraisille vuonna 1937 ja kaikille äideille vuonna 1949. Suomen mallin mukaisesti äitiyspakkauskokeiluja on tehty yli 30 maassa. Monet kokeiluista ovat olleet yksittäisiä, mutta Skotlannissa alettiin jakaa vuonna 2017 äitiyspakkausta kaikille vastasyntyneille.

Vuonna 2020 äitiyspakkauksessa oli 56 tuotetta. Tuolloin asiakkaat pääsivät ensimmäistä kertaa vaikuttamaan pakkauksen sisältöön Kelan järjestämällä äänestyksellä ulkohaalarin kuosista.[2]

Historia

muokkaa

Äitiyspakkauksen juuret ovat kiertokoreissa, joihin Mannerheimin Lastensuojeluliitto hankki vauvantarvikkeita lainattaviksi vähävaraisille äideille. Liiton paikalliset osastot toimivat yhdessä kunnallisen sosiaalitoimen tai kätilön kanssa koreja tarvitsevien perheiden löytämiseksi. Palautettujen kiertokorien vaatteet pestiin ja paikattiin ja kierrätettiin seuraavalle tarvitsijalle.[3]

 
Äiti, tytär ja äitiyspakkaus (1948).

Äitiyspakkaus liittyy myös osuustoimintaan. Elannon toimitusjohtaja Väinö Tannerin Sveitsistä saaman idean mukaisesti Elanto alkoi jakaa vuonna 1931 kummilahjoja jäsenperheiden vastasyntyneille lapsille. Osuuskaupan lahja oli iso pahvilaatikko, jossa oli lastentarvikkeita: vaatteita, lastenhoitoa opettava kirjanen sekä säätökassan tilikirja; tilille oli valmiiksi talletettu 10 markkaa. Osuusliikkeen äitiyslaatikkoja jaettiin vuoteen 1939 saakka. Sitten ajatus äitiyspakkauksesta siirtyi valtiolle.[4][5]

 
Äitiyspakkauksen sisältöä vuonna 1957.
 
Äitiyspakkauksen laatikko vuosilta 1970–1973

Äitiysavustus tuli vähävaraisten äitien saataville vuonna 1937. Taustalla oli huoli vähenevästä syntyvyydestä ja suuresta lapsikuolleisuudesta. Avustuksen saamisen ehtona oli, että äiti hakeutuu raskausaikana terveydenhuollon piiriin.[6] Kaikkien äitien saataville äitiysavustus tuli vuonna 1949. Kela on vastannut äitiyspakkauksen toimittamisesta vuodesta 1994 alkaen. Tätä ennen sen toimittivat Sosiaalihallitus (nykyinen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos) ja Valtion hankintakeskus.[7]

Koska äitiyspakkauksen saamisen edellytyksenä on hakeutuminen äitiysneuvolaan, se on houkutellut odottavia äitejä saamaan hoito-ohjeita ja tulemaan järjestyneen seurannan pariin.[8]

Äitiyspakkauksen jakelu

muokkaa

Oikeus äitiyspakkaukseen alkaa, kun äidin raskaus on kestänyt vähintään 154 päivää ja hän on käynyt terveystarkastuksessa lääkärissä tai neuvolassa ennen neljännen raskauskuukauden päättymistä.[1] Äitiyspakkausta haetaan verkkopankkitunnuksilla Kelan verkkosivuilla.[9]

Pakkauksen sisältö kilpailutetaan vuosittain, ja sisältö pysyy pääpiirteittäin samankaltaisena. Äitiyspakkauksen sisältöä pyritään uudistamaan asiakaspalautteiden perusteella. Uusi pakkaus otetaan käyttöön, kun aiempi on jaettu loppuun. Vuonna 2016 tämä tapahtui maaliskuussa. [9]

Äitiyspakkauksen sijaan vanhempi voi valita rahallisen äitiysavustuksen. Kesäkuusta 2018 rahallinen avustus on ollut 170 euroa[1] (tätä ennen avustuksen suuruus oli 140 euroa).[10] Äitiyspakkauksen valitsee 95 % ensisynnyttäjistä[11] ja 66 % kaikista äideistä.[7]

Sisältö

muokkaa
 
Vuoden 2000 laatikko.

Vuonna 2020 äitiyspakkauksessa oli 56 tuotetta.

  • ulkohaalari, josta saa vetoketjun avulla makuupussin
  • lämpötöppöset
  • peitemakuupussi
  • kevyttoppapuku
  • villasekoitehaalari
  • kolme myssyä
  • sukkahousut
  • sukat ja lapaset
  • liukuestesukat
  • yhdeksän bodya
  • kolmet potkuhousut
  • kolmet leggingsit
  • kahdet housut
  • puolipotkuhousut
  • collegehaalari
  • yöpuku
  • petivaatteet
  • viltti
  • pyyheliina
  • kynsisakset
  • vauvan hammasharja
  • viisi kondomia
  • nännivoidetta
  • liukuvoidetta
  • kaksi kestoliivinsuojaa
  • kymmenen terveyssidettä
  • kylpylämpömittari
  • lasten hiusharja
  • kuumemittari
  • ruoka- ja kuolalappu
  • ensikirja
  • unilelu ja laatikko, jota voi käyttää myös vuoteena.[12]

Vuoden 2023 äitiyspakkauksessa on 38 erilaista tuotetta. Yhteen äitiyspakkaukseen käytetään rahaa 170 euroa, ja hintojen nousun takia 170:llä eurolla ei saa enää yhtä paljon tuotteita kuin aiemmin.[13]

2024 äitiyspakkauksessa on 39 tuotetta. Niistä seitsemän on valmistettu Suomessa. Suomessa on valmistettu housut, peite­makuupussi, peite, hiusharja, patja, terveys­siteet ja vuode­laatikko eli pahvi­laatikko, jossa koko pakkaus toimitetaan. Kahdeksan tuotetta on valmistettu muualla EU:ssa. [14]

Äitiyspakkaus muualla

muokkaa

Suomen mallin innoittamana äitiyspakkauksen tyylisiä kokeiluja on tehty kaikkiaan yli 30 maassa.[15]

Japanilaisessa Urayasun kaupungissa otettiin käyttöön vuonna 2015 ”äitiyslaukku”. Muuallakin Japanissa on harkittu neuvolajärjestelmän ja äitiyspakkauksen käyttöön ottamista.[16] Myös Uuden-Seelannin Waikato on tehnyt suomalaisesta äitiyspakkauksesta oman versionsa. Se on tarkoitettu maorien terveyspalvelun piirissä oleville äideille.[17] Meksikon hallitus aloitti vuonna 2015 hankkeen, jossa maan pääkaupungin Méxicon pienituloisille äideille jaetaan äitiyspaketteja Suomen esimerkin mukaisesti.[18]

Kanadan Albertassa Calgaryn yliopisto aloitti äitiyspakkausten jakamisen tammikuussa 2016. Projekti on osa tutkimushanketta, jossa tutkitaan ensimmäisen lapsensa saaneita perheitä ja etsitään keinoja perheolojen parantamiseen. Pakkaus on sekä toiminnallisuudeltaan että sisällöltään suomalaistyyppinen. Myös Yhdysvalloissa Texasin osavaltion Bexarin piirikunnassa on alettu jakaa äitiyspakkauksia.[19]

Irlanti

muokkaa

Irlannin hallitus ilmoitti 17. heinäkuuta 2020 ottavansa äitiyspakkauksen käyttöönoton osaksi hallitusohjelmaa.[20] Käyttöönotto on käynnistymässä helmikuusta 2023 alkaen 500 kappaleen pilottiohjelmalla, jossa Dublinin Rotunda Hospitalissa ja University Hospital Waterfordissa 20. viikon tarkastuksella käyvät vanhemmat voivat tilata Little Baby Bundlen.[21]

Skotlanti

muokkaa

Skotlannissa alettiin vuoden 2017 alusta jakaa suomalaisten äitiyspakkausten inspiroimia vauvapakkauksia (engl. baby box) aluksi kokeiluna. Kokeilu oli tarkoitus pysyväistää ja laajentaa koko Skotlannin kattavaksi jo keväällä 2017, mutta hanke jäi aikataulustaan jälkeen ja siirtyi elokuun puoliväliin. Vauvapakkauksesta on syntynyt myös poliittista kädenvääntöä muun muassa arvioitua korkeampien kustannusten vuoksi ja myös siksi, että Suomen mallin mukaan pakkauksen voi saada tulotasosta riippumatta. Toukokuussa 2017 EU-parlamentissa Brysselissä järjestettiin Suomen europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natrin emännöimä tilaisuus, jossa Skotlannin meppi Catherine Stihler esitteli skottien pakkausta. Stihlerin tavoitteena on, että vauvapakkaus olisi saatavilla koko Britannian ja Euroopan unionin vastasyntyneille.[22][23]

 
Äitiysavustuspakkauksesta tehty vauvansänky.

Elokuussa 2017 alkaa äitiyspakkausten jakaminen kaikille raskaana oleville naisille Skotlannissa. Brittiläinen hyväntekeväisyysjärjestö The Lullaby Trust toimii kätkytkuolemien estämiseksi, tukee imeväisikäisten terveyttä ja vauvan äkillisen kuoleman kohdanneita vanhempia. Järjestö on kieltänyt esitteidensä liittämisen Britanniassa jaettaviin äitiyspakkauksiin, koska ei halua suositella äitiyspakkauksia. Järjestö on kyseenalaistanut vauvalaatikon turvallisuuden, koska sen mukaan ei ole näyttöä siitä, että vauvan nukuttaminen pahvilaatikossa vähentäisi kätkytkuolemia tai lapsikuolleisuutta. The Lullaby Trust on kritisoinut myös pahvilaatikon turvallisuutta vauvan nukkumapaikkana yleensä ja perustelee tätä sillä, ettei vauvalaatikoista ole olemassa mitään virallista turvallisuusstandardia. Skotlannin hallituksen mukaan sen jakamat laatikot ovat turvallisia. Suomen Kelan asiantuntija Johanna Aholainen taas sanoo, että suomalainen laatikko on täysin turvallinen nukkumapaikka vauvalle ja toteaa, ettei Suomessa ole koskaan väitettykään, että vauvalaatikko suojaisi kätkytkuolemalta.[24][25]

Lähteet

muokkaa
  1. a b c Äitiysavustus ja äitiyspakkaus (Arkistoitu – Internet Archive) Kela
  2. Tällainen on uusi äitiyspakkaus - ensi kertaa mukana yleisön valitsema kuosi www.iltalehti.fi. Viitattu 27.4.2020.
  3. Kiertokori - äitiyspakkaus syntyy Ylppö. Viitattu 8.12.2015.
  4. Onnea vastasyntyneelle (s. 79) Yhteishyvä 2/2017. 29.3.2017. HOK-Elanto. Viitattu 1.6.2017.
  5. Lukkari, Leena: Elämän eväät (s. 87) Yhteishyvä 2/2017. 29.3.2017. HOK-Elanto. Viitattu 1.6.2017.
  6. Kotoinen äitiyspakkauksemme on ainoa lajissaan Elävä arkisto. Yleisradio. Viitattu 13.8.2015.
  7. a b Äitiysavustuksen historia (Arkistoitu – Internet Archive) Kela
  8. Kiertokorista äitiyspakkaukseen Metropolia Ammattikorkeakoulu. Viitattu 8.12.2015.
  9. a b Äitiyspakkaus Kela. Viitattu 23.11.2016.
  10. Äitiysavustukseen 30 euroa lisää – Korotus kesäkuussa tai sen jälkeen vauvan saaville Yle Uutiset. 27.2.2018. Viitattu 5.3.2021.
  11. Edelliset äitiyspakkaukset (Arkistoitu – Internet Archive) Kela
  12. Äitiyspakkaus 2020 kela.fi. Arkistoitu 1.5.2020. Viitattu 27.4.2020.
  13. Äitiyspakkaus | Kondomit putosivat pois uudesta äitiyspakkauksesta Helsingin Sanomat. 13.12.2022. Viitattu 23.8.2023.
  14. Yritykset | Äitiyspakkauksessa on vain yksi Suomessa valmistettu vaate – Tilaus on pienelle yritykselle jättipotti Helsingin Sanomat. 17.4.2024. Viitattu 17.4.2024.
  15. Baby box: Canada is adopting of one of Finland's smartest ideas The Independent. 25.1.2016. Viitattu 5.2.2016.
  16. Pelkonen, Linda: Tältä näyttää japanilainen äitiyspakkaus – ”Suomi teki vaikutuksen” 4.8.2015. Uusi Suomi. Viitattu 13.8.2015.
  17. Ervasti, Anu-Elina: Suomesta tuttu äitiyspakkaus käyttöön Uudessa-Seelannissa – mukana myös eksoottisempi tavara Ilta-Sanomat. 21.4.2015. Viitattu 23.12.2019.
  18. Manninen, Tea & Karjalainen, Tero: Suomalainen äitiyspakkaus valloittaa jälleen maailmaa – nyt mallia otti Meksiko Ilta-Sanomat. 31.8.2015. Viitattu 23.12.2019.
  19. Kokkonen, Yrjö: Kanadassa alettiin jakaa äitiyspakkauksia – "yksi Suomen parhaista ideoista" Yle Uutiset. Viitattu 23.1.2016.
  20. https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/d0f0e4b2-ecb6-4778-b2de-5c077ed88829
  21. 500 expectant parents to be gifted a Little Baby Bundle under government pilot scheme for parents with newborns Gov.ie.
  22. "Baby boxes begin" 1.1.2017. Skotlannin Hallituksen internetsivusto. Viitattu 15.1.2017.
  23. Sipilä, Annamari; Mykkänen, Pekka: Skotlannin äitiyspakkauksesta tuli poliittinen lyömäase – hanke miellyttää silti monia skotteja Helsingin Sanomat. 31.5.2017. Viitattu 1.6.2017.
  24. Briteissä kiistellään äitiyspakkauksen turvallisuudesta – Kelan mukaan vauvalaatikko on turvallinen Yle Uutiset. Viitattu 3.8.2017.
  25. Are cardboard baby boxes safe for a sleeping baby? www.lullabytrust.org.uk. Arkistoitu 4.8.2017. Viitattu 3.8.2017. (englanniksi)

Aiheesta muualla

muokkaa
  NODES
see 9