Édouard Herriot
Édouard Herriot (5. heinäkuuta 1872 Troyes – 26. maaliskuuta 1957 Lyon) oli ranskalainen poliitikko, joka johti vuosien ajan Radikaalipuoluetta ja toimi Ranskan pääministerinä kolmesti: vuosina 1924–1925, 1926 ja 1932.[1]
| Édouard Herriot | |
|---|---|
 |
|
| Ranskan pääministeri | |
| Presidentti | Gaston Doumergue |
| Edeltäjä | Frédéric François-Marsal |
| Seuraaja | Paul Painlevé |
| Presidentti | Gaston Doumergue |
| Edeltäjä | Aristide Briand |
| Seuraaja | Raymond Poincaré |
| Presidentti | Albert Lebrun |
| Edeltäjä | André Tardieu |
| Seuraaja | Joseph Paul-Boncour |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 5. heinäkuuta 1872 Troyes, Ranska |
| Kuollut | 26. maaliskuuta 1957 (84 vuotta) Lyon, Ranska |
| Tiedot | |
| Puolue | Radikaalipuolue |
 Nimikirjoitus |
|
Herriot oli upseerin poika ja hän valmistui École Normale Supérieure -korkeakoulusta vuonna 1894. Hän toimi aluksi lyseonopettajana Nantesissa ja Lyonissa ja saavutti mainetta kirjallisuudentutkijana. Hän tutki muun muassa historiallisia kirjeitä. Herriot valittiin Lyonin kaupunginvaltuustoon vuonna 1904 ja seuraavana vuonna kaupungin pormestariksi. Hän toimi sen jälkeen Lyonin pormestarina muun uransa ohessa kuolemaansa asti, lukuun ottamatta toisen maailmansodan aiheuttamaa muutaman vuoden katkosta. Menestys pormestarina toi hänelle suuren paikallisen arvostuksen. Herriot valittiin vuonna 1910 Rhônen departementin yleisneuvostoon ja 1912 paikalliseen senaattiin.[1]
Radikaalipuoluetta koko uransa ajan edustanut Herriot toimi ministerinä yhdeksässä hallituksessa, ensi kerran Aristide Briandin hallituksessa joulukuusta 1916 maaliskuuhun 1917. Tultuaan vuonna 1919 valituksi edustajainkamariin hän kohosi pian puolueensa johtohahmoksi. Ensimmäistä maailmansotaa seuranneet vuodet olivat Ranskassa oikeiston vallan aikaa ja Herriot toimi oppositiojohtajana. Hänen johtamansa radikaalien ja sosialistien yhteinen Cartel des Gauches -vasemmistoliittouma saavutti voitin toukokuun 1924 parlamenttivaaleissa. Painostettuaan oikeistoa tukeneen presidentti Alexandre Millerandin eroamaan Herriot kohosi kesäkuussa pää- ja ulkoministeriksi. Herriotin ensimmäinen hallitus hyväksyi Dawesin suunnitelman ja lopetti Ruhrin alueen miehityksen Saksassa. Hallitus joutui huhtikuussa 1925 vaikeuksiin, kun frangin kurssi laski jyrkästi ja valuuttavaranto hupeni. Tällöin valtiovarainministeri Étienne Clémentel erosi tehtävästään. Ranskan senaatti sääti poikkeuslakeja talouden vakauttamiseksi, mutta Herriotin hallitus joutui silti eroamaan.[2]. Herriotin toinen hallitus kesäkuussa 1926 oli virassa vain kolme päivää, minkä jälkeen Herriot toimi 1926–1928 opetusministerinä Raymond Poincarén hallituksessa.[1]
Herriot oli kolmannen kerran pääministerinä kesäkuusta joulukuuhun 1932. Lisäksi hän oli varapääministerinä Gaston Doumerguen ja Pierre-Étienne Flandinin hallituksissa 1934–1935. Hän toimi edustajainkamarin puhemiehenä 1936–1940. Parlamentin luovuttaessa ylimmän vallan marsalkka Philippe Pétainille heinäkuussa 1940 Herriot pidättäytyi äänestämästä. Vichyn hallitus vangitsi hänet syksyllä 1942 sen jälkeen kun hän oli kritisoinut parlamentin pysyvien valiokuntien lakkauttamista. Hänet vietiin myöhemmin vankina Saksaan, josta neuvostojoukot vapauttivat hänet huhtikuussa 1945. Herriot palasi vielä sodan jälkeen aiempiin tehtäviinsä sekä Radikaalipuolueen puheenjohtajaksi. Hänet nimitettiin 1946 myös Ranskan akatemian jäseneksi. Vuosina 1947–1954 Herriot toimi neljännen tasavallan kansalliskokouksen puhemiehenä. Hän oli mukana myös Euroopan neuvoston toiminnassa.[1]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c d Édouard Herriot (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 30.3.2013.
- ↑ Carlquist, Gunnar (toim.) Svensk uppslagsbok. Malmö, osa 12 s. 1165–1167.
Aiheesta muualla
muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Édouard Herriot Wikimedia Commonsissa
- Edoaurd Herriot (ranskaksi) Assemblée Nationale