Šillinki (Iso-Britannia)
Šillinki (engl. shilling) oli Englannin punnan jakoyksikkö vuoteen 1971 asti. Yhdessä punnassa oli 20 šillinkiä ja yhdessä šillingissä 12 penniä, jolloin punnassa oli yhteensä 240 penniä.[1]
Šillinki sai erillisenä kolikkona alkunsa 1500-luvun alussa Henrik VII:n valtakauden loppupuolella. 1500-luvun puoliväliin asti šillinki tunnettiin nimellä testoon italian kielen sanan testone mukaan, jota käytettiin hallitsijan kuvalla varustetusta kolikosta. Myöhemmin šillingistä alettiin käyttää kansankielessä nimitystä bob – sanan ensimmäinen tunnettu esiintyminen tässä merkityksessä on vuodelta 1789. Šillinki oli halkaisijaltaan 24 millimetriä.[1][2]
Šillinkejä ei vedetty kierrosta välittömästi Yhdistyneen kuningaskunnan siirtyessä desimaalimuotoiseen valuuttaan vuonna 1971, vaan šillingit pysyivät käytössä samanarvoisina kuin ennenkin eli 1/20 punnan (viiden uuden pennin) arvoisina. Šillingit lakkasivat olemasta käypää valuuttaa vasta vuonna 1990, jolloin vuonna 1968 käyttöön otetut viiden pennin kolikot korvasivat ne täydellisesti.[1] Brittiläisistä pankeista ainakin NatWest, Barclays ja Lloyds Bank vaihtavat šillinkejä desimaalimuotoiseksi rahaksi.[3]
Katso myös
muokkaaLähteet
muokkaa- ↑ a b c Shilling - Old British Coin Denominations The Royal Mint Museum. Arkistoitu 29.11.2014. Viitattu 6.11.2018. (englanniksi)
- ↑ Fleming, R. S.: British Currency During the Victorian Era; knowing your farthings from your florins Kate Tattersall Adventures. 7.6.2014. Viitattu 6.11.2018. (englanniksi)
- ↑ Papworth, Jill: Old coins: strike gold with pre-decimal silver The Guardian. 9.9.2011. Viitattu 4.12.2019. (englanniksi)