18. divisioona (jatkosota)

18. divisioona oli Pohjois-Hämeen sotilasläänin perustama divisioona. Kyseiseen sotilaslääniin kuuluivat Pirkka-Hämeen ja Jyväskylän suojeluskuntapiirit.^[1] Divisioonaan kuului lisäksi Saimaan suojeluskuntapiirin perustamia yksiköitä.

Jatkosodan hyökkäysvaiheessa, Kilpolan taistelujen aikana elokuussa 1941, 18 divisioona eteni kohti Vuoksea venäläisten puolustusrintamaan syntyneestä aukosta, ylitti Vuoksen ja valtasi sillanpääaseman Hopeasalmella. Se oli ratkaiseva murto puna-armeijan puolustusrintamaan.^[2]

Perustaminen

Perustamisen jälkeen divisioonaan kuuluivat muun muassa seuraavat yksiköt:^[3]

Jalkaväkirykmentti 6 (JR 6) perustettiin 6. prikaatin asevelvollisista Sulkavalla
Jalkaväkirykmentti 27 (JR 27) perustettiin Oriveden ja Mäntän alueilla
Jalkaväkirykmentti 48 (JR 48) perustettiin Lievestuoreella, Vesangassa ja Keuruulla
Kenttätykistörykmentti 19:n (KTR 19) I patteristo muodostettiin 6. prikaatin patteristosta ja II sekä III patteristo Keski-Suomen reserviläisistä
Raskas patteristo 26 (RaskPsto 26)
Kevyt osasto 7 (KevOs 7)
Pioneeripataljoona 23 (PionP 23)
Viestipataljoona 24 (VP 24)
253. ilmatorjuntakonekiväärikomppania (253. ItKKK)

18. divisioona pyrittiin varustamaan määrävahvuuksien mukaisesti, joka pääsääntöisesti onnistuikin, tosin joidenkin materiaalierien osalta määrävahvuuksia ei saavutettu.

Ennen elo-syyskuun 1941 Viipurin operaatiota divisioonaan kuului myös Kevyt prikaati T, eversti Matti Tiiaisen komentama nopeiden joukkojen pienoisyhtymä.^[4]

Tammikuun puolivälissä 1942 divisioonalle alistettiin Karjalankannakselle jääneet lakkautetun 12. divisioonan yksiköt.

Komentajat

Divisioonankomentajina olivat:^[5]

Divisioonan komentaja kenraalimajuri Aaro Pajari

eversti Aaro Pajari (3. lokakuuta 1941 kenraalimajuri) 18. kesäkuuta 1941 – 7. tammikuuta 1943
kenraalimajuri Paavo Paalu 7. marraskuuta 1943 – 29. kesäkuuta 1944
eversti Otto Gustaf Snellman 29. kesäkuuta – 30. heinäkuuta 1944
eversti Väinö Oinonen 1. elokuuta – 16. joulukuuta 1944

Tappiot

Yhtymien Päämajalle tekemien määräaikaisilmoitusten mukaan 18. divisioonan kokonaistappiot kaatuneina, haavoittuneina ja kadonneina olivat yhteensä 10 184 henkilöä.^[6]

Katso myös

18. divisioonan muistokivi Rautjärvellä

Lähteet

Sotatieteen laitos: Jatkosodan historia. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1988. ISBN 951-0-15326-5

Viitteet

↑ Sotatieteen laitos: "Jatkosodan historia" osa 1 s.62 ja 101-102
↑ Seppälä, Helge: Vuosisatainen taistelu Karjalasta, s. 170. Taifuuni, 1994. ISBN 951-581-033-7
↑ Sotatieteen laitos: "Jatkosodan historia" osa 1 s.101-102
↑ Jatkosodan pikkujättiläinen 2005, 242
↑ Jatkosodan tiellä, s. 241–259. ('Jatkosodan suomalaisjoukot ja niiden komentajat', laatinut Mikko Kohvakka. toim. Marko Palokangas) Helsinki: Maanpuolustuskorkeakoulu, Sotahistorian laitos, 2004. ISBN 951-25-1522-9
↑ Sotatieteen laitos:"Jatkosodan historia" osa 6 s.494

Suomen armeijan divisioonat jatkosodassa

1. D - 2. D - 3. D - 4. D - 5. D - 6. D - 7. D - 8. D - 10. D - 11. D - 12. D - 14. D - 15 .D - 17. D - 18. D - 19. D - PsD - 1. RD

Tämä sotaan tai sodankäyntiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.

[1] Sotatieteen laitos: "Jatkosodan historia" osa 1 s.62 ja 101-102

[2] Seppälä, Helge: Vuosisatainen taistelu Karjalasta, s. 170. Taifuuni, 1994. ISBN 951-581-033-7

[3] Sotatieteen laitos: "Jatkosodan historia" osa 1 s.101-102

[4] Jatkosodan pikkujättiläinen 2005, 242

[jatkosodan_tiella-5] Jatkosodan tiellä, s. 241–259. ('Jatkosodan suomalaisjoukot ja niiden komentajat', laatinut Mikko Kohvakka. toim. Marko Palokangas) Helsinki: Maanpuolustuskorkeakoulu, Sotahistorian laitos, 2004. ISBN 951-25-1522-9

[6] Sotatieteen laitos:"Jatkosodan historia" osa 6 s.494

[1]

[2]

[3]

[4]

[5]

[6]