Aaron Kangas

suomalainen moukarinheittäjä

Aaron Antton Mikael Kangas (s. 3. heinäkuuta 1997) on suomalainen moukarinheittäjä. Hän edustaa Kankaanpään seudun Leiskua ja hänen valmentajanaan toimii Jarmo Kangas.[1]

Aaron Kangas Jyväskylän Kalevan kisoissa vuonna 2018.

Kangas sijoittui 12:nneksi Eskilstunan alle 20-vuotiaiden EM-kilpailuissa 2015. Hän oli yhdeksäs saman ikäluokan MM-kilpailuissa Bydgoszczissa 2016. Hän sijoittui 11:nneksi samassa puolalaiskaupungissa järjestetyissä alle 23-vuotiaiden EM-kilpailuissa 2017. Vuoden 2019 alle 23-vuotiaiden EM-kilpailuissa Gävlessä Kangas oli viides.[1] Kangas osallistui aikuisten arvokilpailuihin ensimmäisen kerran Eugenen MM-kilpailuissa 2022 ja karsiutui loppukilpailusta tuloksella 69,69.[2] Samoin Münchenin EM-kilpailuissa 2022 hän karsiutui loppukilpailusta tuloksella 71,08, Budapestin MM-kilpailuissa 2023 tuloksella 72,96 ja Rooman EM-kilpailuissa 2024 tuloksella 71,58.[1]

Kalevan kisoista Kangas on saavuttanut moukarinheiton kultaa vuosina 2020, 2021, 2022 ja 2023, hopeaa vuosina 2019 ja 2024 sekä pronssia vuonna 2018. Moukarin SM-talvikilpailuissa hän sai hopeaa 2019. Ennätyksekseen hän on heittänyt 79,05 metriä 5. elokuuta 2020 Espoossa.[1]

Aaron Kankaan veli Arttu Kangas on maaottelutason kuulantyöntäjä.[3]

Lähteet

muokkaa
  1. a b c d Aaron Kangas Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu).
  2. Seppänen: ”Mies oli ihan tikissä, mutta ei aivan osunut” – Kangas: ”Liian kovaa yritin tähän vireeseen nähden” Yleisurheilu.fi. 15.7.2022. Suomen Urheiluliitto. Viitattu 17.7.2022.
  3. Kankaan veljekset lajivoittoihin ja Artun polttarijuhliin yleisurheilu.fi. 31.8.2018. Suomen Urheiluliitto ry. Viitattu 29.7.2020.
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
  NODES
os 13