Aeronomia on geofysiikan osa-alue, joka tutkii ilmakehän ylimpiä osia mesosfääristä lähtien,[1] joidenkin lähteiden mukaan stratosfääristä alkaen.[2]

Ilmakehän rakenne

Alkuperäisen määritelmän mukaan aeronomia tutkii niitä osia ilmakehistä, joissa Auringon säteilyn aiheuttama dissosiaatio ja ionisaatio johtavat merkittäviin fysikaalisiin ja kemiallisiin prosesseihin. Tämä määritelmä sisältää myös muiden planeettojen kaasukehät soveltuvissa osin. Tämän määritelmän Sidney Chapman esitteli kansainvälisen Geodesian ja Geofysiikan liiton yleiskokoukselle vuonna 1954, pari vuotta ennen ensimmäisiä satelliittimittauksia.[3]

Havaintojen saaminen noista ilmakehän osista on vaikeaa. Siihen käytetään tutkimusraketteja, erityisvahvoja luotaimia sekä nykyisin ennen kaikkea kaukokartoitusmenetelmiä. Näistä uusimpia on tähtiokkultaatio, jossa verrataan tähdestä ilmakehän läpi kulkeneen valon spektriä sellaiseen, jonka satelliitti on mitannut samasta tähdestä sellaisella hetkellä, ettei valo kulkenut ilmakehän läpi.[4]

Esimerkkejä aeronomian tutkimuskohteista[2]:

  • otsonikato
  • tulivuorten päästämät aerosolit
  • kasvihuoneilmiö
  • radioaaltojen eteneminen ionosfäärissä
  • magneettiset myrskyt
  • ilman kitkan aiheuttama huojahtelu satelliittien radoissa

Lähteet

muokkaa
  1. Ilmakehä ABC (Arkistoitu – Internet Archive) Ilmatieteen laitos
  2. a b What is aeronomy? Belgian Institute for Space Aeronomy. Arkistoitu 30.1.2009. Viitattu 28.2.2009.
  3. Kockarts, G.: Definition of Space Aeronomy Belgian Institute for Space Aeronomy. Arkistoitu 20.9.2009. Viitattu 1.3.2009.
  4. Tähtiokkultaatio (Arkistoitu – Internet Archive) Ilmatieteen laitos
  NODES
INTERN 2