Alain Resnais

Alain Resnais [alɛ̃ ʁɛnɛ] (3. kesäkuuta 1922 Vannes – 1. maaliskuuta 2014 Pariisi) oli ranskalainen elokuvaohjaaja, jonka 1950- ja 1960-lukujen teokset luokitellaan yleensä niin sanottuun ranskalaiseen uuteen aaltoon kuuluviksi. Pitkästä ja monivaiheisesta urastaan huolimatta Resnais tunnetaan ennen muuta kolmesta varhaisesta elokuvastaan: Yö ja usva (1955), Hiroshima, rakastettuni (1959) ja Viime vuonna Marienbadissa (1961).

Alain Resnais vuoden 1998 César-palkintoseremoniassa Ariane Ascariden, Juliette Binochen ja Agnès Jaouin kanssa.

Ura

Resnais’n pohjakoulutus jäi vähäiseksi. Hän oli intohimoisen kiinnostunut valokuvaamisesta ja sarjakuvista, ja kuvasi 14-vuotiaana 8-millisille kaitafilmeille ensimmäiset lyhytelokuvansa. Valmistuttuaan elokuvakoulusta (L’Institut des hautes études cinématographiques) 1940-luvulla Resnais teki useita lyhytelokuvia. Näitä ovat muun muassa Guernica (1950), joka perustuu Pablo Picasson samannimiseen maalaukseen Espanjan sisällissodasta, ja etenkin tyylillisesti loistavana pidetty Yö ja usva (1955), joka on ensimmäisiä juutalaisten holokaustia ja natsien keskitysleirejä käsitteleviä elokuvia.

Kuuluisimmat Resnais’n elokuvat käsittelevät uudella tavalla ja modernia tekniikkaa hyödyntäen muistin subjektiivisuutta ja todellisuuden monimerkityksellisyyttä. Hänen ensimmäinen pitkä elokuvansa Hiroshima, rakastettuni (1959) on romanttinen draama nuoresta sodanjälkeiseen Hiroshimaan matkustavasta ranskalaisnaisesta ja japanilaisesta arkkitehdista. Takaumat naisen menneisyyteen saksalaisten miehittämässä sodanaikaisessa Ranskassa ovat elokuvassa olennaisia. Elokuva oli menestys, ja Resnais sai sen ansiosta kansainvälistä mainetta.

Resnais’n toinen pitkä elokuva Viime vuonna Marienbadissa (1961), jonka käsikirjoituksen Resnais teki yhteistyössä Alain Robbe-Grilletin kanssa, on rakenteeltaan ja juoneltaan vielä ”vaikeampi”. Elokuvassa mies kohtaa naisen vanhanaikaisessa lomanviettopaikassa yrittäen vakuuttaa tämän siitä, että he ovat tavanneet aiemminkin. Jää epäselväksi, mitä näiden kahden menneisyydessä todella on tapahtunut. Useita kohtauksia esitetään erilaisina versioina, eikä mikään niistä osoittaudu muita todemmaksi. Menneisyys rakentuu vain muistissa, ja muisti on epävarma.

Resnais oli Ranskan uuden aallon ohjaajien (sellaisten kuin François Truffaut ja Jean-Luc Godard) aikalainen, vaikka ei liikkeeseen varsinaisesti kuulunutkaan. Resnais kuului pikemminkin ”vasemman rannan” modernismiin sitoutuneisiin älykköihin, joita olivat muun muassa Agnès Varda ja Jacques Demy ja jotka saivat varsin vähän vaikutteita amerikkalaisesta elokuvasta.

Resnais teki elokuvia 1970-luvun loppuun saakka saavuttaen suhteellista menestystä, mutta 1980-luvulla hänen elokuvansa epäonnistuivat kaupallisesti. Vasta elokuva Smoking/No Smoking (1993) menestyi kohtuullisesti.

Yhteistyökumppanit

Anatole Dauman ja Argos Films tuottivat monet Resnais’n elokuvista. Hän teki yhteistyötä myös kirjailijoiden Raymond Queneayn, Alain Robbe-Grillet’n ja Marguerite Duras’n kanssa.

Palkinnot

• Jean Vigo -palkinto vuosina 1954 ja 1956
• Hopeinen leijona Venetsian elokuvafestivaaleilla vuonna 2006 elokuvasta Coeurs.

Merkitys

Koko Resnais’n tuotannon yhteinen teema on aika, muistojen ylivalta ja muistojen moniselitteisyys. Tässä mielessä Resnais’ta on verrattu Henri Bergsonin filosofiaan ja Marcel Proustin romaaneihin. Resnais pyrki siten kuvaamaan inhimillisen ajattelutavan monimutkaisuutta ja sen sisäistä logiikkaa.

Filmografia

• L'aventure de Guy (1936)
• Schéma d'une identification (1946)
• Ouvert pour cause d'inventaire (1946)
• Visite à Oscar Dominguez (1947)
• Visite à Lucien Coutaud (1947)
• Visite à Hans Hartnung (1947)
• Visite à Félix Labisse (1947)
• Visite à César Doméla (1947)
• Van Gogh (1947)
• Portrait d'Henri Goetz (1947)
• Le lait Nestlé (1947)
• Journée naturelle (1947)
• La bague (1947)
• L'alcool tue (nimellä Alzin Rezarail) (1947)
• Van Gogh (1948)
• Malfray (1948)
• Les jardins de Paris (1948)
• Châteaux de France (1948)
• Guernica (1950)
• Gauguin (1950)
• Pictura (1952)
• Les statues meurent aussi (Chris Markerin kanssa) (1953)
• Nuit et bruillard (Yö ja usva) (1955)
• Toute la mémoire du monde (Koko maailman muisti) (1956)
• Le mystère de l'atelier quinze (André Heinrichin kanssa) (1957)
• Le chant du Styrène (1958)
• Hiroshima, mon amour (Hiroshima, rakastettuni) (1959)
• L'année dernière à Marienbad (Viime vuonna Marienbadissa) (1961)
• Muriel ou Le temps d'un retour (Muriel) (1963)
• La Guerre est finie (Sota on loppunut) (1966)
• Loin du Vietnam, episodi Claude Ridder (1967)
• Je t'aime, je t'aime (Rakastan sinua, rakastan sinua) (1968)
• Cinétracts (1968)
• L'an 01 (1973) (New York scenes)
• Stavisky (Stavisky, ihana lurjus) (1974)
• Providence (Viimeinen kirja) (1977)
• Mon oncle d'Amérique (Amerikan setä) (1980)
• La vie est un roman (1983)
• L'amour à mort (1984)
• Mélo (Musta hehku) (1986)
• I Want to Go Home (Tahtoo kotiin) (1989)
• Contre l'oubli (1991)
• Gershwin (1992)
• Smoking/No Smoking (1993)
• On connaît la chanson (1997)
• Pas sur la bouche (2003)
• Cœurs (2006)
• Les Herbes folles (2009)
• Vous n'avez encore rien vu (2012)
• Aimer, boire et chanter (2014)

Kirjallisuutta

• Resnais-teemakokonaisuus, Filmihullu 2/2015.
• Wilson, Emma: Alain Resnais. Manchester: Manchester University Press, 2006. (englanniksi)

Aiheesta muualla

• Euroscreenwriters-haastattelu (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
• Alain Resnais Tribute (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
• Usean Resnaisin elokuvan analyysi (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
• Frenchfilms.comin yleiskatsaus Resnaisin urasta (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
• Alain Resnais Allmoviessa (englanniksi)
• Alain Resnaisin muistokirjoitus Helsingin Sanomissa