Alan Jones
Alan Stanley Jones (s. 2. marraskuuta 1946 Melbourne, Victoria, Australia)[1][2] on viimeisin australialainen Formula 1 -luokan maailmanmestari kaudelta 1980.[1][2][3][4]
| Alan Jones | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 2. marraskuuta 1946 Melbourne, Victoria, Australia |
| Kansalaisuus |
 Australia |
| Formula 1 -ura | |
| Aktiivivuodet | 1975–1981, 1983, 1985–1986 |
| Talli(t) | Hesketh, Hill, Surtees, Shadow, Williams, Arrows, Lola |
| Kilpailuja | 117 (116 lähtöä) |
| Maailmanmestaruuksia | 1 (1980) |
| Voittoja | 12 |
| Palkintosijoja | 24 |
| Paalupaikkoja | 6 |
| Nopeimpia kierroksia | 13 |
| MM-pisteitä | 199 (206) |
| Ensimmäinen kilpailu | Espanjan GP 1975 |
| Ensimmäinen voitto | Itävallan GP 1977 |
| Viimeinen voitto | Las Vegasin GP 1981 |
| Viimeinen kilpailu | Australian GP 1986 |
Jones saavutti urallaan 24 palkintosijaa, joista 12 oli voittoja ja 7 oli kakkossijoja.[5] Ensimmäisen voittonsa ja palkintosijansa Jones saavutti kolmannella kaudellaan 1977. Tosin hänen ensimmäinen MM-sarjan ulkopuolinen palkintosija on vuodelta 1976.[6]
Ura
muokkaaAlkuvaiheet
muokkaaJones aloitti kilpa-ajamisen nuorena kartingissa, josta siirtyi mestarina 15-vuotiaana Mini-kilpailuihin sekä Formula 2 Cooper -sarjaan.[1][4][7] Jonesin isä Stan Jones oli ajanut jo 1950-60-luvuilla Australian ja Oseanian kilpailuja (ensimmäinen australialaisen voitto kotimaan ulkopuolella), mikä innosti Alania tulemaan yhtä hyväksi kuin hän oli ollut.[1][4][7][8] Jonesin perhe joutui kuitenkin taloudellisiin vaikeuksiin ja Alan päätti muuttaa ajokaverin Brian McGuiren kanssa työn ja kilpa-ajojen perässä ulkomaille 1960-70-luvuilla, jolloin he rahoittivat Formula 3 -ajonsa autokaupoilla.[1][4][7] Myös isä-Stan muutti myöhemmin Alanin perässä Englantiin tukeakseen poikaansa kilpa-ajoissa, mutta kuoli vuonna 1973 ennen kuin näki poikansa ensimmäisen voiton Silverstonen F3-kilpailussa (voittoseppele kuljetettiin isän arkussa Australiaan).[4] Jones sijoittui toiseksi samalla kaudella ja kilpakuljettaja Harry Stiller sai hänet siirrettyä Formula Atlantic -sarjaan kaudeksi 1975.[4][1][7]
Formula 1
muokkaaJones sai kaudeksi 1975 ajopaikan aluksi Heskethiltä, mutta päätti kautensa Hill-tallissa, jonka autolla hän oli parhaimmillaan viides Saksan GP:ssä.[1][2][7][4][9] Kaudeksi 1976 John Surtees palkkasi Jonesin kilpakuljettajaksi, ja vaikka hänen parhaimmat tuloksensa olivat toinen sija Race of Champions -kilpailussa sekä neljäs sija Japanin osakilpailussa, hän ajautui riitoihin tallinjohdon kanssa ja erotettiin kauden lopuksi.[1][2][4][7][10]
Kaudeksi 1977 Jones sai yllättäen paikan Shadow -tallista, kun tallin kilpakuljettaja Tom Pryce menehtyi Etelä-Afrikan GP:ssä.[2][1][7][4] Hän ajoi yllätysvoittoon neljännestätoista lähtöruudusta päihittäen Niki Laudan Itävallan GP:ssä.[1][2][7][4][11] Kilpailun voittajaa juhlittiin erikoisella tavalla, koska kukaan ei uskonut kenenkään muun kuin Laudan voittavan, minkä seurauksena kisajärjestäjillä ei ollut Australian kansallislaulun musiikkia mukana, jolloin hänen kunniakseen soitettiin Paljon onnea vaan -kappale (engl. 'Happy Birthday')[12]
Jonesin saavutukset havaittiin myös Ferrari -tallissa, mutta he valitsivatkin kuljettajakseen Gilles Villeneuven, minkä seurauksena Jones siirtyi alkuvaikeuksista kärsineeseen Williamsille.[1][2][7][4] Hän voitti mestaruuden Patrick Headin suunnittelemalla Williams-tallin autolla vuonna 1980.[1][2][7][4] Jones voitti mestaruuskaudellaan viisi osakilpailua.[1][2] Jo edellisellä kaudella hän oli sijoittunut sarjassa kolmannelle tilalle voittaen neljä osakilpailua.[1][2][4]
Myös kaudella 1981 Jonesilla oli mahdollisuus voittaa mestaruus, mutta auton luotettavuus ja tallitoveri Carlos Reutemannin haluttomuus alistua tallin kakkoskuljettajaksi estivät kaksoismestaruuden ja mestaruuden päätymisen Nelson Piquet'lle.[1][4][13] Kauden 1981 päätteeksi Jones vetäytyi F1-ympyröistä, mutta saatiin houkuteltua rahalla Arrows-talliin ajamaan Yhdysvaltain Long Beachin GP 1983, vaikka kärsi ylipainosta ja jalkavammasta.[1][2][4][14] Vuonna 1984 hän ajoi Le Mansin 24 tunnin ajoja yhdessä Vern Schuppanin ja Jean-Pierre Jarierin kanssa sijoittuen kuudenneksi.[15] Ison rahan houkuttelemana Jones kilpaili jälleen kaudella 1985 Lola-Hart -tallissa heikohkolla menestyksellä, eikä kausi 1986 ollut lainkaan sen parempi, joten Jones vetäytyi kauden jälkeen lopullisesti F1-kilparadoilta.[1][2][4][7] Hän ajoi myös sarjan ulkopuolisissa osakilpailuissa uransa aikana.[2]
Formula 1 -tulokset
muokkaaUrheiluautosarjat
muokkaaJones siirtyi F1-uransa jälkeen ajamaan Australian Super Car ja Touring Car sarjoihin, joissa hän on voittanut, mm. vuoden 1993 James Hardien 12 tunnin ajon sekä vuoden 1995 Winfield Triple Challengen.[1][4][7][16]
Muuta
muokkaa- Jones on toiminut tv-kommentaattorina ja FIA -tuomariston jäsenenä sekä tukenut poikansa Christianin ajouraa.[4]
- Hän ajoi pukeutumalla onnenkaluinaan pitämiin punaisiin alushousuihin.[1][4]
- Hän on tunnettu kilpa-ajouransa aikana ilmaisemista poliittisesti epäkorrekteista kommenteistaan naisia ja ulkomaalaisia kohtaan.[1][4]
- Hänet nimettiin Sport Australia Hall of Fameen vuonna 1985 ja sai The Order of the British Empire -jäsenyyden (MBE) vuonna 1980.[7][17]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac Alan Jones - Australia ESPN. Viitattu 31.7.2016. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x Alan Jones ChicaneF1.com. Viitattu 31.7.2016. (englanniksi)
- ↑ Alan Jones Beats Nelson Piquet to the Title ESPN. Viitattu 31.7.2016. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t Alan Jones Championship - Drivers - Hall of Fame. Formula 1. Viitattu 31.7.2016. (englanniksi)
- ↑ Statistics Drivers - Podiums - 2nd position • STATS F1 www.statsf1.com. Viitattu 4.9.2022.
- ↑ XI Race of Champions • STATS F1 www.statsf1.com. Viitattu 4.9.2022.
- ↑ a b c d e f g h i j k l m Alan Jones MBE - Motor Racing Hall of Fame. Sport Australia Hall of Fame. Arkistoitu 28.9.2013. Viitattu 31.7.2016. (englanniksi)
- ↑ Stan Jones ChicaneF1.com. Viitattu 31.7.2016. (englanniksi)
- ↑ 1975 Driver Standings: Alan Jones Results - Archive 1950-2016. Formula 1. Viitattu 31.7.2016. (englanniksi)
- ↑ 1976 Driver Standings: Alan Jones Results - Archive 1950-2016. Formula 1. (englanniksi)
- ↑ Jones Secures First Win for Shadow ESPN. Viitattu 31.7.2016. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
- ↑ No Winner's Anthem, No Problem, Austria 1977 Six of the Best - Unusual Podium Ceremonies. 2.9.2015. Formula 1. Viitattu 31.7.2016. (englanniksi)
- ↑ Piquet Snatches Title as Jones Wins on Farewell ESPN. Viitattu 31.7.2016. (englanniksi)
- ↑ Watson Takes Remarkable Win from 22nd on the Grid ESPN. Viitattu 31.7.2016. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
- ↑ Chargé, Thierry: Classement des 24 heures du Mans 1984 Groupe - Tous. 7.12.2012. 24h du Mans. Viitattu 31.7.2016. (ranskaksi)
- ↑ Alan Jones Rennfahrer Datenbank. Speedsport Magazine. Viitattu 31.7.2016. (saksaksi)
- ↑ Jones, Alan Stanley Honours. Australian Government. Arkistoitu 3.10.2013. Viitattu 31.7.2016. (englanniksi)
