Alte Vesten taistelu
Alte Vesten taistelu oli kolmikymmenvuotisen sodan aikainen taistelu 24 – 25. elokuuta (juliaaninen) 1632 Albrecht von Wallensteinin imperialistien ja Kustaa Aadolfin ruotsalaisten välillä. Taistelu oli ruotsalaisten yritys murtaa Alte Vesten kukkulalla sijainnut Nürnbergiä piirittäneen Wallensteinin armeijan linnoitettu leiri. Hyökkäys kuitenkin tyrehtyi ja taistelu päättyi ruotsalaisten selvään tappioon. Kustaa Aadolf joutui lopulta jättämään Nürnbergin mukanaan suurin osa armeijastaan.
| Alte Vesten taistelu | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa Kolmikymmenvuotista sotaa | |||||||
 Alte Vesten taistelu kartalla vuodelta 1642
| |||||||
| |||||||
| Osapuolet | |||||||
| Komentajat | |||||||
| Vahvuudet | |||||||
|
46 000 |
40 000–45 000 | ||||||
| Tappiot | |||||||
|
noin 1 500 kaatunutta |
noin puolet hyökkääjien tappioista | ||||||
Tausta
muokkaa
Albrecht von Wallensteinin imperialistien armeija oli piirittänyt Kustaa Aadolfin johtaman ruotsalaisen armeijan Nürnbergissä Baijerissa heinäkuussa 1632. Piiritetty ruotsalaisarmeija oli paljon pienempi, mutta tiedossa oli apujoukkoja.[1] Johan Banérin ja herttua Bernhard von Sachsen-Weimarin joukot kulkivat Münchenistä kohti Nürnbergiä ja yhdistyivät 14. elokuuta sen länsipuolella Uffenheimissa Axel Oxenstiernan ja Wilhelm von Sachsen-Weimarin joukkojen kanssa. Kymmenen päivää myöhemmin joukot saapuivat edelleen Bruckiin Nürnbergin pohjoispuolella. Täällä Kuustaa Aadolf marssitutti omat joukkonsa ulos kaupungista ja yhdisti armeijat. Hänen mukanaan oli myös Böömin Talvikuningas Friedrich V. Yhdistyneen armeijan vahvuus oli noin 46 000 miestä.[2]
Wallensteinin Nürnbergiä piirittävän armeijan koko oli tuolloin 40 000–45 000 miestä.[2] Kaupunkia piirittävät joukot olivat rakentaneet sen ympärille joukon leirejä.[1] Niiden keskipisteessä oli Alte Vesten eli Altenbergin jyrkkä kukkula.[2] Kukkulan laella oli keskiaikaisen linnan rauniot.[1] Alte Vesteä puolustamaan oli keskitetty noin 7 000 miestä.[2]
Taistelu
muokkaaValmistelut
muokkaaKustaa Aadolfin ja Friedrich V:n suunnitelmana oli houkutella imperialistit pois linnoitetusta leiristään. Tätä varten kohti heidän puolustuslinjojaan tehtiin tykkikaivantoja, joista ruotsalaisten kevyttä ja raskasta tykistöä käsittävät patterit alkoivat juliaanisen kalenterin mukaan tiistaina 21. elokuuta tulittaa puolustajia. Jalkaväki hivuttautui samaan tapaan kohti linnoitteita avaten kiivaan muskettitulen. Imperialistit vastasivat 48 paunan raskailla kanuunoilla. Toimintaa etulinjassa johtanut Johan Banér haavoittui musketinkuulasta käsivarteensa. Tulitaistelu jatkui seuraavan päivän ajan. Imperialistit vetäytyivät lopulta pois ruotsalaisten tulituksen tieltä. Kustaa Aadolf käski lopettaa tulituksen ruudin ja ammusten säästämiseksi. Tulitus ei ollut lopulta haluttua vaikutusta ja sen kuvailtiin tehneen "enemmän jälkeä turpeeseen ja puihin kuin viholliseen". Kustaa Aadolf oli itse laukaissut aamulla tykin kohti kavaljeeria, jonka hän virheellisesti uskoi olevan Johann Tillyn oikea käsi Johuann von Aldringen, tai jopa Wallenstein itse. Lopulta osumasta ilmaan lentänyt ratsumies osoittautui kuitenkin vain tavalliseksi everstiksi.[2]
Ruotsalaisten vaihtoehdoksi jäi nyt suora rynnäkkö. He olivat aikaisemmin onnistuneet soluttamaan Wallensteinin leiriin kaksi omaa kätyriään. Weimarin herttuan satulasepän oli tarkoitus tuikata tuleen imperialistien leiritelttoja rynnäkön aikana. Toinen soluttautuja oli kulkukauppias, jonka tehtävä oli sytyttää Wallensteinin joukkojen ammusvarasto. Kulkukauppias jäi kuitenkin kiinni hänen alettuaan varastaa pöytähopeita. Vangiksi otettuna hän luuli soluttautumishankkeen jo paljastuneen. Hän kertoi vangitsijoilleen myös toveristaan, joka jäi myös kiinni. Molemmat ruoskittiin kuoliaaksi teilirattaaseen sidottuna ruotsalaisten hyökkäyspäivänä.[2]
Rynnäkkö
muokkaaHyökkäys koitti 24. elokuuta. Kustaa Aadolfin hyökkäyspäätökseen vaikutti Wallensteinin yllytys. Tahallaan ruotsalaisten vangiksi jättäytynyt sotilas väitti valheellisesti Kustaa Aadolfille itselleen, että suurin osa Wallensteinin ratsuväestä oli jättämässä leiriä. Kukkulalla saatettiinkin havaita joukkojen liikehdintää, mutta todellisuudessa kyse oli puolustajien uudelleen asemoitumisesta. Kuninkaalle virheellinen tieto antoi kuitenkin loppusysäyksen hyökkäyskäskylle. Hänen armeijansa oli jaettu kolmeen osaan marssijärjestyksessä. Vasen sivusta toimi etujoukkona ja sitä johti kuningas itse. Keskustaa johti Wilhelm von Sachsen-Weimar ja jälkijoukkona toimivaa oikeaa sivustaa johtivat Wilhelm V ja Bernhard von Sachsen-Weimar. Hyökkäyskärjessä olivat prikaatin vahvuiset musketöörit, joiden tavoite oli Alte Vesten linnake.[2]
Hyökkäyksen alkaessa tulitus oli erittäin kiivasta puolin ja toisin. Puolustajien etuna oli kaivetut asemat. Hyökkääjät etenivät musketti- ja tykkituleen avoimessa maastossa. Kärjessä oleva prikaati kärsi suuria tappioita, joita Kustaa Aadolf joutui jatkuvasti korvaamaan uusilla vahvistuksilla. Hyökkäys ei silti edennyt lähemmäksi vihollista. Hyökkäyksen toinen painopiste oli Alte Vesten juurella sijainnut metsikkö. Tällä suunnalla hyökkäyksen kärjessä olivat Torsten Stålhandskenin suomalaiset hakkapeliitat. Noin 300 miehen joukkoa vastassa oli imperialistien eversti Adam Philipp von Cronbergin rykmentti, jota kuvailtiin imperialistien "parhaaksi ja lähes vanhimmaksi". Ensimmäinen hyökkäys torjuttiin, mutta lopulta Cronbergin rykmentti lyötiin hajalle. Cronberg jäi hakkapeliittojen vangiksi. Heidän jäljessään Bernhard von Sachsen-Weimar valtasi joukkoineen kukkulan puolivälin, josta näki jo kukkulan takana sijainneelle Wallensteinin pääleirille.[2]
Etujoukkona olleen vasemman sivustan hyökkäys alkoi tyrehtyä puoliltapäivin. Suuri osa kärjen musketöörien upseereista oli joko haavoittunut tai kaatunut. Herttua Wilhem lähetti Robert Monron komentamaan etummaista 500 musketööriä. Hän haavoittui ilmeisesti tarkka-ampujan osumasta jalkaansa, mutta sinnitteli silti joukkoineen iltaan saakka, jolloin hänet ja hänen sotilaansa vapautettiin viimein taistelupalveluksesta. Taistelut jatkuivat kiivaina yöllä. Yötaistelun pelko sai monet jättämään etulinjan. Yöllä satoi myös vettä, mikä lisäksi sotilaiden kurjuutta. Aamulla Kustaa Aadolf totesi, että vihollinen ei ollut edellisen päivän ja yön taisteluista huolimatta heikentynyt lainkaan. Koska rynnäköinnin jatkoa pidettiin ihmishenkien haaskaamisena, kuningas määräsi perääntymiskäskyn.[2]
Seuraukset
muokkaaAlte Vesten taistelu oli ruotsalaisten selvä taktinen tappio. Kustaa Adolfin maine voittamattomana sotapäällikkönä sai huomattavan kolauksen. Organisoitu vetäytyminen esti kuitenkin imperialistien vastahyökkäyksen. Kustaa Aadolf leiriytyi Alte Vessten ja Fürthin välimaastoon näkömatkan päähän Wallensteinin asemista. Seuranneina päivinä vaihdettiin vankeja. Ruotsalaiset olivat menettäneet kaatuneina noin 1 500 miestä. Wallensteinin tappiot olivat tästä ehkä noin puolet. Molemmilla osapuolilla kaatui korkea arvoisia upseereja. Ruotsalaisista korkea-arvoisin oli kenraalimajuri Nicolas Boëthius. Muota olivat Erbachin kreivi Georg Friedrich ja everstiluutnantti Wilhelm von Zepper. Imperialistien puolella kaatuivat everstit Jakob Fugger ja Dom Maria de Craffa.[2]
Taistelun jälkeen Kustaa Aadolf saattoi vain odottaa piirittäjien ruuan loppumista, mikä ei ollut mahdollista, sillä piirittäjillä oli suuremmat muonavarastot, kuin ruotsalaisilla Nürnbergissä. Joukkoja alkoi ruotsalaisten nälän takia karata joukoittain, minkä lisäksi huomattava määrä hevosia kuoli rehun puutteessea. Lopulta hän päättikin marssia pois Nürnbergistä. Kaupunkiin jätettiin 4 000 miehen varuskunta, kun taas loput ruotsalaiset marssivat Wallensteinin leirin ympäri rummut päristen 8. syyskuuta. Wallenstein ei puolestaan halunnut heidän vetäytymistään häiritä.[2]
Lähteet
muokkaa- Olli Bäckström: Lumikuningas : Kustaa Aadolf ja 30-vuotinen sota. Gaudeamus, 2020. ISBN 978-952-345-643-3