Annobón
Annobón (port. Ano Bom, myös Pagalú) on tuliperäinen Päiväntasaajan Guinealle kuuluva saari Atlantin valtameressä.[1] Saari sijaitsee noin 160 kilometrin päässä São Tomén saaresta ja noin 300 kilometrin päässä Manner-Afrikan Gabonin rannikolta lounaaseen. Annobónilla on trooppinen ilmasto, ja pääosin vuoristoista saarta peittää sademetsä. Saaren merkittävin asutuskeskittymä on pohjoisrannikolla sijaitseva San Antonio de Palé. Annobónin pinta-ala on 17 neliökilometriä ja väkiluku oli vuoden 2015 väestönlaskennassa 5 232. Väestö on São Tomélta ja Angolasta tuotujen orjien jälkeläisiä, joiden tärkeimpiä elinkeinoja ovat kalastus ja maanviljely. Asukkaat puhuvat fa d’ambun kieltä, joka on portugaliin pohjautuva kreoli.
Portugalilaiset löytöretkeilijät löysivät Annobónin uudenvuodenpäivänä vuosien 1472–1475 välisenä aikana ollessaan etsimässä satamapaikkoja orjakauppaa varten. Portugalilaisten lisäksi myös hollantilaiset, espanjalaiset ja britit hallitsivat saarta seuraavien vuosisatojen kuluessa, joiden aikana orja- ja kauppalaivat pysähtyivät saarella hankkimassa täydennystä, kuten Annobónille tuotujen orjien viljelemiä maataloustuotteita. Saaresta tuli osa Espanjaa vuonna 1778 ja osa Päiväntasaajan Guineaa maan itsenäistyessä Espanjasta vuonna 1968.
Päiväntasaajan Guinea on maailman julmimpiin kuuluvia diktatuureja,[2] jonka ihmisoikeusrikkomukset ovat poikkeuksellisen räikeitä.[3] Annobónilaiset ovat kärsineet itsenäisyyden aikana aliravitsemuksesta, kulkutaudeista sekä hallituksen väkivallasta. Hallitus on investoinut suuria summia Annobónin infrastruktuuriin, ja saarella on esimerkiksi uusi lentoasema ja syväsatama. Joidenkin tietojen mukaan Annobónille olisi haudattu tonneittain vaarallisia jätteitä.
Maantiede
muokkaaFyysinen maantiede
muokkaaPäiväntasaajan Guinealle kuuluva pieni Annobónin saari sijaitsee päiväntasaajan eteläpuolella Atlantin valtameressä.[4] Usein saaren ajatellaan sijaitsevan Guineanlahdessa, mutta International Hydrographic Organizationin mukaan Annobón jää kuitenkin lahden etelärajan ulkopuolelle[5]. Annobón sijaitsee noin 160 kilometrin päässä lounaaseen São Tomé ja Príncipen saarivaltioon kuuluvasta São Tomén saaresta, noin 300 kilometriä lounaaseen Manner-Afrikan Gabonin rannikolla olevasta Cap Lopezista[6] ja noin 650 kilometrin päässä Päiväntasaajan Guinean pääkaupungista Malabosta lounaaseen[7].
Annobón on pohjois-eteläsuunnassa noin kahdeksan kilometriä pitkä, ja leveyttä sillä on noin kolme kilometriä.[6] Saaren pinta-ala on noin 17 neliökilometriä.[8][7] Annobón on vuoristoinen saari, jonka korkein kohta on 613 metriä merenpinnan yläpuolella oleva Macizo de Santa Mina. Saarella on useita muitakin yli 500 metriin yltäviä huippuja. Annobónin pohjoisosassa, saaren keskivaiheilla on sammunut tulivuori, jonka kraatteriin on syntynyt A Pot -niminen järvi. Kraatteri on lähes pyöreä, ja sen halkaisija on 700 metriä.[9] Saaren karu rannikko on muodostunut pääosin basaltista syntyneistä jyrkänteistä, jotka saattavat olla jopa 40-metrisiä. Annobónin luoteisin kohta on korkea kallionjyrkänne, joka tunnetaan nimellä Punta d’Ave. Jyrkänteen pohjoispuolella on ryhmä pieniä kallioluotoja, jotka tunnetaan nimellä Isletas (tai Islotes) Yebatelu. Koillisrannikolla sijaitsevat puolestaan pienet Islote Bayalan, Islote del Pason, Islote Tortugan ja Islote Pirámiden (myös Ye Cuín) saaret. Länsirannikon Punta Jiscoyn edustalla on pieni Islote Yemaman saari. Annobónin eteläpuolella on useita pieniä saaria, kuten Islote Adams, Islote de Escobar, Islote de Fernando Poo ja Islote de Santarem.[6]
Saaren pohjoisrannikolla Punta del Palmar -niemen eteläpuolella sijaitsee Annobónin merkittävin asutuskeskus ja samannimisen provinssin pääkaupunki San Antonio de Palé, jossa vuoden 2001 väestönlaskennan mukaan asuivat kaikki provinssin asukkaat[10]. Pieni San Pedron (myös Anganchi tai A’nganyi) kylä sijaitsee Punta de San Antonion niemen pohjoispuolella, saaren länsirannikolla. Annobónin keskiosassa, länsirannikon lähistöllä on Santa Cruz de Annobónin (myös Aual) kylä.[6]
Kallioperä
muokkaaAnnobón kuuluu yhdessä tuliperäisten São Tomén, Príncipen ja Biokon saarten kanssa tuliperäiseen ”Kamerunin-linjaan” (engl. Cameroon Volcanic Line)[11], joka jatkuu Afrikan mantereella Kamerunin ja Nigerian alueilla[8]. Annobónin saari on merellisestä kuoresta kohoavan 5 300 metriä korkean kerrostulivuoren huippu. Tulivuori on muodostunut vähitellen; nykyisen saaren ympärille on purkausten tuloksena levinnyt palagoniittista breksiaa. Pääosa saaren kallioperästä sen sijaan on tulivuoresta purkautunutta basalttia. Annobónin vanhimmalla basalttilaavavirralla on ikää 18,4 miljoonaa vuotta. Noin 5,3 miljoonaa vuotta sitten kerroksittaisista basalttilaavavirroista muodostui vulkaaninen tuhkakartio, jonka tulivuoren kraatteriin jähmettyneet trakyyttiset laavatapit madalsivat 3,9 miljoonaa vuotta sitten. Saaren pohjoisosaan 2,6 miljoonaa vuotta sitten vaikuttaneen tulivuorenpurkauksen tuloksena syntyi muun muassa trakyyttia, basaniittia ja tristaniittia. Viimeisimmissä alle 100 000 vuotta sitten tapahtuneissa purkauksissa saaren etelä- ja pohjoisosiin virtasi basalttisia laavavirtoja ja nykyisestä kraatterijärvestä purkautui basalttista tuffia. Nykyisin uusien purkausten vaara on mitätön.[11]
Luonto
muokkaaAnnobón muodostaa yhdessä São Tomén ja Príncipen saarten kanssa 1 036 neliökilometrin laajuisen ekoalueen, jolla on runsaasti kotoperäisiä eliölajeja. Aluetta on kotoperäisten lajien suuren määrän vuoksi verrattu esimerkiksi Galápagossaariin.[8] Annobón on pohjoisosaa lukuun ottamatta pääosin sademetsän peittämä, mutta suuri osa siitä on viljelyskäytössä. Saaren eteläosassa yli 450–500 metrin korkeudessa sijaitsevat alueet ovat usein sumun peitossa, minkä ansiosta siellä kasvaa runsaasti metsäepifyyttejä. Pohjoisosa puolestaan on kuivempaa ja alavampaa, ja se on siirtomaakaudella hakattu alun perin sokeriruokoviljelmiksi. Nykyään alueella on savannimaista kasvillisuutta, kuten ruohoa, öljypalmuja ja muutamia muita puulajeja sekä siellä täällä on pensaita. Annobónilla kasvaa 20[8] kotoperäistä kasvilajia, joista 14 kuuluu koppisiemenisten alakaareen.[9]
Annobónin saari ympäröivine merialueineen on yksi Päiväntasaajan Guinean viidestä kansainvälisesti tärkeästä lintualueesta (IBA). Alueen koko on 230 neliökilometriä. Saarella on tavattu 19 lintulajia, joista 12:n arvellaan asuvan siellä vakinaisesti. Näistä kahdeksan on maalintuja. Saaren kotoperäisiä lintulajeja ovat annoboninrilli ja punaparatiisimonarkin alalaji Terpsiphone rufiventer smithii. Muita pesiviä merilintulajeja ovat esimerkiksi ohjasnokitiira, ruskotiira, ruskosuula ja pikkutropiikkilintu. Annobónin muita kotoperäisiä eliölajeja ovat kaksi matelijalajia ja yhdeksän kotilolajia. Saarella tavataan myös yhtä muuta matelijalajia ja kolmea kotilolajia, jotka ovat Guineanlahden saarilla kotoperäisiä eli niitä tavataan vähintään jollain muullakin lähisaarella kuin vain Annobónilla. Annobónin rannoille saapuu pesimään merinahkakilpikonnia ja karettikilpikonnia. Valaista saaren vesillä tavataan ryhävalaita, sinivalaita, seitivalaita ja sillivalaita.[9]
Koko saari on ollut suojelualue vuodesta 1988 lähtien, mutta koko aikana alueella ei ole tehty eikä suunniteltu ainuttakaan virallista suojeluarviota, tutkimusta tai luonnonsuojeluhanketta. Saaren metsien katsotaan olevan turvassa suurelta häviämiseltä, sillä mitään suuria hakkuita ei pidetä todennäköisinä. Myöskään väkiluvun ei uskota nousevan huomattavasti. Ihmiset metsästävät lintujen, kuten ruskosuulan, munia. Ihmisten vaikutuksesta Annobónille on tullut kissoja ja isorottia, jotka uhkaavat jankuttajakyyhkyjä.[9]
Ilmasto
muokkaaAnnobónilla vallitsee trooppinen ilmasto. Vuoden keskilämpötila on noin +26 °C[12] ja vuoden suhteellinen kosteusprosentti yli 85 prosenttia.[9] Päivät ovat kuumia ja yöaikaan saattaa olla viileää.[13] Saarella on kuivakausi, eli sadetta saadaan alle sata millimetriä kuukaudessa, tammikuussa ja uudelleen toukokuun ja lokakuun välisenä aikana.[9] Toisen lähteen mukaan kuivakausi on kesäkuusta lokakuuhun ja sadekausi marraskuusta toukokuuhun.[12] Annobónin pohjoisosassa sataa vuodessa vain 1 200 millimetriä.[9]
Historia
muokkaa
Siirtomaa-aika
muokkaaPortugalilainen retkikunta João de Santarémin ja Pêro Escobarin johdolla löysi saaren uudenvuodenpäivänä vuonna 1475, jonka mukaan saari sai myös portugalinkielisen nimensä Ano Bom eli ”hyvä vuosi”. Retkikunta oli etsimässä uusia satamapaikkoja orjakauppaa varten.[14] Toisen lähteen mukaan portugalilainen löytöretkeilijä Rui de Sequeira löysi saaren uudenvuodenpäivänä vuosien 1472–1475 välisenä aikana, mutta todennäköisimmin vuonna 1474.[15] Annobónille syntyi asutusta, kun portugalilaiset toivat vuonna 1503 orjia São Tomélta puutavarantuotantoa varten.[16] Saari oli 1500-luvulta lähtien vuorollaan portugalilaisten, hollantilaisten, espanjalaisten ja brittien omistuksessa ja melkein kaikki käyttivät Annobónia orjakaupankeskuksena. Orjia kuljetettiin vuosisatojen ajan Annobónin kautta Eurooppaan ja Amerikkaan, ja saarella on yhä vanhan orjasataman jäänteet.[14]
São Tomén saaren asukkaat hallitsivat aluetta ja sen kaupankäyntiä 1500- ja 1600-lukujen ajan. Tuolloin Annobónin kaupallinen, sosiaalinen ja poliittinen elämä olivat täysin sidoksissa São Tomén saareen. Portugali kokeili Annobónilla 1500-luvulla sokerinviljelyä, mutta toisin kuin muilla portugalilaissaarilla São Tomélla, Madeiralla ja Azoreilla, Annobónilla sokerista ei koskaan muodostunut merkittävää vientituotetta. Sokerin sijaan sadat saarelle tuodut orjat tuottivat Annobónin kautta kulkeville orja- ja kauppalaivoille täydennystä, kuten kookospähkinöitä, appelsiineja, sitruunoita ja banaaneja. Saarella viljeltiin myös pieniä määriä hyvälaatuista puuvillaa, jota sãotomélaiset, espanjalaiset ja hollantilaiset kauppiaat hankkivat. Myös 1600- ja 1700-lukujen aikana Annobón toimi Afrikan rannikolla matkanneiden laivojen pysähdyspaikkana, josta hankittiin mukaan maataloustuotteita, puuta ja vettä. Annobónilla pysähtyivät Länsi-Afrikasta lähteneiden orjalaivojen lisäksi myös Itä-Intiaan matkalla olleet eurooppalaiset kauppalaivat.[17]
Annobónin ja Fernando Pon (nyk. Bioko) saarista tuli Espanjan omaisuutta vuonna 1778, kun Espanja ja Portugali jakoivat keskenään alueita. Vaihdossa Espanja antoi esimerkiksi saaria Brasilian edustalta.[16] Saarelle valmistui vuonna 1801 pieni linnoitus, ja samana vuonna britit saivat Espanjalta luvan käyttää saarta makean veden tankkauspaikkana.[6] Espanjan omistajuus pysyi vuosikymmeniä lähinnä nimellisenä, sillä vuonna 1778 laivaston tekemän tutkimusmatkan jälkeen espanjalaiset saapuivat Annobónille uudelleen vasta vuonna 1843. Tuolloin he antoivat saaren päällikölle lippunsa. Espanjalaisia lähetyssaarnaajia saapui saarelle vuonna 1885. He rakensivat Annobónille koulun ja olivat Espanjan hallituksen ainoita edustajia saarella aina vuoteen 1906 saakka, jolloin Madridista nimitettiin pormestari Annobónille.[16] Espanjan valtakaudella rakennettiin myös kirkko. Valtakaudesta lähtien väestö on saanut elantonsa enimmäkseen maanviljelystä ja kalastuksesta.[14] Kauden loppupuolella vuonna 1960 saaren väkiluku oli 2 500.[16]
Osana itsenäistä Päiväntasaajan Guineaa
muokkaaAnnobónista tuli osa Päiväntasaajan Guineaa maan itsenäistyessä Espanjasta vuonna 1968. Ensimmäinen valtionpäämies Francisco Macías Nguema muodosti saarelle hallituksen.[6] Päiväntasaajan Guineassa muutettiin useiden paikkojen espanjalaisia nimiä afrikkalaisiksi vuodesta 1973 lähtien. Annobónista tuli Pagalú, mutta nimi muutettiin takaisin vuonna 1979,[18] sillä paikalliset eivät uutta koskaan ottaneet käyttöön[13]. Pagalú tarkoittaa paikallisella fa d’ambun kielellä papukaijaa ja suurta kukonpoikaa.[19]
Itsenäisyyden aikana saaren väestön tilanne muuttui huonommaksi Annobónin eristäytyneen sijainnin takia. Saarelle kulkenut tarvikelaiva saattoi kulkea vain kerran tai kaksi vuodessa, ja annobónilaiset joutuivatkin selviämään omillaan ilman sähköä, lääkkeitä ja viestiyhteyksiä. Lisäksi koulutus oli olematonta,[20] ja Annobónin väestö kutistui kulkutautien seurauksena.[14] Saarella oli vuonna 1973 koleraepidemia, joka tappoi 400 asukasta. Osan annobónilaisnuorukaisista onnistui päästä kanooteillaan merivirtojen avulla Gaboniin apua etsimään, sillä presidentti Francisco Macías Nguema esti Punaisen Ristin avun, ja syynä tähän arvellaan olleen sen, että Macías ei saanut ääniä Annobónilta vuoden 1968 presidentinvaalissa. Vaalituloksesta suuttunut Macías lähetti saarelle joukkoja, jotka polttivat asukkaiden satoja, tappoivat asukkaita ja raiskasivat naisia. Selviytyneet nuorukaiset kuljetettiin Biokon saarelle työskentelemään kaakaoplantaaseille. Annobónilla tavattiin 1980-luvun lopulla paljon tuberkuloosia ja lepraa, joiden sairastavuusprosentit olivat maailman korkeimpia.[21]
Brittiläisen Africa Analysis -tiedotuslehden mukaan Päiväntasaajan Guinean hallitus solmi keväällä 1988 brittiläisen Emvatrex-yrityksen kanssa sopimuksen, jossa yritykselle tarjottiin 200 hehtaarin aluetta Annobónilta. Rangaistusvankien kaivamaan suureen kuoppaan oli määrä haudata vuoteen 1997 mennessä kaksi miljoonaa tynnyriä sekalaista kemikaalijätettä Euroopasta.[22] Espanjalainen El País -sanomalehti epäili, että saarelle haudattaisiin myös radioaktiivista jätettä.[21] Africa Analysis -lehden mukaan Annobónin asukkaille hankkeesta ei tiedotettu.[22] Maan presidentin Teodoro Obiang Nguema Mbasogon oletetaan hyväksyneen suunnitelman henkilökohtaisesti[22] ja hänelle arvioitiin maksetun ensimmäisestä Annobónille saapuvasta jäte-erästä 1,6 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria.[21] Ympäristöjärjestö Greenpeacen mukaan myös yhdysvaltalaisen Axim Consortium Group -yrityksen on oletettu olleen mukana hankkeessa.[22] El País -lehden mukaan yhdysvaltalaisyritys sai luvan haudata seitsemän miljoonaa tonnia jätettä saarelle.[21] Päiväntasaajan Guinean johto peruutti hankkeen kuitenkin syksyllä 1988 ja presidentti Obiang ilmoitti, ettei saarelle ole mitään suunnitelmia haudata jätteitä. Maanpaossa toiminut Päiväntasaajan Guinean lääkäriseura ilmoitti kirjeessään New African -aikakauslehdelle, että presidentti Obiang oli kuitenkin allekirjoittanut brittiyrityksen kanssa sopimuksen jätteiden hautaamisesta Annobónille.[22] Greenpeacella ei ole todisteita siitä, onko jätettä oikeasti haudattu Annobónille. Maan hallintoa vastustavan Päiväntasaajan Guinean kansallisen vapautusliikkeen (Movimiento Nacional de Liberación de Guinea Ecuatorial, MONALIGE) mukaan jätettä on haudattu ja valtaosa väestöstä kärsii jätteen aiheuttamista jatkuvista sairauksista. Myös kasvillisuuden ja eläimistön on kerrottu kärsivän, sillä metsät katoavat, puihin ei kasva hedelmiä ja vesieläimet valaita myöten katoavat Annobónin vesiltä. Amsterdamin yliopiston tohtori Marike Post on tehnyt havaintoja saarella ja todennut saaren olevan lähellä ekologista tuhoa.[4]
Annobónilla kehittyi 13. elokuuta 1993 kuohuntaa, jota Päiväntasaajan Guinean hallitus kuvasi termillä ”kapina”. Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin tietojen mukaan kapina sai alkunsa paikallisessa baarissa sananvaihdosta, jossa osapuolina olivat kaksi turvallisuusjoukkojen sotilasta sekä ryhmä siviilejä. Sotilaiden mukaan siviilit hyökkäsivät heidän kimppuunsa ja yrittivät tavoitella heidän aseita. Aseistemattomilla siviileillä oli tilanteessa ylivoima. Tieto nujakasta tavoitti sotilaiden parakit, ja pian paikalla oli kymmenisen sotilasta, jotka yrittivät hajottaa väkijoukon ammuskelemalla summittaisesti. Kapinassa kaksi annobónilaista kuoli turvallisuusjoukkojen luoteihin. Samana päivänä pääkaupungista Malabosta lähetettiin saarelle lautalla lisää turvallisuushenkilöstöä sekä noin 200 hallitsevan Päiväntasaajan Guinean demokraattisen puolueen nuorisosiiven aseistettua jäsentä, joiden oli tarkoitus tukahduttaa kapina. Annobónilla lisäjoukot kuitenkin ryhtyivät esimerkiksi tappamaan eläimiä sekä polttamaan asukkaiden satoja ja taloja. Saarelaisia pidätettiin ja hakattiin 20–30 ja tuotiin 15. elokuuta mantereelle Bataan vankilaan. Valtio kielsi avustuslennot saarelle[20]. Maan hallituksen mukaan kapinan syynä olivat Malabosta lähetetty noin 50 hengen aseistettu ryhmä agitaattoreita, jotka olivat pahoinpidelleet ja yrittäneet kidnapata Annobónin kuvernöörin. Toimien taustalla maan hallitus kertoi olevan tiettyjen oppositiopuolueiden sekä Espanjan hallituksen, jotka ovat kieltäneet osallisuutensa tapahtumiin. Hallituksen mukaan surmansa saaneet kuolivat agitaattorien ja sotilaiden välisen laukaustenvaihdon aikana.[23]
Huhtikuussa 2008 valtion Antonov An-32 -sotilaslentokone putosi mereen Annobónin edustalla. Turmassa kuoli muun muassa paikallishallinnon edustajia, jotka olivat suuntaamassa saarelle kampanjoidakseen toukokuussa pidettyjä parlamentti- ja kunnallisvaaleja varten.[24] Päiväntasaajan Guinean hallitus presidentti Obiangin johdolla on 2000-luvulla investoinut yli 200 miljardia Keski-Afrikan CFA-frangia Annobónin kehitykseen. Marokkolainen Somagec-yhtiö on rakentanut esimerkiksi uuden lentoaseman ja syväsataman sekä korjannut siirtomaa-aikaisen kirkon. Suunnitelmissa on myös laajentaa saaren sähköverkkoa ja saada valtaosalle väestöstä juomavettä.[14]
Hallinto ja talous
muokkaaAnnobónin saari muodostaa yhden samannimisen provinssin, piirikunnan ja kunnan.[25][26] Provinssin ja piirikunnan johdossa on presidentin nimittämä kuvernööri, ja Annobónin kuntaa johtaa vaaleilla valittu pormestari.[27]
Espanjan siirtomaakaudelta lähtien kalastus ja maanviljely ovat olleet annobónilaisten tärkeimmät elinkeinot. Lisäksi saarella harjoitetaan puutavarateollisuutta, joka on kalastuksen ohella keskittynyt San Antonio de Paléen[1]. Maan presidentin Teodoro Obiang Nguema Mbasogon ja hallituksen tavoitteena on uudistaa saarelaisten perinteinen kalastuselinkeino uudenaikaiseksi teolliseksi kalastukseksi. Annobónin rannikon vaikean topografian takia saarelle ei ole aiemmin voinut saapua keski- tai suurikokoisilla aluksilla. Marokkolainen Somagec-yhtiö rakensi 2000-vuosikymmenen lopulta lähtien Annobónin San Antonio de Paléen yli sata miljoonaa euroa maksaneen syväsataman[28], jonne saapui ensimmäinen alus lokakuussa 2010. Ennen uutta satamaa alusten purkamisessa jouduttiin käyttämään paikallisten kalastajien pieniä kanootteja, joten lastin purkamiseen saattoi mennä viikkoja ja osa lastista saattoi myös pudota veteen. Somagec rakensi Annobónille myös uuden lentoaseman. Saarella oli aiemmin ainoastaan 600 metriä pitkä kiitotie, joka pidennettiin 1 200-metriseksi. Yhtiö rakensi samalla myös terminaalirakennuksen, paviljongin kunniavieraita varten sekä teknisiä rakennuksia.[14]
Hallituksen tavoitteena on tehdä saaresta esimerkiksi sen ”luonnonkauneuden”, rantojen ja maantieteellisen sijainnin houkuttelemina matkailukohde, jonne tulisi matkailijoita Afrikasta, Amerikasta ja Euroopasta. Suunnitelmissa on yhdistää aktiivista ekoturismia rantalomailuun. Päiväntasaajan Guinean informaatio-, matkailu- ja kulttuuriministeri Jerónimo Osa Osa Ecoro kertoi lokakuussa 2010 mahdollisesta selvityksestä koskien erikoisviisumia, jolla voisi saapua suoraan Annobónille kulkematta pääkaupungin Malabon kautta.[14]
Liikenne
muokkaaAnnobónilla on lentoasema, joka avattiin uudistettuna lokakuussa 2010 Päiväntasaajan Guinean 42. itsenäisyyspäivän juhlallisuuksien ohessa.[28] Lentoaseman kiitotiellä on pituutta nyt 1 200 metriä, ja sinne voi laskeutua suurillakin lentokoneilla.[14] Päiväntasaajanguinealainen Ceiba Intercontinental -lentoyhtiö liikennöi lentoasemalta kotimaanlentoja.[29] Lentoasemalla pääpaikkaansa pitävän Air Annobón -lentoyhtiön on myös tarkoitus aloittaa kotimaanlennot saarelta kahdella BAe 146 -lentokoneella.[30] Päiväntasaajan Guinean hallituksen investoinneilla saaren olemassaollutta tiestöä on parannettu ja uusia osuuksia rakennettu. Näin Annobónin eri kolkkia on pyritty yhdistämään toisiinsa. Nykyisin myös kraatterijärvelle on tie.[14]
Väestö
muokkaaSaaren väestö muodostui portugalilaisten São Tomén saarelta ja Angolasta tuomista orjista. Asukkaat ovat maanviljelijöitä, kalastajia, valaanpyytäjiä ja uimareita.[31] Annobónin väkiluku oli vuoden 2001 väestönlaskennassa 5 008[10] ja väestötiheys oli 294,59 as./km². Kansainvälisen ihmisoikeusjärjestö Minority Rights Group Internationalin vuonna 2008 tekemän raportin mukaan annobónilaiset ovat bubien ohella Päiväntasaajan Guinean tärkeimmät vähemmistöryhmät. Ethnologuen mukaan annobónilaisia oli vuonna 1999 Annobónilla yhteensä 2 500, mikä oli noin 0,2–0,5 prosenttia koko maan väkiluvusta. YK:n ihmisoikeuksia selvittelevässä alkuvuonna 1994 ilmestyneessä raportissa annobónilaiset mainittiin etnisen syrjinnän uhreiksi.[20]
Oheisessa taulukossa esitetyt Annobónin väkiluvut pohjautuvat Päiväntasaajan Guinean väestönlaskentojen tuloksiin.[10]
| Vuosi | Väkiluku yhteensä | Miehiä | Naisia |
|---|---|---|---|
| 1983 | 2 120 | 830 | 1 290 |
| 1994 | 2 820 | 1 180 | 1 640 |
| 2001 | 5 008 | 2 093 | 2 915 |
Koulutus ja terveydenhuolto
muokkaaSaarella oli 1990-luvun lopulla kaksi peruskoulua ja lukutaitoisuusprosentti oli 80 prosenttia. Suunnitelmissa on perustaa myös keskiasteen opetusta tarjoava koulu[14]. Saarella oli 1990-luvun lopulla yksi lääkäri ja muutamia sairaanhoitajia. Merkittävimmät kuolinsyyt olivat 1990-luvun lopulla aliravitsemus ja lääkkeiden puute.[13] Suuri osa annobónilaislapsista kärsi vuonna 1989 tehdyn tutkimuksen mukaan aliravitsemuksesta.[32] Saarella ei esiinny juurikaan malariaa, sillä siellä ei ole seisovia vesistöjä tai soita.[13]
Kulttuuri
muokkaaAnnobónilaiset puhuvat fa d’ambu -nimistä (myös fá d’ambô) portugaliin pohjautuvaa kreolikieltä. Vain saaren hallinnossa ja koululaitoksessa käytetään maan virallista kieltä espanjaa. Kirkollisissa toimituksissa käytetään kreolisoitumatonta portugalia.[31] Fa d’ambun kielelle on suunnitelmissa kääntää Raamatun Uusi testamentti.[33]
Annobónin asukkaat asuvat puisissa afrikkalaisissa majoissa, joissa on olkikatot. Pääkaupungissa San Antonio de Paléssa on joitain sementtitaloja. Annobónilaisten yhteiskunta on patriarkaalinen eli isä on perheen pää. Ydinperheet asuvat omissa asunnoissaan. Perinteisesti avioliitot ovat olleet järjestettyjä, mutta tapa on muuttumassa. Polygamia eli moniavioisuus on hyväksyttyä ja laillista saarella. Perintö jakautuu poikien ja tyttöjen kesken. Uskonnoltaan annobónilaiset ovat kristittyjä,[31] ja saarelaisille tärkeitä juhlia ovat hautajaismessut, häät, katoliset fiestat eli juhlat sekä 13. kesäkuuta vietettävä saaren suojeluspyhimyksen Antonius Padovalaisen (esp. San Antonio de Padua) juhla. Saarelaiset kunnioittavat myös myyttistä kuningas Alidapotia. Tärkeä tapahtuma on myös valaiden saapuminen muuttomatkallaan kiertämään viikkojen ajan saaren ympärille.[13] Annobónin miehet harrastavat esimerkiksi jalkapalloa, kanoottikilpailuita, nyrkkeilyä ja uintia. Naiset voivat osallistua näihin kutsusta. Naisten tehtävänä yhteisössä on olla kotona hoitamassa päivittäisiä askareita. Saarelaiset viestivät toisilleen viheltämällä pitkienkin matkojen takaa.[13] San Antonio de Paléssa on paikallishallinnon ylläpitämä radioasema, jota hyödynnetään pääasiassa merenkulkijoiden apuna.[6] Radioamatöörit pitävät saarta omana maanaan maalistauksessaan.[34]
Annobónin perinteiseen musiikkikulttuuriin kuuluu Sierra Leonen Freetownista muualle läntiseen ja keskiseen Afrikkaan levinnyt cumbé-niminen hidas rumputanssi, jossa käytettävää kehärumpua nimitetään myös cumbéksi. Tavallisesti parit tanssivat cumbéa, mutta myös pelkästään naiset tai miehet voivat sitä tanssia. Cumbéa tanssitaan usein erilaisissa juhlissa, kuten muistotilaisuuksissa ja suojeluspyhimyksen juhlapäivänä. Toinen perinteinen tanssi on nimeltään dadj’i, jota jonkin tietyn ikäryhmän jäsenet tanssivat hautajaisissa ja häissä. Dadj’ia säestetään pienellä tamburiinilla, jota saarella kutsutaan tambalíksi. Saaren kulttuuriin kuuluvat myös annobónilaisten laatimat paikallisella fa d’ambun kielellä lauletut laulut.[35]
Annobónilta kotoisin olevat Zamoran muusikkoveljekset muodostavat Mascara-nimisen yhtyeen, jonka vuonna 1989 ilmestynyt Bi Mole -albumi edustaa 1990-luvun alun Päiväntasaajan Guinealle tyypillistä ollutta perinteisen musiikin yhdistämistä popmusiikkiin.[36] Annobónilla on asunut ja peruskoulua käynyt kirjailija, runoilija, bloggaaja ja taide- ja kirjallisuusaikakauslehden päätoimittaja[37] Juan Tomás Ávila Laurel, jonka molemmat vanhemmat ovat annobónilaisia.[38] Hän on arvostellut Päiväntasaajan Guinean johtoa.[37] Saarella on syntynyt myös kirjailija ja opettaja Maplal Loboch.[39][40]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b McKenna, Amy ym.: Annobón Encyclopædia Britannica. Viitattu 19.11.2012. (englanniksi)
- ↑ Leppänen, Jelena: Tyrannihallitsijan valta ulottuu lähes kaikkeen – yhdestä maailman pahimmista hirmuvalloista ei puhuta juuri koskaan Ilta-Sanomat. 29.10.2017. Viitattu 7.7.2022.
- ↑ Equatorial Guinea: 40 years of repression and rule of fear highlights human rights crisis 2.8.2019. Amnesty International. Viitattu 7.7.2022.
- ↑ a b Annobon: Once a paradise, now Africa's dumping site for toxic and radioactive wastes Movimiento Nacional de Liberación de Guinea Ecuatorial (MONALIGE). Arkistoitu 24.2.2009. Viitattu 19.11.2012. (englanniksi)
- ↑ Limits of the oceans and seas (Special Publication N° 53), s. 19. Monte Carlo, Monaco: International Hydrographic Organization, 1953. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 19.11.2012). (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g Schippke, Wolfgang: Annobon Island (Pagalu) [AF-039] Schippke, Wolfgang (425 Dx News). Viitattu 19.11.2012. (englanniksi)
- ↑ a b Bernabé, Elmo: Annobón, un paraiso perdido 27.2.2006. viajeros.com. Viitattu 19.11.2012. (espanjaksi)
- ↑ a b c d Gascoigne, Angus: Islands of São Tomé and Príncipe of the coast of Equatorial Guinea World Wildlife Fund. Viitattu 19.11.2012. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g Pérez del Val, Jaime: Equatorial Guinea (pdf) BirdLife International. Viitattu 19.11.2012. (englanniksi)
- ↑ a b c Evolución y Distribución de la población total por sexo y región Dirección General de Estadística y Cuentas Nacionales. Viitattu 19.11.2012. (espanjaksi)
- ↑ a b Schlüter, Thomas: Geological Atlas of Africa: With Notes on Stratigraphy, Tectonics, Economic Geology, Geohazards, Geosites and Geoscientific Education of Each Country, s. 98–100. Springer, 2008. ISBN 3540763244 Teoksen verkkoversio (viitattu 19.11.2012). (englanniksi)
- ↑ a b The climate and relief Oficina de Información y Prensa de Guinea Ecuatorial. Viitattu 19.11.2012. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f The Ambo of Equatorial Guinea (pdf) 1997. Joshua Project. Viitattu 19.11.2012. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j Ortega, Inés: A walk through the new island of Annobon 2010. Oficina de Información y Prensa de Guinea Ecuatorial. Viitattu 19.11.2012. (englanniksi)
- ↑ Harrison-Church, Ronald James ym.: Equatorial Guinea: History Encyclopædia Britannica Online. Encyclopædia Britannica. Viitattu 19.11.2012. (englanniksi)
- ↑ a b c d Holm, John A.: Pidgins and Creoles: Volume 2, Reference Survey, s. 282–283. Cambridge University Press, 1989. ISBN 0521359406 Teoksen verkkoversio (viitattu 22.11.2012). (englanniksi)
- ↑ Falola, Toyin; Warnock, Amanda: Encyclopedia of the Middle Passage: Greenwood Milestones in African American History, s. 39–40. Greenwood Publishing Group, 2007. ISBN 0313334803 Teoksen verkkoversio (viitattu 19.11.2012). (englanniksi)
- ↑ Cyr, Ruth Nora: 20th Century Africa, s. 157. iUniverse, 2001. ISBN 0595189822 Teoksen verkkoversio (viitattu 19.11.2012). (englanniksi)
- ↑ Schalansky, Judith: Atlas of Remote Islands: Fifty Islands I Have Never Set Foot on and Never Will, s. 40. Penguin Books, 2010. ISBN 9780143118206 (englanniksi)
- ↑ a b c World Directory of Minorities and Indigenous Peoples - Equatorial Guinea : Overview 20.5.2008. Minority Rights Group International. Viitattu 19.11.2012. (englanniksi)
- ↑ a b c d Annobón, un paraíso para el vertido de tóxicos. El País, 22.9.1988. Madrid: Ediciones El País, S.L.. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 19.11.2012. (espanjaksi)
- ↑ a b c d e Bernstorff, Andreas; Stairs, Kevin: POPs in Africa: Hazardous waste trade 1980–2000 obsolete pesticide stockpiles, s. 47–48. Greenpeace International, 2001. ISBN 90-73361-66-4 Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 19.11.2012). (englanniksi)
- ↑ News Service 103/93 (pdf) 23.8.1993. Amnesty International. Viitattu 19.11.2012. (englanniksi)
- ↑ No survivors in Equatorial Guinea plane crash. Hindustan Times, 18.4.2008. HT Media. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 19.11.2012. (englanniksi)
- ↑ Guía país: Guinea Ecuatorial (pdf) 2004. ICEX. Viitattu 22.11.2012. (englanniksi)
- ↑ Organización Administrativa de Guinea Ecuatorial Ministerio del Interior y Corporaciones Locales. Arkistoitu 27.9.2008. Viitattu 19.11.2012. (espanjaksi)
- ↑ Republic of Equatorial Guinea: Public Administration Coutry Profile (pdf) 2004. Division for Public Administration and Development Management (DPADM), Department of Economic and Social Affairs (DESA) (YK). Viitattu 22.11.2012. (englanniksi)
- ↑ a b Nseme Nsue, Filiberto: Celebration of Independence Day in Annobon: the President inaugurates the airport and the island’s port 14.10.2010. Oficina de Información y Prensa de Guinea Ecuatorial. Viitattu 19.11.2012. (englanniksi)
- ↑ Practical information Oficina de Información y Prensa de Guinea Ecuatorial. Viitattu 19.11.2012. (englanniksi)
- ↑ Airline Information: Air Annobón ch-aviation GmbH. Viitattu 19.11.2012. (englanniksi)
- ↑ a b c Lewis, M. Paul (toim.): Fa D’ambu Ethnologue: Languages of the World. 2009. Dallas: SIL International. Viitattu 19.11.2012. (englanniksi)
- ↑ Llavero Rodríguez, J; Ruiz Muelas, MA.: Nutritional status of the children population in the Annobon island (Republic of Equatorial Guinea) (Tutkimuksen abstrakti) Rev Sanid Hig Publica (Madr).. 1989. Rev Sanid Hig Publica (Madr).. Viitattu 19.11.2012. (englanniksi)
- ↑ Fa d’Ambu New Testament (pdf) The Seed Company. Viitattu 19.11.2012. (englanniksi)
- ↑ ARRL DXCC List toukokuu 2009. ARRL, the national association for Amateur Radio. Viitattu 19.11.2012. (englanniksi)
- ↑ De Aranzadi, Isabela: A Drum’s Trans-Atlantic Journey from Africa to the Americas and Back after the end of Slavery: Annobonese and Fernandino musical cultures. African Sociological Review, 2010, 14. vsk, nro 1, s. 24–28. Dakar: Codesria. Artikkelin verkkoversio. (pdf) Viitattu 19.11.2012. (englanniksi)
- ↑ Boughton, Simon; Ellingham, Mark; Trillo, Richard: World Music: The Rough Guide, Nide 1, s. 479. Rough Guides, 1999. ISBN 1858286352 Teoksen verkkoversio (viitattu 19.11.2012). (englanniksi)
- ↑ a b Blogger and literary magazine editor starts hunger strike in protest against lack of freedom 15.2.2011. Reporters Without Borders. Viitattu 19.11.2012. (englanniksi)
- ↑ Ávila Laurel, Juan Tomás: Algunos hechos de mi vida Ávila Laurel, Juan Tomás. Viitattu 19.11.2012. (espanjaksi)
- ↑ Ugarte, Michael: Africans in Europe: The Culture of Exile and Emigration from Equatorial Guinea to Spain, s. 95. University of Illinois Press, 2010. ISBN 0252035038 Teoksen verkkoversio (viitattu 19.11.2012). (englanniksi)
- ↑ Ihrie, Maureen; Oropesa, Salvador: World Literature in Spanish: An Encyclopedia, s. 351. ABC-CLIO, 2011. ISBN 0313080836 Teoksen verkkoversio (viitattu 19.11.2012). (englanniksi)
Aiheesta muualla
muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Annobón Wikimedia Commonsissa
- Kuvia saarelta (englanniksi)