Anomeerinen efekti
Anomeerinen efekti tai anomeerinen vaikutus on eräs stereoelektronisen efektin tyyppi, joka vaikuttaa heterosyklisten yhdisteiden konformaatioon. Anomeerisessa efektissä heterosyklisen yhdisteen heteroatomin vieressä oleva elektroneja puoleensa vetävä substituentti on stabiilimmassa asemassa aksiaalisessa konformaatiossa kuin ekvatoriaalisessa konformaatiossa, vaikka ekvatoriaalinen asema olisi steerisesti suotuisampi. Ensimmäisen kerran anomeerinen efekti havaittiin glukopyranosideilla, mutta se esiintyy myös tetrahydropyraanin johdannaisilla ja myös, jos heteroatomi on typpi tai rikki.[1][2][3]
Perusta
muokkaaAnomeerista efektiä selitetään usein hyperkonjugaatiolla. Renkaan heteroatomilla on vapaa elektronipari, jonka se voi luovuttaa puoleensa vetävälle ryhmälle. Tällöin muodostuu konjugoitu systeemi, joka on hyvin stabiili. Elektronin siirto onnistuu ainoastaan, jos vapaa elektronipari on antiperiplanaarisessa asemassa elektroneja puoleensa vetävän ryhmän ja hiiliatomin hajottavan σ*-molekyyliorbitaalin kanssa. Tämä toteutuu, kun elektroneja puoleensa vetävä ryhmä on aksiaalisessa asemassa ja heteroatomin vapaa elektronipari on aksiaalisessa asemassa. Tämä lyhentää ja vahventaa renkaan heteroatomin ja hiilen välistä sidosta ja pidentää ja heikentää hiilen ja elektroneja puoleensa vetävän substituentin välistä sidosta. Anomeerinen efekti vaikuttaa muun muassa sokerimolekyylien konformaatioon ja α-anomeeri, jossa substituentti on aksiaalisessa asemassa, on usein suositumpi kuin β-anomeeri.[2][3][4]
Katso myös
muokkaaLähteet
muokkaa- ↑ Anomeric effect IUPAC GoldBook. IUPAC. Viitattu 15.10.2012. (englanniksi)
- ↑ a b Jonathan Clayden, Nick Greeves, Stuart Warren, Peter Wothers: Organic Chemistry, s. 1129–1131. Oxford University Press, 2008. ISBN 978-0-19-850346-0 (englanniksi)
- ↑ a b Francis A. Carey & Richard J. Sundberg: Advanced Organic Chemistry A: Structure and Mechanisms, s. 227–233. Springer, 2007. ISBN 978-0-387-44897-8 (englanniksi)
- ↑ Andrew Miller, Julian Tanner: Essentials of chemical biology, s. 29. John Wiley & Sons, 2008. ISBN 978-0-470-84530-1 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 15.10.2012). (englanniksi)