Anssi Koskinen
Anssi Juhani Koskinen (18. elokuuta 1929 Tampere – 26. marraskuuta 2016 Tampere[1]) oli suomalainen jääkiekkoilija, valmentaja, toimittaja ja jääkiekon taustavaikuttaja.
Koskisen pelaajaura kesti vuodet 1947–1957. SM-sarjassa hän pelasi TK-V:ssä vuodet 1953–1956. Hän pelasi 1950-luvun alussa myös Ruotsissa Jönköping Södran joukkueessa. Vuodet 1958–1961 Koskinen valmensi TK-V:tä ja luotsasi joukkueen yhteen SM-hopeaan ja kahteen SM-pronssiin.
Koskisen vaikutus jääkiekkoon ei jäänyt pelkästään pelaamiseen ja valmentamiseen. Hän otti ensimmäisenä Suomessa käyttöön TK-V:ssä peliasu- ja kaukalomainonnan vuonna 1959. Tämän lisäksi Koskinen on vaikuttanut jääkiekossa Jääkiekkoliiton liittokokousedustajana, SM-sarjaseurojen yhdistyksen johtokunnassa ja SM-liigan johtokunnassa. Hän oli myös vuodet 1957–1961 Kansan Lehden markkinointipäällikkö. .
Koskinen toimi Lätkäruutu-nimisen ohjelman toimittajana Tesvisiolla ja Yleisradiolla. Hän piti jääkiekkoa esillä tv-esiintymisissään niin paljon, että häntä pidetään Suomen ensimmäisenä television jääkiekkopakinoitsijana[2].
Suomen Jääkiekkomuseo aateloi Koskisen vuonna 2007 Jääkiekkoleijonaksi jääkiekkovaikuttajana. Hänet palkittiin myös Opetusministeriön ansiomitalilla kullatuin ristein pitkästä työstään urheilun hyväksi.
Lähteet
muokkaa- Karjala-turnauksessa aateloidaan Jääkiekkoleijonia Suomen Jääkiekkoliitto. Arkistoitu 7.11.2007. Viitattu 11.11.2007.
Viitteet
muokkaa- ↑ Ismo Koskinen: Jääkiekkovaikuttaja Anssi Koskinen. Aamulehti, 11.12.2016, 135. vsk, nro 339, s. B13 (ja kuolinilmoitus sivu B19). Tampere: Alma Media Kustannus.
- ↑ Jääkiekkoleijonat, Anssi Koskinen (Arkistoitu – Internet Archive). Jääkiekkomuseo. Viitattu 15.2.2018.