Anton von Saltza
Anton Jegorovitš von Saltza (ven. Антон Егорович Зальца, Zaltsa; 22. lokakuuta 1843 – 9. maaliskuuta 1916 Pietari)[1] oli venäläinen kenraali ja paroni.
Saltza osallistui vuoden 1863 Puolan kapinan kukistamiseen ja vuosien 1877–1878 Turkin sotaan, jonka aikana hän toimi ylipäällikön, suuriruhtinas Mihail Nikolajevitšin adjutanttina. Saltza oli Venäjän 22. armeijakunnan komentajana elokuun alusta 1905 marraskuuhun 1906.[1] Kyseinen armeijakunta oli hieman aiemmin muodostettu Suomeen sijoitetuista venäläisistä joukoista Suomen sotilaspiirin lakkauttamisen yhteydessä. Saltzan välit Suomen kenraalikuvernöörinä toimineeseen kenraali Ivan Obolenskiin olivat huonot, ja heidän kankea yhteistyönsä oli keskeisiä syitä siihen, että Suomen venäläiset joukot jäivät voimattomiksi vuoden 1905 suurlakon aikana. Horjuva ja päättämätön Obolenski ehdotti lakkoviikon aikana useasti Helsingin pommittamista kaupungin edustalle ankkuroiduista sotalaivoista, mutta Saltza torjui jokaisella kerralla ehdotuksen epärealistisena.[2] Obolenskin jouduttua pian lakon jälkeen eroamaan virastaan Saltza toimi marraskuussa 1905 hetken aikaa Suomen virkaa tekevänä kenraalikuvernöörinä.[3]
Suomesta Saltza siirtyi vuoden 1906 syksyllä Venäjän I armeijakunnan komentajaksi. Vuonna 1908 hänet ylennettiin jalkaväenkenraaliksi ja nimitettiin Kiovan sotilaspiirin apulaiskomentajaksi. Vuonna 1912 hänestä tuli Kazanin sotilaspiirin komentaja. Ensimmäisen maailmansodan puhjettua Saltzasta tuli sotilaspiirinsä alueelta kootun Venäjän 4. armeijan komentaja. Heti sodan alussa 23.–24. elokuuta 1914 käydyssä Kraśnikin taistelussa hän joutui kuitenkin perääntymään kenraali Viktor von Danklin komentamien itävaltalaisten joukkojen tieltä ja kärsi suuret tappiot. Saltza korvattiin jo 25. elokuuta kenraali Aleksei Evertillä. Saltza ei saanut enää rintamakomentajan tehtäviä, ja hänet nimitettiin sen sijaan marraskuussa 1914 Pietari-Paavalin linnoituksen komentajaksi ja sotainvalidihuollosta vastanneen Aleksanterin komitean jäseneksi.[1]