Arkhē (kreik. ἀρχή) tarkoitti antiikin kreikkalaisessa filosofiassa alkua tai alkuperustetta, kaikkein ensimmäistä prinsiippiä, jollaisen etsiminen oli tyypillistä erityisesti useille esisokraattisille filosofeille.

Arkhē on ennen kaikkea Aristoteleen käyttämä termi, jolla hän luonnehti varsinkin joonialaisten luonnonfilosofien materiaalista monismia. Tosin sanan ensimmäiseksi käyttäjäksi 'perusprinsiippi'-merkityksessä usein mainitaan Anaksimandros. Tämä tieto perustuu Simplikioksen mainintaan, joka on pelkkä arvaus, sillä noin tuhat vuotta aikaisemmin eläneen Anaksimandroksen tuotanto oli vuosisatoja aikaisemmin liuennut erilaisiin sitaattikokoelmiin.

Ajatuksen tällaisesta alkuperusteesta toi filosofiaan ensimmäisenä Thales, joka esitti, että kaikkien asioiden alkuperuste oli vesi. Hänen teoriansa perustui havaintoihin siitä, että kaikissa paikoissa joissa on elämää on kosteutta. Teoria sopi myös yhteen sen kanssa, että maan katsottiin kelluvan veden päällä.

Thaleen teorian kumosi hänen seuraajansa ja mahdollinen oppilaansa Anaksimandros. Hänen mukaansa vesi ei voinut olla alkuperuste, koska se ei voinut synnyttää vastakohtaansa tulta. Hän katsoi, että mikään klassisista alkuaineista (maa, vesi, ilma, tuli) voinut olla alkuperuste tästä samasta syystä. Sen sijaan hän esitti, että oli olemassa apeiron, "rajaton", jonkinlainen loputon ja ominaisuudeton massa, josta kaikki asiat syntyivät ja johon ne palasivat.

Anaksimandroksen oppilas Anaksimenes esitti uuden teorian. Hän palasi teoriaan alkuaineista, mutta katsoi puolestaan ilman olevan veden sijasta alkuperuste. Hän katsoi kaiken saaneen alkunsa ilmasta joko tihentymisen tai ohentumisen kautta. Ohentumalla ilmasta tuli tulta; tihentymällä siitä tulee ensin tuulta, sitten pilvi, vettä, maata ja kiveä.

Katso myös

muokkaa
  NODES
os 14