Boutros Boutros-Ghali

Boutros Boutros-Ghali
Yhdistyneiden kansakuntien kuudes pääsihteeri
	1. tammikuuta 1992 – 31. joulukuuta 1996
Edeltäjä	Javier Pérez de Cuéllar
Seuraaja	Kofi Annan
Henkilötiedot
Syntynyt	14. marraskuuta 1922; Kairo, Egypti
Kuollut	16. helmikuuta 2016 (93 vuotta); Kairo, Egypti
Ammatti	akateemikko
Puoliso	Leia Maria Boutros-Ghali
Tiedot
Uskonto	koptikristitty
	; Nimikirjoitus
	[ Muokkaa Wikidatassa ]
	Infobox OK

Boutros Boutros-Ghali (arab. بطرس بطرس غالي‎, koptiksi: Bουτρος Βουτρος-Γαλι, 14. marraskuuta 1922 Kairo, Egypti – 16. helmikuuta 2016 Kairo^[1]^[2]) oli egyptiläinen oikeustieteilijä, diplomaatti ja poliitikko, joka oli YK:n kuudes pääsihteeri.

Boutros-Ghali aloitti uransa yliopistoissa ja toimi usean yliopiston oikeustieteen professorina. Hän sai paikan Egyptin ulkoministerinä Anwar Sadatin aikana ja jatkoi ministeriön virkamiehenä usean vuoden ajan myös Hosni Mubarakin aikana. Hänet valittiin YK:n pääsihteeriksi vuonna 1992. Boutros-Ghali pyrki rohkeasti uudistamaan YK:ta, mutta järjestö ajautui useisiin vaikeisiin sotilasoperaatioihin. Hän oli useasti ristiriidoissa Yhdysvaltojen kanssa, jonka veton vuoksi häntä ei valittu toiselle viisivuotiskaudelle. Boutros-Ghali toimi YK-uransa jälkeen muun muassa Organisation Internationale de la Francophonien (ranskaa puhuvien maiden järjestön) pääsihteerinä.

Perhe

Boutros Boutros-Ghali syntyi Kairossa Egyptissä aristokraattiseen koptilaiskristittyyn perheeseen.^[3] Hänen isoisänsä Boutros Ghali oli toiminut Egyptin pääministerinä vuodesta 1908 vuoteen 1910, jolloin hänet salamurhasi muslimifanaatikko. Hänen isästään Yusef Ghalista tuli Fuad I:n aikana Egyptin talousministeri.^[4] Boutros-Ghalin nimi Boutros tulee koptinkielisestä Petros-nimestä (Pietari).^lähde?

Akateeminen ura

Hän valmistui 1946 oikeustieteestä Kairon yliopistosta ja sai kansainvälisen oikeuden tohtorin tutkinnon Pariisin yliopistosta 1949.^[5] Hän opiskeli myös kansainvälistä politiikkaa Institut d'Études Politiques de Paris'ssa. Hänet valittiin Kairon yliopiston kansainvälisen oikeuden osaston professoriksi, jossa hän työskenteli vuoteen 1977.^[3]

Hän oli Columbian yliopiston vieraileva professori vuosina 1954–1955 ja Haagin kansainvälisen oikeuden akatemian johtaja vuosina 1963–1964 ja Pariisin yliopiston vieraileva kansainvälisen oikeuden professori vuosina 1967–1968.

Ura diplomaattina ja poliitikkona

Egyptissä

Boutros-Ghalin poliittinen ura alkoi jo Anwar Sadatin aikana. Hän oli arabisosialistisen liiton keskuskomitean jäsen vuosina 1974–1977.

Kun Sadat päätti mennä rauhanneuvotteluihin Jerusalemiin, ulkoministeri Ismail Fahmi ja sisäministeri Muhammad Riad erosivat protestina. Sadat nimitti Boutros-Ghalin Riadin tilalle sisäministeriksi, vaikka tällä ei ollut vielä poliittista kokemusta. Boutros-Ghali tunnettiin kuitenkin rauhanomaisen Israel-suhteen kannattaja, ja Sadat piti hänen koptilaiskristittyjä taustojaan ja avioliittoaan juutalaisen Leia Nadlerin kanssa hyödyllisinä Jerusalemissa. Boutros-Ghali osallistui myös vuonna 1978 Camp Davidin rauhanneuvotteluihin.^[5]

Sadatin salamurhan jälkeen 1981 Boutros-Ghali jatkoi Hosni Mubarakin hallinnossa.^[5] Hän työskenteli ulkoasiainministeriössä ja oli pitkälti vastuussa Egyptin suhteesta muihin Afrikan valtioihin ja asemasta sitoutumattomien maiden liikkeessä. Boutros-Ghali vieraili Afrikan jokaisessa maassa. Etelä-Afrikassa hän osallistui salaisiin neuvotteluihin Nelson Mandelan vapauttamiseksi.^[4]

YK:n pääsihteerinä

Kehityssuunnitelmat

Persianlahden sota vuonna 1990 herätti uudelleen eloon mahdollisuuden Israelin ja sen arabinaapureiden välisestä rauhasta. George H. W. Bushin hallinto tunsi löytäneensä Boutros-Ghalista miehen, joka jakaisi heidän tavoitteensa. Kun Boutros-Ghalin nimi ilmestyi mahdollisten Javier Pérez de Cuéllarin seuraajien listalle, Yhdysvallat liittyi hänen tukijoihinsa. Boutros-Ghalia äänesti lopulta 11 turvallisuusneuvoston jäsenistä. Britannia jätti äänestämättä, koska piti Boutros-Ghalia liian ranskalaismielisenä ja liian vanhana.^[4]

Boutros-Ghalilla oli suuria suunnitelmia YK:n kehittämiseksi, ja hän ehdotti jopa ”maailmanarmeijaa”.^[4] Boutros-Ghali esitti kesäkuussa 1992 ”An Agenda for Peace” -suunnitelman, johon kuului joukot, joilla olisi tarpeeksi voimia tukahduttaa konfliktit ja taata rauhan. Suunnitelmassa esitettiin myös uusia tapoja voittaa YK:n jatkuvat talousongelmat. Jäsenmaat ottivat esityksen myönteisesti vastaan, mutta niitä ei lopulta viety eteenpäin muiden ongelmien takia.^[6]

Vaikeat operaatiot

YK oli vuoden 1992 puolivälissä rauhanturvaamisoperaatioissa muun muassa entisessä Jugoslaviassa, Somaliassa ja Kambodžassa. Boutros-Ghali suututti Britannian ja Yhdysvallat kutsumalla Jugoslavian hajoamissotia ”rikkaiden sodaksi”, koska länsimaat keskittyivät siihen muiden kriisikohteiden kustannuksella.^[6] Kun YK:n rauhanturvaajia päätettiin lähettää Bosniaan, Boutros-Ghali vaati, että hän tekisi itse kaikki merkittävät päätökset. Tämä heikensi tehokkaan toiminnan mahdollisuutta, eikä YK saanut muutenkaan jäsenvaltioiltaan tarpeeksi miesvoimaa operaatiota varten. Boutros-Ghali heikensi asemaansa 1995, kun hän Srebrenican joukkomurhan jälkeen matkusti Afrikkaan ja kutsui Srebrenicaa ”kyläksi Euroopassa”.^[4]

Boutros-Ghalin suhde Britanniaan parani ajan mittaan, mutta hänellä oli pahoja poliittisia erimielisyyksiä Yhdysvaltain kanssa. Hän ajautui ristiriitoihin Bill Clintonin hallituksen ulkoministeri Warren Christopherin ja YK-lähettilään Madeleine Albrightin kanssa. Yhdysvaltain joukot olivat vuonna 1992 liittyneet osaksi YK-joukkoja Somaliassa. Yhdysvallat veti kuitenkin sotilaansa pois, kun Mogadishun taistelussa 1993 18 yhdysvaltalaissotilasta tapettiin.^[5] Clinton syytti Boutros-Ghalia epäonnistuneesta suunnitelmasta metsästää sotaherra Mohamed Farrah Aidid.^[4]

Ruandan kansanmurhan edellä Boutros-Ghali edisti YK-joukkojen lähettämistä Ruandaan. Hän valitsi 1994 Ruandan-operaation johtopaikalle Jacques-Roger Booh-Boohin, joka oli avoimesti ranskalais- ja hutumielinen. Roméo Dallaire oli saanut ennen kansanmurhaa tietoa tulevasta tragediasta, mutta Boutros-Ghali päätti uskoa Booh-Boohin optimistisempaa arviota, jonka mukaan kaikki osapuolet olivat sitoutuneita rauhanprosessiin.^[4]

Turvallisuusneuvosto päätti vuoden 1996 lopulla valita Boutros-Ghalin toiselle kaudelle, mutta Yhdysvaltain edustaja Albright käytti veto-oikeuttaan ja esti Boutros-Ghalin valinnan. Hänen seuraajakseen nousi toinen afrikkalainen Kofi Annan, ja Boutros-Ghalista tuli näin ensimmäinen YK:n pääsihteeri, jota ei valittu toiselle kaudelle.^[4]

Boutros-Ghali pyrki pääsihteerikaudellaan uudistamaan rohkeasti ”An Agenda for Peace” -ehdotuksellaan YK:n byrokratiaa ja edistämään sen alaorganisaatioiden yhteistyötä. Hän osoitti tällä johtajuustaitojaan, mutta lopulta hänellä ei ollut tarpeeksi poliittista ymmärrystä sen läpiviemiseksi. Yhdysvaltojen menetettyä luottamuksena Boutros-Ghaliin tämä antautui puolustuskannalle eikä pystynyt toteutamaan uudistussuunnitelmiaan.^[6]

YK-uran jälkeen

Boutros-Ghali jatkoi diplomaattista uraansa myös YK-virkansa jälkeen. Hän toimi 1997–2002 Ranskankielisten maiden järjestön pääsihteerinä. Hän asui Pariisissa ja pyrki samalla edistämään YK:n parlamentin perustamista. Egyptin ihmisoikeuksien kansallista neuvostoa Boutros-Ghali johti 2003–2012.^[6]

Kunnianosoituksia

Kanadan ritarikunnan kumppani (Kanada, 2003)^[7]
Kunnialegioonan suurristi (Ranska, 1994)^[8]
Henrik Purjehtijan ritarikunnan suurristi (Portugali, 1983)^[9]
Italian tasavallan ansioritarikunnan suurristi (Italia, 1982)^[10]

Lisäksi Boutros-Ghali on useiden yliopistojen kunniatohtori:^[11]

Maa/ alue	Yliopisto	Ajankohta	Tieteenala
New Brunswick	Monctonin yliopisto	1994	oikeustiede
Romania	Bukarestin yliopisto	1994	–
Azerbaidžan	Bakun yliopisto	1994	–
Armenia	Jerevanin valtionyliopisto	1994	–
Israel	Haifan yliopisto	1995	–
Itävalta	Wienin yliopisto	1995	–
Australia	Melbournen yliopisto	1995	–
Ontario	Carleton-yliopisto	1995	oikeustiede
Ranska	Montesquieu-yliopisto	1996	oikeustiede