Budan linna

Unkarin hallitsijoiden palatsi Budapestissä

Budan linna (unk. Budai Vár) on Unkarin kuninkaiden entinen linna Budapestin I osa-alueella, Linnavuoren eteläkärjessä.

Näkymä linnaan Tonavan yli.

Ensimmäinen linna tälle paikalle rakennettiin vuosien 1247 ja 1265 välillä. Sigismund Luxemburgilaisen pitkän hallituskauden aikana linnasta kehittyi Euroopan merkittävimpiin kuuluva goottilainen linna. Matias Corvinus kutsui italialaisia taiteilijoita ja arkkitehteja uudistamaan linnaa, ja Budapestistä tuli Alppien pohjoispuolisen renessanssin keskus.

Sitten Unkariin hyökkäsivät ottomaanit, ja palatsi alkoi rappioitua. Se tuhoutui lähes kokonaan, kun kristityt valtasivat kaupungin takaisin 1686.[1]

Vuonna 1715 Kaarle III määräsi rauniot purettaviksi. Niiden päälle kasattiin maata, ja osia keskiaikaisesta linnoituksesta on kaivettu jälleen esiin toisen maailmansodan tuhojen jälkeen. Tilalle hän rakennutti pienen barokkipalatsin. 1700-luvun puolivälissä sitä laajennettiin Wienin loistokkaiden palatsien vertaiseksi.[2]

Vuonna 1849 unkarilaiset vallankumoukselliset piirittivät linnaa ja se paloi poroksi. Se uusittiin 1850–1856, ja sitä kunnostettiin 1875–1912. Vuoden 1918 vallankumous syrjäytti Habsburgit, ja linnasta tuli itsenäisen Unkarin valtionhoitajan Miklós Horthyn palatsi.

Toisen maailmansodan loppuvaiheessa Budapestin piirityksen aikana linna oli akselivaltojen viimeinen turvapaikka, ja Puna-armeija pommitti sen maan tasalle. Kommunistihallinnon aikana uusbarokkipalatsia pidettiin taantumuksellisen hallinnon jäänteenä, ja se tuhottiin. Keskiaikainen linnoitus nousi arvossaan, ja se kunnostettiin.

Linna on ollut Unescon maailmanperintökohde vuodesta 1987.[3]

Lähteet

muokkaa
  1. Buda Castle (Arkistoitu – Internet Archive) A view on cities
  2. Buda Castle (Arkistoitu – Internet Archive) Budapest Hotels
  3. UNESCO

Aiheesta muualla

muokkaa

Tämä arkkitehtuuriin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
  NODES
Intern 2
OOP 1
os 9