Bysanttilainen kulttuuri

Bysanttilaisella kulttuurilla tarkoitetaan Bysantin valtakunnassa eli Itä-Roomassa kukoistanutta kulttuuria.

Kirjallisuus

Pääartikkeli: Bysantin kirjallisuus

Bysanttilaisella kirjallisuudella voidaan tarkoittaa laveammassa merkityksessä kreikkalaista kirjallisuutta Konstantinus Suuresta (324) Itä-Rooman keisarikunnan häviöön (1453), ahtaammassa mielessä Justinianus I:n hallituksen alusta (527) lähtien vuoteen 1453.

Bysanttilainen kirjallisuus oli aluksi lähinnä antiikin kirjallisuuden kristillisesti väritettyä ja itämaista vaikutusta saanutta jatkoa. Se oli lamassa vuosina 650–850, mutta virkosi 800-luvulla kohoten vuosina 1000–1200 korkeimpaan kukoistukseensa. Konstantinopoli oli kaupunki, jossa vanhan ajan kulttuuri oli elävää vielä keskiajallakin. Se ilmeni hippodromissa ja sen koristelussa, mutta myös historiankirjoittajien syvällisessä antiikin tuntemuksessa. He kirjoittivat vielä kreikan kieltä hellenistiseen tapaan, joka oli paljon lähempänä klassisuutta kuin tuon ajan länsimainen latina. Kirjailija Niketas Khoniateen 1200-luvun sukupolvi oli viimeinen, joka tunsi antiikin ajan kirjallisuuden paremmin kuin nykyajan asiantuntijat. Heillä oli vielä käytettävissään kirjoja, jotka ovat nykyisin kokonaan kadonneet, esimerkiksi hellenistisen runoilija Kallimakhoksen tuotanto, joka tuhoutui Konstantinopolin ryöstössä.

Bysanttilainen kirjallisuus potee yleensä alkuperäisyyden puutetta. Huomattavan sijan täyttää filologia sivuhaaroineen. Vielä laajempi on teologinen kirjallisuus (Johannes Damaskolaisen, kuoli noin 750, dogmaattinen teos Tiedon lähde). Huomattava on edelleen historiankirjoitus (Prokopios, Anna Komnena). Taiderunous on arvokasta vain kirkolliselta kannalta (hymni-runoilija Romanos 500-luvulta). Kansankielellä on sepitetty sankarieepoksia, lemmenrunoja, ritariromaaneja ja satuja.

Taide

Pääartikkeli: Bysantin taide

Keisari Justinianus I:tä esittävä mosaiikki San Vitale-kirkossa Ravennassa.

Bysanttilaisella taiteella tarkoitetaan Itä-Rooman valtakunnassa kukoistanutta kristillistä taidetta, jonka juuret olivat antiikissa. Sen kukoistusajat ovat Justinianus I:n hallitessa (527–565) ja välillä tapahtuneen rappeutumisen jälkeen 900–1100-luvuilla. Taantuminen yhdistetään tavallisesti kaupunkia kohdanneisiin tuhoihin, mutta myös talouden taantumiseen. Niinpä monia vanhan ajan patsaita sulatettiin kolikoiden tuottamiseksi. Näitä olivat Konstantinuksen forumilla seisseet Hera, Paris ja Athene sekä Hippodromia koristaneet Herakles, Romulusta ja Remusta imettävä susi sekä Helena.

Bysanttilainen taide eli kautta keskiajan ja elää tavallaan vieläkin ortodoksisessa kirkkotaiteessa. Siinä yhtyy itämaisia ja hellenistisiä aineksia.

Kuvariitojen jälkeen maalaustaide kaavamaistui. Erittäin huomattavia ovat käsikirjoituksia koristavat miniatyyrit. Kuvanveisto rajoittui pinnalliseen ornamentiikkaan ja norsunluuveistoksiin. Kultasepän-, emalji- ja kudontatyöt ovat myös tunnettuja. Ikonitaide alkoi haarautua moniksi paikallisiksi koulukunniksi.

Arkkitehtuuri

Pääartikkeli: Bysantin arkkitehtuuri

Rakennustaiteen tärkeimmät muistomerkit ovat Konstantinopolissa eli nykyisessä Istanbulissa sijaitseva Hagia Sofian eli pyhän viisauden kirkko (rakennettu 532–537) ja San Marco Venetsiassa. Huomattavana osana tyylissä on kupolirakennus, joka rakennetaan neliön tai monikulmion muotoiselle pohjalle. Kupolia kannattavien kaarien ja kupolin välissä olevia kupumaisia kolmikulmioita sanotaan pendentiiveiksi (holvikolmioiksi). Pääkupoliin liittyy usein sivukupoleja. Kirkkojen seinät ja holvit koristettiin kultapohjaisilla mosaiikkikuvilla, joita muun muassa San Vitale -kirkossa Ravennassa.

Musiikki

Pääartikkeli: Bysanttilainen musiikki

Lähteet

• Pieni tietosanakirja: Bysanttilainen kirjallisuus
• Pieni tietosanakirja: Bysanttilainen taide osa 1 ja osa 2

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Bysanttilainen maalaustaide Wikimedia Commonsissa

• Byzantine Icons (Arkistoitu – Internet Archive)
• Encyclopaedia Britannica (englanniksi)