Darfurin konflikti

Darfurin konflikti on Sudanissa, läntisessä Darfurin maakunnassa vuodesta 2003 käynnissä ollut aseellinen konflikti, jonka seurauksena oli Yhdistyneiden kansakuntien arvion mukaan vuoteen 2008 mennessä kuollut jopa 300 000 ihmistä. Kotinsa on joutunut jättämään 2,5 miljoonaa ihmistä. 200 000 pakolaista on paennut länteen, Tšadin puolelle.

Sudan; Darfur merkitty vihreällä.

Osapuolet

Konfliktin osapuolina ovat Sudanin hallitus, hallituksen tukemat arabipaimentolaisten puolisotilaalliset janjaweed-joukot ja maanviljelijäheimoista koostuneet ei-arabien kapinallisryhmät. Kriisin taustalla on nähty maanviljelijöiden ja paimentolaisten välinen resurssikilpailu. YK:n pääsihteeri Ban Ki-moonin mukaan kriisin taustalla on ilmaston lämpenemisen aiheuttama kuivuus, joka on johtanut yhä kovenevaan kilpailuun vesi- ja ruokavaroista viimeisen parin vuosikymmenen aikana.

Pääasiallisia kapinallisryhmiä on kolme: kaksi Sudanin vapautusarmeijan (SLA) osaa ja Gibril Ibrahimin johtama Justice and Equality Movement (JEM). Joukot ovat taistelleen paikallistasolla myös keskenään, lähinnä luonnonvarojen hallinnasta. Vuonna 2011 nämä kolme liittyivät SPLM-North-kapinallisten kanssa Sudanin vallankumousrintamaksi Sudan Revolutionary Front (SRF).

Janjaweed-joukkojen on todettu syyllistyneen etniseen puhdistukseen, johon on kuulunut laajamittaisia, systemaattisia ja suunniteltuja siviilien joukkomurhia ja -raiskauksia. Raiskaukset ovat olleet tehokas keino hajottaa paikallisia yhteisöjä, sillä raiskattu nainen on kulttuurin mukaan kunniaton ja huono. Miehen pitää jättää raiskattu vaimonsa ja perheen karkottaa raiskattu tyttärensä, jotta perheen kunnia säilyisi. Raiskattuja on jopa tapettu perheenjäsentensä toimesta. Näin kulttuurin ja identiteetin kannalta tärkeät perheiden ja sukujen siteet hajoavat.

Kameleilla ratsastavat Janjaweed-joukot ovat tehneet yllätyshyökkäyksiä mustien kyliin Sudanin ilmavoimien ensin pommitettua niitä, ja poistuneet pian tapettuaan ja raiskattuaan ensin ihmisiä, ja sytytettyään rakennuksia palamaan. Mustien aseistautuneet joukot ovat lähes aina tulleet apuun liian myöhässä vain todetakseen jo tehdyn tuhotyön. Useat kylät ovat autioituneet, ja tuhannet ovat joutuneet pakolaisiksi.

On kiistelty siitä, pitäisikö Darfurin tapahtumia luonnehtia kansanmurhaksi. Esimerkiksi Yhdysvallat on käyttänyt kyseistä termiä Darfurin tapahtumista. YK:n asiantuntijaryhmä päätyi kuitenkin vuonna 2005 siihen tulokseen, ettei Sudanin hallituksen ja janjaweedien julmuuksia voida osoittaa suunnitelmallisiksi eikä konfliktia voi siksi julistaa kansanmurhaksi.

Ensimmäiset sotarikossyytteet luettiin helmikuussa 2007, kun Haagin Kansainvälinen rikostuomioistuin (ICC) luki syytteet muun muassa Sudanin entiselle sisäministerille Ahmad Harunille ja janjaweed-komentaja Ali Koshaibille. Sudan on kieltäytynyt luovuttamasta syytettyjä.

Konflikti on myös uhannut laajentua, sillä aseellisia taisteluja ja massiivisia pakolaisvirtoja on Tšadin itäosissa. Tšad lähetti marraskuussa 2006 sotajoukkojaan Keski-Afrikan tasavaltaan tšadilaisten kapinallisten perään, jotka olivat sotkeutuneet Darfurin väkivaltaisuuksiin.

Konfliktin historiaa 2003–2007

Konfliktin alkamisajankohdaksi määritellään usein 26. helmikuuta 2003, kun Darfurin vapautusrintamaksi (DLF) itseään kutsuva joukko ilmoitti olevansa vastuussa Goloon tehdystä hyökkäyksestä. Darfurissa oli ollut levotonta jo ennen tätä hyökkäystä, kun kapinalliset olivat hyökänneet poliisiasemia, armeijan tukikohtia ja sotilassaattueita vastaan. Hallitus oli tehnyt suuria ilmaiskuja Marrah-vuoristossa sijaitseviin kapinallisten tukikohtiin. Kapinallisten ensimmäinen sotilastoimi oli hyökkäys vuoristossa armeijan joukkojen kimppuun 25. helmikuuta 2002. Sudanin hallitus oli tietoinen yhdistyneistä kapinallisjoukoista kesäkuussa 2002 Golon poliisiasemalle tehdystä hyökkäyksestä lähtien.

Julie Flintin ja Alex de Waalin mukaan kapinaliikkeen alku tulisi ennemmin sijoittaa 21. heinäkuuta 2001, kun zaghawojen ja furien joukot tapasivat Abu Gamrassa ja vannoivat Koraanin ääressä tekevänsä yhteistyötä puolustaakseen kyliään hallituksen tukemilta hyökkäyksiltä. Lähes kaikki Darfurin asukkaat ovat muslimeja, samoin kuin janjaweedit ja pääkaupunki Khartumissa olevat hallituksen johtajat.

25. maaliskuuta 2003 kapinalliset valtasivat Tšadin rajalla sijaitsevan Tinen kaupungin ja saivat haltuunsa huomattavan määrän tarvikkeita ja aseita. Vaikka presidentti Omar al-Bashir uhkasi "päästää armeijan irti", sotavoimilla ei ollut juuri reservejä käytettävissä. Armeija oli jo käytössä sekä etelässä, jossa toinen Sudanin sisällissota oli vähitellen päättymässä, että idässä, jossa Eritrean tukemat kapinalliset uhkasivat vastavalmistunutta öljyputkea. Kapinalliset käyttivät Toyota Land Cruiser -maastoautoja nopeissa sissi-iskuissa, joiden torjuminen osoittautui aavikko-olosuhteisiin tottumattomalle armeijalle lähes mahdottomaksi. Sen vuoristoon tekemät ilmaiskut olivat kuitenkin tuhoisia.

25. huhtikuuta 2003 kello 5:30 SLA:n ja JEM:n joukot tekivät yhteishyökkäyksen al-Fashiriin 33 Land Cruiserin avulla. Seuraavan neljän tunnin kuluessa tuhottiin hallituksen mukaan neljä Antonov-pommikonetta sekä helikopteria (seitsemän kapinallisten mukaan), 75 sotilasta, lentäjää ja teknikkoa kuoli ja 32 jäi vangeiksi, mukaan lukien tukikohdan komentaja. Kapinalliset menettivät 900 henkeä. Hyökkäys oli koko Sudanin sotahistorian onnistunein: 20 vuoden aikana Sudanin kansan vapautusarmeija (SPLA) ei ollut koskaan tehnyt etelässä vastaavanlaista operaatiota.

Janjaweedit taistelevat

Lapsia pakolaisleirillä.

Al-Fashirin isku oli käännekohta niin sotilaallisesti kuin henkisestikin. Asevoimat oli nöyryytetty, ja hallitus joutui strategisesti vaikeaan tilanteeseen. Armeija tarvitsi uudelleenkoulutusta ja uusia sotilaita, jotta taistelu olisi mahdollista uudenlaisessa sodassa. Lisäksi Darfurin joukkojen moraalista ei ollut varmuutta. Vastuu sodan viemisestä loppuun annettiin Sudanin tiedustelupalvelulle. Tästä huolimatta kapinalliset voittivat 38 taistelusta 34. Toukokuussa SLA tuhosi pataljoonan Kutumissa; 500 kaatui ja 300 otettiin vangeiksi. Kesäkuun puolessavälissä 250 kaatui Tinen toisessa hyökkäyksessä. SLA alkoi levittäytyä itään, ja sota uhkasi levitä Kordofaniin.

Tässä vaiheessa hallitus vaihtoi strategiaa. Koska armeija kärsi jatkuvia tappioita, sotaonni riippui kolmesta elementistä: tiedustelusta, ilmavoimista ja Janjaweedeistä, jotka olivat aseistettuja Baggaran paimentolaisia. Hallitus oli aloittanut heidän ohjaamisensa masalitien kansannousun aikoihin vuosina 1996–1999. Janjaweedit olivat uuden strategian tärkein elementti. Armeijan resursseja virtasi Darfuriin ja janjaweedeistä tehtiin puolisotilaallinen joukko, joilla oli viestintävälineet sekä tykistö. Seuraukset eivät tulleet kenellekään yllätyksenä: vastaavat toimenpiteet Nuba-vuorilla ja eteläisillä öljykentillä olivat aiempina vuosikymmeninä johtaneet valtaviin ihmisoikeusrikoksiin ja väestön pakkosiirtoihin.

Tuhottuja kyliä elokuussa 2004. (Lähde: DigitalGlobe, Inc. ja USA:n ulkoministeriö USAIDin kautta)

Paremmin aseistautuneet janjaweedit saivat pian yliotteen. Kevääseen 2004 mennessä useita tuhansia – enimmäkseen ei-arabeja – oli surmattu ja jopa miljoona ihmistä oli ajettu kodeistaan. Alueella koitti valtava humanitäärinen kriisi, joka muuttui kansainväliseksi, kun 100 000 pakolaista pakeni janjaweedeja Tšadiin ja Tšadin joukot kohtasivat janjaweedit rajalla. Yli 70 janjaweedia sekä kymmenen Tšadin sotilasta kaatui yhdessä huhtikuussa käydyssä taistelussa. YK:n tarkkailijat totesivat, että ei-arabien asuttamia kyliä valikoitiin samalla kun arabien kylät jätettiin rauhaan. 23 Fur-kylää Shattayan hallintoalueella tyhjennettiin kokonaan asukkaista, omaisuus varastettiin ja kylät poltettiin maan tasalle. Ryhmä havaitsi useita tällaisia paikkoja ajaessaan alueella kahden päivän ajan. Samalla näiden tuhottujen paikkojen vieressä oli koskemattomia, asuttuja ja toimivia arabiasutuksia. Paikoitellen tuhotun Fur-kylän ja arabikylän välinen etäisyys oli alle 500 metriä.

Tšad toimi välittäjänä N'Djamenan neuvotteluissa 2004, jotka johtivat 8. huhtikuuta humanitääriseen tulitaukosopimukseen. Sopimuksen allekirjoittivat Sudanin hallitus, JEM ja Sudanin vapautusliike (SLM), mutta JEMistä irtosi siipi, Kansallinen uudistuksen ja kehityksen liike, joka ei osallistunut neuvotteluihin tai allekirjoittanut sopimusta. Janjaweedien ja kapinallisten hyökkäykset jatkuivat tulitauosta huolimatta. Afrikan unioni muodosti tulitaukokomitean tarkkailemaan tulitauon pitävyyttä.

Kriisin laajuus herätti varoituksia uhkaavasta katastrofista, kun YK:n pääsihteeri Kofi Annan varoitti, että kansanmurha on pelottavan lähellä Darfurissa. Janjaweedien kampanjan laajuus toi mieleen Ruandan kansanmurhan tapahtumat, mutta tämän vertauksen Sudanin hallitus kiisti voimakkaasti. Riippumattomat tarkkailijat totesivat, että käytetyt menetelmät – siviilien, lasten ja vauvojen silpominen ja tappaminen – muistuttivat enemmän Jugoslavian sodan etnisiä puhdistuksia. Lisäksi varoitettiin, että alueen eristyneisyys merkitsi myös sitä, että sadattuhannet ihmiset olivat avun ulottumattomissa. Brysselissä toimiva Kansainvälinen kriisiryhmä ilmoitti toukokuussa 2004, että yli 350 000 ihmistä oli vaarassa menehtyä nälkään ja tauteihin.

10. heinäkuuta 2005 SPLA:n entinen johtaja John Garang vannoi virkavalan Sudanin varapresidenttinä. 30. heinäkuuta hän sai surmansa helikopterionnettomuudessa. Hänen kuolemallaan oli pitkäaikaisia vaikutuksia, ja neuvottelut Darfurin eri kapinallisryhmien kanssa etenivät hitaasti.

Sudanin rajalla sijaitsevaan Adren kaupunkiin hyökättiin joulukuussa 2005 ja 300 kapinallista sai surmansa. Sudania syytettiin hyökkäyksestä. Alueen kiristynyt tilanne sai Tšadin hallituksen julistamaan Sudanin viholliseksi ja kutsumaan kansalaiset yhteiseen rintamaan taistelussa "yhteistä vihollista" vastaan.

Toukokuun sopimus

Minni Minnawi lehdistötilaisuudessa USA:n presidentti George W. Bushin kanssa allekirjoitettuaan toukokuun sopimuksen.

5. toukokuuta 2006 Sudanin hallitus solmi sopimuksen Minni Minnawin johtaman SLA:n siiven kanssa. Kaksi pienempää ryhmää, Oikeuden ja Tasa-arvon liike sekä SLA:n siipi, kuitenkin hylkäsivät sopimuksen. Sopimuksen takana olivat USA:n Robert B. Zoellick, AU:n puolesta työskentelevä Salim Ahmed Salim, AU:n edustajia sekä muita Abujassa toimivia ulkomaisia virkamiehiä. Sopimuksessa sovittiin janjaweed-joukkojen aseistariisumisesta sekä kapinallisjoukkojen hajottamisesta ja uudelleensijoittamisesta armeijaan.

Heinä–elokuu 2006

Taistelut alkoivat uudelleen, ja heinä–elokuussa maailman suurin avustusoperaatio oli vaarassa katketa, kun kansainväliset avustusorganisaatiot harkitsivat poistumista maasta henkilöstöön kohdistuneiden jatkuvien hyökkäysten vuoksi. YK:n pääsihteeri Kofi Annan pyysi alueelle 17 000 miehen kansainvälistä rauhanturvajoukkoa, joiden tuli korvata AU:n 7 000 hengen joukot.

Vuodet 2007–2013

Vuonna 2007 kansainvälinen yhteisö kiinnitti huomiota kasvavaan väkivaltaan. YK:n turvallisuusneuvosto teki tilanteesta neljä päätöslauselmaa, ja Kansainvälinen rikostuomioistuin antoi ensimmäiset pidätysmääräykset Darfurin tapahtumien johdosta.

31. heinäkuuta 2007 turvallisuusneuvosto ratifioi sopimuksen, jolla muodostettiin YK:n ja Afrikan unionin yhteinen rauhanturvaoperaatio UNAMID. Operaatioon osallistuvien 26 000 sotilaan mobilisoiminen kävi hitaasti, Tšadin vallankaappaus lisäsi levottomuutta alueella ja vuonna 2008 pakolaisten määrä saavutti kaikkien aikojen korkeimman lukeman.

Vuonna 2009 Kansainvälinen rikostuomioistuin antoi pidätysmääräyksen presidentti Omar al-Bashirista. 13 kansainvälistä avustusjärjestöä karkotettiin Darfurista.

Maaliskuussa 2010 allekirjoitettiin heikko rauhansopimus, ja laajat rauhanneuvottelut alkoivat Dohassa vuoden loppupuolella.

Heinäkuussa 2011 Etelä-Sudan äänesti itsenäisyyden puolesta, ja tuore kapinallishallitus allekirjoitti Dohan sopimuksen (DDPD).

Rauhansopimus osoittautui riittämättömäksi, ja väkivaltaisuudet jatkuivat myös vuonna 2012.

Elokuussa 2013 Sudanin hallitus ilmoitti, että Dohan sopimus on mahdollisten jatkosopimusten pohjana. Kapinalliset olivat vaatineet Dohan paperin hylkäämistä ja neuvottelujen aloittamista puhtaalta pöydältä.

Katso myös

• Team Darfur

Kirjallisuutta

• Flint, Julie & de Waal, Alex: Darfur: Pitkän sodan lyhyt historia. ((Darfur: A short history of a long war, 2005.) Suomennos: Kirsi Komonen) Helsinki: Like: Suomen rauhanpuolustajat, 2006. ISBN 952-471-740-9