Eduard Totleben
Frans Eduard Ivanovitš Totleben (myös muodossa Todleben, ven. Эдуа́рд Ива́нович Тотле́бен; 20. toukokuuta 1818 Jelgava, Kuurinmaa – 1. heinäkuuta 1884 Bad Soden, Saksan keisarikunta) oli baltiansaksalainen sotilasinsinööri ja Venäjän keisarillisen armeijan kenraali. Hänet tunnetaan lukuisista eri puolille Venäjän keisarikuntaa rakennetuista linnoituksista, joita Totleben suunnitteli ja joiden toteuttamista hän oli valvomassa.
Ura
muokkaaTotleben valmistui insinööriupseeriksi 1836. Hän osallistui Kaukasian sotaan 1848–1850 ja Krimin sodan alussa vuonna 1853 hän johti Silistran kaupungin piiritystä Tonavan suulla. Parhaiten hänet muistetaan Sevastopolin kaupungin nerokkaasta ja pääosin improvisoidusta linnoittamisesta kaupungin ollessa piiritettynä Krimin sodassa. Totleben johti Sevastopolin linnoitusöitä piirityksen aikana syyskuusta 1854 kesäkuuhun 1855, jolloin hän haavoittui. Hän keksi muun muassa upottaa laivoja kaupungin edustalle sataman tukkimiseksi viholliselta ja siirsi laivojen tykit mantereen puolelle kiireellä rakennettuihin linnoituslaitteisiin. Haavoittumisen vuoksi hän ei ollut läsnä Sevastopolin kukistuessa. Totleben yleni Sevastopolin piirityksen aikana everstiluutnantista kenraalimajuriksi. Myöhemmin hän toimi armeijan insinöörikunnan esikuntapäällikkönä ja ylitarkastajana, ja sai 1860 ylennyksen kenraaliluutnatiksi sekä 1869 insinöörikenraaliksi. Turkin sodassa vuosina 1877–1878 Totleben johti Plevnan piiritykseen liittyneiden saartotoimenpiteiden suunnittelua. Hänet kutsuttiin apuun syyskuussa 1877, kun kolme peräkkäistä yritystä Plevnan valtaamiseksi olivat epäonnistuneet. Totlebenin suunnittelema saarto johti kaupungin kukistumiseen joulukuuhun mennessä. Vuonna 1878 hänet nimitettiin koko Venäjän kenttäarmeijan komentajaksi sodan loppuvaiheessa. Totleben nimitettiin 1879 Odessan ja 1880 Vilnan kuvernementin kenraalikuvernööriksi. Hän sai 1879 kreivin arvon.
Suomen suuriruhtinaskunnassa Totleben osallistui Viipurin Patterinmäen linnoituksen rakentamiseen Krimin sodan jälkeisinä vuosina 1864–1877.[1]
Totleben julkaisi 1864–1872 viisiosaisen kuvauksen Sevastopolin piirityksestä, ja se käännettiin useille kielille. Hänellä on nykyään oma muistomerkki Sevastopolissa.
Lähteet
muokkaa- Encyclopædia Britannica (1911) (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi) Online Encyclopedia
- Nordisk familjebok (1919), s. 493 (ruotsiksi) Runeberg.org
Viitteet
muokkaa- ↑ Батарейная гора Viipurin kaupunki. Viitattu 25.11.2014. (venäjäksi)
Aiheesta muualla
muokkaa- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Eduard Totleben Wikimedia Commonsissa