Elisenvaaran pommitus

tuhoisa lentopommitus kesäkuussa 1944 Kurkijoella Laatokan Karjalassa

Elisenvaaran pommitus 20. kesäkuuta 1944 oli jatko- ja koko toisen maailmansodan tuhoisin lentopommitus Suomen hallitsemalla alueella. Pommituksessa kuoli yli sata siviiliä sekä sotilasta ja lottaa. Moskovan rauhassa 1940 Neuvostoliitolle luovutetun Kurkijoen Elisenvaaran rautatieasemalla seisonut siirtoväkeä kuljettanut juna joutui neuvostoliittolaisten ilmapommituksen kohteeksi. Monet uhreista olivat kotoisin Räisälästä.

Pommitus tapahtui jatkosodan perääntymisvaiheessa, samana päivänä, kun Neuvostoliitto valtasi takaisin Viipurin. Neuvostoilmavoimat oli saanut käskyn tuhota Elisenvaaran aseman, koska suomalaisten joukkojenkuljetukset Kannaksen torjuntataisteluihin kulkivat Elisenvaaran kautta.

Savonlinnan Talvisalon hautausmaalla ns. Säämingin puolella on kolmenkymmenen pommituksen uhrin joukkohauta muistokivineen. Saman kokoinen hauta on hautausmaan Savonlinnan puolella. Kolmisenkymmentä uhria haudattiin Kurkijoen hautausmalle.[1]

Asemalla oli puoliltapäivin yli tuhat ihmistä, Karjalankannakselle meneviä sotilaita sekä evakkoon matkaavia karjalaisia. Neuvostoliittolaiset moukaroivat yli 80 pommikoneen voimin asemaa kolmessa pommitusaallossa neljännestunnin ajan. Vilkkaalla risteysasemalla ei ollut ilmapuolustusta eikä ilmahälytystä annettu. Räisäläläisiä evakkoja kuljettanut juna koki kovimman kohtalon. Kaksi härkävaunua sai täysosuman ja lähes kaikki näissä vaunuissa olleet kuolivat. Kaksi kolmasosaa kuolleista oli naisia ja lapsia.

Tuoreeltaan pommitus sensuroitiin ja vaiettiin, minkä vuoksi siitä lähti liikkeelle toinen toistaan hurjempia huhuja.[2]

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  • Ahola, Esko: Elisenvaaran pommitus sota-ajan asiakirjoissa. (julkaistu myös Räisäläinen 2/1994, s. 7) Kurkijokelainen, 12.8.1994, nro 32, s. 5. ISSN 0782-5668
  • Rahkola, Erkki & Geust, Carl-Fredrik: Vaiettu Elisenvaaran pommitus: evakkohelvetti 20. kesäkuuta 1944. Helsinki: Ajatus, 2008. ISBN 978-951-20-7637-6
  • Ravantti, Elina: Näkökulma: Otimme hatkat 25.4.2014. Yle Uutiset. Viitattu 27.7.2015.

Viitteet

muokkaa
  1. Rastas, Mauri: Elisenvaaran suurpommitus 20.06.1944 Kurkijokelainen-lehti. 17.12.2008. Viitattu 1.8.2022.
  2. * Rahkola, Erkki (toim. Mauri Rastas): Uutta tietoa Elisenvaaran pommituslegendoista Kurkijokelainen 05.12.2008. 29.11.2008. Viitattu 27.7.2015.
  NODES
os 12