Fabian Langenskiöld
Carl Fabian Theodor Langenskiöld (17. marraskuuta 1810 Sääksmäki – 29. kesäkuuta 1863 Helsinki)[1] oli suomalainen virkamies ja senaattori. Senaatin finanssi- eli valtiovaraintoimituskunnan päällikkönä 1858–1863 toiminutta Langenskiöldiä on sanottu vuonna 1860 käyttöönotetun Suomen markan ”isäksi”.
| Fabian Langenskiöld | |
|---|---|
 Fabian Langenskiöld |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 17. marraskuuta 1810 Sääksmäki |
| Kuollut | 29. kesäkuuta 1863 (52 vuotta) Helsinki |
| Poliitikko | |
| Asema |
senaattori (1857–1863) senaatin finanssitoimituskunnan päällikkö (1858–1863) |
| Puoliso | Maria Magdalena af Björkstén |
Perhetausta
muokkaaFabian Langenskiöld kuului aateliseen Langenskiöld-sukuun; Ruotsin kuningas Kustaa III oli aateloinut hänen isoisänsä ja isosetänsä vuonna 1772 kiitoksena uskollisuudesta Kustaan suorittaman vallankaappauksen aikana.[2] Langenskiöldin vanhemmat olivat Kyminkartanon läänin maaherra, everstiluutnantti Anders Gustaf Langenskiöld ja Hedvig Gustava Gripenberg,[1] joka oli Gripenbergin aatelissukua ja kenraalimajuri Hans Henrik Gripenbergin tytär.[3] Fabian Langenskiöldin veli oli valtioneuvos ja Suomen Pankin johtaja Lars Henrik Gustaf Langenskjöld.[1]
Nuoruus ja uran alku
muokkaaLangenskiöld kävi enonsa[3] Odert Henrik Gripenbergin internaattikoulua ja suoritti ylioppilastutkinnon yksityistodistuksella Turussa vuonna 1825. Hän valmistui filosofian kandidaatiksi ja maisteriksi vuonna 1832.[1] Yliopistossa hänen pääaineenaan oli matematiikka, josta hän kirjoitti myöhemmin myös oppikirjan. Langenskiöld hankki jo nuorena vaikutusvaltaisia tuttavia mutta ei sukutaustaansa nähden ollut erityisen varakas. Niinpä hän halusi turvata toimeentulonsa opettajan ammatilla.[3] Vuosina 1832–1835 hän opiskeli stipendiaattina venäjän kieltä Kazanissa[1] ja haki sen jälkeen yliopiston venäjän kielen lehtoraattia mutta hävisi konsistorin vaalissa toiselle hakijalle.[3] Sitten Langenskiöld toimi vuoden ajan 1835–1836 Hämäläisen osakunnan kuraattorina. Vuonna 1838 hän sai paikan Haminan kadettikoulun venäjänopettajana ja täydensi vielä seuraavana vuonna kieliopintojaan Moskovassa.[1]
Langenskiöldin virkaura pääsi käyntiin vuonna 1842, jolloin hänestä tuli senaatin vt. venäjän kielen kääntäjä[1] ja samalla finanssitoimituskunnan päällikön sihteeri.[3] Hän sai vakinaisen viran seuraavana vuonna.[1] Vuonna 1846 Langenskiöld nimitettiin tulkiksi Norjan vastaisen valtakunnanrajan rajankäyntiin, mutta ystävänsä Casimir von Kothenin avulla hän sai pian nimityksen itse valtuuskunnan jäseneksi ja rajankäyntikomissaariksi. Tässä yhteydessä hänelle myönnettiin myös kollegiasessorin arvo. Rajankäyntitehtävä jatkui vielä 1847 ja 1849.[3] Samaan aikaan Langenskiöld siirtyi venäjän kääntäjäksi valtiosihteerinvirastoon Pietariin, jossa hänestä tuli pian toinen toimitussihteeri ja vuonna 1851 ensimmäinen toimitussihteeri sekä osastopäällikkö.[1] Hän kohosi myös ministerivaltiosihteeri Alexander Armfeltin suosioon.[3] Langenskiöld nimitettiin 1853 Mikkelin läänin, 1854 vt. Uudenmaan läänin ja 1857 Turun ja Porin läänin kuvernööriksi. Hän sai 1850 kanslianeuvoksen ja 1856 kamariherran arvon.[1] Langenskiöld oli myös 1853–1857 valtiovarain tilaa selvittäneen komitean puheenjohtaja. Komitean raportti joudutti pitkäaikaisen finanssitoimituskunnan päällikön ja senaatin talousosaston varapuheenjohtajan Lars Gabriel von Haartmanin eroa.[3]
Langenskiöld meni 1848 naimisiin senaattori Ulrik af Björksténin tyttären Maria Magdalena af Björksténin kanssa.[3] He saivat kaksi poikaa, joista molemmista tuli merkittäviä henkilöitä: Gustaf Langenskiöldistä oikeusosaston senaattori ja Karl Langenskiöldistä Ruotsin valtionpankin pääjohtaja. Kirurgian professori Fabian Langenskiöld oli senaattori Fabian Langenskiöldin pojanpoika.[2] Langenskiöld korotettiin huhtikuussa 1860 vapaaherraksi ja hänestä polveutuu Langenskiöld-suvun vapaaherrallinen haara, joka introdusoitiin Suomen ritarihuoneelle saman vuoden syyskuussa numerolla 45.[4]
Senaattorina
muokkaaVuonna 1857 Langenskiöld sai itse nimityksen senaattiin. Hän edisti nimitystään vakuuttamalla von Kothenille olevansa sitoutunut vanhoillisuuteen.[3] Jo seuraavana vuonna[1] hänestä tuli uusi finanssitoimituskunnan päällikkö von Haartmanin tilalle. Hänen kaudellaan talouselämää uudistettiin kameralistisessa hengessä, pyrkimyksenä lisätä valtion tuloja. Langenskiöld piti senaatin ja valtiovallan vahvaa asemaa Suomen tulevaisuuden kannalta välttämättömänä eikä siis ollut varsinaisesti taloudellisen liberalismin kannattaja. Kuitenkin jo hänen toimikautensa alussa vuonna 1859 sahateollisuus vapautettiin rajoituksista, ammattikuntapakon lakkauttaminen pantiin alulle sekä järjesteltiin Suomen ja Venäjän välisiä tullimaksuja.[3] Lisäksi annettiin asetus Suomen ja Venäjän välisten kauppasuhteiden tasavertaistamisesta.[2]
Suomen rahaolojen uudistaminen oli ollut vireillä jo von Haartmanin aikana, mutta oman rahayksikön käyttöönotto osui Langenskiöldin kaudelle. Hankkeen taustalla oli ruplan arvon jatkuvan vaihtelun aiheuttamat hankaluudet. Senaatin ensimmäinen esitys Suomen omasta rahasta hylättiin tammikuussa 1860, sillä Venäjällä pelättiin Suomen irtautumisen ruplasta herättävän ulkomailla epäluottamusta Venäjän omaa valuuttaa kohtaan. Huhtikuussa 1860 Langenskiöld sai kuitenkin Pietarissa hyväksytyksi julistuskirjan, jolla Suomelle luotiin oma raha, markka, jonka kurssi oli edelleen sidottu ruplaan.[3] Langenskiöld suunnitteli kuitenkin markan sitomista edelleen hopeakantaan, mihin saatiin periaatteellinen suostumus Pietarista vuonna 1862.[5] Katovuoden aiheuttamat lisämenot valtiolle hidastivat toteutusta, ja rahauudistuksen loppuun vieminen jäi Langenskiöldin seuraajaksi nimitetylle J. V. Snellmanille. Langenskiöld itse suositteli häntä seuraajakseen, ja Snellman tunnusti myöhemmin Langenskiöldin merkityksen markan saamisessa.[3] Langenskiöldiä onkin sanottu markan todelliseksi isäksi. Aikalaisetkin kutsuivat häntä ”markkakreiviksi”. Markan irrottaminen ruplasta ja sitominen hopeaan toteutui vuonna 1865.[5]
Vuonna 1861 nimitettiin säätyvaltiopäivien toiminnan jatkamista valmistelemaan niin sanottu tammikuun valiokunta.[3] Langenskiöld ajoi sen perustamista, sillä keisari Aleksanteri II vaikutti olevan epävarma varsinaisten valtiopäivien koollekutsumisesta.[2] Yleinen mielipide pelkäsi, että valtiopäivät korvattaisiin valiokunnalla, ja tästä syytettiin Langenskiöldiä, joka ei ollut puolustanut Suomen etuja tarpeeksi jämäkästi keisarin edessä. Valiokunnan puheenjohtajaksi nimettiin Langenskiöldin eno, senaattori Sebastian Gripenberg. Sitä ennen he molemmat olivat pyytäneet Suomen kenraalikuvernööri Fredrik Vilhelm von Bergiltä valiokunnan peruuttamista hankkeen epäsuosion vuoksi. Langenskiöldin aiheen johdosta saama arvostelu iski häneen voimakkaasti ja johti myöhemmin siihen, että hän pyysi vuonna 1863 eroa senaatista. Hän sairastui ja kuoli pian sen jälkeen. Hän sai kolme kuukautta ennen kuolemaansa salaneuvoksen arvon.[3]
Tuotanto
muokkaa- Läran om Logarithmer jämte Elementerna af Plan-Trigonometri (1838)
- Om Ryska verberna: uppsatts på ryska språket, intagen i tidskriften (1839)
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c d e f g h i j k Kotivuori, Yrjö: Fabian Langenskiöld. Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852. Helsingin yliopiston verkkojulkaisu 2005.
- ↑ a b c d Lang (1500 - ) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o Raimo Savolainen: Langenskiöld, Fabian (1810 - 1863) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 6.9.2001. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
- ↑ Langenskiöld, vapaaherrallinen. Suvut ja vaakunat, Suomen Ritarihuone.
- ↑ a b Antti Kuusterä: Oravannahasta sirukorttiin – Jäähyväiset markalle (Arkistoitu – Internet Archive). Viitattu 13.9.2012.
Kirjallisuutta
muokkaa- Erkki Osmonsalo: Fabian Langenskiöld: valtiollinen elämäntyö I. 1939
|
Edeltäjä: Alexander Thesleff |
MIkkelin läänin kuvernööri 1853–1854 |
Seuraaja: Carl Emil Cedercreutz |
|
Edeltäjä: Johan Mauritz Nordenstam |
Uudenmaan läänin kuvernööri 1854 (vt.) |
Seuraaja: Johan Mauritz Nordenstam |
|
Edeltäjä: Samuel Werner von Troil |
Turun ja Porin läänin kuvernööri 1856–1858 |
Seuraaja: Selim Mohamed Ekbom |