Flamenco

Flamenco on Andalusiassa kehittynyt espanjalainen musiikki- ja tanssilaji. Flamencon ylläpitäjinä ja kehittäjinä Andalusian romanit ovat jättäneet taiteenlajiin pysyvät merkit, mutta sen historialliset juuret ulottuvat maurien ja juutalaisten musiikkiperinteisiin.

Flamencon uudistaja Belén Maya Gilles Larrainin kuvaamana.

Flamenco-nimityksen alkuperästä ei ole yksimielisyyttä. Uskotaan että nimi tulee arabiankielisestä sanasta fellahmengu, joka tarkoittaa ”maatonta paimenta ”. Sana flamenco tarkoittaa kuitenkin espanjaksi myös flaamilaista. Yhteensattuman on oletettu johtuvan siitä, että romanit saapuivat maahan Kaarle V:n hallituskaudella samaan aikaan, kun maahan tuli runsaasti flaamilaisia sotilaita.

Flamencossa naiset käyttävät tanssikenkinä remmikenkiä, jotka muistuttavat tavallisia avokkaita. Pohjapuolella kengän kärjessä ja korossa on nauloja, jotka voimistavat koputuksesta aiheutuvaa ääntä. Korot ovat kengän koosta, mallista ja merkistä riippuen noin 4–7 cm korkeat. Miesten kengät ovat normaalin näköiset kengät tai nilkkurit, joissa tosin on matala korko (n. 2–4 cm).

Flamencon historiaa

Leopold Schmutzler, The Flamenco Dancer.

Flamenco oli alun perin laulua ilman soitinsäestystä, mutta myöhemmin sille vakiintuivat säestyssoittimiksi flamencokitara ja lyömäsoittimia. Flamencoon toisinaan yhdistetyt kastanjetit kuuluvat itse asiassa andalusialaiseen kansantanssiperinteeseen, ja niitä käytetään nykyään flamencossa harvemmin. Flamencon, ja erityisesti tanssin ja kitaran käytön huima kehitys 70-luvusta tähän päivään on luonut termin nuevo flamenco (uusi flamenco) erotuksena perinteiselle flamencolle tai Francon suosimalle viihteellisemmälle ”turistiflamencolle”. Nykyflamencon yleisimmät vaikutteet ovat musiikissa Latinalaisen Amerikan salsa ja rumba, joiden vaikutukset kuuluivat jo 1900-luvun alun niin sanotuissa ida y vuelta -lauluissa (suom. meno ja paluu), kuten colombiana- ja guajira-tyylilajeissa. Myöhempiin vaikutteisiin kuuluvat jazz, pop sekä rock. Nykyflamencoa toteutetaan käytännössä lähes kaikilla mahdollisilla instrumentaatioilla eri yhteyksissä, mutta vaikka esimerkiksi alun perin perulainen rytmisoitin Cajon (esp. Cajón) on saanut flamencomuusikoiden keskuudessa yleisen hyväksynnän ”flamencosoittimena”, se oli Paco de Lucian 1970-luvun lopulla lanseeraama ”tuliainen” Etelä-Amerikan kiertueeltaan. Tanssiin on vaikuttanut viime vuosikymmeninä lähinnä nykytanssi ja baletti.

Flamencon synty ajoitetaan yleensä 1400-luvun uskonnollisiin ja etnisiin vainoihin Espanjassa, joiden seurauksena maurit, juutalaiset ja romanit pakenivat vuoristoihin syvemmälle asumattomille etelän seuduille. Näistä oloista katsotaan flamencon saaneen syvimmät ja rikkaimmat piirteensä sekä kolmen kulttuurin yhdistymisen myötä kehittyneet ainutlaatuiset rytmiset ja ilmaisulliset ominaisuutensa. Kirjallisuudesta löytyvät ensimmäiset maininnat flamencosta ovat peräisin vasta 1700-luvun lopulta.

Flamencon ”kultainen kausi” ajoittui 1800- ja 1900-luvun taitteeseen, jolloin Andalusian kaupunkien kahviloista alkoi nousta suosittuja esiintyjiä, jotka myös mullistivat taidetta merkittävästi. Tähän aikakauteen ajoittui myös naisten ja miesten tanssien eroavaisuuksien selkeytyminen, jotka sata vuotta myöhemmin ovat taas hyvin lähellä toisiaan. 1900-luvun alun tärkeimpiä nimiä olivat muun muassa laulaja Silverio Franconetti, kitaristit Sabicas ja Ramón Montoya sekä tanssija Vicente Escudero. 1900-luvun puolivälissä vaikuttanutta tanssijaa Carmen Amayaa voidaan pitää yhtenä merkittävimmistä naistanssijoista kautta aikojen.

Flamencon lajit

Flamenco jakautuu yli viiteenkymmeneen eri tyylilajiin eli paloon. Eri tyylilajeista voi olla jopa tuhansia eri variaatioita ja lisää syntyy jatkuvasti. Laji sisältää oman rytmiikkansa sekä musiikillisen että liikkeellisen ominaispiirteensä. Keskeisiä lajeja ovat muun muassa Toná, Siguiriyas, Bulerías, Alegrías, Soleá, Tangos, Fandangos, Tientos ja Verdiales.

Flamenco nykyään

Flamenco-tanssijoita Granadassa

Nykyflamencon keskeisimpiin vaikuttajiin voidaan lukea musiikin puolella 1960-luvulla yhteistyönsä aloittaneet kitaristi Paco de Lucia sekä laulaja Camarón de la Isla. Heidän yhteistyönsä kesti lopulta aina Camarónin viimeiseksi jääneeseen levyyn asti vuodelta 1992. Tosin Camarónin huumeiden käytön sävyttämät elintavat johtivat ajoittain parin työskentelemään tahoillaan, jättäen Paco de Lucialle aikaa toteuttaa kitaristisia seikkailujaan muun muassa jazzin ja flamencon fuusioilla kokeillen ja vaikuttaen syvästi koko taiteenlajin tunnettavuuteen sekä tulevaisuuteen elävänä taiteena. Paco de Lucian apuna oli ja on lajin harrastajien keskuudessa lähes tarunomaisena pidetty tekninen osaaminen. Tanssin viimeisimpiä uudistajia ovat muun muassa 1990-luvulla maineensa luonut Antonio Canales, Eva La Yerbabuena, Israel Galván, Andrés Marín ja Rafaela Carrasco. Keskeisenä suosion luojana Espanjan ulkopuolella pidetään flamenco-elokuvista tunnettua Carlos Sauraa.

Flamenco Suomessa

Flamencon suosioon Suomessa on vaikuttanut laaja määrä harrastajia sekä useimpien kansainvälisesti keskeisimpien artistien sekä ryhmien tiiviit vierailut 1990-luvun alusta lähtien. Tähän ovat vaikuttaneet erityisesti vuosittain järjestettävät ja kansainvälisesti merkittävät Tampereen Flamencoviikko ja Helsingin Flamencofestivaali. Uusin tulokas flamencofestivaalirintamalla on Helsingissä järjestettävä Kaari ja Roni Martinin johtama Flamingo-nykyflamencofestivaali. Suurimmassa osassa isoimpia suomalaisia kaupunkeja on flamencoyhdistys, joista vanhimpia ja suurimpia ovat Helsingin ja Tampereen yhdistykset. Erityisesti suomalainen flamencotanssi on nostanut profiiliaan viime vuosina ja nykyään suomessa toimii useita eri tasoisia flamencotanssiryhmiä, joista merkittävimpinä mainittakoon muun muassa Compañía Kaari Martin, Canela ja Katja Lundén Company ja Aho & Lundén Company.

Kesällä 2006 suomalainen flamenco sai kansainvälistä tunnustusta, kun Kaari ja Roni Martinin teos Kerro minulle sade palkittiin ensimmäisenä ulkomaisena teoksena Madridin koreografiakilpailun viisitoistavuotisessa historiassa. Vuonna 2007 Kerro minulle sade kutsuttiin Madridiin La otra mirada del flamenco -sarjaan, jossa se sai erityisesti huomiota osakseen ensimmäisenä kansainvälisenä esityksenä sarjan 12-vuotisessa historiassa, jossa on aiemmin nähty useita Espanjan nimekkäimpiä esiintyjiä.

Helmikuussa 2010 suomalainen flamencotaide sai harvinaisen tunnustuksen kotimaassaan, kun Roni Martin palkittiin Vuoden teatterimusiikkiteko-palkinnolla Compañía Kaari Martinille säveltämästään Peppi Pitkätossu -teoksesta Thalia-gaalassa.

Joulukuussa 2012 suomalainen flamenco sai tähän mennessä merkittävimmän huomionosoituksen, kun Compañía Kaari Martinin Korppi ja kello -teos voitti kolme pääpalkintoa maailman tärkeimmässä flamencokilpailussa Certamen de Coreografía de Danza Española y Flamencossa Madridissa. Kaari Martin voitti pääpalkinnon parhaasta soolokoreografiasta, Roni Martin parhaasta musiikista ja Erika Turunen parhaasta puvustuksesta. Koskaan aiemmin ei ole ulkomainen ryhmä vienyt kilpailun ykköspalkintoa.

Kirjallisuutta

• Lindroos-Helariutta-Böök-Huotari-Niinimäki: Flamenco (Like kustannus), ISBN 951-578-643-6
• Thiel-Cramér: Flamenco (Remark), ISBN 91-971259-0-3

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Flamenco Wikimedia Commonsissa

• Ylen Elävä arkisto: Flamencon filosofiaa ja tunnetta Andalusiasta Suomeen
• Festival Flamenco de Helsinki (Arkistoitu – Internet Archive)
• Flamenco-Events, web flamenca
• Flamenco-World nettilehti (Arkistoitu – Internet Archive)