Francon Espanja

Espanjan valtio; Estado Español
1939–1975
lippu	vaakuna
Valtiomuoto	yksipuoluejärjestelmällinen totalitaristinen diktatuuri (de facto); perustuslaillinen monarkia (de jure)
Caudillo	Francisco Franco
Pääkaupunki	Madrid
Uskonnot	roomalaiskatolisuus
Viralliset kielet	espanja
Valuutta	Espanjan peseta
Tunnuslause	Una, Grande y Libre (”Yksi, suuri ja vapaa”)
Kansallislaulu	Marcha Real
Edeltäjä	Espanjan toinen tasavalta
Seuraajat	Espanja; Marokko; Päiväntasaajan Guinea; Saharan demokraattinen arabitasavalta
	Infobox OK

Francon Espanjalla (esp. España franquista) tarkoitetaan Espanjaa vuosina 1939–1975, jolloin Francisco Franco hallitsi maata diktaattorina.

Historia

Francon Espanjan historia voidaan jakaa kolmeen vaiheeseen, jotka ovat fasistinen vaihe vuosina 1939–1943, eristyneisyyden kausi 1944–1959 ja modernisointivaihe 1960–1975.^[1]

Fasistinen vaihe 1939–1943

Espanja oli kolme vuotta kestäneen sisällissodan seurauksena köyhtynyt, ja kansa jakautunut kahtia. Fasistiselle kaudelle oli ominaista hävinneen osapuolen verinen sorto. Professori Stanley G. Paynes on arvioinut, että sisällissodan jälkeisinä vuosina teloitettiin 100 000–200 000 tasavaltalaista.^[1]^[2]

Toinen maailmansota alkoi vain viisi kuukautta Francon valtaannousun jälkeen. Aluksi Franco valitsi puolueettomuuden, mutta alkoi Ranskan miehityksen jälkeen neuvotella Adolf Hitlerin kanssa. Vuonna 1943 Franco palasi puolueettomuuden linjalle.^[2] Fasistinen vaihe päättyi Mussolinin kukistumiseen.^[1]

Eristyneisyyden kausi 1944–1959

Yhdistyneet kansakunnat kehotti vuonna 1946 jäsenvaltioitaan katkaisemaan diplomaattiset suhteensa Espanjaan, mikä oli onnettomuus Francolle. Hän sai kuitenkin tukea Argentiinan Juan Perónilta ja Portugalin António de Oliveira Salazarilta.^[1] Vuodesta 1947 Espanja oli virallisesti kuningaskunta, mutta ilman kuningasta.

Kylmän sodan alkaminen paransi Francon asemaa, kun hänet alettiin nähdä yhtenä kommunismin vastaisen rintaman valtiomiehistä.^[2] Vuonna 1949 Espanja liittyi Natoon. Neuvottelut Yhdysvaltojen ja Espanjan välillä lento- ja laivastotukikohtien perustamisesta Espanjan alueelle aloitettiin vuonna 1951. Neuvottelut johtivat vuonna 1953 puolustussopimukseen. Vuonna 1954 Espanja hyväksyttiin Yhdistyneiden kansakuntien jäseneksi. Espanja jäi taloudellisesti jälkeen muusta Länsi-Euroopasta Francon 20 ensimmäisen vallassaolovuoden aikana. Talouspolitiikka sai kuitenkin uuden käänteen vuonna 1957, kun sen johto annettiin katolisen veljeskunnan Opus Dein käsiin. Vuonna 1959 aloitettiin taloudellisen vakauttamissuunnitelman toteuttaminen.^[1]

Modernisointivaihe 1960–1975

Vuonna 1963 muodostettiin suunnittelukomissariaatti, jonka johtoon tuli Opus Dein taloustieteilijä Laureano López Rodó. Rodón toimesta laadittiin vuosiksi 1964–1967 modernisointisuunnitelma, joka toi järjestystä Espanjan kehittämiseen. Hyvä taloudellinen suhdanne auttoi Espanjaa. Monet espanjalaiset lähtivät pohjoiseen vierastyöläisiksi, ja turismi elinkeinona teki tuloaan. Vuonna 1965 Espanjassa kävi 14 miljoonaa turistia. Vuoteen 1970 mennessä määrä oli kasvanut 23 miljoonaan. Kansantulo kaksinkertaistui 1960-luvun aikana. Taloustilanteen parantuessa aloitettiin hallinnon liberalisointi. Työläisten lakko-oikeus palautettiin vuonna 1965. Seuraavana vuonna kumottiin lehdistön ennakkosensuuri ja julistettiin yleinen armahdus sisällissodan aikana rikoksiin syyllistyneille.^[1]^[2]

Vuonna 1969 Franco nimesi seuraajakseen Bourbon-suvun Juan Carlosin, josta tuli kuningas Francon kuoleman jälkeen 1975. Aiemmin vuonna 1961 Franco oli tarjonnut Espanjan kruunua entiselle Itävalta-Unkarin kruununprinssille Otto von Habsburgille, mutta tämä oli kieltäytynyt.

Franco yritti säilyttää Espanjan imperiumin jäljellä olevat siirtomaat. Vuonna 1968 hän joutui Yhdistyneiden kansakuntien painostuksesta antamaan itsenäisyyden Espanjan siirtomaalle, Päiväntasaajan Guinealle. Vuosina 1958 ja 1969 Espanja joutui luovuttamaan huomattavan osan afrikkalaisista alueistaan Marokolle.

Diktatuurin seurausten käsittely vuoden 1975 jälkeen

Helmikuussa 2012 Espanjan korkein oikeus päätti, ettei vuosina 1936–1952 tehtyjä ihmisoikeusrikoksia voida käsitellä oikeudessa. Vuoden 1977 armahduslaki on käytännössä muodostunut esteeksi rikosten selvittämiselle. Espanjassa katosi tai teloitettiin noin 130000 ihmistä diktatuurin aikana, satojatuhansia vangittiin poliittisista syistä ja noin 30000 lasta otettiin pois vanhemmiltaan 1940- ja 1950-luvuilla.^[3]