Frederick John Perry (18. toukokuuta 19092. helmikuuta 1995 Stockport, Cheshire) oli englantilainen tenniksenpelaaja ja pöytätenniksen maailmanmestari. Hän on kolminkertainen Wimbledon-voittaja. Australian avoimet hän voitti vuonna 1934 ja Ranskan avoimet vuonna 1935. Hän oli maailman ykköspelaaja vuosina 19341938, joista kolme ensimmäistä vuotta amatöörinä. Hänen jälkeensä vain yksi brittipelaaja on voittanut Wimbledonin, Andy Murray vuonna 2013. Vain kaksi brittipelaajaa on edennyt turnauksen finaaliin Perryn jälkeen: Bunny Austin vuonna 1938 ja Andy Murray 2012 sekä 2013[1].

Fred Perryn patsas All England Lawn Tennis Clubilla, Wimbledonissa

Vaatemerkki

muokkaa

1940-luvulla Perry ja itävaltalainen entinen jalkapalloilija Tibby Wegner kehittivät ensimmäisen hikinauhan.[2] He suunnittelivat myös Lacosten tennispaitoja jäljitellen lyhythihaisen, puuvillaisen Fred Perry -pikeepaidan. Vaatemerkin tunnuksena on tennispaitojen rinnan vasemmalle puolelle ommeltu laakerinlehtilogo. Perry oli tupakkamiehiä ja olisi halunnut logoksi piipun. Wegner sai hänet ylipuhuttua laakerinlehden kannalle – esimerkiksi naiset hänen mukaansa tuskin kernaasti olisivat halunneet piipunkuvaa paitaansa. [2]

Paitaa valmistettiin aluksi vain valkoisena, kunnes uusia värejä tuli markkinoille 1950-luvun loppupuolella. Nykyään Fred Perry vaatteita on monenlaisia kuten huppareita ja pipoja.

 
Fred Perry -logo

Lähteet

muokkaa
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
  NODES
os 3