Friedrich Paulus
Friedrich Wilhelm Ernst Paulus[1] (s. 23. syyskuuta 1890 Guxhagen – 1. helmikuuta 1957 Dresden) oli saksalainen sotamarsalkka, joka tunnetaan parhaiten Stalingradin taistelun saksalaisjoukkojen komentajana.
| Friedrich Paulus | |
|---|---|
 Friedrich Paulus |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 23. syyskuuta 1890 Guxhagen, Saksan keisarikunta |
| Kuollut | 1. helmikuuta 1957 (66 vuotta) Dresden, Itä-Saksa |
| Sotilashenkilö | |
| Palvelusmaa(t) |
Saksan keisarikunta Weimarin tasavalta Natsi-Saksa Saksan demokraattinen tasavalta |
| Palvelusvuodet | 1910–1943 |
| Komentajuudet |
10. armeija 6. armeija |
| Taistelut ja sodat | |
| Sotilasarvo | |
| Kunniamerkit | Rautaristin ritariristi tammenlehvin |
| Ylennykset |
kenraaliluutnantti elokuu 1940 kenraalieversti sotamarsalkka 1942 |
 Nimikirjoitus |
|
Paulus taisteli ensimmäisessä maailmansodassa ja yleni kapteeniksi. Hän jäi sodan jälkeen kooltaan rajoitettuun Reichswehriin.
Toisessa maailmansodassa hän oli 10. armeijan esikuntapäällikkönä Puolassa, Alankomaissa ja Belgiassa. Länsirintaman hyökkäykseen mennessä se oli numeroitu uudelleen kuudenneksi armeijaksi. Paulus ylennettiin kenraaliluutnantiksi elokuussa 1940, ja hän oli pääesikunnan varapäällikkönä mukana suunnittelemassa hyökkäystä Neuvostoliittoon. Helmikuussa 1942 hänet nimitettiin kuudennen armeijan komentajaksi.[2]
Syksyllä 1942 kuudes armeija pyrki valtaamaan Stalingradin verisessä taistelussa. Lopulta armeija jäi vuoden 1942 lopulla mottiin Stalingradiin. Adolf Hitler kieltäytyi myöntämästä silloisen kenraalieversti Pauluksen pyyntöön saada murtautua ulos motista ja toisti myöhemmin kiellon Pauluksen toivottomassa tilanteessa pyytämään antautumislupaan. Sen sijaan HItler ylensi tämän sotamarsalkaksi vaatien taistelemaan viimeiseen mieheen.[2] Paulus oli aluksi ollut haluton vastustamaan Hitlerin päätöksiä, mikä vaati suuret määrät kaatuneita.
Paulus kuitenkin antautui heti ylentämistä seuraavana päivänä helmikuussa 1943 jäljelle jääneiden 90 000 miehen kanssa ja joutui sotavangiksi Neuvostoliittoon. Kuultuaan upseeriystäviensä Hoepnerin ja Witzlebenin teloituksista Paulus suostui toimimaan kansallissosialistisen hallinnon vastaisen propagandan äänitorvena ja Josif Stalinin perustaman Vapaan Saksan liiton johtajana vaatien saksalaisia kenraaleja vastustamaan Hitlerin määräyksiä. Sodanjälkeisissä Nürnbergin oikeudenkäynneissä hän toimi todistajana.[2] Hänet vapautettiin 1952, minkä jälkeen hän siirtyi Saksan demokraattiseen tasavaltaan, jossa toimi muun muassa poliisitutkijana.
Paulukselle myönnettiin muun muassa 1. luokan Vapaudenristi miekkoineen ja tammenlehvineen.
Lähteet
muokkaa- ↑ Joissakin lähteissä nimi esiintyy virheellisessä muodossa ”Friedrich von Paulus”.
- ↑ a b c Drakenlordh, Rikard: Toisen maailmansodan avainhenkilöt, s. 122. ((Andra världskrigets aktörer, 2002.) Suomentanut Petri Kortesuo) Hämeenlinna: Karisto, 2005. ISBN 951-23-4674-5
Aiheesta muualla
muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Friedrich Paulus Wikimedia Commonsissa