Hadith

Hadith (arab. الحديث‎, al-ḥadīth), sananmukaisesti "traditiot", on islamilaisen perimätiedon muoto, joka on kirjattu muistiin suullisista lähteistä. Hadith on tavallisesti lyhyt ja asiayhteydestä irrotettu kertomus siitä, mitä Muhammed sanoi tai teki. Yleensä sen tarkoitus oli vahvistaa jokin asia Jumalan lain mukaiseksi. Tällaisena sen esikuvana oli mišna eli juutalaisten rabbien suullisista tarinoista kokoama tieto Mooseksen laista. Kaikki 800-luvun varhaisten hadith-kokoelmien tekijät olivat kotoisin Persiasta.

Hadith-kirjallisuus jakautuu kolmeen tyyppiin, jotka ovat osittain päällekkäisiä. Profeetta Muhammedin elämäntapaa (sunna) koskeva kirjallisuus muodostaa perustan islamilaiselle lainsäädännölle. Koraania selittävä kirjallisuus (tafsir) kertoo, mitä Koraanin eri kohdat tarkoittavat. Varhaisin hadith-kirjallisuuden muoto oli Muhammedin elämäkerta (sira), missä myös asiayhteydet ja aikajärjestys saivat huomiota. Hadith-kirjallisuus alkoi 800-luvulla, jolloin luotiin laajoja hadith-kokoelmia kaikilta kolmelta alueelta. Runsaan islamilaisen kirjallisuuden synnyn tärkeä ehto oli paperinvalmistuksen taidon oppiminen kiinalaisilta 760-luvulla. Kun papyruksesta ja pergamentista voitiin luopua, kirjojen tekemisestä oli tullut helppoa ja halpaa aiempaan verrattuna.

Islam perustuu hadith-kirjallisuuden ohella myös Koraaniin. Vaikka Koraani on periaatteessa islamin korkein auktoriteetti, tiedot Muhammedista, Mekasta, ja uskonnollisista rituaaleista tulevat lähes kokonaan hadith-kirjallisuudesta eivätkä Koraanista. Hadithit myös kertovat, miten Koraanin sanoja on oikealla tavalla tulkittava, joten tässä suhteessa Koraani jää niille alisteiseksi.

Hadithien tyypit ja rakenne

Yksittäinen hadith on lyhyt tarina tai anekdootti, joka usein kertoo siitä, mitä Muhammed sanoi tai teki. Hadith koostuu aina kahdesta osasta: todistajaketjusta, isnad, ja varsinaisesta sisällöstä, matn. Todistajaketjun toi osaksi haditheja al-Shafi'i (k. 820), joka oli nimeään kantavan islamilaisen lakikoulukunnan perustaja. Häntä ennen islamilainen lainsäädäntö nojasi elävään traditioon, jota tuomarit tulkitsivat. Shafi'illa oli pääasiallinen osuus siinä, että islamilainen lainsäädäntö alkoi nojautua Koraaniin, sunnaan, yksimielisyyteen ja analogiaan sekä siihen, että sunna alettiin ymmärtää nimenomaan profeetta Muhammedin esikuvaan nojautuvaksi.

Varhaisimmat hadithit kertoivat profeetan elämäkerrasta (sira). Sen jälkeen yleistyivät profeetan elämäntavasta kertovat tarinat (sunna), jotka olivat tärkeitä islamilaisen lain eli šarian sisällön kannalta. 800-luvun lopulla mukaan tuli Koraania selittävä eksegeettinen kirjallisuus (tafsir). Nämä kolme hadithin muotoa kietoutuvat toisiinsa ja ovat usein päällekkäisiä.

Varsinainen kertomus (matn)

Hadithin ydinkertomus on lyhyt tarina, joka usein keskittyy Muhammediin. Esimerkiksi sopii al-Bukharin hadith, joka kuuluu seuraavasti: "Jabir bin `Abdullah kertoi: Profeetalla oli tapana kaataa kolme kertaa vettä päähänsä."

Todistajaketju (isnād)

Todistajaketjujen käytön aloitti al-Shafi'i vuoden 815 tienoissa. Se oli omaperäinen yritys vastata hadithien luotettavuuteen kohdistuneeseen arvosteluun. Ketju kertoi keneltä tarinan kirjoittaja oli sen kuullut, keneltä tämä sen oli kuullut ja niin edelleen. Lopulta tultiin profeetan seuraajiin, kumppaneihin tai häneen itseensä. Teorian mukaan perimätiedon välittäjät olivat opetelleet ulkoa paitsi itse tarinan, myös siihen liittyvän todistajaketjun.

Esimerkiksi suura 80 alkaa sanoilla ”Hän rypisti otsaansa ja kääntyi pois, koska sokea mies tuli hänen luokseen”. Koraanin kuvaama kohtaaminen oli islamilaisen käsityksen mukaan todellinen ja tapahtui 600-luvun alkupuolella. Sille antoi selityksen imaami Malik ibn Anas noin 200 vuotta myöhemmin hadith-kokoelmassaan Muwatta. Hän kertoi, että Koraanin ”hän” on todellisuudessa Muhammed itse, kun taas sokea mies oli Abdullah ibn Umm Maktum. Tiedon varmistaa Malikin antama todistajaketju: imaamille oli asian kertonut Yahua, joka oli kuullut sen Malikilta, joka oli kuullut sen Yahya ibn Saidilta. Said oli vuonna 820 kuollut orja, jonka tiedonantoja pidettiin hyvin luotettavina. Saman tarinan kertoo al-Tirmidhi.

Hadithit on luokiteltu niihin sisältyvien isnādien avulla neljään kategoriaan: sahih (luotettava tai aito), hasan (hyvä), daif (heikko) ja saqim, (epäilyttävä).

Hadithien velvoittavuuden asteet

Laajin hadithien luokitus jakaa ne laintulkintaa koskeviin (fiqh), Koraanin selityksiin (tafsir) ja Muhammedin elämäkertaan (sira). Profeetan sunnaa koskevat lainsäädännölliset hadithit voidaan edelleen jakaa osiin. Ne hadithit, jotka Muhammed on lausunut profeettana ovat muslimeille velvoittavia, mutta muissa rooleissa, esimerkiksi kauppiaana tai aviomiehenä lausutut ovat vain suosituksia.

Islaminuskossa šarialain säädökset jaetaan viiteen luokkaan:

1. Pakollinen teko (fard): velvollisuus, joka tuo ansioita viimeiselle tuomiolle ja tekemättömyydestä rangaistaan
2. Suositeltava teko (sunna): tuo ansioita viimeiselle tuomiolle, mutta tekemättömyydestä ei rangaista
3. Sallittu teko (mubah): islamin kannalta neutraali asia
4. Vältettävä teko (makruh): toiminta, josta ei seuraa maallista rangaistusta, mutta katsotaan puutteeksi viimeisellä tuomiolla
5. Kielletty teko (haram): lain vastainen teko eli synti, josta seuraa rangaistus sekä nyt että tulevassa elämässä.

Iltapäivärukouksen ajankohtaa käsittelevä hadith on esimerkki hadithista, jonka seuraaminen on pakollista: Aiša sanoi: Profeetta rukoili iltapäivärukousta, ja aurinko paistoi huoneeseeni, eikä iltapäivän varjo vielä ollut tullut näkyviin.

Seuraava hadith esittää asian, joka on vain suositeltava (sunna): Abu Huraira sanoi: Kun Jumalan lähettiläs aivasti, hän pani kätensä tai vaatteensa suunsa eteen siten pehmentäen tai vaimentaen aivastuksensa äänen. Hadithin luokitus on hasan ("hyvä").

Hadithit käsittelevät monenlaisia asioita arkipäiväisistä ruokailuihin ja peseytymiseen liittyvistä ohjeista pyhiin haditheihin, joiden katsotaan olevan suoraan Jumalalta. Pyhät hadithit käsittelevät Jumalan ykseyttä, Tuomiopäivää ja moraalia.

Hadith-kokoelmat

Shanûl ojentaa Bayâdille kirjeen Riyâdilta. 1200-luku.

Sunnalaisille muslimeille vakiintui 1100-luvulle mennessä kuusi arvovaltaista hadith-kokoelmaa, joista arvostetuimmat ovat al-Bukharin (k. 870) ja Muslimin (k. 865) kokoelmat. Eri kokoelmien sisällöt vaihtelevat, ja kertomukset voivat olla keskenään ristiriitaisia myös saman kokoelman sisällä. Esimerkiksi al-Bukharilla on kolme peräkkäistä ohjetta rituaalisesta puhdistautumisesta (wudu). Ensimmäisessä Muhammed kehottaa tekemään wudun yhden kerran (4:23), toisessa kaksi kertaa (4:24) ja kolmannessa kolme kertaa (4:25).

Kuusi kanonisoitua sunni-kokoelmaa ovat yhteisnimitykseltään kutub al-sittah (“kuusi kirjaa”), joiden kokoajia olivat:

• al-Bukhārī (k. 870)
• Muslim ibn al-Hajjaj (k. 875)
• Abū Dāʾvūd (k. 888)
• at-Tīrmidhī (k. 892)
• Ibn Mājāh (k. 886)
• an-Nasāʾī (k. 915)

Näiden lisäksi on monia muitakin kokoelmia, kuten edellisiä varhaisemmat Aḥmad ibn Ḥanbalin (k. 855) kokoama Musnad ja al-Malikin Muwatta.

Šiialaisille muslimeille on vastaavasti muodostunut neljä hadith-kokoelmaa, "neljä perustaa". Ne muun muassa sisältävät šiialaisten imaamiopin, jota ei ole sunnien kokoelmissa. Hadith-kokoelmia on täydennetty 1600–1700-luvuilla uudelleen järjestelyillä, otsikoinneilla ja kommentoinneilla. Koraanin ja hadithien lisäksi šiialaisten lukemistoon kuuluu rukouskirjoja, marttyyrilegendoja ja marttyyrinäytelmiä.

Hadithien luotettavuus

Islamilainen uskonoppineisuus on keskittynyt hadithien luotettavuuden ja aitouden selvittämiseen. Tämä on välttämätöntä, sillä jopa samoissa kokoelmissa voi olla useita keskenään ristiriitaisia haditheja. Uskonoppineiden mukaan jopa kaikkein luotettavimmissa kokoelmissa on mukana myös epäaitoja haditheja, vaikka tärkeimpien kokoelmien aitous on periaatteessa hyväksytty. Yksittäinen hadith on tapana arvioida luotettavuutensa suhteen neljään mahdolliseen luokkaan:

• sahih (luotettava tai aito),
• hasan (hyvä),
• daif (heikko) ja
• saqim (epäilyttävä).

Tämän lisäksi on olemassa viides luokka, maudu', joka tarkoittaa väärennettyä hadithia. 1100-luvulla elänyt imaami Ibn al-Jawzi kokosi sellaisista jopa kirjan. Esimerkki tunnustetusta väärennyksestä on Ibn Majahin kokoelmassa oleva hadith, joka ylistää Ibn Majahin synnyinkaupungin Qazvinin erinomaisuutta:

Anas ibn Malik kertoi, että Jumalan profeetta sanoi: "Taivaanrannat avautuvat sinulle, ja valloitat kaupungin nimeltä Qazvin. Kuka tahansa, joka asuu siellä neljäkymmentä päivää tai neljäkymmentä yötä, saa Paratiisissa asumuksen, joka on varustettu vihreällä krysoliitilla päällystetyillä kultaisilla pylväillä. Niiden ylle kaartuu rubiinikupoli. Asumuksessa on seitsemänkymmentätuhatta ovea, ja jokaisella ovella seisoo suurisilmäisten huurien joukosta valittu puoliso".

Islamilainen uskonoppinut, mufti, on islamilaisen lain asiantuntija, jolta voi pyytää yksityisen lausunnon eli fatwan jostain šariaan liittyvästä kysymyksestä. Lausunto on yleensä pitkä ja sisältää useita asiaan liittyviä haditheja päättyen lopulta muftin esittämään kokonaisarvioon. Lausunto päättyy säännöllisesti toteamukseen "Allah tietää parhaiten". Fatwa on aina tavallaan lopullinen totuus, mutta eri muftien johtopäätökset kuitenkin tavallisesti poikkeavat toisistaan.

Islamissa on perinteisesti turvauduttu myös heikkoihin haditheihin, vaikka siihen kohdistuvaa arvostelua on esiintynyt historiassa aika ajoin. Nykyään salafistit ovat tärkein islamin suuntaus, joka pyrkii puhdistamaan uskoa heikoksi arvioidusta perimätiedosta. Jonathan Brown on käsitellyt syitä, miksi valtavirtainen sunni-islam on halunnut jatkaa heikoksi hyväksyttyjen hadithien käyttämistä.

Hadith -mestari

Hadith-mestari eli hafiz on henkilö, joka osaa ulkoa vähintään 100 000 hadithia kertojaketjuineen. Tällainen henkilö on oikeutettu antamaan arvioita yksittäisten hadithien luotettavuudesta. Heitä olivat muun muassa al-Bukhari, Muslim ibn al-Hajjaj, al-Dhahabi ja Ibn Kathir. Nykyään ei enää ole hafizeja, ja sen takia oppineiden on vain turvauduttava keskiajan hafiz -oppineiden tekemiin luotettavuuden luokituksiin.

Länsimainen kritiikki

Monet länsimaiset tutkijat ovat hyväksyneet islamilaisten hadith-oppineiden tulokset ja pitäneet perimätietoa suhteellisen luotettavana. Tilanne on kuitenkin muuttunut viime vuosikymmenten aikana. Jaakko Hämeen-Anttila on vuonna 2004 todennut, että "nykyään valtaosa islamin varhaishistorian tutkijoista katsookin, että yksittäisten hadithien kohdalla on lähes mahdotonta sanoa, ovatko ne aitoja". Hänen mukaansa hadithit ovat pääosin syntyneet vasta 700-luvulla ja Arabian niemimaan sijasta Syyriassa tai Irakissa. Alkuperä voi todellisuudessa olla vielä kauempana, sillä melkein kaikki hadith-kirjallisuuden kokoajat 800-luvulla olivat kotoisin Iranista tai Keski-Aasiasta. Esimerkiksi nimi al-Bukhari viittaa Buharan kaupunkiin.

Länsimaisen tutkimusperinteen aloitti vuonna 1843 Gustav Weil. Kun al-Bukharin kerrotaan seuloneen 600 000 hadithia ja löytäneen niiden joukosta 4 000 aitoa, Weil päätteli, että vähintään puolet myös Bukharin hyväksymistä haditheista oli epäaitoja. Ignaz Goldziher vei tämän kritiikin loppuun 1800-luvun lopussa, kun hän arvioi, ettei yksikään hadith täyttänyt tieteellisen tiedon vaatimuksia. Oletettujen tapahtumien ja niiden muistiin kirjoittamisen väliaika oli siihen liian pitkä. 1900-luvulla Joseph Schacht selvitti lainsäädännöllisten hadithien historiaa kirjassaan The Origins of Muhammadan Jurisprudence (1950). Hän päätyi siihen, että islamilainen lainsäädäntöperinne alkoi vasta umaijadihallinnon loppuvuosina 700-luvulla ja sai vasta Shafi'in toimesta nykyisen kurinalaisen muotonsa 800-luvun alussa. Hän osoitti myös, että todistajaketjut alkoivat kasvaa taaksepäin siten, että myöhemmät hadithit alkoivat vedota seuraajien asemesta Muhammedin kumppaneihin ja lopulta häneen itseensä. Herbert Berg osoitti tilastollisen analyysin avulla, että al-Tabarin eksegeettiset hadithit, jotka johtivat isnadeissa Ibn Abbasiin, osoittivat sellaista rakenteellista yhteyttä todistajaketjujen myöhempiin jäseniin, että isnadit eivät voineet olla aitoja.

Kaiken kaikkiaan länsimainen tutkimus on Goldziherin päivistä lähtien alkanut nähdä haditheissa mieluummin 800-luvulla vallinneita käsityksiä islamin synnystä kuin vahvistettuja faktoja siitä, mitä todella tapahtui. Tämä lopputulos on kuitenkin islamin kannalta haastava, sillä islam perustuu siihen, että Muhammed ja hänen saamansa ilmestykset 600-luvun alussa ovat historiallisia tosiseikkoja, eivät vain 800-luvulla vallinneita uskomuksia.

Lähteet

• Allahwerdi, Helena & Hallenberg, Helena: ”Ei ole muuta jumalaa kuin Jumala”, Islamin porteilla. (2. painos (1. painos 1992)) Helsinki: Tammi, 2002. ISBN 951-31-2427-4
• Berg, Herbert: The Development of Exegesis in Early Islam. The Authenticity of Muslim Literature from the Formative Period. Routledge, 2000. ISBN 978-0-4155-5416-9 (englanniksi)
• Brown, Jonathan: Even If It’s Not True It’s True: Using Unreliable Ḥadīths in Sunni Islam. Islamic Law and Society, 18, 1–52, 2011. doi:10.1163/156851910X517056 Artikkelin verkkoversio.
• Crone, Patricia: Slaves on Horses. The evolution of the Islamic polity. Cambridge University Press, 1980. ISBN 0-521-52940-9 Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
• Hämeen-Anttila, Jaakko: Islamin käsikirja. (5. painos 2005) Helsingissä: Otava, 2004. ISBN 951-1-18669-8
• Hämeen-Anttila, Jaakko: Islamin monimuotoisuus. (6. painos) Helsinki: Gaudeamus, 1999. ISBN 951-662-749-8
• Ibn Warraq (toim.): Introduction. Teoksessa: Origins of the Koran. Classic Essays on Islam’s Holy Book (toim. Ibn Warraq), s. 9-35. Amherst, New York: Prometheus Books, 1998. ISBN 1-57392-198-X (englanniksi)
• Keller, Nuh Ha Mim (toim.): Reliance of the Traveller. Revised Edition. The Classic Manual of Islamic Sacred Law "Umdat al-Salik" by Ahmad ibn Naqib al-Misri (d. 769/1368) In Arabic with Facing English Text, Commentary and Appendices Edited and Translated by Nuh Ha Mim Keller. Beltsville, Maryland: amana publications, 2017. ISBN 0-915957-72-8 Teoksen verkkoversio. (englanniksi) (arabiaksi)
• Koraani. (Suomentanut Jaakko Hämeen-Anttila. 4. painos 2005) Helsinki: Basam Books, 1995. ISBN 952-9842-05-8
• Schacht, Joseph: An Introduction to Islamic Law. Clarendon Press, 1982. ISBN 978-0-19-825473-7 (englanniksi)

Aiheesta muualla

• The Hadith of the Prophet Muhammad, Sunnah.com