Hauen suoli

Tuonelan osa
Tämä artikkeli kertoo suomalaisen mytologian paikasta. Hauensuoli on salmi Hangossa.

Hauen suoli oli joissakin suomalaisissa mytologiaperinteissä vainajalan eli Tuonelan osa. Tietäjät hakivat usein vainajien sieluja Tuonelasta eläviä auttamaan. Hauen suoleen joutunutta henkeä ei kuitenkaan saatu enää elävien ilmoille. Sinne mennyt mätäni kelvottomaksi.

Kerran tietäjä makasi lovessa kolmatta vuotta. Loveen maannut matkasi henkimaailmassa, ruumis elottomana. Vuosia maannut oli tietenkin jo kuollut. Puoltaja, tietäjän apuri, arvasi vihdoin, missä miehen sielu makasi:

hauen suolen soikurassa,
kolmannessa koikurassa!

Silloin tietäjän jalat vielä säpsähtivät ja tietäjä sanoi:

ei ole miestä mädännehestä
urosta uponnehesta!

Hauen suoleen tai hauen kitaan on voitu myös manata vihollisia. Ihmiseltä otettu ruumiin osa, kuten hius tai kynnenpala on voitu heittää veteen ja loitsia haukea syömään se. Ihmisen osa on jopa voitu laittaa kalan suuhun, ja päästää kala vapaaksi. Tarkoitus on ollut pilata ihminen, ehkä viedä hänen sielunsa manalle. Kalojen, ehkä erityisesti hauen, on ajateltu voivan kulkea veden kautta alapuoliseen maailmaan, vainajalaan.

  NODES
os 9