Hieronymus

Pyhä Hieronymus (lat. Eusebius Sophronius Hieronymus, m.kreik. Εὐσέβιος Σωφρόνιος Ἱερώνυμος, Eusebios Sōfronios Hierōnymos; noin 347 Stridonissa – 30. syyskuuta 420 Betlehemissä) oli pappi, teologi ja historioitsija, joka käänsi Raamatun hepreasta ja kreikasta latinan kielelle. Tämä käännös, Vulgata, on edelleen katolisen kirkon virallinen Raamatun versio. Hieronymus luetaan kirkkoisien joukkoon. Katolinen kirkko lukee hänet yhdeksi kirkonopettajista, joksi hänet korotettiin vuonna 1298. Pyhä Hieronymus oli muun muassa pyhän Augustinuksen (354–430), pyhän Ambrosiuksen (n. 340–397) ja pyhän Johannes Khrysostomoksen (347–407) aikalainen. Läntisessä kristinuskossa häntä muistetaan 26. syyskuuta ja itäisessä 15. kesäkuuta. Hieronymusta kunnioitetaan esimerkiksi arkeologien, kirjastonhoitajien, kirjastojen, koululasten, opiskelijoiden ja kääntäjien suojeluspyhimyksenä.

Eusebius Sophronius Hieronymus
Hieronymus. Jacques Blanchardin maalaus, 1632.
Henkilötiedot
Syntynyt	n. 347 Stridon
Kuollut	30. syyskuuta 420 Betlehem
Ammatti	pappi
Arvonimi	Pyhimys ja Kirkonopettaja
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Elämä

Hieronymus syntyi Stridonissa, Pannonian ja Dalmatian rajalla, todennäköisesti nykyisessä Grahovo poljessa Bosnia ja Hertsegovinassa. Hänen vanhempansa olivat kristittyjä, mutta häntä ei kastettu ennen vuotta 360, kun hän oli mennyt Roomaan ystävänsä Bonosuksen kanssa opiskelemaan retoriikkaa ja filosofiaa. Roomassa hän opiskeli Aelius Donatuksen alaisuudessa, joka oli taitava latinan kielen grammaatikko. Hieronymus oppi myös koinee-kreikkaa, mutta hän ei vielä tuolloin opiskellut kreikkalaisten kirkkoisien kirjoituksia tai muitakaan kristillisiä kirjoituksia.

Vietettyään useita vuosia Roomassa hän matkusti Bonosuksen kanssa Galliaan ja asettui Trieriin, ”Reinin puoli-barbaarisille rannoille”. Siellä hän alkoi opiskella teologiaa. Hän kopioi ystävälleen Rufinukselle Hilarius Poitierslaisen Psalmien kirjan kommentaarioita sekä tutkielman De synodis. Seuraavaksi hän viipyi Rufinuksen kanssa useita kuukausia tai ehkä jopa vuosia Aquileiassa, jossa hän sai useita kristittyjä ystäviä.

Osa näistä ystävistä seurasi häntä, kun hän lähti vuonna 373 matkalle Traakian ja Vähän-Aasian kautta pohjoiseen Syyriaan. Hän viipyi pisimpään Antiokiassa, missä kaksi hänen ystävistään kuoli ja hän oli itse vakavasti sairaana useampaan otteeseen. Erään sairausjakson aikana, noin talvella 373–374, hän näki näyn, joka sai hänet luopumaan maallisista opinnoista ja omistamaan itsensä Jumalan asioille. Joka tapauksessa hän pidättäytyi huomattavaksi aikaa klassisten aineiden opiskelusta ja syventyi Raamattuun. Hänen opettajanaan toimi Apollinaris Laodikeialainen, joka opetti tuolloin Antiokiassa, ja jota ei vielä tuolloin syytetty harhaoppisuudesta.

Hieronymuksen mukaan kristillistä elämää edustaa täydellisimmin asketismi, ja hän siirtyikin joksikin aikaa erämaahan Khalkikseen (nyk. Qinnasrin), Antiokiasta lounaaseen. Alueella asui paljon erakkoja. Tänä aikana hänellä oli aikaa opiskeluun ja kirjoittamiseen. Erään kristinuskoon kääntyneen juutalaisen opastuksella hän yritti ensimmäistä kertaa opiskella hepreaa. Hänellä oli yhteyksiä Antiokian juutalais-kristityihin, ja hän saattoi jo tällöin tutustua Heprealaisevankeliumiin, jota pidettiin kanonisen Matteuksen evankeliumin alkuperäistekstinä.

Hieronymus palasi Antiokiaan vuonna 378 tai 379. Piispa Paulinus vihki hänet papiksi. Hieronymus ilmeisesti vastusteli jonkin verran, ja suostui sillä ehdolla, että saattoi jatkaa askeettista elämäänsä. Pian hän muutti Konstantinopoliin jatkamaan Raamatun opiskelua Gregorios Nazianzilaisen alaisuudessa. Hän vietti siellä noin kaksi vuotta. Seuraavat kolme vuotta, 382–385, hän oli jälleen Roomassa, läheisessä yhteydessä paavi Damasukseen ja muihin johtaviin kristityihin. Hänet oli kutsuttu Roomaan alun perin osallistumaan vuoden 382 kirkolliskokoukseen, jonka tarkoituksena oli lopettaa Antiokiassa syntynyt skisma. Hän teki itsestään korvaamattoman paaville, ja sai merkittävän aseman tämän konsistorissa.

Peter Paul Rubens, Pyhä Hieronymus kardinaalina, noin 1625.

Muiden toimien ohessa hän otti tehtäväkseen uudistaa vanha latinankielinen Raamattu, Vetus Latina, kreikankielisten Uuden testamentin ja Septuagintan eli Vanhan testamentin pohjalta. Tähän saakka ongelmana oli ollut latinan kielellä olemassa olleiden raamatunkäännösten (ns. vetus latina) heikko taso ja kirjavuus. Tämä tehtävä määräsi hänen tutkimustensa suunnan noin kolmeksi vuodeksi, ja siitä tuli hänen merkittävin työnsä.

Samaan aikaan hänen vaikutusvaltansa Rooman kirkossa lisääntyi myös muuten. Hieronymuksen ympärille kerääntyi joukko ylhäissyntyisiä ja hyvin koulutettuja naisia, osa ylhäisistä patriisisuvuista, kuten lesket Marcella ja Paula, sekä heidän tyttärensä Blaesilla ja Eustochium. He olivat kiinnostuneita asketismista sekä Raamatun tutkimisesta. Hieronymus itse kritisoi maallista papistoa. Nämä seikat nostattivat vihamielisyyttä papiston keskuudessa. Pian Hieronymuksen suosijan Damasuksen kuoltua (10. joulukuuta 384) Hieronymus joutui lähtemään Roomassa.

Elokuussa 385 hän palasi Antiokiaan seuranaan veljensä Paulinianus sekä joitakin muita ystäviä. Hieman myöhemmin häntä seurasivat myös Paula ja Eustochium, jotka olivat päättäneet luopua ylellisestä elämästään Roomassa ja halusivat aloittaa uuden elämän Pyhässä Maassa. Talvella vuonna 385 Hieronymus liittyi heidän seuraansa ja toimi heidän hengellisenä oppaanaan. Pyhiinvaeltajiin liittyi myös Antiokian piispa Paulinus. He vierailivat Jerusalemissa, Betlehemissä ja Galilean pyhissä paikoissa, ja matkustivat sen jälkeen Egyptiin, jossa asui paljon tunnettuja askeettista elämää viettäviä munkkeja.

Aleksandriassa Hieronymus kuunteli Didymos Sokean tulkintoja profeetta Hooseasta ja muistelmia Antonius Suuresta, joka oli kuollut kolmekymmentä vuotta aiemmin. Hän vietti jonkin aikaa Nitrian munkkiyhteisössä ja ihaili ”Herran kaupungin” lukuisten asukkaiden kurinalaista elämää, mutta havaitsi jopa siellä ”kätkettyjä käärmeitä”, eli Origeneen teologian vaikutusta. Loppukesästä 388 hän palasi Palestiinaan ja asettui loppuelämäkseen Betlehemiin. Hänen ympärillään oli joitakin ystäviä, joihin kuului sekä miehiä että naisia, mukaan lukien Paula ja Eustochium. Hän toimi yhteisön papillisena opettajana.

Paula takasi Hieronymukselle elannon ja mahdollisti kirjakokoelman laajentamisen. Tänä aikana hän oli toimelias kirjallisen tuotannon saralla. Kolmenkymmenenneljän viimeisen vuotensa aikana hän käänsi Vanhan testamentin alkutekstistä sekä kirjoitti parhaat Raamatun kommentaarinsa, luettelon kristillisistä kirjoittajista, sekä dialogin pelagiolaisuutta vastaan. Tällä aikakaudella syntyivät myös hänen poleemiset kirjoituksensa. Näihin kuuluu muun muassa tutkielma, jonka sai aikaan origenesläisten kiista Jerusalemin piispan Johanneksen ja hänen ystävänsä Rufinuksen kanssa. Koska hän oli kirjoittanut pelagiolaisuutta vastaan, joukko kiihtyneitä partisaaneja tunkeutui vuonna 416 luostarirakennuksiin, sytytti ne tuleen, hyökkäsi asukkaita vastaan ja tappoi diakonin. Tämä pakotti Hieronymuksen hakemaan turvaa läheisestä linnoituksesta.

Hieronymus kuoli Betlehemin lähellä 30. syyskuuta vuonna 420. Hänen kuolinpäivänsä kertoo Prosperus Akvitanialaisen teoksessaan Chronicon. Hänen jäännöksensä, jotka olivat alun perin haudattuina Betlehemiin, kerrotaan myöhemmin siirretyn Santa Maria Maggioren kirkkoon Roomaan. Kuitenkin myös muut paikkakunnat sanovat omistavansa hänen pyhäinjäännöksiään.

Kirjoitukset

Albrecht Dürer, Pyhä Hieronymus kammiossaan, 1514.

Käännökset

Hieronymus oli huomattava oppinut aikana, jolloin oppineen oli oltava taitava paitsi latinan, myös kreikan kielessä. Hän osasi myös jonkin verran hepreaa, kun aloitti raamatunkäännösprojektinsa. Hän kuitenkin muutti työn kuluessa Betlehemiin parantamaan heprean taitoaan sekä tietämystään juutalaisista kirjoitusten kommentaarioista. Varakas roomalainen aristokraatti, Paula, perusti hänelle Betlehemiin luostarin. Siellä hän sai käännöstyönsä päätökseen. Hän aloitti vuonna 382 korjaamalla olemassa ollutta latinankielistä Uutta testamenttia, joka oli osa Vetus Latinaa. Vuonna 390 hän eteni hepreankieliseen Vanhaan testamenttiin, käännettyään aiemmin joitakin osia kreikankielisestä Septuagintasta. Tämä työ valmistui vuonna 405.

Seuraavan viidentoista vuoden aikana, kuolemaansa saakka, hän tuotti joukon Raamatun kirjojen selitysteoksia, joissa hän muun muassa selitti usein käännösvalintojaan. Hänen heprean taitonsa tekee myös hänen eksegeettisistä töistään, erityisesti vuoden 386 jälkeen kirjoitetuista, arvokkaampia kuin useimmista muiden kirkkoisien kommentaarioista. Hän käytti paljon hyväkseen juutalaista tooranselitystraditiota, ja sovelsi myös allegorisia ja mystisiä tulkintoja Filon Aleksandrialaisen ja muun aleksandrialaisen koulukunnan tyyliin. Hän painotti voimakkaasti eroa Vanhan testamentin apokryfien ja kanonisen Hebraica veritaksen välillä.

Hieronymuksen selitysteokset voidaan jakaa kolmeen ryhmään:

Käännökset tai muokkaukset varhaisemmista kreikkalaisista teoksista

Näihin kuuluu muun muassa neljätoista Origeneen saarnaa Jeremian kirjasta ja sama määrä Hesekielin kirjasta (käännetty Konstantinopolissa noin vuonna 380); kaksi Origeneen saarnaa Laulujen laulusta (käännetty Roomassa noin vuonna 383); 39 saarnaa Luukaan evankeliumista (käännetty Betlehemissä noin vuonna 389). Hänen töihinsä on luettu myös neljä Origeneen saarnaa Jesajan kirjasta, mutta ne eivät ole todellisuudessa hänen kääntämiään.

Näihin töihin voidaan lukea myös teos De situ et nominibus locorum Hebraeorum, joka oli merkittävä panos Palestiinan maantieteen alueella. Teos oli käännös Eusebioksen teoksesta Onomastikon, joillakin lisäyksillä ja joillakin valitettavilla poisjätetyillä osilla. Samaan aikakauteen, noin vuoteen 390, kuuluu teos Liber interpretationis nominum Hebraicorum, joka perustuu teokseen, jonka oletetaan olevan peräisin jo Filonin ajalta ja jota Origenes myöhemmin laajensi.

Omat Vanhan testamentin selitykset

Hieronymuksen nimiin laitetun Jesajan kirjan kommentaarin käsikirjoitus 600-luvulta. Milano, Biblioteca Ambrosiana MS S. 45. sup.

Näihin kuuluu joukko lyhyitä Vanhan testamentin tutkielmia, jotka Hieronymus kirjoitti hieman ennen Betlehemiin asettumista ja seuraavaan viiden vuoden aikana. Näitä ovat: De seraphim, De voce Osanna, De tribus quaestionibus veteris legis (jotka luetaan yleensä osaksi Hieronymuksen kirjeitä numeroilla 18, 20 ja 36); Quaestiones hebraicae in Genesin (Ensimmäisestä Mooseksen kirjasta); Commentarius in Ecclesiasten (Saarnaajan kirjasta); Tractatus septem in Psalmos 10–16 (Psalmeista 10–16, kadonnut); Explanationes in Michaeam (Miikan kirjasta), Sophoniam (Sefanjan kirjasta), Nahum (Nahumin kirjasta), Habacuc (Habakukin kirjasta) ja Aggaeum (Haggain kirjasta). Noin vuonna 395 hän kirjoitti joukon pidempiä kommentaarioita, tosin ilman mitään erityistä suunnitelmaa: ensin jäljelle jääneistä seitsemästä pienestä profeetasta, sitten Jesajan kirjasta (noin 395–400), Danielin kirjasta (noin 407), Hesekielin kirjasta (noin 410–415) ja Jeremian kirjasta (vuoden 415 jälkeen, keskeneräinen).

Omat Uuden testamentin selitykset

Näihin kuuluvat ainoastaan kommentaariot Kirjeeseen Filemonille, Galatalaiskirjeeseen, Efesolaiskirjeeseen ja Kirjeeseen Titukselle (koottu hätäisesti vuosina 387–388); Matteuksen evankeliumiin (saneltu kahdessa viikossa, 398); Markuksen evankeliumiin, valittuihin Luukkaan evankeliumin osiin, sekä esipuhe Johanneksen evankeliumiin ja Ilmestyskirjaan.

Viimeksi mainitun kirjan hän käsitteli ainoastaan pintapuolisesti, ja hyödynsi siinä katkelmaa Pohjois-Afrikkalaisen Tichoniuksen kommentaariosta, joka on säilynyt myös Beatus Libanalaisen laajemman työn osana. Hieronymus omisti Ilmestyskirjalle myös toisen kommentaarion, joka oli melko mielivaltainen muokkaus Pyhän Victorinuksen (k. 303) kirjoittamasta kommentaariosta.

Historialliset kirjoitukset

Don Lorenzo Monaco, Pyhä Hieronymus kammiossaan, noin 1420.

Yksi Hieronymuksen varhaisimmista yrityksistä historian alalla on Chronicon (myös Temporum liber), jonka hän kokosi noin vuonna 380 Konstantinopolissa. Se oli latinankielinen käännös Eusebioksen Kronikan toisen osan muodostavista kronologisista taulukoista, ja siihen kuului myös lisäykset vuosille 325–379. Huolimatta useista Eusebiokselta peräisin olleista virheistä sekä joistakin Hieronymuksen omista virheistä, Hieronymus tuotti arvokkaan teoksen jo pelkästään sen vuoksi, että se antoi sykäyksen Prosperuksen ja Cassiodoruksen myöhemmille aikakirjoille.

Hieronymuksen merkittävin historiallinen teos on kuitenkin Kuuluisia miehiä (De viris illustribus), jonka hän kirjoitti Betlehemissä vuonna 392. Sen nimi ja kokoonpano on lainattu Suetoniukselta. Se sisältää lyhyet elämäkerralliset ja kirjalliset tiedot 135:stä kristillisestä kirjoittajasta, Pyhästä Pietarista Hieronymukseen itseensä. Ensimmäiselle seitsemällekymmenelle kahdeksalle kirjoittajalle päälähteenä on käytetty Eusebioksen Kirkkohistoriaa, loppuosalle Arnobiuksesta ja Lactantiuksesta alkaen hän käytti omia tietolähteitään.

Hieronymuksen hagiografisia eli pyhimyksistä kertovia teoksia ovat:

• Vita Pauli monachi, kirjoitettu ensimmäisellä Antiokian käynnillä (noin 376) — ei-historiallinen teos, jonka teemat on johdettu egyptiläisestä luostariperinteestä;
• Vita Malchi monachi captivi (noin 391) — perustuu todennäköisesti aiempaan työhön, vaikkakin se sanoo perustuvansa suullisiin keskusteluihin ikääntyneen askeetti Malkhuksen kanssa Khalkiksen erämaassa;
• Vita Hilarionis (noin 391) — sisältää luotettavampia historiallisia tietoja kuin kaksi edellistä, perustuen osaksi Epifanioksen elämäkertaan ja osaksi suulliseen perinteeseen.

Niin kutsuttu Martyrologium sancti Hieronymi on epäaito. Sen kirjoitti ilmeisesti joku läntisen kirkon munkki 500-luvun loppupuolella tai 600-luvun alussa. Se viittaa Hieronymuksen Vita Malchi -teoksen alkuun, jossa hän on ilmaissut aikomuksensa kirjoittaa apostolisen ajan pyhimyksistä ja marttyyreistä.

Kirjeet

Hieronymuksen kirjeet muodostavat mielenkiintoisen osan hänen kirjallisesta tuotannostaan. Ne ovat vaihtelevia sekä käsittelemiltään asioilta että tyyliltään. Hän antaa elävän kuvan sekä omasta ajastusmaailmastaan että ajastaan kaikkine ominaispiirteineen, kirjoittipa hän sitten opillisista kysymyksistä tai omantunnon kysymyksistä, tai lohduttaakseen kärsiviä, ilahduttaakseen ystäviä, tuomitakseen aikansa paheita ja turmeltuneisuuksia, kehottaakseen askeettiseen elämään ja maailmasta kieltäytymiseen tai taittaessaan peistä teologisten vastustajiensa kanssa. niistä välittyy myös silottelematon kuva hänen kiivaasta luonteestaan ja herkästä omanarvontunnostaan.

Hieronymuksen kirjeistä yleisimmin käsitellyt ja julkaistut ovat luonteeltaan kehottavia. Näitä ovat Ep. 14, Ad Heliodorum de laude vitae solitariae; Ep. 22, Ad Eustochium de custodia virginitatis; Ep. 52, Ad Nepotianum de vita clericorum et monachorum, eräänlainen yhteenveto pastoraaliteologiasta askeettisesta näkökulmasta; Ep. 53, Ad Paulinum de studio scripturarum; Ep. 57, De institutione monachi; Ep. 70, Ad Magnum de scriptoribus ecclesiasticis;, Ep. 107, Ad Laetam de institutione filiae ja Ep. 108, Epitaphium sanctae Paulae.

Teologiset kirjoitukset

Periaatteessa kaikki Hieronymuksen opillisiin kysymyksiin liittyvät teokset ovat enemmän tai vähemmän luonteeltaan rajun poleemisia. Ne on suunnattu oikeaoppista uskoa vastaan hyökänneitä vastaan. Jopa Didymos Sokean Pyhästä Hengestä tekemän tutkielman latinankielinen käännös (aloitettu Roomassa 384, valmistunut Betlehemissä) on luonteeltaan apologeettinen ja suunnattu areiolaisia ja pneumatomakhian kannattajia vastaan. Sama pätee hänen versioonsa Origeneen teoksesta De principiis (noin 399), jonka tarkoituksena on ollut korvata Rufinuksen epätarkka käännös.

Hieronymus kirjoitti vielä tiukemmin poleemisia teoksia läpi koko elämänsä. Käydessään Antiokiassa ja Konstantinopolissa hän joutui tutustumaan areolaisuus-kysymykseen, ja erityisesti Meletioksen ja Lucifer Calaritanuksen ympärille muodostuneeseen skismaan. Kaksi paavi Damasukselle osoitettua kirjettä (kirjeet 15 ja 16) valittaa sekä Meletioksen että Paulinuksen kannattajien käytöstä. Kummatkin olivat yrittäneet vetää häntä puolelleen kysymyksessä termien ousia ja hypostasis soveltamisessa kolminaisuuteen.

Samaan aikaan tai hieman myöhemmin, noin vuonna 379, Hieronymus kirjoitti teoksensa Liber Contra Luciferianos (”Kirja luciferianolaisia vastaan”), jossa hän käytti dialogimuotoa taistellessaan suuntauksen oppeja vastaan, erityisesti sitä, että he hylkäsivät harhaoppisten suorittaman kasteen. Roomassa, noin vuonna 383, hän vastusti Helvidiuksen opetuksia puolustaessaan teoksessaan Marian ikuista neitsyyttä, sekä naimattomuuden ylempää arvoa suhteessa avioliittoon. Suunnilleen samanluoteinen vastustaja oli Jovinianus, jonka kanssa hän joutui konfliktiin vuonna 392. Tätä vastaan hän kirjoitti teoksen Adversus Jovinianum, sekä kirjan ääriasketistisia piirteitä puolustelevan kirjeen (kirje 48), joka oli osoitettu hänen ystävälleen Pammachiukselle.

Vielä kerran hän joutui puolustamaan katolista oppia hurskaudesta ja omasta askeettisesta etiikastaan vuonna 406 espanjalaista seurakunnanvanhinta Vigilantiusta vastaan. Tämä vastusti marttyyri- ja pyhäinjäännöskultteja, köyhyyslupauksia ja pappien selibaattia. Samaan aikaan syntyi vastakkainasettelu Origeneen oikeaoppisuudesta Jerusalemin piispan Johanneksen ja Rufinuksen kanssa. Tähän aikaan sijoittuu eräs hänen intohimoisimmistaan ja kattavimmistaan poleemisista töistä: Contra Joannem Hierosolymitanum (398 tai 399); kaksi läheisesti yhteenliittyvää teosta Apologiae contra Rufinum (402); ja muutamaa kuukautta myöhemmin kirjoitettu ”viimeinen sana” hänen entiselle ystävälleen Rufinukselle, Liber tertius seu ultima responsio adversus scripta Rufini. Hieronymuksen viimeinen poleeminen teos oli taitavasti kirjoitettu Dialogue contra Pelagianos (415).

Teologiset näkemykset

Francisco de Zurbarán, Pyhä Hieronymus, 1626–1627.

Hieronymus on epäilemättä kaikkein oppinein läntisistä kirkkoisistä. Katolisessa kirkossa häntä pidetään kirjastonhoitajien ja kääntäjien suojeluspyhimyksenä. Hieronymus ohittaa muut erityisesti heprean kielen taidoillaan, jotka hän sai kovan opiskelun kautta, ja joita hän käytti taitavasti. Hieronymus oli täysin tietoinen kyvyistään, eikä aina kyennyt välttämään kiusausta ylenkatsoa tai halventaa kirjallisia kilpailijoitaan, erityisesti Ambrosiusta. Hieronymus ei loista niinkään omaperäisellä ajattelullaan tai tietojensa soveltamisessa kuin runollisella tyylillään, purevalla älyllään, sekä kyvyillään soveltaa sanallisia ilmaisuja tarpeisiinsa ja saavuttaa haluttu retorinen vaikutus.

Hieronymuksen oppineisuudessa oli kuitenkin myös heikot kohtansa. Hän tunsi hyvin sekä kreikankielisen että latinankielisen pakanallisen ja kristillisen kirjallisuuden, mutta tämä tuntemus oli osittain pintapuolista. Luonnollisestikaan hänen tietonsa vanhasta hepreasta ei vastaa nykytietämystä. Dogmatiikan suhteen hän ei pystynyt esittämään mitään erityisen omaperäistä tai systemaattista. Poikkeuksena muista suurista kirkkoisistä hän on vaikuttanut kirkon oppiin ainoastaan epäsuorasti. Samaa voidaan sanoa hänen osallisuudestaan moraaliteologiaan, jossa hän osoitti enemmän kiinnostusta askeettiseen luostarielämään kuin etiikan filosofis-teologiseen puoleen.

Tämä asenteen johdosta Martti Luther tuomitsi myöhemmin Hieronymuksen ankarasti. Protestantit ovatkin olleet melko haluttomia hyväksymään hänen kirjoituksiaan arvovaltaisiksi, erityisesti koska hänen opetuksensa keskittyi voimakkaasti asketismin ympärille. Dogmatiikassa hän tukeutui suojelijoihinsa: esimerkiksi suhteessa kolminaisuusopista käytyihin kiistoihin hän tukeutui paavilliseen suojelijaansa Damasukseen: Pietarin kalliolle perustetun kirkon tehtävä oli päättää, tuliko hänen tunnistaa jumalallisessa ousiassa (olemuksessa) Meletioksen kannattajien tavoin kolme hypostaasia, vai Paulinuksen kannattajien tavoin yksi hypostasis, jossa on kolme prosopaa (persoonaa). Häntä voidaan pitää paitsi nykyaikaisen ultramontanismin jopa myös jesuiittojen äärimmäisen kuuliaisuuden edelläkävijänä.

Heikkouksista huolimatta Hieronymus on ansainnut paikkansa kirkkoisien joukossa jo pelkästään latinankielisen raamatunkäännöksensä ansiosta. Käännös on vaikuttanut suunnattomasti häntä seuranneeseen kirkolliseen ja teologiseen kehitykseen. Hänen saavuttamansa pyhimyksen ja kirkon tohtorin asema on kuitenkin ollut mahdollinen ainoastaan siksi, että hän ainoana pystyi siirtämään hänet kasvattaneen teologisen koulukunnan, origeneläisyyden, opetuksesta läntisen kirkon käyttöön sen vahvuudet samalla suodattaen siitä harhaoppisina pidetyt piirteet.

Hänen asemaansa katolisen kirkon piirissä kuvaa se, että kuvallisissa esityksissä hänellä on usein kardinaalinhattu päässään, ja jopa silloin, kun hänet kuvataan puolialastomana erakkona, punainen hattu on nähtävissä jossain muualla kuvassa. Tämä kuvaamisperinne lienee syntynyt vastapainona sille, että hän ei ollut piispa (ollakseen kardinaali, piispuus ei ole ehtona). Hieronymus lasketaan läntisen kirkon neljän suuren kirkon opettajan ja kirkkoisän joukkoon, muut ovat Hippon piispa Augustinus, Milanon piispa Ambrosius ja paavi Gregorius Suuri.

Lähteet

• Schaff-Herzog Encyclopedia of Religious Knowledge, 1914. (englanniksi)
• Saltet, L. (1910). St. Jerome. Teoksessa The Catholic Encyclopedia. New York: Robert Appleton Company. Viitattu 22. huhtikuuta, 2017 sivustolta New Advent: http://www.newadvent.org/cathen/08341a.htm (englanniksi)

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Hieronymus Wikimedia Commonsissa

• Suomennos Hieronymuksen teoksen De viris illustribus luvuista 1–9. Theologica.fi.
• Luettelo Hieronymuksen kirjoituksista ja niiden laitoksista. Theologica.fi.
• Hieronymuksen kirjoituksia. (englanniksi)
• St. Jerome. Catholic Encyclopedia. (englanniksi)

Merkittävimmät apostoliset isät ja kirkkoisät

Klemens I · Ignatios · Polykarpos · Papias · Hermas · Justinos Marttyyri · Irenaeus · Klemens Aleksandrialainen · Tertullianus · Origenes · Cyprianus · Eusebios Kesarealainen · Athanasios Suuri · Efraim Syyrialainen · Basileios Suuri · Gregorios Nazianzilainen · Gregorios Nyssalainen · Kyrillos Jerusalemilainen · Epifanios · Johannes Khrysostomos · Kyrillos Aleksandrialainen · Ambrosius · Hieronymus · Augustinus · Leo Suuri · Pseudo-Dionysios Areopagita · Gregorius Suuri · Maksimos Tunnustaja · Johannes Damaskolainen