Hrísey on saari Islannin pohjoisrannikolla. Se sijaitsee noin 35 kilometriä Akureyrin taajamasta pohjoiseen. Ennen vuotta 2004 saari muodosti oman kuntansa, mutta nykyään se kuuluu Akureyriin. Saaren kokonaispinta-ala on noin 7,7 neliökilometriä, pituudeltaan saari on noin 7 kilometriä pitkä ja leveimmältä kohdaltaan noin 2,5 kilometriä leveä. Se on varsin tasainen, korkein kohta on 110 metriä merenpinnasta.[1] Vuonna 2019 saaren suurimmassa asutuskeskuksessa, Hríseyssä, asui 167 asukasta.[2]

Hrísey
Sijainti
Vesialue
Korkein kohta
110 m
Pinta-ala
7,7 km²
Väestö
Asukasluku
180
Asutuskeskukset
Hrísey, Yrtibær
Kartta

Hrísey on ollut asuttuna melkein yhtä kauan kuin Islanti, ja se mainitaan vanhoissa saagoissa. Kauppa ja kalastus ovat olleet sen pääelinkeinot alusta asti. 1800-luvulla norjalaiset ja ruotsalaiset perustivat sinne sillinsuolaustehtaan, mikä toi lisää työpaikkoja. Saarelaiset perustivat myös omia kalankäsittelytehtaitaan. Ylikalastus verotti kalakantoja, ja viimeinen pakastamo sulki ovensa vuonna 1999.[1]

Lähteet

muokkaa
  1. a b Hirsey Guide to Iceland. Viitattu 18.3.2024.
  2. Hrisey citypopulation.de. Viitattu 16.1.2020. (englanniksi)

Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä Eurooppaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
  NODES