Hyperion (kuu)

Hyperion
Löytäminen
Löytäjät	William Bond, George Bond & William Lassell
Löytöaika	16. syyskuuta 1848
Kiertoradan ominaisuudet
Planeetta	Saturnus
Keskietäisyys	1 481 009 km
Eksentrisyys	0,1230061
Kiertoaika	21,27661 d
Inklinaatio	0,43°
Fyysiset ominaisuudet
Päiväntasaajan halkaisija	360 x 280 x 225 km
Pinta-ala	- km2
Massa	5,686 × 1018 kg; - Maan massaa
Keskitiheys	0,6 g/cm3
Painovoima pinnalla	0,041 m/s2
Pyörähdysaika	kaoottinen
Akselin kaltevuus	kaoottinen
Albedo	0,25
Pinnan lämpötila	alin: K-; keski: -; ylin: -
Kaasukehän ominaisuudet
Kaasunpaine	–
	Infobox OK

Hyperion on Saturnuksen kuu. Sille on annettu myös tunnus Saturn VII.

Löytäminen ja nimeäminen

Hyperionin löysivät William Cranch Bond, George Phillips Bond ja William Lassell vuonna 1848.^[1] Kuun löytäminen tapahtui pian sen jälkeen kun John Herschel oli 1847 ehdottanut nimiä kaikille seitsemälle siihen asti tunnetulle kuulle hänen julkaisussaan Results of Astronomical Observations made at the Cape of Good Hope. Lassell, joka löysi kuun kaksi päivää Bondien jälkeen, oli jo hyväksynyt Herschellin nimeämissuunnitelman ja ehdotti nimeä Hyperion sen mukaisesti. Hän myös ehti julkaista löydön ennen Bondeja.

Fyysiset ominaisuudet

Hyperion kuvattuna neljästä eri kuvakulmasta (2005)

Hyperion on suurin tunnettu erittäin epäsäännöllisen muotoinen kappale Aurinkokunnassa (suurempia mutta myös hieman pallomaisempia ovat Pallas, Vesta ja Proteus). Todennäköisesti se on osa suuremmasta kappaleesta, joka hajosi voimakkaassa törmäyksessä kauan sitten.^[2]

Hyperionin, kuten useimpien muidenkin Saturnuksen kuiden, alhainen tiheys osoittaa sen koostuvan pääasiassa vesijäästä jonka joukossa on vähän kiviainesta. Hyperionilla on kuitenkin muista Saturnuksen kuista poiketen alhainen heijastuskyky. Kuun pinnan rakenne eroaa jyrkästi muiden Aurinkokunnasta tunnettujen pienkappaleiden pinnan rakenteesta. Se on täynnä teräväreunaisia törmäyskraattereita, joiden pohja on tumman materiaalin peitossa. Ainutlaatuinen piirre on, ettei kraatterien ympäristössä ole havaittavissa törmäyksen nostattamaa materiaalia. Hyperionin suurin kraatteri on halkaisijaltaan 120 km ja syvyydeltään 10 km. Tämän suuren kraatterimaisen muodostuman taustalla on törmäys, joka todennäköisesti räjäytti osan kuusta avaruuteen.

Voyager 2-luotain kuvasi vuonna 1981 Hyperionia vain suurelta etäisyydeltä. Sen kuvista pystyi erottamaan vain yksittäisiä kraattereita ja valtavan harjanteen. Vasta Cassini-luotaimen ottamista kuvista vuonna 2005 paljastui kuun pinnan outo rakenne. Luotaimen havaintojen pohjalta on myös selvitetty, että kuun pinta on erittäin vanhaa.

Heinäkuussa 2007 Naturessa julkaistun tutkimuksen mukaan Hyperionin keskimääräinen tiheys on vain 544 ± 50 kg/m³. Tämä on erittäin alhainen arvo jopa siinä tapauksessa, että Hyperion muodostuisi pelkästä vesijäästä ja vastaa tyypillisesti Saturnuksen renkaiden ulko-osissa havaittujen kappaleiden keskitiheyttä. Kuun pinnalla näkyvien kraatterien rakenne ja törmäyksessä muodostuneiden "heitteleiden" lähes täydellinen puute viittaavat siihen, että Hyperion on sisäiseltä rakenteeltaan pesusienimäinen, jolloin törmäykset ovat puristaneet kuun pintamateriaalin kuun sisälle sen sijaan, että se olisi lentänyt kraatterin ympäristöön. Keskitiheyden perusteella voidaan sanoa, että mikäli Hyperion muodostuisi pelkästään vesijäästä, peräti 42 ± 6 prosenttia siitä olisi tyhjää (jos mukana on kiveä, osuus on luonnollisesti suurempi).

Pyörimisliike

Voyager 2-luotaimen ottamat kuvat ja maasta käsin tehdyt fotometriset havainnot osoittavat Hyperionin pyörivän kaoottisesti. Kuun pyörimisakseli huojuu niin paljon, että sen suunta avaruudessa on täysin ennustamaton. Hyperion on ainoa tunnettu kuu Aurinkokunnassa, joka pyörii kaoottisesti, mutta simulaatiot ovat osoittaneet, että muut epäsäännöllisen muotoiset kuut ovat saattaneet tehdä niin menneisyydessä. Hyperionin kaoottiseen pyörimiseen vaikuttavat syyt ovat erittäin epäsäännöllinen muoto, epäkeskinen kiertorata, kappaleen epätasainen koostumus ja läheisyys toisen suuren kuun Titanin kanssa, jonka kanssa Hyperionilla on 3:4 kiertosuhde. Nämä tekijät yhdessä rajoittavat olosuhteita, jotka mahdollistavat vakaan pyörimisliikkeen.

Lähteet

↑ http://planetarynames.wr.usgs.gov/Page/Planets#SaturnianSystem
↑ Matthews, Robert A. J.: The Darkening of Iapetus and the Ongin of Hyperion. Quarterly Journal of the Royal Astronomical Society, Vol. 33, syyskuu 1992, s. 253. the Royal Astronomical Society. (englanniksi)

Aiheesta muualla

Thomas et al. (2007) Hyperion's sponge-like appearance. Nature 448, 50

Saturnuksen kuut

Paimenkuut	S/2009 S 1 Pan Daphnis Atlas Prometheus Pandora
Samarataiset	Epimetheus Janus
G-rengas	Aegaeon
Sisemmät suuret kuut	Mimas Enceladus Tethys Telesto Calypso Dione Helene Polydeuces
Alkyonidit	Methone Anthe Pallene
Ulommat suuret kuut	Rhea Titan Hyperion Japetus
Inuiittiryhmä	Kiviuq Ijiraq Paaliaq Siarnaq Tarqeq
Viikinkiryhmä	Phoebe Skathi S/2007 S 2 Skoll S/2004 S 13 Greip Hyrrokkin Mundilfari Jarnsaxa S/2006 S 1 S/2004 S 17 Narvi Bergelmir Aegir Suttungr S/2004 S 12 Bestla Farbauti Hati S/2004 S 7 Thrymr S/2007 S 3 S/2006 S 3 Surtur Kari Fenrir Ymir Loge Fornjot
Gallialaisryhmä	Albiorix Bebhionn Erriapo Tarvos
Varmistamattomat	S/2004 S 6 S/2004 S 4 S/2004 S 3

[planetarynames-1] ttp://planetarynames.wr.usgs.gov/Page/Planets#SaturnianSystem

[2] Matthews, Robert A. J.: The Darkening of Iapetus and the Ongin of Hyperion. Quarterly Journal of the Royal Astronomical Society, Vol. 33, syyskuu 1992, s. 253. the Royal Astronomical Society. (englanniksi)

[1]

[2]