Ilmanvaihto
Ilmanvaihto tarkoittaa rakennuksen sisäilman poistoa ja korvaamista toista kautta tuodulla ulkoilmalla sekä sisäilman puhdistusta. Ilmanvaihdon tehtävänä on tuoda rakennukseen hapekasta ja puhdasta ilmaa siellä oleskelevien ihmisten tai muiden eläinten hengitykseen sekä poistaa ilmasta hiilidioksidia ja siihen kertyneitä epäpuhtauksia, hajuja ja kosteutta[1][2].
Hiilidioksidimäärän nousu voi aiheuttaa päänsärkyä ja muuta lievää oireilua. Erityisesti maan tasalla olevassa asuinkerroksessa myös radonia voi tulla maaperästä enemmän asuntoon, jos ilmanvaihto ei ole kunnossa.[2]
Ilmanvaihto perustuu paine-eroihin, joiden takia ilma virtaa suuremmasta paineesta pienempään. Paine-erojen syntytavan mukaan ilmanvaihto voi olla joko luonnollinen eli painovoimainen tai koneellinen. Luonnollisessa ilmanvaihdossa sisä- ja ulkoilman tiheyserot sekä tuloilman ja poistoilman aukkojen korkeuserot synnyttävät paine-eron, jonka ansiosta ilmaa poistuu poistoaukoista ja tuloaukoista tulee korvausilmaa tilalle. Tuloilma-aukot voivat olla muun muassa tuloilmaventtiilejä seinässä, ikkunankarmiventtiilejä, tai yhdistettynä niin sanottuihin tuloilmaikkunoihin tai tuloilmapattereihin.[1]
Koneellisessa ilmanvaihdossa poistoilmakanavan yläpäähän sijoitetaan poistopuhallin, joka huolehtii riittävästä ilman virtauksesta. Poistopuhaltimen toiminta voi olla joko automaattista tai käsin säädettävää. Myös tuloilmaa voidaan puhaltaa koneellisesti rakennuksen sisätilohin. Pelkkään poistopuhallukseen perustuvaa koneellista ilmanvaihtoa kutsutaan poistoilmanvaihdoksi, ja kun järjestelmä sisältää myös tuloilman puhalluksen, puhutaan tulo- ja poistoilmanvaihdosta. Jos tuloilmaa lisäksi kostutetaan tai jäähdytetään, on kyseessä ilmastointi.[1]
Riittävä ja hallittu korvausilman saanti on keskeistä sekä luonnollisen ilmanvaihdon että poistoilmanvaihdon toimivuuden kannalta. Tuloilmapuhalluksen sisältävien järjestelmien etuna on se, että niihin voidaan liittää tuloilman suodatus ja poistoilman lämmön talteenotto, mutta ne vaativat myös enemmän huoltoa ja suodattimien kunnon valvontaa tuloilman puhtauden varmistamiseksi.[1] Sekä luonnollista että koneellista ilmanvaihtoa voidaan tarvittaessa tehostaa ikkunatuuletuksella.[1]
Suomessa asuntojen yleisin ilmanvaihtotapa on painovoimainen ilmanvaihto. Se oli 1960-luvulle saakka lähes yksinomainen ilmanvaihtotapa. Nykyään uusien asuinrakennusten ilmanvaihtoa ei enää yleensä järjestetä painovoimaisena, koska sen ei katsota enää riittävän kaikkiin huonetiloihin.[3] Koneellinen ilmanvaihto mahdollistaa myös hukkalämmön talteenottamisen poistoilmasta. Talteenotettu lämpö voidaan lämmönsiirtimen välityksellä siirtää tuloilmaan tai lämpöpumpputekniikkaa hyödyntäen myös veteen.
Sisäministeriön julkaiseman rakentamismääräyskokoelman osassa D2[4] on määritelty tyypillisimpien tilojen vähimmäisilmamäärät litroina (dm3) sekunnissa neliötä tai henkilöä kohden.
Katso myös
muokkaaLähteet
muokkaa- ↑ a b c d e Ilmanvaihdon perusteet. Sisäilmayhdistys ry
- ↑ a b Ammattilainen avautuu | Monessa kodissa korvausilmaa tulee vääristä paikoista – Myytti ikkunan auki pitämisestä ei pidä paikkaansa Helsingin Sanomat. 20.4.2024. Viitattu 20.4.2024.
- ↑ Terveellisen rakennuksen ilmanvaihto. Hengitysliitto Heli ry:n opas
- ↑ Finlex: D2 Suomen rakentamismääräyskokoelma (2012)