Ingemar Johansson

Ingemar ”Ingo” Johansson (22. syyskuuta 1932 Göteborg, Ruotsi – 30. tammikuuta 2009) oli ruotsalainen nyrkkeilijä. Amatöörinä hän saavutti olympiahopeamitalin ja ammattilaiseksi siirryttyään onnistui nousemaan raskaansarjan ensimmäiseksi ja viimeisimmäksi ruotsalaiseksi maailmanmestariksi voitettuaan Floyd Pattersonin vuonna 1959 käydyssä kamppailussa tyrmäyksellä. Hän menetti mestaruutensa tyrmäyksellä uusintaottelussa vuotta myöhemmin, jonka jälkeen hän kohtasi Pattersonin vielä kerran parin kolmannessa ottelussa, jonka Johansson hävisi jälleen tyrmäyksellä. Ammattilaisten Euroopan mestari Johansson oli kahdesti.

Ingemar Johansson Maailman raskaansarjan maailmanmestari
Henkilötiedot
Koko nimi	Ingemar Johansson
Syntynyt	22. syyskuuta 1932 Göteborg
Kuollut	30. tammikuuta 2009 (76 vuotta)
Kansalaisuus	Ruotsi
Nyrkkeilijä
Lempinimi	Ingo Thorin vasara
Pituus	184 cm
Painoluokka	raskassarja
Kätisyys	oikeakätinen, eli nyrkkeilytermein orthodox
Ammattilaistilastot
Ottelut	28
Voitot	26
– tyrmäysvoitot	17
Tappiot	2
Ratkaisemattomat	0
Ei tuomiota/ mitätöity	0
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Johanssonin vahvuutena pidettiin hänen oikeaa suoraansa, joka sai yleisöltä lempinimen ”Thorin vasara”.

Ura

Nuoruus

Nähtyään 12-vuotiaana elämänsä ensimmäisen nyrkkeilyottelun Göteborgin messuhallissa Johansson innostui lajista ja liittyi seuraavana vuonna Redbergslidin nyrkkeilyseuraan. Hän oli jo tuolloin ikäisiään isompi ja painoi 64 kiloa. 16-vuotiaana hän oli jo raskaansarjan miehissä. Johansson harjoitteli ahkerasti, ja hänen nuoresta iästään huolimatta moni läsnäolija totesi nuorukaisen kyvyt. 1946 hänet valittiin Ruotsin nyrkkeilyliiton harjoitusleirille Vallsjöbadeniin, vaikka hän ei ollut siihen mennessä otellut vielä kertaakaan. Johansson oli harjoituslenkeillä leirin nuorin, raskain ja nopein.

Keväällä 1947 suomalainen raskaansarjan legenda Gunnar Bärlund teki ammattilaisuran jäähyväiskiertueen Pohjoismaihin, ja Göteborg oli yksi kohdekaupungeista. Valmistautuessaan tulevaan otteluunsa belgialaista Piet Wildea vastaan Gee-Bee sparrasi Redbergslidissä Johanssonin kanssa. Nuori mies napautteli helposti iskuja vanhan mestarin suojauksen läpi ja sai tämän hermostumaan. Ruotsalainen ammattinyrkkeilyvalmentaja Edwin Ahlqvist seurasi kiinnostuneena nuorukaisen otteita kehässä ja kutsui tämän harjoittelemaan Hindåsiin ammattimiesten kanssa. Samana kesänä Ingemar lopetti koulunkäynnin, meni hetkeksi kivimieheksi katutöihin, sen jälkeen satamaan ja päätyi sittemmin töihin Ahlqvistin liikkeeseen.

Ensimmäiset ottelut

Jo 82-kiloisen Ingemarin nyrkkeilyura alkoi helmikuussa 1948 Göteborgin mestaruuskilpailuilla. Johanssonin nyrkki puhui, ja ensimmäinen ottelu oli jo ensimmäisessä erässä ohi. Seuraavasta vastustajasta tuli pistevoitto ja finaalissa tekninen tyrmäysvoitto Hans Fredrikssonista. Paikalliset lehdet kirjoittelivat jo innostuneena raskaansarjan nousevasta tähdestä – 15-vuotiaasta pojasta, jolla vasta kolme ottelua takana. Jo nämä varhaiset ottelut viitoittivat tulevaa ottelutyyliä, eli ahkeraa vasemman käden käyttöä ja harvakseltaan oikean käden erittäin tehokasta käyttöä.

Kaupunkimestaruuden jälkeen ahkera harjoittelu jatkui seuraavan syksyn koitoksia varten. Syksyllä tuli ensimmäinen pistetappio Carl Nilssonille Malmössä. Parin seuraavan voitokkaan ottelun jälkeen oli jouluna vuorossa Ruotsin juniorimestaruuskilpailut Tukholmassa. Kisat kuitenkin päättyivät Johanssonin osalta jo ensimmäiseen otteluun, jossa kisojen tuleva mestari Erik Dragstein voitti hänet pistein. Alkuvuoden pari ottelua Johansson voitti helposti, ja sen jälkeen alkoi kova kesäharjoittelu.

Syyskaudella 1949 Johansson otteli ahkerammin kuin edellisinä vuosina ja hävisi vain yhden kiistanalaisen pistetappion vieraspaikkakuntalaisen kotikehässä. Tammikuussa 1950 oli Tukholmassa vuorossa jälleen Ruotsin juniorimestaruuskilpailut, joissa mestaruus irtosi ylivoimaisesti molempien vastustajien, Folke Sjöbergin ja Lars Vargin, tultua lasketuksi ulos ennen täyttä aikaa ja lehdistön kirjoitellessa ylistyssanoja nyrkkisankarin edesottamuksista.

Ruotsin mestari

Parin seuraavan kuukauden ajan Johansson otteli sarjan hyviä otteluita tyrmäten muun muassa Norjan Knud Hwidstenin sekä tanskalaiset Willy Hansenin ja Ludwig Larsenin ennen täyttä aikaa. Helmikuun lopulla 1950 olivat sitten vuorossa ensimmäiset aikuisten ruotsinmestaruuskilpailut Tukholmassa. Nyt 87-kiloinen Ingemar otteli varovaiset ottelut Arne Holmia ja Bengt Modighia vastaan, voitti molemmat ottelut pistein ja tuli näin Ruotsin raskaansarjan mestariksi. Lehdistö ei pitänyt näkemästään ja haukkui tuoreen mestarin vaisuksi, araksi ja taitamattomaksi.

Syksyllä 1950 järjestettiin Johanssonin ja Bengt Modighin välillä Italia-maaottelun edustuspaikan karsinta, jonka Modigh voitti pistein mutta jätti kuitenkin edustustehtävän väliin, joten Ingemar lähti matkalle. Vastustajana oli kova italialainen Aldo Pellegrini. 23. lokakuuta Milanossa käydyssä ottelussa Johansson ei ollut parhaimmassa terässä kärsittyään matkapahoinvoinnista mutta käytti vastustajaa lattiassa toisessa erässä ja voitti ottelun pistein. Kolme päivää myöhemmin Roomassa käydyssä uusintaottelussa, jossa Pellegrini kävi kolmannessa erässä jälleen lattiassa, Pellgrini hävisi Johanssonille pistein. Voittaja sai palkinnoksi leivän ja konjakkipullon. Vuoden lopussa oli vierailu Saksassa, josta tuliaisina niukka pistetappio Uwe Janssenille ja pistevoitto Horst Heroldista.

Tammikuussa 1951 käytiin Helsingin Messuhallissa 7000-päisen yleisön edessä Johanssonin ja Ilkka Kosken välillä huima ottelu, jossa Johansson kävi toisessa erässä uransa ensimmäistä kertaa lattiassa lukua ottamassa. Johansson kuitenkin voitti tiukan ottelun pistein. Suomalainen lehdistö antoi suitsutusta ruotsalaiselle nyrkkeilijälle. Viikkoa myöhemmin Neuvostoliiton joukkue vieraili Göteborgissa, ja Algirdas Šocikas voitti Johanssonin selvästi pistein. Viikkoa myöhemmin tuli hyvitys Uwe Janssenille Saksassa kärsitylle tappiolle; tämä hävisi ensin Göteborgissa pistein ja paria päivää myöhemmin teknisellä tyrmäyksellä Kinnassa. Maaliskuussa vuorossa olivat jälleen Ruotsin-mestaruuskilpailut, jotka Ingemar voitti pistetuomioilla ja sai jälleen kerran kritiikkiä kotimaansa urheilutoimittajilta.

Maine vaikeuksissa

Ingemar Johansson valittiin Euroopan joukkueeseen Yhdysvallat–Eurooppa-nyrkkeilymaaotteluun, ja matkalle Chicagoon lähdettiin Lontoon kautta, missä Euroopan joukkue kokoontui. Maaliskuun 29. päivänä Chicago Stadiumin 16 000-päisen yleisön eteen astui Johanssonin vastustajaksi Yhdysvaltojen Golden Gloves -mestari Ernst Fann. Tasaisen ottelun kolmannessa erässä Johanssonin oikea puhui ja Fann laskettiin ulos. Chicagon Daily Tribune kirjoitti seuraavan päivän lehdessä ylistävät arviot Pohjolan viikingistä. Johansson loukkasi ottelussa kätensä ja ilmoitti joukkueen johdolle, että ei voi otella. Seurasi väittely ja uhkailuja johdon taholta. Kaikesta huolimatta ottelu Washingtonissa Norvel Leetä vastaan jäi toteutumatta. Ruotsissa lehdistö ryhtyi raakaan arvosteluun ja ennusti Johanssonin urheilu-uran jo olevan ohi. Kotona Ruotsissa lääkäri totesikin käden murtuneen, ja se kipsattiin.

Syksyllä 1951 Yhdysvaltojen nyrkkeilyjoukkue saapui vierailulle Göteborgiin. Ullevin stadionilla oli amatöörinyrkkeilyä seuraamassa kaikkien aikojen yleisömäärä, yli 11 000 katsojaa. Johansson sai nyt vastaansa Norvel Leen, joka voitti tasaisen ottelun pistein. Lokakuun lopussa Johansson kohtasi Göteborgissa jälleen kerran Italian Aldo Pellegrinin ja voitti ottelun pistein mutta mursi samalla peukalonsa. Jälleen kipsi käteen.

Olympialaisiin

Helmi-maaliskuun vaihteessa 1952 tuli Ruotsin mestaruus helposti, vaikka takana ei ollut lainkaan harjoittelua (painoa Johanssonilla 93 kiloa). Kaikki kolme vastustajaa lähtivät ulos kehästä ennen täyttä aikaa. Olympiapaikan varmistuttua Johanssonin kevät kului muutamia kansainvälisiä otteluja käyden. Erikoista Ruotsi–Ranska-nyrkkeilymaaottelussa maaliskuussa Tukholmassa oli, kun Johanssonin vastustaja Lucien Touzard astui kehään ja luovutti ottelun jo muutama sekunti gongin soitua, ennen kuin ainuttakaan iskua oli vaihdettu. Yleisö vihelsi ja heitti tavaroita kehään.

Helsingin olympialaiset heinäkuussa alkoivat Johanssonilta rauhallisissa merkeissä; arpa suosi ensimmäisellä kierroksella ja määräsi hänet lepovuoroon, kun vastustajaksi tullut Uruguayn Luiz Sosa ei ilmestynyt kehään. Seuraavassa ottelussa oli puolestaan erotuomari kateissa, ja häntä saatiin odotella kehässä viisi minuuttia. Vastustaja oli tšekki Horymir Netuka, joka kävi ottelun aikana kahdesti lukua ottamassa. Tuloksena oli Johanssonille selvä pistevoitto. Seuraava vastustaja oli Jugoslavian Tomo Krizmanic, jolle Johansson oli hävinnyt keväällä kotimaassa niukasti pisteillä. Tällä kertaa Johansson oli niukasti parempi ja oli näin selvinnyt jo mitalisijoille. Välierävastustajaksi tuli Suomen Ilkka Koski, jonka kanssa käyty vaatimaton ottelu lopulta tuomittiin Johanssonille 2–1 voitoksi.

Ed Sanders ja Johansson Helsingin olympialaisissa.

Finaalissa vastassa oli Yhdysvaltojen Ed Sanders, joka Johanssonin tapaan oli puolustusnyrkkeilijä. Finaalista muodostuikin kahden toisiaan tarkkailevan nyrkkeilijän pitkästyttävä näytös, kun Sanders kulki kehässä Johanssonia kohti yrittämättä kuitenkaan lyödä ja Johansson perääntyi alta pois. Ensimmäisen erän lopulla kehätuomari Roger Vaisberg antoi molemmille varoituksen passiivisesta nyrkkeilystä. Toinen erä jatkui samaan tapaan, ja tuomari antoi toisen varoituksen Johanssonille. Erätauolla tuomari meni neuvottelemaan kilpailun johdon kanssa ja nosti hetken kuluttua Sandersin käden ylös julistaen tämän voittajaksi. Skandaali oli valmis. Yleisö vihelsi, ja Johansson poistui kehästä poliisisaattueen suojissa. Pukuhuoneessa Ruotsin joukkueenjohtaja Sven Thoren kielsi Johanssonia poistumasta majapaikastaan ennen kotimatkaa ja ilmoitti, että Johanssonia on kielletty tulemasta joukkueen juhlaillallisille.

Palkintojenjakotilaisuudessa hopeamitalikoroke pysyi tyhjänä, eikä Ruotsin lippua nostettu salkoon. Mitali annettiin Ingemarille vasta vuonna 1982 Olympiakomitean järjestämässä tilaisuudessa. Lehdistö niin kotimaassa kuin Suomessakin repi Johanssonin kappaleiksi syyttäen tätä pelkuriksi ja maanpetturiksi. Jopa hänen nimensäkin väännettiin muotoon "Springemar" (ruots. springa ’juosta’).

Ammattilaiseksi

Olympiakisojen jälkeen Ingemar solmi ammattilaissopimuksen Edwin Ahlqvistin kanssa. Syksyn aikana Johansson kiersi näytösotteluita Norrlannissa Olle Tandbergin kanssa ja sirkuskiertueita Gunnar Nilssonin kanssa. Ensimmäinen ammattilaisottelu oli jouluna 1952 Göteborgin messuhallissa Ranskan Robert Massonia vastaan, joka oli tuolloin Ranskan neljänneksi paras raskassarjalainen. Masson kävi lattiassa ensimmäisessä ja neljännessä erässä, minkä jälkeen hän luovutti.

Uransa neljännessä ammattilaisottelussa maaliskuussa 1953 Ingemar loukkasi kätensä Tanskan Erik Jensenin leukaan mutta voitti ottelun kuitenkin pistein. Seurauksena oli yhdeksän kuukauden ottelutauko. Joulukuussa Göteborgissa saatu helppo tyrmäysvoitto Ranskan Raymond Degl Innocentistä päätti uran lähes vuodeksi. Edessä oli asepalvelus Karlskronan laivastoasemalla. Autoritäärinen sotilasmaailma ei Johanssonia miellyttänyt, ja seurauksena oli kahnauksia ja arestia.

Marraskuussa 1954 ammattilaisura jatkui ottelulla Saksan Werner Wiegandia vastaan, joka kannettiin kehästä viidennessä erässä. Helmikuussa 1955 oli vuorossa ensimmäinen todellinen huippuvastustaja, Itävallan Kurt Schiegel, joka edellisenä syksynä yritti huonolla menestyksellä voittaa Euroopan-mestaruustitteliä Saksan Heinz Neuhausilta. Onni ei suosinut häntä nytkään, vaan Johansson nukutti hänet viidennessä erässä.

Kesällä vuorossa olivat kovat saksalaiset Günther Nürnberg ja entinen Euroopan-mestari Hein ten Hoff, ja molemmat tulivat tyrmätyiksi. Helmikuussa 1956 vastassa oli kivenkova jamaikalainen Joe Bygraves, jonka kanssa käyty ottelu päättyi Johanssonin pistevoittoon. Bygravesista tuli Brittiläisen Kansainyhteisön raskaansarjan mestari muutamaa kuukautta myöhemmin hänen lyötyään Englannin Henry Cooperin.

Euroopanmestari

Johanssonin voitettua huhtikuussa 1956 Saksan Hans Friedrichin hän ja Edwin Ahlqvist tekivät sopimuksen ottelusta EBU:n raskaansarjan Euroopan-mestaruudesta Italian Franco Cavicchia vastaan 30. syyskuuta Bolognassa Italiassa. Ottelun alkupuoli meni Cavicchin tehdessä yltiöpäisiä ryntäyksiä ja Johanssonin väistellessä tilaisuuttaan odotellen. Hiljalleen Cavicchin tehot hiipuivat, ja 13. erässä Johanssonin oikea pudotti Cavicchin lattiaan. Ruotsi oli saanut uuden raskaansarjan Euroopan-mestarin Olle Tandbergin seuraajaksi. Italian sanomalehdistö myönsi rehdisti Johanssonin olleen kehässä parempi.

Ensimmäinen tittelin puolustus tapahtui toukokuussa 1957 Tukholmassa Englannin Henry Cooperia vastaan, joka oli yksi kovimpia raskassarjalaisia Britteinsaarilla. Ottelu päättyi viidennessä erässä Ingemarin oikean jälleen heilahdettua kohtalokkain seurauksin. Seuraava EM-ottelu oli vuorossa helmikuussa 1958 Kansainyhteisön mestaria Joe Erskinea vastaan, ja se päättyi Erskinen luovutukseen ottelun 13. erässä.

Saavutettuaan Euroopassa kaiken, mitä saatavilla oli, Johansson ja Ahlqvist siirsivät katseensa kohti Amerikkaa ja MM-titteliä. Syksyksi 1958 järjestyi otteluvastustajaksi kovin mahdollinen tarjokas: maailmanmestari Floyd Pattersonin ykköshaastaja Eddie Machen. Machenin saapuessaan syyskuussa 1958 Göteborgiin hänellä oli ottelutilillään 24 voittoa, muun muassa Johnny Summerlinista, Joey Maximista, Bob Bakerista ja Tommy Hurricane Jacksonista ja yksi ratkaisematon Zora Folleyta vastaan. Machen odotti tekevänsä pienen lämmittelyn ennen tulevaa MM-ottelua Pattersonia vastaan, mutta toisin kävi; ottelu oli Johanssonin varsin yksipuolinen näytös ja oli ohi ensimmäisessä erässä. Machen hukkasi elämänsä tilaisuuden MM-kehään.

Maailmanmestaruus

Ahlqvist aloitti heti neuvottelut Pattersonin managerin Cus D'Amaton kanssa sopimuksesta MM-otteluun, ja ottelu sovittiin pidettäväksi 26. kesäkuuta 1959 New Yorkin Yankee Stadium'illa, hämärämies Bill Rosensohnin toimiessa tapahtuman promoottorina.

Johansson saapui New Yorkiin alkukesästä koko perheen voimin; äiti, isä, tyttöystävä Birgit sekä veli ja sisko puolisoineen. Harjoitusleiri pystytettiin Grossingerin lomakeskukseen Catskillvuorille New Yorkin osavaltioon. Amerikkalaistoimittajilla riitti ihmeteltävää: ruotsalainen vietti harjoitusten lomassa rentoa elämää käyden välillä Birgitin kanssa tanssilattialla, uiden ja golfia pelaten. Rocky Marciano oli pitänyt omaa harjoitusleiriä samassa paikassa muutamia vuosia aiemmin ja elänyt kuin munkki – omistautuen täydellisesti vain nyrkkeilylle. Mestari Floyd Patterson valmistautui otteluun huomattavasti perinteisemmin menetelmin: maksanut yleisö seurasi hänen hikoiluaan harjoitussalilla säkkiä hakaten ja narua hyppien.

Ingemar Johansson tyrmää Floyd Pattersonin nousten samalla raskaansarjan maailmanmestariksi.

Patterson, jonka ottelusaldo tuohon iltaan saakka oli 35 voittoa ja yksi häviö, oli illan vedonlyöntisuosikki suhteella 5:1, eikä kukaan, ehkä ruotsalaisia lukuun ottamatta, uskonut Johanssonin olevan sen ihmeellisempi vastustaja kuin Pattersonin edellisetkään MM-haastajat, jotka kaikki oli laskettu ulos ennen täyttä aikaa. Otteluiltana jännittyneet ruotsalaiset kuuntelivat kodeissaan Radio Luxembourgin suoraa lähetystä öiseltä Yankee Stadiumilta. Ottelun alku sujui molemmilta rauhallisesti toisiaan tarkkaillen. Johanssonin kuuluisaa oikeaa ei nähty muutaman ensimmäisen erän aikana lainkaan. Kolmannen erän toisella minuutilla alkoi tapahtua: Johansson pudotti Pattersonin lattiaan luvunlaskuun. Patterson nousi ylös ja alkoi kävellä mitään tajuamatta kohti puolueetonta nurkkausta kädet alhaalla. Perässä tuli Johansson, joka löi miehen jälleen luvunlaskuun. Tässä vaiheessa ottelu olisi jo pitänyt lopettaa, mutta erotuomari Ruby Goldstein antoi ottelun jatkua; Johansson löi Pattersonin kaikkiaan seitsemästi lattiaan, kunnes ajassa 2.01 kolmatta erää tuomari lopetti ottelun. Ruotsalaisesta tuli uusi raskaansarjan maailmanmestari ja juhlittu kansallissankari.

Mestaruus toi tullessaan paljon erilaisia muita palkintoja ja tunnustuksia, muun muassa Hickok Beltin vuoden parhaasta ammattiurheilijan saavutuksesta, Associated Pressin vuoden miesurheilijan ja Sports Illustratedin vuoden urheilijan palkinnot.

Uusintaottelut

Pattersonilla oli jo ensimmäisen ottelun sopimukseen sisällytetty pykälä uusintaottelusta, mikäli hän häviää ensimmäisen koitoksen. Oli siis selvää jo ensimmäisen ottelun jälkeen, että kaksikko kohtaa toisensa seuraavana vuonna. New Yorkin piirisyyttäjän todettua nyrkkeilypiireissä olevan epäselvyyksiä ja hämäriä kytkentöjä ja kun Cus D'Amaton joutui syytteeseen rikollisista puuhista ja menetti toimilupansa New Yorkin osavaltion alueella, uusintaottelu joutui tuuliajolle. Saatua tarpeekseen Johansson uhkasi rikkoa sopimuksen ja otella Henry Cooperia vastaan toukokuussa 1960, ellei ratkaisua tule. Ottelu saatiin lopulta kuitenkin sovituksi New Yorkin Polo Groundsille 20. kesäkuuta 1960.

Tuona iltana kehään astui kaksi varsin eri tavalla valmistautunutta miestä: Floyd Patterson, joka oli täysin omistautunut nyrkkeilylle harjoiteltuaan 10 tuntia päivässä kuukausien ajan päämääränään palata takaisin maailmanmestariksi ja vastassaan Ingemar Johansson, jonka mennyt vuosi oli kulunut erilaisissa edustustehtävissä ja Hollywood-elokuvaa "All the Young Men" kuvatessa.

Patterson otti ottelun haltuunsa jo alusta alkaen tehden hurjia hyökkäyksiä ja voimaiskuja jaellen. Hän haki tyrmäystä selvästi alusta alkaen. Johansson tyytyi lähinnä ottamaan rauhallisesti lyöden muutaman vastaiskun. Toisessa erässä Johansson sai terävän oikean sisään, mutta Patterson jatkoi kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Viidennen erän alussa Patterson löi Johanssonin lattiaan ottamaan lukua, mutta tämä nousi kuitenkin vielä jatkamaan. Floyd lisäsi tahtia, ja hetken kuluttua Ingemarista tuli entinen raskaansarjan maailmanmestari, kun hän rysähti suoraksi kanveesille ja vasen jalkaterä tärisi hurjasti. Pattersonista tuli ensimmäinen raskaansarjan maailmanmestari, joka voitti mestaruuden toiseen kertaan.

Kolmas kohtaaminen oli vuorossa 13. maaliskuuta 1961 Miami Beachin Convention Centerissä. Johansson valmistautui otteluun sparraten muun muassa Muhammad Alin kanssa 5th Streetin salilla. Ali (tuolloin vielä Cassius Clay), joka oli vasta muutaman kuukauden otellut paidattomana, ymmärsi jo tuolloin, kuinka saadaan näkyvyyttä ja nostettua omaa markkina-arvoa.

MM-ottelusta muodostui trilogian ehkä kaikkein hurjin. Johansson aloitti lyömällä Pattersonin ensimmäisessä erässä kahdesti lattiaan. Patterson nousi ylös ja löi vuorostaan Johanssonin kerran luvunottoon. Seuraavissa erissä meno hieman rauhoittui, mutta kuudennessa erässä Pattersonin painostus tuotti tulosta, ja Johansson otti täyden luvun, vaikka pääsikin melko pian jaloilleen.

Jälleen Euroopan-mestariksi

Pidettyään vuoden taukoa Johansson aloitti jälleen nyrkkeilyn tähtäimenään paluu huipulle. Ensimmäinen koetinkivi oli vanha tuttu, Joe Bygraves, joka kaatui helmikuussa Göteborgissa seitsemännessä erässä. Seuraava vastustaja huhtikuussa oli Hollannin Wim Snoek, joka oli valmis viidennessä erässä.

Kesäkuun 17. päiväksi sovittiin sitten Euroopan-mestaruusottelu Göteborgiin Dick Richardsonin kanssa. Walesilainen Richardson, jonka uran nousutoiveet hautautuivat lukuisiin keskinkertaisille amerikkalaisille kärsittyihin tappioihin, oli tullut Euroopan-mestariksi Johanssonin luovuttua EM-arvosta, puolustaen titteliään kolmesti. Ruotsin television katugallup osoitti, että ruotsalaiset eivät odottaneet enää Johanssonin uutta tulemista, ja Richardson oli pieni ennakkosuosikki. Ottelu sujui tasaisesti kahdeksanteen erään asti, jolloin Johanssonin oikea pudotti Richardsonin lattialle, ja ottelu oli ohi. Johansson oli jälleen kerran Euroopan-mestari.

Sonny Listonin tultua syyskuussa 1962 maailmanmestariksi alettiin puhua jo mahdollisuudesta nähdä Johansson taas kerran MM-kehässä. Suunnitelmat kuitenkin kariutuivat 21. maaliskuuta 1963 käydyssä ottelussa kovaa brittiä Brian Londonia vastaan. Ingemar Johansson johti hienokseltaan ottelua loppuun asti, mutta viime sekunneilla London sai kovan iskun sisään ja Johansson otti lukua. Kello pelasti ruotsalaisen uloslaskulta. Seuraavan päivän ruotsalaislehdet uutisoivat juttua otsikolla "Herää Ingo, sinä voitit!". Ottelu jäi Johanssonin viimeiseksi.

Kuolema

Johansson kuoli 76-vuotiaana sairastettuaan sitä ennen Alzenheimerin tautia ja dementiaa. Hän kuoli ollessaan toipumassa keuhkokuumeesta. Ennen kuolinhetkeään hän oli vanhin elossa oleva entinen raskaansarjan maailmanmestari.

Lähteet

• Lounasheimo, Ilmo: Kehän sankarit, s. 332–341. Helsinki: WSOY, 1987. ISBN 951-0-13981-5
• Ingemar Johansson: Avustajat kehästä, 1959
• Eva Bärlund: Rakas GeeBee, Gummerus, 1990
• Gilbert Odd: Encyclopedia of Boxing, Hamlyn, 1983
• Floyd Patterson vs. Ingemar Johansson, The Times, 1959

Aiheesta muualla

• IBHOF, Ingemar (Arkistoitu – Internet Archive)
• Yle Arkivet: Intervju med Floyd Patterson och Ingemar Johansson
• http://www.cyberboxingzone.com/boxing/ingorec.htm
• Legendaariset ottelut: Johansson – Patterson -trilogia (Arkistoitu – Internet Archive)
• Ammattilaisottelutilastot BoxRec-tietokannassa