Joditabletti
Joditabletit ovat kaliumjodidia tai kaliumjodaattia sisältäviä tabletteja, joilla voidaan suojata kilpirauhasta radioaktiiviselta jodilta.
Teoria
muokkaaRadioaktiivista jodin isotooppia jodi-131 syntyy runsaasti uraanin hajotessa fissioreaktiossa. Niinpä isotooppia pääsee ympäristöön mahdollisen ydinlaitosonnettomuuden tai ydinaseen räjähdyksen yhteydessä. Jodi kulkeutuu hengityksen mukana keuhkoihin ja lopulta suurin osa jodista kerääntyy kilpirauhaseen. Joditablettien tehtävä on kyllästää kilpirauhanen ei-radioaktiivisella jodilla, jolloin radioaktiivinen jodi ei keräänny kilpirauhaseen ja aiheuta muun muassa kasvaimia tai rauhasen vajaatoimintaa.
Käyttö
muokkaaOllakseen tehokkaita joditabletit on nautittava oikeaan aikaan ja vasta kun viranomainen on erikseen kehottanut ottamaan niitä. Joditablettia ei pidä ottaa, jos kilpirauhanen on poistettu tai jos sairastaa kilpirauhasen liikatoimintaa, ihokeliakiaa tai vaskuliittia. Joditabletit eivät suojaa ionisoivalta säteilyltä eivätkä muilta radioaktiivisilta aineilta kuin jodilta.[1]
Jodidimuodossa tablettikoko on yleensä 130 milligrammaa, jodaattimuodossa 170 milligrammaa. Jälkimmäinen on WHO:n mukaan suositeltavampi vatsaystävällisempänä, mutta se on hieman kalliimpaa.[2] Joditabletteja voi ostaa apteekista ilman reseptiä. Yli 12-vuotiaille sopiva annos sisältää 130 milligrammaa kaliumjodidia. 3–12-vuotiaille annos on 65 milligrammaa, 1 kk–3 vuoden ikäisille lapsille 32,5 milligrammaa ja alle yhden kuukauden ikäisille vauvoille 16,25 milligrammaa. Joditabletteja ei suositella yli 40-vuotiaille, koska heillä ei ole havaittu yhteyttä radioaktiiviselle jodille altistumisen ja kilpirauhassyövän välillä. Raskaana oleville tabletin ottaminen on kuitenkin tärkeää säteilyvaaratilanteessa, koska sikiön kilpirauhanen on herkkä säteilylle.[1]
Joditabletin antama suoja säilyy noin vuorokauden. Jos päästö uusiutuu tai jatkuu pitkään, annetaan kehotus uudesta annoksesta radiossa tai televisiossa.[1]
Katso myös
muokkaaLähteet
muokkaa- ↑ a b c Joditabletit 11.10.2022. Säteilyturvakeskus. Viitattu 11.10.2022.
- ↑ Guidelines for Iodine Prophylaxis following Nuclear Accidents World Health Organization. Viitattu 26.2.2010. (englanniksi)