John Ford
John Ford (1. helmikuuta 1894 – 31. elokuuta 1973) oli yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja. Hänet tunnetaan erityisesti lännenelokuvistaan, mutta hän ohjasi myös monia muita elokuvia. Ford voitti neljä Oscar-palkintoa parhaasta ohjauksesta.
| John Ford | |
|---|---|
 John Ford vuonna 1946. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 1. helmikuuta 1894 Cape Elizabeth, Maine, Yhdysvallat |
| Kuollut | 31. elokuuta 1973 (79 vuotta) |
| Ammatti | elokuvaohjaaja |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Elämä ja ura
muokkaaFord syntyi vuonna 1894 irlantilaisen siirtolaisperheen kuopukseksi Cape Elizabethin kylässä lähellä Portlandia, Mainen osavaltiossa. Fordilla oli tapana väittää oikeaksi nimekseen Sean Aloysius O’Fearna, mutta hänen oikea nimensä oli John Martin Feeney. O’Fearna-nimellä hän pyrki luultavasti korostamaan irlantilaisuuttaan.[1]
Ford aloitti elokuvauransa näyttelijänä 1910-luvulla. Yksi hänen varhaisia esiintymisiään oli pienessä roolissa Ku Klux Klanin jäsenenä elokuvassa Kansakunnan synty (1915).[2]
Ford toimi myös veljensä Francisin apulaisena tämän ohjaamissa elokuvissa. Mykkäelokuvan kaudella Ford ohjasi yli 60 elokuvaa, joista muutama oli kokopitkä nykyajan mittapuulla. Näihin elokuviin kuului kymmeniä lännenelokuvia, joissa pääosassa oli usein Harry Carey. Fordin yksi tunnetuimmista ja arvostetuimmista mykkäwesterneistä on Rautahepo vuodelta 1924.[3]
Ford ohjasi yli 60 äänielokuvaa. Parhaiten niistä muistetaan hänen lännenelokuvansa kuten Hyökkäys erämaassa (1939), Aavikon laki (1946), Etsijät (1956) ja Mies joka ampui Liberty Valancen (1962). Fordin luottonäyttelijä oli John Wayne.[3]
Toisen maailmansodan aikana Ford ohjasi Yhdysvaltain laivastolle dokumentit The Battle of Midway (1942) ja December 7th (1943), jotka palkittiin parhaan dokumenttielokuvan Oscar-palkinnoilla. Myös näytelmäelokuva He antoivat kaikkensa (1945) on sota-aiheinen.[3]
Ford voitti Oscar-palkinnon parhaasta ohjauksesta neljä kertaa: Ilmiantaja (1935), Vihan hedelmät (1940), Vihreä oli laaksoni (1941) ja Vaitelias mies (1952).[3] Fordille myönnettiin Yhdysvaltain elokuvainstituutin elämäntyöpalkinto vuonna 1973.
Ford kuoli mahasyöpään 79-vuotiaana.
Tyylipiirteitä
muokkaa
Ford tunnettiin ohjaajana muun muassa siitä, että hän kuvasi vähän ottoja eikä useinkaan kertonut etukäteen näyttelijöille tai kuvausryhmälle mitä seuraavaksi tehtiin. Ford kuvasi paljon kaukokuvia ihmisryhmistä mutta suhteellisen vähän tähtinäyttelijöiden lähikuvia. Hänen elokuvissaan esiintyy usein 1900-luvun puolivälin maskuliinisuuden ihannepiirteitä kuten uskollisuutta, luotettavuutta nahinoissa, aikaansaavuutta, velvollisuudentuntoisuutta ja alkoholinkäyttöä, kuitenkin ilman holtittomuutta hahmojen käytöksessä.[3]
Filmografia
muokkaa- Pääartikkeli: John Fordin filmografia
Fordin filmografia sisältää 170 tuotantoa 1920-luvulta lähtien.
Lähteet
muokkaa- ↑ Eyman, Scott: Print the Legend – The Life and Times of John Ford. Simon & Schuster, 1999. ISBN 0-684-81161-8 Näyte kirjasta The New York Timesin sivuilla (viitattu 26.10.2013). (englanniksi)
- ↑ John Ford Biography Film Directors Site. Viitattu 8.12.2014.
- ↑ a b c d e John Sayles: John Ford Encyclopædia Britannica. Viitattu 15.11.2019.
Aiheesta muualla
muokkaa
- John Ford Elonetissä.
- John Ford Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
- John Ford Allmovie.com-sivustolla (englanniksi)
- Dyke, Chuck: Kodin tahdon min tanhuilla. Johdatus lännenelokuvien sielunmaisemaan, Osa III. Niin & näin 4/2009
- Lumirae, Pentti: ”John Ford Donovanin kapakassa”, Filmihullu 3/2010.
- Piispa, Lauri: ”John Fordin mykkäelokuvat”, Filmihullu 3/2011.