Wikipedia

Jukka Kuoppamäki

suomalainen laulaja, lauluntekijä, äänitetuottaja ja pappi

Jukka Kuoppamäki (s. 1. syyskuuta 1942 Helsinki) on suomalainen laulaja, säveltäjä, sanoittaja, lauluntekijä, äänitetuottaja ja pappi. Hän on kirjoittanut noin 2 000 musiikkikappaletta, joissa yleisiä aiheita ovat rakkaus, Suomi ja kaipaus. Kappaleet kuvastavat usein hänen maailmankatsomustaan, ja erityisesti rauhanaate on teemana säilynyt hänen musiikissaan 1960-luvulta asti.

Jukka Kuoppamäki
Jukka Kuoppamäki Vihreät Niityt -musiikkitapahtumassa heinäkuussa 2006.
Jukka Kuoppamäki Vihreät Niityt -musiikkitapahtumassa heinäkuussa 2006.
Henkilötiedot
Syntynyt1. syyskuuta 1942 (ikä 82)
Helsinki
Ammatti laulaja-lauluntekijä, säveltäjä, sanoittaja, äänitetuottaja, kansakoulunopettaja, pappi
Puoliso Sirpa Kuoppamäki (vih. 1962)
Lapset 7 (mukaan lukien Anna)
Muusikko
Laulukielet suomi, englanti, saksa
Aktiivisena 1959–
Tyylilajit iskelmä, pop, folk, rock, gospel
Soittimet kitara, piano
Yhtyeet Neloset, Kukonpojat
Palkinnot

Kullervo Linnan Säätiön palkinto (1993)
Erikois-Emma (2000)
Juha Vainio -palkinto (2018)
Pro Finlandia (2019)

Aiheesta muualla
www.jukkakuoppamaki.net

Kuoppamäen muusikon ura alkoi vuonna 1959 lauluyhtye Nelosissa, jossa hän oli kitaraa soittava tenori. Ensimmäiset soolojulkaisut ilmestyivät 1962. Suurimman suosion aikaa Kuoppamäelle oli 1970-luvun ensimmäinen puolisko. Vuosina 1973–1979 Kuoppamäellä oli oma levy-yhtiö Satsanga Records. 1980-luvun hiljaisemman kauden jälkeen Kuoppamäki aktivoitui jälleen 1990-luvun alussa sekä laulajana että säveltäjänä.

Kuoppamäen tunnettuja levytyksiä ovat muun muassa ”Sininen ja valkoinen”, ”Kultaa tai kunniaa”, ”Paljon sanomatta jää”, ”Pieni mies”, ”Kiskot vievät etelään” ja ”Valtatie”. Lisäksi hän on kirjoittanut paljon kappaleita myös muille artisteille, kuten Katri Helenan esittämät ”Ei kauniimpaa” ja ”Anna mulle tähtitaivas”, Jari Sillanpään ”Satulinna” sekä Dannyn ja Aikamiesten ”Tämä taivas, tämä maa”. Sanoituksistaan Kuoppamäelle myönnettiin vuonna 2018 Juha Vainio -palkinto. Hän sai vuonna 2019 Suomen Leijonan Pro Finlandia -mitalin.

Kuoppamäki on asunut Saksassa vuodesta 1977 lähtien, jolloin hän aloitti siellä teologian opinnot. Hän työskenteli Kristiyhteisön pappina vuodesta 1980 eläkkeelle jäämiseensä asti 2012.

Elämäkerta

muokkaa

Lapsuus ja nuoruus (1942–1959)

muokkaa
 
Jukka Kuoppamäki (keskellä) soittaa nokkahuilua noin vuonna 1955. Tamburiinia soittaa Mikko-veli ja marakassia Martti-serkku.

Jukka Kuoppamäki syntyi Helsingissä 1. syyskuuta 1942.[1][2] Hänen isänsä oli meriupseeri Lauri Iikka Kuoppamäki (1908–1991) ja äitinsä Irja Tuulikki (o.s. Ruokonen, 1913–2008). Jukka oli perheen keskimmäinen lapsi; hänellä oli viisi vuotta vanhempi sisar Marja sekä kaksi vuotta nuorempi veli Mikko.[2][3] Kuoppamäet asuivat Töölössä Topeliuksenkatu 15:ssä[2][3] ja myöhemmin Pohjois-Haagassa.[4]

Koulunkäynnin Jukka aloitti vuonna 1949 Töölön kansakoulussa ja oppikouluun hän meni 1953 Helsingin reaalilyseoon.[5] Jukka harrasti partiota ja 15- tai 16-vuotiaana hän pääsi partioparaatin rumpaliksi.[6] Keväällä 1958 hänelle myönnettiin Mannerheim-solki esimerkillisestä toiminnasta, mitä hän on pitänyt nuoruutensa suurimpana hetkenä.[4] Hän innostui myös purjehduksesta, josta tuli myöhemmin keskeinen tapa viettää vapaa-aikaa.[7]

Musiikista Jukka innostui 15-vuotiaana saatuaan kitaran tätinsä mieheltä, saksalaiselta oopperalaulajalta Paul Schmidtmannilta, ja hän ryhtyi jakamaan lehtiä rahoittaakseen opintonsa Ivan Putilinin kitaratunneilla. Hänen ensimmäinen levynsä oli Louis Armstrongin EP-julkaisu Spirituals. Häneen tekivät vaikutuksen myös ranskalaiset chansonit sekä muun muassa Marty Robbinsin kappale ”Big Iron”.[3][8][9] Hän otti myös laulutunteja konservatoriossa.[3] Äänenmurros keskeytti lauluharrastuksen hetkeksi, mutta Paul Schmidtmann sai hänet innostumaan musiikista uudelleen ja syvällisemmin.[1][3][10] Myöhemmin Kuoppamäki opiskeli laulua muun muassa Ture Aran avustuksella.[11]

Musiikkiuran alkuvaiheet (1959–1969)

muokkaa
 
Neloset studiossa Tapio Rautavaaran kanssa 1961. Kuoppamäki kuvassa toinen vasemmalta.

Kuoppamäki perusti vuonna 1959 lauluyhtyeen Neloset yhdessä partioystäviensä Antero Luoman, Markku Marttinan, Hannu Mariston ja Jaakko Kyläsalon kanssa.[9][11] Kuoppamäen rooli yhtyeessä oli kitaraa soittava tenori.[12] Vihreä oksa -nimisen kykyjenetsintäkilpailun myötä Neloset pääsivät esiintymään Linnanmäelle[3] ja levyttämään vuonna 1960. Ensimmäinen single ”Kostaja / Malaguena” nousi myyntilistalle ja yhtyeelle myönnettiin Iskelmä-lehden Ylennysmerkki-palkinto. Vuosina 1960–1961 yhtyeeltä julkaistiin kaikkiaan yhdeksän singleä ja neljä ep-levyä. Nelosista tuli yksi levy-yhtiö Levytukun menestyneimmistä esiintyjistä, ja se teki myös yhteislevytyksiä yhtiön tähden Tapio Rautavaaran kanssa.[13]

Nelosten menestyksen myötä Kuoppamäki sai tehdä vuonna 1962 myös ensimmäiset soolosinglensä: ”Kilpakosijat / Oh, Gina” ja ”Rakkauden kaiho / Viulut yössä vaikertaa”. Kuoppamäen ja Levytukun yhteistyö kuitenkin päättyi siihen.[14]

Kuoppamäki kirjoitti syksyllä 1962 ylioppilaaksi,[15] ja sen jälkeen hän kävi armeijan Suomenlinnan Merisotakoulussa.[7][16] Syksyllä 1963 Kuoppamäki aloitti opinnot Helsingin opettajakorkeakoulussa, missä hän opiskeli myös musiikin teorian alkeita.[12][17] Myös musiikkiura Nelosissa jatkui, minkä lisäksi hän kuului vuosina 1964–1965 Kukonpojat-kvartettiin. Kukonpoikien kanssa Kuoppamäki levytti kaksi singleä.[18] Myöhemmin hän toimi muun muassa Onni Gideonin tanssiyhtyeen solistina.[19]

1960-luvun edetessä Kuoppamäki alkoi yhä selvemmin nähdä musiikin mahdollisena ammattina, ja hän rakensi määrätietoisesti soolouraa etenkin muodissa olleen folkmusiikin saralla.[20] Kuoppamäki valmistui kansakoulunopettajaksi keväällä 1965 ja sai väliaikaisen opettajanpaikan Oulunkylän kansakoulusta. Samoihin aikoihin hän muutti vaimonsa ja lastensa kanssa Maunulaan.[21]

 
Jukka Kuoppamäki folk-kaudellaan vuonna 1966.

Opettajan työn ohella Kuoppamäki jatkoi musiikkiuraansa ja oli mukana Eero ja Jussi & The Boysin albumilla Numero 2. Hän soitti kolmessa kappaleessa akustista kitaraa ja lauloi yhden kappaleen taustoja. Samalla nauhoitettiin Kuoppamäen kolmas soolosingle ”Eikan pumppu / Hiilenlappaajan laulu”, jonka A-puoli nousi radion Kahdeksan kärjessä -listalle joulukuussa 1965.[22]

Samalla kun Kuoppamäki levytti muiden kirjoittamia kappaleita, hän oli alkanut tehdä myös omia lauluja. Tähän vaikutti erityisesti toimittaja Markku Veijalainen, joka arveli, että Kuoppamäki voisi vauhdittaa uraansa tekemällä omia kappaleita Bob Dylanin ja Donovanin tapaan. Niin Kuoppamäki kirjoitti ensimmäisen oman laulunsa, ”Alaikäinen”.[23] Kuoppamäki solmi levytyssopimuksen PSO:n kanssa, ja single ”Alaikäinen / En aio vielä hellittää” ilmestyi tammikuun 1966 alussa. Sitä seurasi puolitoista kuukautta myöhemmin äänitetty ”Peukaloruuvi / Etkö näe ihminen”.[24] Pian ilmestyi myös ensimmäinen sooloalbumi Mitä kansa haluaa.[25] Folkin suosio alkoi kuitenkin laantua, ja Kuoppamäki päätti siirtyä popmusiikkiin.[26]

Keväällä 1966 Kuoppamäestä tuli päätoiminen laulaja-lauluntekijä. Hän ei ollut ymmärtänyt hakea tarkastajalta seuraavaksi syksyksi uutta virkaa, joten opettajantyö Oulunkylän kansakoulussa päättyi.[27] Kesällä Kuoppamäellä oli Linnanmäen ulkoilmalavalla oma folkshow.[19]

1960-luvun puolivälissä Kuoppamäki oli ihanteikas nuori, joka vastusti Vietnamin sotaa ja uskoi parempaan maailmaan.[1] Hän kiteytti hippiaatteen sanoilla: ”Ei vihata toisiaan, eikä tehdä pahaa vaan hyvää – rakastetaan.” Syyskuun alussa Kuoppamäki esitti television Jatkoaika-ohjelmassa kappaleen ”Kukkasen valta”, jossa rauhoiteltiin kannabiksen aiheuttamaa kohua ja todettiin, että aikoinaan myös kahvi ja tupakka olivat kiellettyjä. Sanoittaja jäi tuntemattomaksi eikä kappaletta levytetty.[1][28][29]

Vuonna 1968 ilmestyi Kuoppamäen toinen albumi Rakkaus on sininen, joka koostuu käännöskappaleista. Nimikappale on Luxemburgin vuoden 1967 euroviisu ”L’amour est bleu”. Se oli Kuoppamäen ensimmäinen listahitti, sillä se nousi singletilaston neljänneksi maaliskuussa 1968.[30] Muita albumin kappaleita ovat ”Punatukkainen” (The Rolling Stonesin ”Ruby Tuesday”) ja ”Maanantai” (Cat Stevensin ”Matthew and Son”).[31][32]

Vuoden 1968 lopulla Kuoppamäki vaihtoi levy-yhtiötä EMI:lle.[33]

Läpimurto lauluntekijänä (1969–1973)

muokkaa
 
Jukka Kuoppamäki muotinäytöskeikkabussissa 1960-luvun lopulla.

Lauluntekijänä Kuoppamäki teki läpimurron vuonna 1969, jolloin hänen kirjoittamiaan kappaleita nousi listoille sekä hänen itsensä että muiden esittäminä.[34] Alkuvuodesta ilmestyi Kuoppamäen single ”Kiskot vievät etelään / Yli pahan päivän”, jonka a-puoli on Kuoppamäen kirjoittama. Kappale nousi vuoden 1969 alussa Suomen listan kuudenneksi.[30][35] Se oli merkittävä käännekohta Kuoppamäen uralla, sillä hän huomasi kykenevänsä kirjoittamaan myyntimenestyksiä.[36]

Kuoppamäki osallistui vuoden 1969 Syksyn säveleen sekä laulajana että kahden laulun tekijänä. Hänen itse esittämänsä ”Voi kaikki alkaa uudestaan” sijoittui kuudenneksi, kun taas Päivi Paunun esittämä ”Oi rakkahin” jäi viimeiseksi, vaikka menestyi kilpailun ulkopuolella paremmin. Vuonna 1969 suurin Kuoppamäen kirjoittama hitti oli kuitenkin Katri Helenan esittämä ”Ei kauniimpaa”,[37] joka nousi marraskuussa listaykköseksi ja oli kärjessä myös joulukuun listalla. Kymmenen myydyimmän joukossa ”Ei kauniimpaa” pysyi lähes vuoden.[38] Kuoppamäki perusti oman osakeyhtiön, joka muun muassa hallinnoi kappaleiden kustannusoikeuksia.[39]

Vuoden 1970 ensimmäinen albumijulkaisu oli kokoelma Peukaloruuvi, joka koostuu PSO:lle vuosina 1966–1970 tehdyistä levytyksistä.[40] Myöhemmin samana vuonna EMI julkaisi uutta materiaalia sisältäneen albumin On the Rocks, joka nimestään huolimatta on tyyliltään Suomi-iskelmää.[41]

 
Jukka Kuoppamäki vuonna 1970.

Syksyn säveleen 1970 Kuoppamäki osallistui kappaleellaan ”Minä lähdin, sinä jäit”, joka sijoittui seitsemänneksi. Lisäksi hän oli mukana neljän muun kilpailukappaleen teossa. Oman kilpailukappaleensa Kuoppamäki lähetti syksyllä 1970 Tokiossa järjestetyn Yamaha Music Foundation Festival -kilpailun karsintaan, jossa se 540 esityksen joukosta valittiin 40 kappaleen loppukilpailuun. Pertti Reposen englanniksi kääntämä ”Minä lähdin, sinä jäit” sijoittui lopulta jaetulle toiselle sijalle.[42] Kappale julkaistiin loppuvuodesta 1970 albumilla Kuoppamäki, josta ei tullut suurta menestystä.[43] Albumilta julkaistu single ”Näin sävel soi” nousi myyntilistoille.[41]

Vuonna 1971 Kuoppamäen taustayhtyeeksi tuli Castanja.[44] Yhteistyö merkitsi suurta muutosta, sillä Castanja oli Kuoppamäen aiempaa taustayhtyettä selvästi rock-tyylisempi.[45] Keväällä Kuoppamäki sijoittui Suomen euroviisukarsinnassa toiseksi kappaleella ”Uinu poikani vain”.[46] Samana keväänä Kuoppamäen kappale ”Pieni mies” saavutti voiton Itä-Saksan Rostockissa järjestetyillä Itämeren viikon iskelmäfestivaaleilla.[47] Kuoppamäen oman pojan innoittama ”Pieni mies” on hänen tunnetuimpia kappaleitaan, ja se sisältyy vuonna 1971 ilmestyneelle albumille Trubaduurilauluja.[48] Loppuvuodesta Kuoppamäki oli mukana Syksyn sävel -kilpailussa kahdella tulkinnalla: ”Nouseva aurinko” sijoittui kolmanneksi ja ”Paljon sanomatta jää” kuudenneksi. Jälkimmäinen on yksi Kuoppamäen ikivihreistä kappaleista, ja sen ovat sittemmin levyttäneet useat muutkin esiintyjät.[49]

Kuoppamäki teki vuoden 1972 alussa jakelusopimuksen Love Recordsin kanssa. Maaliskuussa äänitettiin Love-niminen albumi, jossa on enimmäkseen muiden artistien aiemmin levyttämiä Kuoppamäen sävellyksiä. Love oli samalla Kuoppamäen ensimmäinen levy, jota äänitettiin Lahden Microvox-studiolla, missä sitten nauhoitettiin lähes kaikki Kuoppamäen myöhemmät 1970-luvun albumit.[50] Vuonna 1972 syntyi myös ”Sininen ja valkoinen”, joka on Kuoppamäen kuuluisin kappale ja yksi tunnetuimpia suomalaisia iskelmiä.[51] Hän voitti sillä Rostockin iskelmäfestivaalit toisen kerran peräkkäin. ”Sininen ja valkoinen” levytettiin kilpailun jälkeen kesällä 1972, ja se nousi heinäkuussa singlelistan sijalle 26.[52] Kuoppamäen mukaan jotkut tulkitsivat kappaleen poliittiseksi kannanotoksi, mutta Kuoppamäki on kertonut laulun syntyneen ainoastaan kotiseuturakkaudesta.[12] Syksyn sävelessä 1972 Kuoppamäki sijoittui toiseksi kappaleellaan ”Valtatie”, joka on samana vuonna ilmestyneen Valtatie-albumin nimikappale. Albumi oli korkeimmillaan listan sijalla 13 joulukuussa 1972. Levyn suurimmat hitit olivat sen nimikappale ja ”Sininen ja valkoinen”.[53]

1970-luvun alussa Kuoppamäki tavoitteli kansainvälistä suosiota julkaisemalla tunnetuimpia kappaleitaan englanniksi.[54] Läpimurtoa Yhdysvalloissa oli kaavailtu jo vuonna 1971, mutta yritys kaatui pääoman ja ammattitaitoisten managerien puutteeseen.[36] Ensimmäinen englanninkielinen albumi oli vuonna 1972 Yhdysvalloissa nimellä Jukka julkaistu Little Boy.[55] Myöhemmin samana vuonna se julkaistiin yhden kappaleen erolla Puolassa nimellä Take My Heart. Vuoden 1973 alussa EMI julkaisi levyn Highway, joka on englanninkielinen versio viimeisimmästä suomenkielisestä albumista Valtatie.[56] Sitä kaupattiin Yhdysvaltoihin, Japaniin sekä Puolaan, missä sitä myytiin eniten.[57]

Vuonna 1973 EMI julkaisi kokoelman Jukka Kuoppamäen parhaita vol. 1, joka sisältää kaksitoista levytystä vuosilta 1969–1972. Albumia myytiin yli 25 000 kappaletta, ja vuonna 1975 siitä myönnettiin Kuoppamäelle kultalevy.[54][58]

Oma levy-yhtiö (1973–1979)

muokkaa

Levy-yhtiö EMI:n Suomen osaston johto vaihtui vuoden 1972 lopulla, ja yhtiö ilmoitti keskeyttävänsä toimintansa tulevaan syksyyn asti. Koska Kuoppamäki ei pystynyt julkaisemaan musiikkiaan EMI:n kautta, hän perusti keväällä 1973 oman levy-yhtiön Satsanga Recordsin. Siitä tuli yksi Suomen merkittävimmistä indie-yhtiöistä. Satsangan ensimmäinen julkaisu oli Kuoppamäen single ”Wounded Knee”. Kuukautta myöhemmin[59] ilmestyi samanniminen albumi. Wounded Knee vei Kuoppamäen musiikkia aiempia albumeja vahvemmin rockin suuntaan. Albumi oli korkeimmillaan Suomen albumilistan 20:nnellä sijalla toukokuussa 1973.[60]

Vuonna 1973 Kuoppamäeltä ilmestyi englannin- ja saksankieliset albumit, Blue and White ja Blau und weiß. Suurin osa niiden materiaalista oli julkaistu alun perin suomeksi vuosina 1970–1972. Näiden vieraskielisten levyjen myynti jäi marginaaliseksi.[60]

Kuoppamäki osallistui 1973 Puolassa Sopotin laulufestivaaleille. Hän valitsi kilpailukappaleikseen kantaa ottavat pop-laulut ”Pieni laulu vapaudesta” ja ”Siskot, veljet”, mutta niitä ei palkittu, vaikka Kuoppamäen mukaan ne saivat yleisöltä erinomaisen vastaanoton. Kuoppamäki on epäillyt jääneensä ilman palkintoa poliittisista syistä ja kertonut, että puolalaisen tulkin mukaan Moskovasta tulleessa sähkeessä olisi määrätty, ettei Kuoppamäki saa voittaa kilpailua. Kuoppamäen mukaan tapauksen taustalla olisivat olleet suomalaiset taistolaiset, jotka olivat jo aiemmin kesällä 1973 yrittäneet estää hänen esiintymisensä Maailman nuorison ja opiskelijoiden festivaalilla Itä-Berliinissä.[61]

 
Jukka Kuoppamäki Syksyn sävelessä 1973. Kuoppamäen takana vasemmalla Castanja-yhtyeen Kari Hillo, oikealla Mikko Kuoppamäki soittamassa ”hyppykeppiä”.

Sopotin festivaalien jälkeen Kuoppamäki kirjoitti huoneessaan tuoreiden tapahtumien innoittamana kappaleen ”Kultaa tai kunniaa”, josta muodostui yksi hänen suurimmista hiteistään. Se voitti vuoden 1973 Syksyn sävelen ja nousi listaykköseksi.[62][30] Kappaleen menestyksen myötä ilmestyi Kultaa tai kunniaa -albumi, jota myytiin nopeasti kultalevyyn oikeuttavat 25 000 kappaletta.[63] Vielä vuoden 1973 joulumarkkinoille ilmestyi joululevy Lapsuuteni lumijoulu, jolla esiintyivät Kuoppamäen lisäksi Piritta Perälä sekä lapsiryhmä.[64]

Kiivas levytystahti jatkui vuonna 1974. Heti vuoden alussa ilmestyi uusi albumi Aurinkomaa, jonka monista kappaleista välittyy Kuoppamäen hengellinen kehitys. Yksi niistä on esoteerinen nimikappale ”Aurinkomaa”, joka ylsi saman vuoden Suomen euroviisukarsinnassa neljänneksi. Kaupallisesti albumi ei menestynyt yhtä hyvin kuin muutamat edelliset levyt. Syksyllä ilmestyi vuoden toinen studioalbumi, Väinämöinen. Sen nimi, kansikuva ja osa kappaleistakin on saanut innoituksensa Kalevalasta. Nimikappale ”Väinämöinen” sijoittui Syksyn sävel -kilpailun seitsemänneksi, mutta tämän jälkeen Kuoppamäki ei enää päässyt mukaan kilpailuun. Albumista tuli Kuoppamäen vähiten myynein levy moneen vuoteen. Se on myös viimeinen albumi, jolla soittaa taustayhtye Castanja. Yhtyeen kitaristi Kari Hillo on kertonut, että sen jäsenet eivät enää jaksaneet lähteä pitkille esiintymismatkoille, kun taas Kuoppamäen mukaan yhteistyö päättyi linjaristiriitoihin.[65][66]

Vuonna 1975 Kuoppamäki otti jälleen osaa euroviisukarsintaan, mutta kilpailukappale ”Hyvästi ystäväni” karsiutui jo semifinaalissa. Samana vuonna ilmestyi uutta tyylilajia edustava albumi Viivy vielä hetki, jolla Kuoppamäki kokeili mahdollisuuksiaan viihdelaulajana. Koska yhteistyö Castanjan kanssa oli päättynyt, lauluosuudet nauhoitettiin pääasiassa espanjalaisen Belter Records -yhtiön taustojen päälle. Albumi jäi kohtuullisen vähälle huomiolle.[67] Levy-yhtiö Satsangan toiminta oli osoittautunut kannattamattomaksi eikä Kuoppamäki enää saavuttanut suurta myyntimenestystä.[11] Lisäksi tekijänoikeuskiista EMI:n kanssa oli heikentänyt laulajan taloutta.[68]

Vuoden 1976 alussa ilmestyi iskelmällinen albumi Päng päng. Levyn taustamuusikoihin lukeutuivat Jörgen Petersen ja Pentti Lasanen, jotka myös sovittivat osan kappaleista. Levyn kantava laulu on ”Kaunis morsian”, jolla Kuoppamäki osallistui Mallorcan iskelmäfestivaaleille. Mukana on myös muutaman vanhan hitin uusintaversio.[69]

Heinä-elokuun vaihteessa 1976 pastori Helmer Knutar ehdotti Kuoppamäelle, että tämä lähtisi Länsi-Saksan Stuttgartiin opiskelemaan papiksi ja palaisi sen jälkeen rakentamaan hänen kanssaan Kristiyhteisöä Suomeen. Kuoppamäki päätti vastata kutsuun ja jättää musiikkiuran taakseen. Vuoden 1976 jälkipuoliskolla ilmestynyt Miljoona hikistä kilometriä olikin Kuoppamäen jäähyväisalbumi suomalaisille. Albumi eroaa jälleen edeltäjistään, sillä kappaleet ovat sovitukseltaan pienimuotoisempia ja aihepiiriltään syvällisempiä. Syksyllä 1976 järjestettiin Helsingin Finlandia-talossa Kuoppamäen uran 15-vuotisjuhlakonsertti.[70] Vuosina 1976–1977 Kuoppamäki lisäksi työskenteli musiikinopettajana Rudolf Steiner -koulussa Helsingissä.[71]

Kuoppamäki muutti Stuttgartiin vuoden 1977 huhtikuussa ja perhe myöhemmin syksyllä.[72][73] Vaikka Kuoppamäen tarkoitus oli lopettaa konsertointi, hän jatkoi levyttämistä sekä laulujen tekemistä itselleen ja muille artisteille. Ensimmäinen muuton jälkeen ilmestynyt albumi oli loppuvuodesta 1977 julkaistu Pilvet. Sen kappaleet on sävelletty Stuttgartin pappisseminaarissa. Sanoituksissa luodaan katse jo elettyyn elämään, ja niistä välittyy myös koti-ikävä ja ensimmäisen lukukauden kokemukset. Albumi jäi vaille suuren yleisön huomiota, sillä Kuoppamäki ei konsertoinut Suomessa. Samoin kävi Kuoppamäen viimeiselle Satsanga-albumille Rakkautta maailmaan, jonka teemat ovat pitkälti samoja kuin edellisellä levyllä.[74]

Rahavaikeuksien vuoksi Kuoppamäen piti vuonna 1978 myydä laulujensa tekijänoikeudet Musiikki-Fazerille 200 000 markalla.[75] Satsanga Recordsin toiminta päättyi varojen puutteeseen kesäkuun lopulla 1979. Äänitealan lamakausi oli alkanut vuosikymmenen jälkipuoliskolla, minkä lisäksi Satsangan tärkeä asiakas, Polymusiikki, oli tehnyt konkurssin ja aiheuttanut Satsangalle 150 000 markkaa velkaa. Kuoppamäki oli vuosia joutunut rahoittamaan Satsangan toimintaa omilla varoillaan, ja hän maksoi velkoja pois vielä vuosia.[76]

Hiljainen 1980-luku (1980–1989)

muokkaa

Kolmen vuoden opintojen jälkeen Jukka Kuoppamäki vihittiin Kristiyhteisön papiksi vuonna 1980.[77] Ensimmäinen papin virka oli Stuttgartissa.[78] Vuonna 1987 hän aloitti työskentelyn Wuppertalissa ja vuoden 1993 tienoilla hän siirtyi Dortmundiin.[79] Hän myös opetti steinerkoulussa.[80]

1980-luvulla Kuoppamäki alkoi siirtyä syrjään suomalaisesta musiikkimaailmasta. Hän kirjoitti vielä jonkin verran kappaleita muille artisteille etenkin vuosikymmenen alkupuoliskolla, mutta omia levyjä ilmestyi 1980-luvulla vain kolme.[81] Vuonna 1982 ilmestyi Kerberos-levymerkillä albumi Puolesta, ei vastaan. Vuonna 1983 Osmo Ruuskasen Bluebird-levymerkki julkaisi livelevyn Villi lintu, joka oli äänitetty konsertissa Studio Juliuksessa.[82] Bluebird julkaisi lisäksi vuonna 1986 studioalbumin Kuningas tai kerjäläinen.[83] Yksikään albumi ei menestynyt kaupallisesti.[11]

Saksassa Kuoppamäki kehitti laulu- ja hengitystekniikkaansa bassolaulaja Fritz Jägerin opettamana. Tyyli edusti italialaista bel cantoa.[84]

Lauluntekijän uusi tuleminen (1990–1999)

muokkaa

Neljän vuoden taon jälkeen Jukka Kuoppamäki palasi Suomessa levytysstudioon vuonna 1990. Tuolloin ilmestyi Kerberoksen julkaisema joululevy Joulu tulee laulamalla, jolla esiintyivät myös Jukka Kuoppamäen tytär Inka Kuoppamäki sekä Eeva-Leena Sariola.[85]

Vuonna 1992 Base-Beat-yhtiön julkaisema albumi Kerran vielä palaan sai musiikin ammattilaisilta hyvän vastaanoton. Albumin kappaleita olivat muun muassa ”Radiosta rokin kuulen” ja ”Juuret Suomessa”. Paikallisradioiden toimittajat valitsivat Kerran vielä palaan elokuussa 1992 kuukauden levyksi. Kaupallinen myynti sen sijaan epäonnistui, kun ulkomailla painettuja levyjä ei saatu ajoissa markkinoille, vaan CD-levyt juuttuivat tulliin. Levy-yhtiö Base-Beat meni pian tämän jälkeen konkurssiin, minkä myötä Kerran vielä palaan katosi kokonaan markkinoilta.[86] Kuoppamäki päätti jatkossa levyttämisen sijaan keskittyä säveltämiseen muille artisteille.[87]

Lauluntekijänä vuosi 1992 oli Kuoppamäelle menestyksekäs.[88] Katri Helenan ”Anna mulle tähtitaivas” sekä Dannyn ja Aikamiesten ”Tämä taivas, tämä maa” olivat molemmat suuria hittejä.[89][90] Molempien kappaleiden on sittemmin katsottu saavuttaneen ikivihreän aseman.[11] Uusien hittien myötä Kuoppamäen lauluille tuli lisää kysyntää, ja vuonna 1993 hänen kirjoittamia kappaleitaan levyttivät muun muassa Kake Randelin, Eija Sinikka ja Annikki Tähti. Seuraava suuri hitti oli Katri Helenan vuonna 1994 levyttämä ”Lähemmäksi”. Myös Dannyn ja Aikamiesten esittämät ”Kalliosaari” ja ”Ikuisesti sinun” saavuttivat kohtuullista huomiota.[91] Jukka Kuoppamäen kirjoittama ja Jari Sillanpään esittämä ”Satulinna” oli iso menestys vuonna 1995. Siitä muodostui Sillanpään esikoisalbumin suurin hitti, ja se on sittemmin saavuttanut korkeita sijoituksia kaikkien aikojen iskelmää valittaessa.[92][93][94]

Menestyksen myötä Kuoppamäki alkoi aktivoitua laulunteon lisäksi myös esittäjänä.[11] Vuonna 1996 Kuoppamäki perusti Taika-tyttärensä kanssa kansanmusiikkiryhmän, joka esiintyi erilaisten kokoonpanojen kanssa ja lauloi Kuoppamäen vuosien varrella kirjoittamia pelimannilauluja. Niitä julkaistiin pääsiäisenä 1997 ilmestyneellä Jukan ja Taikan yhteislevyllä Laulun taika. Warner Musicin julkaiseman albumin kappale ”Sade on mun kyyneleeni” nousi soittolistalle.[95] Hankkeeseen kuului myös kokoillan konsertti Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla 7 500 katsojalle.[96] Pian Warner Music kysyi Kuoppamäeltä myös omaa soololevyä joulumarkkinoille. Tuloksena oli Aika näyttää -albumi.[97] Kuoppamäen itsensä mukaan se oli hänen ”ensimmäinen kunnon levynsä 20 vuoteen”.[87] Se myi kultalevyyn oikeuttavat 20 000 kappaletta ja oli korkeimmillaan albumilistan sijalla 24. Vielä vuoden 1997 lopulla julkaistiin Jukka ja Taika Kuoppamäen yhteinen joululevy Joulun taika.[97]

Vuonna 1998 ilmestyi Jukka ja Taika Kuoppamäen kolmas ja viimeinen yhteislevy Lemmen taika.[98] Kuoppamäki julkaisi myös omaelämäkerrallisen teoksen Elämän valtatie.[11] Seuraava kirja Sanat kuin laulut ilmestyi vuonna 1999. Se sisälsi 40 Kuoppamäen laulun sanat sekä tarinat niiden syntyyn liittyen. Samana vuonna julkaistiin uusi studioalbumi Tästä alkaa rakkaus, joka nousi listasijalle 21, mutta tämän jälkeen Kuoppamäen levymyynti kääntyi jälleen laskuun. Singlekappale ”Pikajuna pohjoiseen” ylsi Radio Suomen soittolistan ykköseksi.[99]

Kesällä 1999 Turun Samppalinnan kesäteatterissa ryhdyttiin esittämään Jukka Kuoppamäen käsikirjoittamaa, hänen omaan elämäänsä pohjautuvaa näytelmää Sininen ja valkoinen.[11][100] Se oli Samppalinnan siihanastisen historian suosituimpia esityksiä.[101]

Seilausta levy-yhtiöiden välillä (2000–2009)

muokkaa

Jukka Kuoppamäki vietti 40-vuotistaiteilijajuhlaansa vuonna 2000. Lisäksi julkaistiin Kuoppamäen siihen asti kattavin kokoelma Kaikki parhaat.[102] Vuonna 2001 ilmestyi uusi studioalbumi Sininen.[11] Kappale ”Sininen kuu” oli tarkoitus julkaista singlenä. Kuoppamäen mukaan hänen levy-yhtiönsä Warner Music väitti teettäneensä sellaisen, vaikka singleä ei todellisuudessa ollut olemassakaan. Kuoppamäki loukkaantui ja lähti yhtiöstä.[103]

Warner Musicista Kuoppamäki siirtyi vuonna Poptorille. Ensimmäinen studiolevy oli vuonna 2002 ilmestynyt Vanhaa viiniä, jonka kappaleella ”Vain fantasiaa” Kuoppamäki pyrki Euroviisuihin.[104] Vuosien 2003 ja 2004 kesinä Kuoppamäki toimi Tammerkosken sillalla -televisio-ohjelman juontajana,[105] mikä innoitti hänet työstämään enimmäkseen lainakappaleita sisältäneen Romanssi-albumin (2003).[11] Vuonna 2004 julkaistiin albumi Minun lauluni, joka koostui pääasiassa vanhojen levytysten uusioversioista. Albumi jäi Kuoppamäen viimeiseksi Poptorille tekemäksi, sillä omien sanojensa mukaan hän ei saanut yhtiöltä tietoja levyjensä myyntiluvuista eikä pankkitililleen rojalteja.[105]

Poptori-yhteistyön päätyttyä Kuoppamäki solmi uuden levytyssopimuksen EMIn kanssa. Kesäkuussa 2006 ilmestyi albumi Suuret tunteet, jonka tunnetuimpia kappaleita ovat ”Sinussa on valo” ja ”Sä kosketit mua”. Albumin kappaleet soivat kohtuullisen paljon radiossa, mutta levystä ei muodostunut menestystä. Vuonna 2006 Kuoppamäki oli myös ehdokkaana Iskelmä-Finlandia-kilpailussa.[11][106][107]

Vuoden 2007 alussa Kuoppamäki osallistui Suomen euroviisukarsintaan kahdella kappaleella. ”Pikajuna” karsiutui, mutta ”Levitä siivet” pääsi finaaliin ja sijoittui kymmenenneksi.[108] Molemmat kappaleet julkaistiin helmikuussa 2007 ilmestyneellä Suuret tunteet -albumin uudella versiolla.[109] Vuonna 2008 ilmestyi yhdessä Satakunnan Sotilassoittokunnan kanssa levytetty albumi Sininen ja valkoinen, jolla kerättiin tuottoja Suomen sotaveteraaneille.[25][110]

Kuoppamäki lähetti EMIlle uusia kappaleita, jotka oli tarkoitus julkaista uudella studioalbumilla vuonna 2008. Levy-yhtiö oli kuitenkin ajautunut talousvaikeuksiin, jolloin se poisti maailmanlaajuisesti listoiltaan heikommin menestyneitä esittäjiä. Kuoppamäki joutui lähtemään, mutta hän levytti EMIlle vielä kaksi kappaletta, jotka olivat uudet versiot kappaleista ”Mies ja kitara” ja ”Anna mulle tähtitaivas”. Ne ilmestyivät toukokuussa 2009 kolmen CD-levyn kokoelmalla Mies ja kitara.[111]

Viime vuodet (2010–)

muokkaa

Kuoppamäki siirtyi Unja Recordsille, joka julkaisi lokakuussa 2010 albumin Kun maailma muuttui. Sillä Kuoppamäki siirtyi iskelmästä folkjuurilleen ja kantaa ottavien laulujen pariin. Albumin tunnetuin laulu on sen nimikappale ”Kun maailma muuttui”.[112]

Vuonna 2008 Kuoppamäki oli perustanut Saksassa seurakuntansa muusikoiden kanssa folkyhtyeen Big Family, joka teki hyväntekeväisyyskonsertteja Dortmundissa ja sen lähikaupungeissa. Yhtye äänitti myös levyn Zukunftslieder. Vuonna 2011 ilmestyi toinen levy Zusammen.[113]

Kuoppamäen seuraava albumi Unja Recordsille oli Kotiinpaluu vuonna 2012. Tyylillisesti kappaleet edustivat useita eri amerikkalaisen juurimusiikin lajeja. Kotiinpaluun radiohitiksi muodostui kappale ”Väärinpeluri”.[114]

Kuoppamäki jäi papin virasta eläkkeelle kesällä 2012. Samoihin aikoihin hän muutti vaimonsa kanssa Dortmundista Kölniin.[115]

Kotiinpaluu-levyn kiertueen jälkeen Kuoppamäki siirtyi esiintymään pienempiin saleihin ja kirkkoihin, mikä toimi samalla innoittajana seuraavalle levytykselle. Kuoppamäki julkaisi syksyllä 2013 gospel-henkiset levyt Matkamiehen virsi ja Joutukaa sielut. Laulujen sanoitukset olivat peräisin katekismuksesta, Uudesta testamentista ja virsikirjasta.[116]

Helmikuussa 2014 Kuoppamäki julkaisi albumin Perintö, jonka teemoina ovat Kuoppamäen alkuperäinen kotiseutu Helsinki, kotoa lähtö ja kotiinpaluu.[117]

Syksyllä 2014 Basam Books julkaisi Juha Rantalan toimittaman Jukka Kuoppamäen elämäkertakirjan Sinne ja takaisin – matka Euroopan sydämeen. Samana syksynä Rocket Records julkaisi viiden tupla-CD:n sarjan, joka sisältää valtaosan Kuoppamäen 1960–1970-luvun levytyksistä.[118]

Vuonna 2016 Kuoppamäki vietti 50-vuotistaiteilijajuhlaansa ja julkaisi albumin Miehen tie. Levyllä on country rockia, aikuisrockia sekä kirkkopoppia. Esa Niemisen tuottaman albumin julkaisi Sony Music Finland.[119][120][121]

Sony ilmoitti Kuoppamäelle, ettei se tuottaisi hänen seuraavaa albumiaan.[122] Kuoppamäen rakkausteemainen albumi Sun kanssas kahden ilmestyi marraskuussa 2018.[123] Sen julkaisi Kuoppamäen oma yritys Laulusampo.[122][124]

Kuoppamäen 60-vuotista uraa juhlistettiin heinäkuussa 2019 kahdella konsertilla Mäntyharjun Salmelan Puistonäyttämöllä. Konsertissa esiintyivät myös kutsuvieraina Katri Helena ja Danny.[125]

Kuoppamäen albumi Kurkiaura ilmestyi hänen 78-vuotissyntymäpäivänään 1. syyskuuta 2020. Levy oli äänitetty edellisenä kesänä Jurvan musiikkipajan studiossa.[126] Edellisen albumin tavoin tämänkin levyn julkaisi Kuoppamäen oma Laulusampo-levymerkki.[127] Kurkiaura valittiin Paikallisradioiden Kuukauden Levyksi yhdessä Esa Elorannan Bensaa ja kahvia kanssa.[128]

Ari Mennanderin ja Kaisa Rautasen kirjoittama elämäkerta Jukka Kuoppamäki – Elämän mittainen laulu ilmestyi elokuun lopulla 2022.[129]

Kuoppamäki ilmoitti heinäkuussa 2023 lopettavansa konserttikiertueet ja perui kaikki syksyn esiintymisensä.[130] Kiertueiden sijaan hän jatkaa yksittäisten esiintymisten tekemistä.[131]

Kuoppamäen elämäntyön kunniaksi järjestetään vuonna 2025 kaksi Jukka Kuoppamäki – kiitos musiikista -konserttia, joista toinen on Tukholman konserttitalolla 15. maaliskuuta ja toinen Helsingin Kulttuuritalolla 22. maaliskuuta. Kuoppamäki lennätetään Saksasta näihin konsertteihin.[132]

Taiteilijakuva

muokkaa

Tyyli ja vaikutteet

muokkaa

Kuoppamäen tyyliin ovat pysyvästi vaikuttaneet muun muassa laulut ”Orpopojan valssi”, ”Tähti ja meripoika”, ”Kulkurin iltatähti”, ”Rattaanpyörä” ja ”Hopeinen kuu”, jotka ovat sekoittuneet 1960-luvun amerikkalaistyylisten folk-, hippi- ja rauhanlaulujen perimmäiseen sanomaan. Sävellyksissä on vaikutteita myös ranskalaisesta chansonista sekä latinalaisesta ja slaavilaisesta musiikista.[133] Kuoppamäen musiikillisia esikuvia ovat lisäksi olleet The Beatles ja The Rolling Stones.[134]

1960-luvun puolivälissä Kuoppamäki esitti ja kirjoitti silloin muodissa ollutta folkmusiikkia.[135] Kuoppamäki on kuitenkin sanonut, ettei hänestä koskaan tullut hyvää protestilaulajaa, koska elämä oli liian mukavaa eikä ollut syytä valittaa. Hänellä ei myöskään ollut aatteellista taustaa eikä hän uskonut poliittisiin oppeihin.[136] Kuoppamäki on kertonut, että folkpiireissä häntä arvosteltiin siitä, että hän tyylilajin vastaisesti oli koulutettu laulaja.[21]

 
Jukka Kuoppamäki Chanson, chanson -ohjelman kuvauksissa 13. joulukuuta 1966.

Folkkauden jälkeen Kuoppamäen tyylilaji vaihtui brittiläiseen ja amerikkalaiseen poppiin, mutta koska hän ei omien sanojensa mukaan osannut kirjoittaa kyseisen genren kappaleita, hän joutui tyytymään käännösversioihin. Lopulta Suomi-iskelmään siirryttyään Kuoppamäki tunsi olevansa lauluntekijänä omalla maaperällään. Kuoppamäki on kertonut, että hän koki työlääksi päästä eroon 1950-luvun naiiveista iskelmäsanoituksista loppusointuineen. Oma tyyli alkoi löytyä 1960-luvun lopulla.[135] Samalla vuosikymmenellä hän kiinnostui myös trubaduuritulkinnoista. Maarit Niiniluodon mukaan Kuoppamäki oli 1960- ja 70-luvuilla aikakaudelleen tyypillinen eräänlainen hippityylinen poppari.[137]

Vuonna 1971 Kuoppamäen taustayhtyeeksi tuli Castanja, jonka myötä Kuoppamäen tyyli siirtyi rockin suuntaan.[45] Kuoppamäen mukaan Castanja alkoi kuitenkin vuoden 1974 aikoihin käydä hänen uralleen haitaksi, sillä kappaleiden sävellajit sovitettiin liian korkeiksi eikä tyyli ollut tarpeeksi iskelmällinen myydäkseen hyvin. Kuoppamäki ei omasta mielestään ollut tuolloin puhdas pop- tai iskelmälaulaja, vaan jotain siltä väliltä.[138]

Kun Kuoppamäki vuonna 2010 siirtyi riippumattomalle Unja Recordsille, hän sai toteuttaa itseään entistä vapaammin, kun aiemmin häneltä oli vaadittu Suomi-iskelmää.[139] Kuoppamäki palasi ensin folkjuurilleen albumillaan Kun maailma muuttui.[140] Sitä seurannut Kotiinpaluu (2012) jatkoi amerikkalaisen juurimusiikin linjoilla.[114] Seuraavat kaksi albumia, vuonna 2013 ilmestyneet Matkamiehen virsi ja Joutukaa sielut, edustivat gospel-musiikkia.[116] Albumeille Perintö (2014) ja Miehen tie (2016) sisältyi rockia ja poppia.[139]

Suurin osa Kuoppamäen kappaleista on syntynyt sanat ja sävel rinnakkain. Seuraavaksi eniten hän on tehnyt lauluja sanoituksina muiden sävellyksiin. Niistä suurimmassa osassa kyse on ollut ulkomaalaisten kappaleiden suomennoksista. 1970-luvun puolivälissä Kuoppamäki aloitti sanoittaja Chrisse Johanssonin kanssa yhteistyön, jossa hän jättäytyi pelkän säveltäjän rooliin. Tällä kaavalla he tekivät 1970-luvun jälkipuoliskolta 1980-luvun alkuun yli viisikymmentä levytettyä laulua. Suurimpia hittejä olivat Tapani Kansan ”R-A-K-A-S” (1976), Eino Valtasen ”No justiinsa juu” (1978), Lea Lavenin ”Rotunainen” (1979), Bamperosin ”Tule kanssani kylpyyn” (1980) sekä Reijo Kallion ”Viikonloppuisä” (1980).[141]

Vuoteen 2016 mennessä Kuoppamäki oli kirjoittanut yhteensä noin 2 000 musiikkikappaletta.[142] Musiikillisesti tuotteliainta aikaa Kuoppamäelle oli 1970-luku, jolloin häneltä ilmestyi vieraskieliset albumit ja kokoelmat mukaan lukien noin kolmekymmentä pitkäsoittojulkaisua.[143] Yksistään vuonna 1973 albumeja ilmestyi seitsemän.[144]

Kuoppamäen rooleja ovat laulaja, säveltäjä, sanoittaja, lauluntekijä ja levytuottaja. Hän soittaa kitaraa ja pianoa.[11] Hän on käyttänyt säveltäessään myös salanimiä, kuten Antti Aho, Jokeri ja Pasi Kuikka.[145]

Teemat

muokkaa

Valtaosa Kuoppamäen kappaleista käsittelee rakkautta.[146] Maarit Niiniluoto on sanonut, että vaikka Kuoppamäellä on aiheeltaan helliä ja kipeitä lauluja yksinäisyydestä ja erosta, päällimmäisin sanoma on kahden ihmisen elinikäinen rakkaus ja kumppanuus. Niiniluodon mukaan Kuoppamäen herkät rakkauslaulut ovat ikään kuin emotionaalisia vastaiskuja ”kaikkialta tulvivalle kaupallistuvalle seksille”.[147]

Muita yleisiä aiheita ovat Suomi ja kaipaus,[1] ja Maarit Niiniluoto on kuvannut Kuoppamäkeä Suomen ja suomalaisuuden tulkitsijaksi.[71] Lauluissa esiintyy usein myös matkustaminen, erityisesti junaa käyttäen.[148] Kuoppamäkeä ei mielletä yhteiskunnallisten laulujen tekijäksi, mutta hänen tuotannostaan löytyy myös kantaa ottavaa materiaalia, kuten kappaleet ”Harmaat miehet”, ”Pieni laulu vapaudesta” ja ”Vastavirtaan”. Erityisesti rauhanaate on teemana säilynyt hänen musiikissaan aina 1960-luvulta asti. Yhteiskunnallisia aiheita enemmän Kuoppamäki käsittelee teemoja, jotka peilaavat hänen henkistä maailmankatsomustaan.[146] 1970-luvulla monet Kuoppamäen kappaleet olivat teemoiltaan esoteerisiä.[138] Esimerkiksi kappale ”Valtatie” kertoo jälleensyntymisestä, johon Kuoppamäki henkilökohtaisesti uskoo.[149] Varsinaisia hengellisiä lauluja Kuoppamäki on kuitenkin levyttänyt vasta 2000-luvulla.[150]

Kotiseuturakkaus on ollut pysyvä teema Kuoppamäen musiikissa 1970-luvulta lähtien. Vuonna 1972 ilmestyneen ”Sinisen ja valkoisen” jälkeen lähes jokaisella albumilla on ollut aihepiiriä sivuava laulu. Teema oli esillä erityisesti niinä Saksan vuosina, kun Kuoppamäki ei työkiireiden ja lyhyiden lomien vuoksi päässyt käymään Suomessa.[139] Muita isänmaallisia iskelmiä ovat muun muassa ”Juuret Suomessa”, ”Minä katson tätä maata”, ”Kalliosaari” ja ”Koti-ikävä”.[137] 1990-luvulla Kuoppamäki syventyi aiempaa voimakkaammin suomalaiseen iskelmä- ja kansanlauluperinteeseen. Tällaisia kappaleita tuolta ajalta ovat esimerkiksi kulkurin elämästä kertova ”Sade on mun kyyneleeni” sekä Taika-tyttären kanssa levytetyt ”Valkeat kesäyöt” ja ”Ruusunpunainen”, jotka ympäristöltään sijoittuvat 1950-luvun Suomeen ja lapsuuden maisemaan.[71] Vuonna 2014 Kuoppamäki julkaisi albumin Perintö, joka käsittelee hänen vanhaa kotikaupunkiaan Helsinkiä.[139]

Kuoppamäen lauluissa on usein optimistinen ja valoisa sanoma. Maarit Niiniluodon mukaan ei ole sattuma, että Kuoppamäki nousi uudelleen suosioon vuonna 1992, kun Suomi oli ajautunut lamaan. Tuolloin Kuoppamäen kirjoittama ja Katri Helenan suosituksi tekemä kappale ”Anna mulle tähtitaivas” toivoi kaikkien puolesta uskoa elämään, valoa pimeään ja rohkeutta jaksaa huomiseen.[151] Myös esimerkiksi kappale ”Aika näyttää” heijastelee Kuoppamäelle ominaista tulevaisuudenuskoa.[71]

Hyppykeppi

muokkaa

1970-luvulla Jukka Kuoppamäen tavaramerkki oli niin sanottu hyppykeppi.[152] Sopotin laulufestivaaleilla 1973 Jukka ja taustayhtyeeseen kuulunut Mikko Kuoppamäki näkivät puolalaisen folk-tähti Maryla Rodowiczin taustayhtyeessä käytettävän omituista soitinta. Jukka oli sitä mieltä, että vastaava tarvittaisiin myös heidän yhtyeeseen. Suomeen palattuaan Mikko haki rautakaupasta bambuseipään, kellarista vanhan hi-hatin lautaset, tangon ja jousen sekä musiikkikaupasta kiinalaiset puukellot, joissa oli kolme eri ääntä. Näistä osista hän rakensi instrumentin, joka nimettiin hyppykepiksi. Se nähtiin vuoden lopulla television Syksyn sävel -kilpailussa, jonka Jukka Kuoppamäki voitti kappaleella ”Kultaa tai kunniaa”. Mikko soitti hyppykeppiä myös Jukan konserteissa sekä vuoden 1974 euroviisukarsinnassa.[153][154]

Hyppykepin avulla kappaleisiin saatiin rumpusetin soittaman kompin lisäksi erillinen säestyskuvio. Mikko Kuoppamäki soitti hyppykeppiä niin, että hän löi sitä maahan ensimmäisellä ja kolmannella iskulla, ja soitti kahdeksasosilla toisella kädellään puukelloja. Kappaleen taitteissa hän löi lisäksi kapulalla väli-iskuja olkansa yli hi-hatiin.[154]

Suosio ja tunnustukset

muokkaa

Jukka Kuoppamäen albumeista kaikkiaan kuusi on noussut listalle. Korkeimman listasijoituksen on saavuttanut vuonna 1972 ilmestynyt Valtatie, joka sijoittui 13:nneksi. Muut listalle päässeet albumit ovat Wounded Knee (1973), Laulun taika (1997), Aika näyttää (1997) ja Tästä alkaa rakkaus (1999).[30] Kultalevyyn ovat yltäneet Jukka Kuoppamäen parhaita vol. 1 (1973),[58] Kultaa tai kunniaa (1973) ja Aika näyttää (1997).[155] Listasijoituksella mitattuna Kuoppamäen suurin menestys on single ”Kultaa tai kunniaa” (1973), joka nousi listaykköseksi. Singleistä kymmenen myydyimmän joukkoon ovat yltäneet myös ”Rakkaus on sininen” (1968) ja ”Kiskot vievät etelään” (1969). Top 20 -hittejä ovat olleet ”Ei milloinkaan” (1969), ”Pieni mies” (1971), ”Valtatie” (1972) ja ”Sininen ja valkoinen” (1972).[30] Kuoppamäki ei ole saavuttanut Suomen virallisella listalla sijoituksia vuoden 1999 jälkeen.[30]

Kuoppamäki palkittiin vuonna 1993 Kullervo Linnan Säätiön palkinnolla ja vuonna 2000 Erikois-Emmalla.[71] Hänelle myönnettiin heinäkuussa 2018 sanoituksistaan Juha Vainio -palkinto. Juha Vainion rahaston hallitus palkitsi Kuoppamäen ”hänen mestariteoksistaan ja kestäväksi osoittautuneesta rakkaudestaan sanoittamisen vaikeaan lajiin, jossa kuulijoita puhuttelevat havainnot synnytetään herkällä antennilla ja terävällä kynällä”.[156] Hän sai vuonna 2019 Suomen Leijonan Pro Finlandia -mitalin.[157]

Yksityiselämä ja suku

muokkaa
 
Sirpa ja Jukka Kuoppamäen häät Meilahden kirkossa 11. marraskuuta 1962.

Jukka Kuoppamäki tapasi vaimonsa, Sirpa Mirjam Salosen[71], Lauttasaaren yhteiskoululla järjestetyissä tansseissa syyskuussa 1961. Seuraavan vuoden marraskuussa he menivät naimisiin.[3][158] Heidät on vihitty avioliittoon kolmesti, koska Kristiyhteisössä avioliitto on 25 vuoden välein uudistettava sakramentti.[158] Sirpa Kuoppamäki on työskennellyt toimittajana, ja hän oli myös television Levyraadin vakiojäsen vuodesta 1968 lähes kymmenen vuoden ajan.[78] Jukka ja Sirpa Kuoppamäellä on kaikkiaan seitsemän lasta.[159] Tyttäret Anna, Inka ja Taika ovat isänsä tavoin laulajia.[11]

Jukka Kuoppamäki on kirjailija Zachris Topeliuksen jälkeläinen suoraan alenevassa polvessa. Topelius oli Kuoppamäen isoäidin isoisä.[12] Kuoppamäen isän isä oli teollisuusneuvos Lauri Kuoppamäki.[160]

Maailmankatsomus

muokkaa

Yhteiskunta

muokkaa

Kuoppamäki tunnustautuu hipiksi. Hän tutustui hippiaatteeseen jo 1960-luvulla, jolloin hän esimerkiksi kuului Eino Leinon patsaalle kokoontuneen noin 30 nuoren joukkoon.[29] Hän myös harrasti joogaa.[161][162] Syyskuussa 1967 Kuoppamäki esitti television Jatkoaika-ohjelman avausjaksossa ”aidon hipin” ominaisuudessa kappaleen ”Kukkasen valta”.[29] Esiintymisen vuoksi Kuoppamäkeä on myöhemmin nimitetty Suomen ensimmäiseksi hipiksi.[162] Kuoppamäki on myöhemmin todennut hippiaatteen keskeisten arvojen olevan edelleen ajankohtaisia.[29] Hän on kertonut olevansa huolissaan esimerkiksi ympäristöstä, luonnonvarojen tuhlaamisesta ja ihmisten itsekkyydestä.[163] Kuoppamäki sanoi vuonna 2019 ryhtyneensä vegaaniksi.[164]

Politiikka

muokkaa

Kuoppamäki liittyi 1960-luvulla SDP:hen, mutta erosi siitä 1970-luvun alussa, kun hänen mukaansa puolueen opetusministeri Ulf Sundqvist ilmoitti mielipiteenään, että tekijänoikeustulot tulisi ottaa valtiolle ja jakaa edelleen eteenpäin poliittisin perustein. Kuoppamäki vierasti ajatusta, että hän myisi mielipiteenvapautensa ”politiikan alttarille”.[165]

Vuonna 1975 Kuoppamäki oli eduskuntavaalien ehdokkaana Suomen Perustuslaillisen Kansanpuolueen riveissä, mutta ei tullut valituksi.[11] Ehdokkuus sai kuitenkin paljon julkisuutta. Ääniä Kuoppamäki sai noin 3 000. Vaalikampanjan aikana hän levytti kappaleen ”Lippu salkoon”, joka soi puolueen tilaisuuksissa.[166] Vuonna 2004 Kuoppamäki pyrki Euroopan parlamenttiin kokoomuksen ehdokkaana. Hänen keräämänsä 4 138 ääntä eivät kuitenkaan riittäneet meppipaikkaan.[167] Kuoppamäki on ilmoittanut, ettei aio enää lähteä mukaan puoluepolitiikkaan.[168] Presidentinvaaleissa 2012 Kuoppamäki oli Sauli Niinistön tukija.[169]

Vuonna 2016 Kuoppamäki kuvasi itseään liberaaliksi, joka kannattaa yhteisöllisyyttä ja rauhaa. Hän kertoi, ettei ole aatteiltaan puhdas oikeistolainen, mutta ei myöskään vasemmistolainen.[170]

Hengellisyys

muokkaa

Kuoppamäki omaksui itselleen 1970-luvulla antroposofisen maailmankatsomuksen.[12] Henkisen kodin etsimisen hän oli aloittanut 1960-luvulla vierailemalla spiritistien, selvänäkijöiden, ennustajien, teosofien ja ruusuristiläisten luona.[78] Hän liittyi myös vapaamuurareihin. Kuoppamäki ei kuitenkaan tuntenut mitään näistä omakseen.[171]

Käänteentekeväksi vaiheeksi Kuoppamäelle muodostui vuonna 1975 tutustuminen Kristiyhteisöön, jonka liturgia teki Kuoppamäkeen suuren vaikutuksen.[172] Heinä–elokuussa 1976 pastori Helmer Knutar ehdotti Kuoppamäelle muuttoa Stuttgartiin opiskelemaan Kristiyhteisön papiksi.[173] Kuoppamäki muutti Espoon Haukilahdesta[174] Stuttgartiin lopulta huhtikuussa 1977 ja valmistui papiksi 1980.[72][77] Kuoppamäki työskenteli Saksassa pappina vuoteen 2012, jolloin hän jäi eläkkeelle.[115]

Vuonna 2015 Kuoppamäki julkaisi kirjan Näkyvän takana, jossa hän käsittelee muun muassa jälleensyntymää, karmaa, rajakokemuksia ja kristillistä infrastruktuuria.[175] Vuonna 2017 ilmestyi teos Totuudenetsijän käsikirja, joka sisältää ohjeita ajatteluun ja meditaatioihin.[176]

Diskografia

muokkaa
Pääartikkeli: Jukka Kuoppamäen diskografia

Studioalbumit

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  • Kuoppamäki, Jukka: Elämän valtatie. (Esipuheen sivuilla 5–11 kirjoittanut Maarit Niiniluoto) Espoo: Warner/Chappel Music Finland, 1998. ISBN 951-757-473-8
  • Kuoppamäki, Jukka & Rantala, Juha (toim.): Sinne ja takaisin. Matka Euroopan sydämeen. Helsinki: Basam Books, 2014. ISBN 978-952-260-296-1

Viitteet

muokkaa
  1. ↑ a b c d e Sinivalkoiset suosikit -albumin kansilehtinen, kirjoittanut Maarit Niiniluoto 26.2.2001.
  2. ↑ a b c Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 14.
  3. ↑ a b c d e f g Jukka Kuoppamäki: Vaimo löytyi kouluhipoista Iltalehti. Viitattu 1.12.2011.
  4. ↑ a b Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 23.
  5. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 17.
  6. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 21–22.
  7. ↑ a b Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 24.
  8. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 27.
  9. ↑ a b Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 29.
  10. ↑ Kuoppamäki 1998, s. 57.
  11. ↑ a b c d e f g h i j k l m n Pälli, Erkki & Kaivanto, Petri: Pomus – Pomus.net – Jukka Kuoppamäki Pomus. Viitattu 12.6.2017.
  12. ↑ a b c d e Wikman, Lasse: Kymmenen laulua – elämän valtatieltä. Selvis, 2010, nro 3. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 4.5.2017. (Arkistoitu – Internet Archive)
  13. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 30.
  14. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 30–31.
  15. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 33.
  16. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 33–35.
  17. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 35.
  18. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 36.
  19. ↑ a b Kuoppamäki 1998, s. 46.
  20. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 37.
  21. ↑ a b Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 38.
  22. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 39.
  23. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 40.
  24. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 41–42.
  25. ↑ a b Jukka Kuoppamäki veikkotiitto.fi. Viitattu 12.8.2017.
  26. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 43–44.
  27. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 42–43.
  28. ↑ Jukka Kuoppamäki: Kukkasen valta Ylen Elävä arkisto. Yleisradio. Viitattu 12.6.2017.
  29. ↑ a b c d Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 45.
  30. ↑ a b c d e f Sisältää hitin: Levyt ja esittäjät Suomen musiikkilistoilla vuodesta 1961 Suomen listahistoria. Viitattu 4.5.2017.
  31. ↑ Rytsä, Paavo: Janne Tulkki: Rakkaus on sininen Yle.fi. 1.2.2008. Viitattu 13.12.2014.
  32. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 48–49.
  33. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 50–51.
  34. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 52.
  35. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 53.
  36. ↑ a b Lindfors, Jukka: Jukka Kuoppamäki huomasi pärjäävänsä omillaan Ylen Elävä arkisto. Viitattu 21.11.2011.
  37. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 53–54.
  38. ↑ Nyman, Jake: Onnenpäivät 2, s. 229. Helsinki: Tammi, 1995. ISBN 951-31-0573-3
  39. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 55.
  40. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 57–58.
  41. ↑ a b Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 58.
  42. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 58–59.
  43. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 61–62.
  44. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 62.
  45. ↑ a b Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 63.
  46. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 64.
  47. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 65.
  48. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 66.
  49. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 67–68.
  50. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 69–70.
  51. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 71.
  52. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 73.
  53. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 76.
  54. ↑ a b * Lehtonen, Esko: Suomalaisen rockin tietosanakirja 1, s. 283. Tampere: Fanzine, 1983. ISBN 951-9287-08-6
  55. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 79.
  56. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 80.
  57. ↑ Kuoppamäki 1998, s. 32–33.
  58. ↑ a b Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 81.
  59. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 86.
  60. ↑ a b Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 91–92.
  61. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 94–95.
  62. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 95–96.
  63. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 97.
  64. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 98.
  65. ↑ Kuoppamäki 1998, s. 39.
  66. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 100–102.
  67. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 110–111.
  68. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 111.
  69. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 113.
  70. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 114–115.
  71. ↑ a b c d e f Niiniluoto, Maarit: Kuoppamäki, Jukka (1942 - ) Kansallisbiografia.fi. 21.3.2005. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 28.3.2020.
  72. ↑ a b Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 134.
  73. ↑ Kuoppamäki 1998, s. 85.
  74. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 116–117.
  75. ↑ Kuoppamäki 1998, s. 69.
  76. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 118–120.
  77. ↑ a b Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 139.
  78. ↑ a b c Kemppinen, Pirjo: Sirpa ja Jukka Kuoppamäki saivat suurperheen suunnittelematta Seura. 14.8.2016. Viitattu 30.7.2017.
  79. ↑ Kuoppamäki 1998, s. 91.
  80. ↑ Taussi, Päivi: Sininen ja valkoinen ja pari tuhatta muuta — Jukka Kuoppamäki sai Juha Vainio -palkinnon Kymen Sanomat. 26.7.2018. Kaakon Viestintä Oy. Viitattu 27.7.2018.
  81. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 155.
  82. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 155–157.
  83. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 158.
  84. ↑ Kuoppamäki 1998, s. 93–95.
  85. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 158–159.
  86. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 159–160.
  87. ↑ a b Kuoppamäki 1998, s. 113.
  88. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 161.
  89. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 162.
  90. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 164–165.
  91. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 165.
  92. ↑ Glad, Laura: Jari Sillanpää sai yllättävää palautetta – fani ryntäsi takahuoneeseen Ilta-Sanomat. 5.7.2014. Arkistoitu 7.8.2016. Viitattu 16.8.2016.
  93. ↑ Myllymäki, Iiro: Kaikkien aikojen 300 parasta iskelmää valittiin 25.6.2016. Iskelmä. Viitattu 16.8.2016.
  94. ↑ Sillanpään Satulinna sukelsi suomalaisten sydämiin Taloussanomat. 5.11.2016. Viitattu 16.8.2016.
  95. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 168–169.
  96. ↑ Kuoppamäki 1998, s. 110.
  97. ↑ a b Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 170–171.
  98. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 171.
  99. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 172–173.
  100. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 173.
  101. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 177.
  102. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 178.
  103. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 179–180.
  104. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 180–181.
  105. ↑ a b Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 182.
  106. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 183.
  107. ↑ Nyman, Marja: Kuoppamäkien vahva suhde Iltalehti. Viitattu 17.8.2016.
  108. ↑ Muistathan: Suomen karsinnat 2007 viisukuppila.fi. 2.10.2010. viisukuppila.fi. Viitattu 1.12.2011.
  109. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 184.
  110. ↑ Jukka Kuoppamäki & Satakunnan Sotilassoittokunta: Sininen ja valkoinen -albumin kansilehden tiedot.
  111. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 184–185.
  112. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 189–191.
  113. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 187–188.
  114. ↑ a b Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 191.
  115. ↑ a b Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 209.
  116. ↑ a b Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 192.
  117. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 195.
  118. ↑ Rocket Records: Jukka Kuoppamäen varhaisista levytyksistä julkaistaan 10 CD:n sarja 10.6.2014. Rocket Records. Arkistoitu 28.10.2016. Viitattu 19.10.2016.
  119. ↑ Rakastettu iskelmätähti julkaisee uuden albumin 9.5.2016. Iskelma.fi. Viitattu 20.10.2016.
  120. ↑ Jukka Kuoppamäki Dex Finland. Arkistoitu 3.11.2016. Viitattu 20.10.2016.
  121. ↑ Jukka Kuoppamäki julkaisee uuden studioalbumin "Miehen tie" tänään 18.11.2016. Sony Music Entertainment Finland. Arkistoitu 20.11.2016. Viitattu 20.11.2016.
  122. ↑ a b Koppinen, Mari: Suomalaisen iskelmän legenda Jukka Kuoppamäki sai pakit suurelta levy-yhtiöltä – julkaisee syksyllä itse, torstaina tuli myös Juha Vainio -palkinto Helsingin Sanomat. 26.7.2018. Viitattu 27.7.2018.
  123. ↑ SUN KANSSAS KAHDEN nyt iTunesissa ja Spotifyssa Facebook. 10.11.2018. Viitattu 26.2.2019.
  124. ↑ Sun kanssas kahden Booky.fi. Viitattu 27.7.2019.
  125. ↑ Asikainen, Merja: Jukka Kuoppamäen 60 vuoden musiikkiuraa juhlistettiin tunteikkaasti – ”En tiennyt, pystynkö edes laulamaan” Ilta-Sanomat. 25.7.2019. Viitattu 27.7.2019.
  126. ↑ Saari, Tiina: Jukka Kuoppamäki tuntee olevansa yhä iskussa – ja toivoo, että vanhoja ihmisiä ei jätetä yksin Senioriliitto.fi. Kansallinen senioriliitto ry. Viitattu 11.2.2021.
  127. ↑ Hankaniemi, Mika: Jukka Kuoppamäki äänitti uutta Kurkiaura -levyä Jurvassa Ykkoset.fi. 18.6.2020. Ykköset!. Viitattu 11.2.2021.
  128. ↑ Kuoppamäki ja Eloranta jakavat Kuukauden Levyn Hitit.fi. 7.10.2020. Viitattu 11.2.2021.
  129. ↑ Pudas, Mari: Kirja: Jukka Kuoppamäki teki kohtalokkaan unohduksen Satulinna-kappaleessa Iltalehti.fi. 30.8.2022. Viitattu 30.8.2022.
  130. ↑ Hakulinen, Juulia: Jukka Kuoppamäen tytär Inka Auhagen valottaa isän yllättävää konserttien lopettamis­päätöstä Ilta-Sanomat. 18.7.2023. Viitattu 19.7.2023.
  131. ↑ Wirtavuori, Sanna: Jukka Kuoppamäen ja Inka-tyttären kiertue päättyi äkillisesti: ”Isä soitti minulle ja sanoi, että nyt en jaksa” Anna.fi. 22.3.2024. Viitattu 22.4.2024.
  132. ↑ Jukka Kuoppamäki, 82, lopetti yllättäen uransa – Nyt iskelmälegenda saa ikimuistoisen tunnustuksen: ”Onkohan tämä unta?” www.iltalehti.fi. Viitattu 22.12.2024.
  133. ↑ Niiniluoto 1998, s. 7.
  134. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 63.
  135. ↑ a b Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 52–53.
  136. ↑ Kuoppamäki 1998, s. 25.
  137. ↑ a b Niiniluoto 1998, s. 8.
  138. ↑ a b Kuoppamäki 1998, s. 68.
  139. ↑ a b c d Martiala, Kari: Jukka Kuoppamäki: Muistakaa rakastaa kotiseutuanne! Helsingin Uutiset. 4.2.2014. Arkistoitu 19.9.2016. Viitattu 16.8.2016.
  140. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 190.
  141. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 112–113.
  142. ↑ Biografia Jukkakuoppamaki.net. Arkistoitu 10.4.2016. Viitattu 13.3.2016.
  143. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 58.
  144. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 99–100.
  145. ↑ Hakutulos säveltäjälle Kuoppamäki Jukka aanitearkisto.fi. Arkistoitu 29.7.2017. Viitattu 18.10.2017.
  146. ↑ a b Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 199.
  147. ↑ Niiniluoto 1998, s. 10.
  148. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 56.
  149. ↑ Kuoppamäki 1998, s. 54–56.
  150. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 200.
  151. ↑ Niiniluoto 1998, s. 5.
  152. ↑ Jukka Kuoppamäki: Aurinkomaa Ylen Elävä arkisto. Viitattu 14.3.2011.
  153. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 21.
  154. ↑ a b Kuoppamäki 1998, s. 66–67.
  155. ↑ Pennanen, Timo: Sisältää hitin. Levyt ja esittäjät Suomen musiikkilistoilla vuodesta 1972, s. 186. Helsingissä: Otava, 2006. ISBN 978-951-1-21053-5
  156. ↑ Tillaeus, Juulia: Jukka Kuoppamäelle Juha Vainio -palkinto – taiteilija muistelee Junnua lämmöllä: Tapasimme aina, kun jollain oli bileet Yle.fi. 26.7.2018. Yleisradio. Viitattu 27.7.2018.
  157. ↑ 06.12.2019 annetut kunniamerkit Ritarikunnat.fi. Ritarikuntien kanslia. Viitattu 15.12.2019.
  158. ↑ a b Kemppinen, Pirjo: Sirpa ja Jukka Kuoppamäki saivat suurperheen suunnittelematta Seura. 14.8.2016. Viitattu 26.2.2019.
  159. ↑ Kuoppamäki 1998, s. 18–19.
  160. ↑ Hellsten, Tanja: Kuoppamäki, Lauri (1877 - 1935) Kansallisbiografia.fi. 21.3.2005. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 28.3.2020.
  161. ↑ Jukka Kuoppamäki uskoo yhä 60-luvun ihanteisiin 22.10.2010. Helsingin Uutiset. Arkistoitu 29.7.2017. Viitattu 9.5.2017.
  162. ↑ a b Suomen ensimmäinen hippi Jukka Kuoppamäki: Rauha ja rakkaus ovat edelleen sydämessäni 11.12.2014. Yle. Viitattu 9.5.2017.
  163. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 46.
  164. ↑ Kolsi, Eeva-Kaarina: Jukka Kuoppamäki viettää 60-vuotistaiteilijajuhlaansa – hittinikkari yllätti opiskelemalla papiksi: taloudellinen takaisku oli viedä kaiken Ilta-Sanomat. 14.7.2019. Viitattu 8.8.2019.
  165. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 106.
  166. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 107.
  167. ↑ Kaikkien ehdokkaiden äänimäärät HS Extra. Viitattu 1.12.2011.
  168. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 108.
  169. ↑ Juutilainen, Ville: Tämä musiikki liikuttaa presidenttiehdokkaita MTV3. 27.1.2012. Arkistoitu 22.12.2016. Viitattu 16.12.2016.
  170. ↑ Jokinen, Juha Veli: Suosikkilaulaja Jukka Kuoppamäki on ollut naimisissa jo yli 50 vuotta: ”Rakkautta riittää” Iltalehti. 16.11.2016. Viitattu 6.12.2016.
  171. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 126.
  172. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 125–127.
  173. ↑ Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 114.
  174. ↑ Tuominen-Halomo, Anneli: 80 vuotta täyttävä Jukka Kuoppamäki paljastaa: Näin syntyi rakastettu Sininen ja valkoinen -hittilaulu Länsiväylän verkkoversio. 1.9.2022. Viitattu 13.10.2022.
  175. ↑ Näkyvän takana Viisaselama.fi. Arkistoitu 25.5.2018. Viitattu 25.5.2018.
  176. ↑ Kirja-arvostelu – Totuuden etsijän käsikirja Jukka Kuoppamäki Ultra-lehti.com. Arkistoitu 16.4.2019. Viitattu 27.7.2019.

Kirjallisuutta

muokkaa
  • Kuoppamäki, Jukka: Sanat kuin laulut. 40 tarinaa. Helsinki: WSOY, 1999. ISBN 951-0-24671-9
  • Kuoppamäki, Jukka: Sininen ja valkoinen. Suomalaisia sielunmaisemia. Helsinki: Minerva, 2010. ISBN 978-952-492-310-1
  • Kuoppamäki, Jukka: Näkyvän takana. Maailma, jonka etsivä löytää. Helsinki: Basam Books, 2015. ISBN 978-952-260-399-9
  • Kuoppamäki, Jukka: Totuudenetsijän käsikirja. Basam Books, 2017. ISBN 9527240018
  • Mennander, Ari & Rautanen, Kaisa: Jukka Kuoppamäki – Elämän mittainen laulu. Jyväskylä: Docendo, 2022. ISBN 978-952-382-359-4

Aiheesta muualla

muokkaa
 
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Jukka Kuoppamäki.
 
Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Jukka Kuoppamäki.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Jukka_Kuoppamäki&oldid=22910754”
  NODES
INTERN 2