Jumala (islam)

Jumala islamissa on imaami al-Ghazalin (1057–1111) mukaan ykseys, jolla ei ole kumppania eikä vertaista. Hän on al-Ghazalin kuvauksen mukaan myös luomaton, ikuisesti olemassa oleva, rajaton, tuonpuoleinen eli transsendentti, kaiken luoja, kaikkivaltias ja kaikkitietävä.

Islam on monoteistinen uskonto, jossa palvotaan yhtä Jumalaa, joka kaikkivaltiaana ohjaa maailman tapahtumia. Jumala on antanut ihmiselle pelastussanomansa, jota seuraamalla ihminen voi kuoltuaan päästä Paratiisiin. Muiden kohtalona on joutua Helvettiin.

Muslimit katsovat, että kristinusko ja juutalaisuus eivät ole yksijumalaisia, koska ne asettavat Jumalan rinnalle kumppanin, mikä tarkoittaa Jumalan ykseydestä luopumista (shirk) ja on kuolemansynti. Kristinuskossa kumppani on Jeesus, joskus myös Maria, juutalaisuudessa Esra, jota muslimien mielestä juutalaiset pitävät Jumalan poikana.

Kristinuskossa ihminen pelastuu uskosta, islamissa ennen muuta teoista eli siitä, että noudattaa šariaa. Islamin Jumalaa eivät sido lupaukset, kuten Raamatun Jumalaa, eivätkä luonnonlait, jotka ovat näennäisiä; tämä on johtanut kausaliteetin hylkäämiseen. Al-Nawawi (1233–1277) kirjoittaa, että tuli ei polta, vaan Jumala. Hän leikkaa eikä veitsi. Hän hukuttaa miehen, ei vesi. Jumala tietää kaiken ennalta, eikä mitään tapahdu hänen tahtomattaan.

Jumala on arabiaksi Allah (arab. الله‎, Allāh). Sana tarkoittaa myös jumalaa yleensä. Allah ei ole Jumalan erisnimi, sillä sellaista hänellä ei ole. Jumala (Allah) on kuitenkin yksi Jumalan nimistä. Malesiassa on käyty oikeutta siitä, saavatko muut kuin muslimit käyttää sanaa Allah.

Jumalan ykseys (tawhid)

Islam kehittyi poleemisessa suhteessa Bysantin edustamaan nikealaiseen kristinuskoon. Se omaksui Lähi-idän kristillisten lahkojen tavoin kristologisen opin, jonka mukaan Jeesus oli vain Jumalan palvelija (abd Allah), mutta ei hänen poikansa. Tästä opista tuli tärkeä erottava symboli suhteessa kristinuskoon. Johannes Damaskolaisesta asti on esitetty arveluja, että kyse olisi areiolaisesta piirteestä islamissa, mutta näin ei ole. Areios katsoi, että vain Isä on transsendenttinen Jumala, kun taas Poika oli Logos, joka vastasi platonilaista demiurgia. Tällaisia käsityksiä ei islamissa ole. Jo varhaisessa islamissa jaetaan sen sijaan syyrialaisen kristillisyyden esi-nikealainen käsitys, jonka mukaan Logos ei ole Jumalan erillinen persoona tai olemus (hypostaasi) vaan Jumalan toimintaa. Sitä vastaten myös Koraanista löytyy lause: "Henki [= Logos] tulee Jumalan käskystä" (17:85).

Jumalan ykseyteen viitataan sanalla tawḥīd (arab. توحيد‎). Erottelun symbolisen merkityksen vuoksi muslimit pitävät kristinuskoa monijumalaisena, vaikka uskonnot voidaan nykyään erottaa toisistaan jo monilla muillakin tavoilla. Jumalan ykseyden merkitys islamin uskon ytimenä käy ilmi siitä, että monijumalaisuus (shirk) on ainoa kuolemansynti ja sellaisena jopa pahempi asia kuin tappaminen (Koraani 2:191; 4:48).

Jumalan tuonpuoleisuus

Islamissa Jumalan hahmo on kristinuskoon verrattuna transsendenttinen, tuonpuoleinen. Koraani antaa Jumalan eri ominaisuuksille 99 nimeä, mutta Jumala on silti tuntematon eikä hänellä ole fyysistä muotoa. Inhimillisten ominaisuuksien antaminen Jumalalle on kiellettyä.

Jumala armollisena kaiken luojana

"Jumala on Luoja, kaiken olevaisen aikaansaaja, se joka antaa elämän ja kuoleman, pitää huolta ja antaa elannon." Koraanissa kuvaillaan Jumalan anteliaisuutta ja armoa. Jumala on antanut elämän ja herättää ihmisen kuolleista. Jumala on Armollinen, al-Rahman. Vastineeksi armosta Jumala tahtoo tunnustuksen ettei ole ketään Hänen vertaistaan.

Jumalan rakkaus mainitaan Koraanissa, mutta islam ei korosta asiaa, eikä rakkaus esimerkiksi kuulu Jumalan 99 nimeen. Jumalan rakkaus islamissa on vastaus ihmisten tekoihin: Jumala rakastaa niitä, jotka ovat rakkauden arvoisia. Rakkauden tilalla islamissa korostuu Jumalan armollisuus. Tällöin korostetaan sitä, että Jumala armahtaa eli luopuu rankaisemasta ihmistä tämän synneistä.

Jumala tuomarina

Jumala on antanut ihmisille säännöt, šaria-lain, jonka noudattamisesta Hän tuomitsee Vimeisellä tuomiolla. Silloin koko ihmiskunta palaa Jumalan luokse. Yhteen Jumalaan uskovat ja hänen tahtoonsa alistuvat saavat palkkion Paratiisissa kuoleman jälkeen, muut joutuvat Helvettiin. Elämä on merkityksetöntä, mikäli se ei suuntaudu Jumalaan ja kuolemanjälkeiseen elämään.

Islam ei ole uskontona ortodoksiaa (oikein uskomista) vaan ortopraksiaa (oikein tekemistä). Viimeisellä tuomiolla lasketaan hyvät ja pahat teot, joilla tarkoitetaan šarian noudattamista tai rikkomista. Kristillinen omatunnon käsite on siten islamille vieras. Šarian noudattamiseen voidaan sen takia myös pakottaa, kunhan se tehdään "hyvään kehottamisen ja pahan kieltämisen" seitsenportaisen asteikoin mukaisesti aloittaen Jumalan lain opettamisesta. Jotta teko olisi Paratiisiin pyrittäessä ansioita tuottava, mukana on kuitenkin oltava tekijän oma aikomus (niyyah). Nawawilta on peräisin hadith: "Kuulin Jumalan lähettilään sanovan: Teot tuomitaan niiden motiivin (niyyah) perusteella niin, että jokainen mies saa sen, mitä hän on tarkoittanut." Imaami Shafi'in mukaan tämä periaate muodostaa kolmanneksen koko Pyhästä tiedosta.

Jumalan profeetat

Jumala ilmoitti sanansa ihmiskunnalle islamin profeettojen kautta ja lopullisessa muodossaan Koraanissa, jonka muslimit uskovat Jumalan antaneen ihmiskunnalle Muhammedin eli "profeettojen sinetin" kautta. Aikaisempiin profeettoihin kuuluvat muun muassa Aadam, Abraham, Nooa ja Jeesus.

Jumalan suvereenisuus

Vaikka Paratiisiin periaatteessa pääsee tekemällä hyviä tekoja (esim. rukoilu ja paasto), ja välttämällä kiellettyjä tekoja, mikään ei ole varmaa, sillä Jumala ei ole luvannut mitään ihmisille. Jumalan tahtoa eivät sido mitkään asiat. Jopa luonnonlait ovat näennäisiä, sillä kaikki tapahtuu aina vain Jumalan tahdon mukaan. Tämän opin kiistäminen merkitsee luopumista islamista.

Koska Jumala määrää kaikesta, ihmisen kohtalo on ennalta määrätty. Sitä kuvastaa muslimien suosima lausahdus "inshallah" (arab. إِنْ شَاءَ ٱللَّٰهُ‎ "jos Jumala niin tahtoo"). Ilmaisu tulee Koraanista, joka lausuu: "Älä sano mistään 'teen sen huomenna' lisäämättä: 'Jos Jumala niin tahtoo'." (Koraani 18: 23–24).

Jumalan kaikkivaltiuteen liittyvät samat filosofiset ongelmat kuin kristinuskossa. Niihin kuuluu teodikea-ongelma eli kysymys siitä, miksi Jumala kaikkivaltiaana sallii pahan. Vastaava ongelma on kysymys kohtalosta. Jos Jumala määrää kaikesta, miten ihminen voi olla vastuussa omasta pelastuksestaan? Kristinuskossa vastaukset ovat olleet vaihtelevia. Islamissa ratkaisu on painottunut fatalismiin, ja usko kohtaloon onkin yksi islamin uskonkappaleista. Islamilainen fatalismi on lännessä usein ollut arvostelun kohteena. Winston Churchill kutsui sitä "pelottavaksi fatalistiseksi apatiaksi"

Jumala ja Koraani

800-luvulla islamilaiseen teologiaan vakiintui oppi, jonka mukaan Jumala ei luonut Koraania, vaan se on yhtä ikuinen kuin Jumala itse ja tällä tavalla rinnakkainen Jumalan olemassaolon kanssa. Käsitys vastaa Johanneksen evankeliumin alkusäettä (1:1), jossa esiintyy Sana eli logos ("Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala"). On sanottu, että kristinuskossa Jumalan Sana tuli lihaksi Kristuksessa, islamissa taas kirjaksi, joka laskeutui taivaasta Muhammedille.

Katso myös

• Jumalan 99 kaunista nimeä

Lähteet

• Ahmad ibn Naqib al-Misri: Reliance of the Traveller (Umdat al-Salik). A Classic Manual of Islamic Sacred Law. In Arabic with Facing English Text, Commentary and Appendices Edited and Translated by Nuh Ha Mim Keller. Beltsville, Maryland: amana publications, 2017. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
• Churchill, Winston S: The River War. An Historical Account on the Reconquest of the Soudan, Vol. II, s. 248–250. Longmans, Green & Co, 1899. Teoksen verkkoversio.
• Ohlig, Karl-Heinz: Syrian and Arabian Christianity and the Quran Teoksessa: K-H. Ohlig & Gerd-R. Puin (toim.) The Hidden Origin of Islam, s. 361–401. Amherst, New York: Prometheus Books, 2010. ISBN 978-1-59102-634-1 Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
• Patrick Sookhdeo: Understanding Islamic Theology, Isaac Publishing, 2013.