Käyttäjä:J Hokkanen/HL16

Kampakeramiikan (Comb Ceramic Pottery) laajin levinneisyysalue (6000−2000 eaa.) merkittynä noin 4500−4000 eaa. vallinneeseen keraamiseen tilanteeseen.

Kampakeraaminen kulttuuri (ruots. Kamkeramiska kulturen, ven. культура ямочно-гребенчатой керамики, Kultura jamotšno-grebentšatoi keramiki (kuoppa-kampakeramiikka) tai ven. Культура гребенчатой керамики, Kultura grebentšatoi keramiki (kampakeramiikka), vir. Kammkeraamika kultuur, latv. Ķemmes-bedrīšu keramikas kultūra, engl. Pit−comb ceramic culture, saks. Kammkeramik kultur) on arkeologiassa yleisnimitys laajalle koilliseurooppalaiselle alueelle levittäytyneelle monikulttuuriselle ja kivikauden keraamisen tradition harjoittajien pitkäaikaiselle jatkumolle. Nimitys pitää sisällään melko heterogeenisen joukon mesoliittisesti eläviä kulttuureja, joiden keramiikan valmistustaidon oppiminen ja siitä kehittynyt keraamisten esineiden valmistustraditio muodosti löysän yhdyssiteen kaukaistenkin ryhmien välille. Keramiikkaa käyttävien ryhmien kulttuuria on Suomessa aikaisemmin kutsuttu neoliittiseksi, mutta nykyään on sen rinnalla alettu käyttää käsitettä subneoliittinen tai mesoliittinen. Varhaisimmat kampakeraamisiksi luettavat astiat on löydetty Volgan yläjuoksulla noin 6500 eaa. ja ilmiö on tämän jälkeen levittäytynyt koko Uralin vuoriston ja Skandinavian väliselle alueelle. Vanhimmat kampakeraamiset traditiot päättyvät pronssikauteen noin 2000 eaa.. Termiä voidaan siksi myös käyttää monikossa kuvaamaan kaikkia eriaikaisia tai yhtäaikaisia kampakeraamisia kulttuureja yhdessä.

Kampakeraamiset kulttuurit

Kampakeramiikan kulttuurit, joita on esiintynyt noin 4500 vuoden ajan Uralin ja Itämeren välisellä alueella, ryhmitellään keramiikan, esineistön, elinkeinon ja levinneisyysalueen perusteella kolmeen pääryhmään: läntinen, keskinen ja itäinen ryhmä. Läntinen ryhmä sisältää Suomen, Itä-Karjalan, Baltian maat ja Kaliningradin alueen keraamisia kulttuurit. Itäinen ryhmä sisältää Ylä-Volgalta pohoiseen ja Uralilta länteen rajoittuvan alueen kulttuureja. Keskinen ryhmä rajoittuu etelässä Okan sivuhaaroihin ja ylettyy pohjoisessa jäämerelle ja Itä-Karjalaan asti. Todennäköisesti väkimäärältään suurimmat ryhmät asuivat Volgan ja Okan alueilla.

Keskinen ryhmä

Arkeologisten tutkimusten mukaan keskinen ryhmä syntyi todennäköisesti ensimmäiseksi. Vaikka keramiikkaa käyttäviä ryhmiä eli Venäjän Euroopan puolisen osan eteläosissa jo 1000 vuotta aikaisemmin, omaksuttiin mesoliittiseen Butovon kulttuurissa ja sen lähialueiden ryhmissä keramiikan valmistusperinteet noin 6200 eaa. alkaen. Jo näissä astioissa esiintyi koristekuvioina kuoppia ja kampaleimoja, jotka ovat antaneet nimensä kermiikan traditiolle (esimerkiksi engl. Pit-Comb Ceramic). Keramiikan käyttö ei muuttanut ryhmien elämäntapaa ja kulttuuria kovinkaan paljon, mutta arkeologiassa tälle tunnusmerkille on pantu suurta painoarvoa, koska keramiikan avulla on voitu tunnistaa ryhmän etnos riittävällä tarkkuudella.

Butovon ryhmien keraamista vaihetta on kutsuttu Ylä-Volgan kulttuuriksi (noin 6200−5000 eaa.), koska sen leviämiskeskus sijaitsee Volgan tekemän mutkan yläjuoksulla ja sen ympäristössä eli Ylä-Volgalla. Keramiikan käyttö saavutti täällä suurimman suosion ja alue toimi samalla leviämiskeskuksena eteenkin pohjoiseen ja luoteeseen. Todennäköisesti Valdain keramiikan ryhmä sai Ylä-Volgan kulttuurista vaikutteita. On ehdotettu, että Fennoskandian läntisen ryhmän keraamiset traditiot olisivat levinneet sinne Ylä-Volgan suunnalta jo sen varhaisessa vaiheessa. Keramiikan valmistustaito levisi myös Ylä-Volgalta pohjoiseen. Noin 1200 vuodessa Ylä-Volgan kulttuuri kehittyi Ljalovon kulttuuriksi (noin 5000−3600 eaa.), joka levisi koko Ylä-Volgan vaikutusalueelle. Ljalovon keramiikasta puuttuivat aluksi kampaleimat kokonaan, mutta niitä alkoi esiintyä taas kulttuurin myöhemmässä vaiheessa. Myös Ljalovon kulttuuri vaikutti voimakkaasti Fennoskandian kulttuureihin. Ylä-Volgalta katsoen sen pohjoisille alueille levisi keramiikkaa samanaikaisesti etelästä ja idästä, mutta kampakeramiikan itäisen ryhmän kulttuurit levisivät sinne lopulta keskistä ryhmää voimakkaammin.

Noin 1400 vuoden kuluessa Ljalovon kulttuuri kehittyi Volosovon kulttuuriksi (noin 3600−1900 eaa.). Volosovon ryhmät olivat paljon tekemisissä eteläisten vasarakirveskansojen kanssa. He tutustuivat myös kuparin valmistukseen ja olivatkin viimeinen kulttuuri ennen pronssikaudelle siirtymistä. Volosovon kulttuuriset vaikutusaallot olivat hyvin voimakkaita Fennoskandian suuntaan. Keskisen alueen pohjoisosat alkoivat erottua omana Petšora-Vienanjoki-kulttuurin traditiona.

Läntinen ryhmä

Läntisen ryhmän keraaminen traditio syntyi Itä-Karjalassa Äänisen ja Laatokan ympäristössä. Sinne keraaminen traditio on ilmeisesti saapunut Ylä-Volgalta, vaikka muitakin vaikutuskeskuksia on ehdotettu. Ylä-Volgan kulttuurin vaikutusaallot etenivät muutamassa vuosisadassa läpi koko Fennoskandian, jossa mesoliittiset ryhmät Venäjän Karjalassa, Suomessa ja Vienanmeren itäpuolella omaksuivat keramiikan valmistustaidon. Tätä traditioita kutsutaan nimillä Sperringsin keramiikka 1 eli varhaiskampakeramiikka ja Säräisniemen keramiikka 1. Näiden erilaisten traditioiden kehittymisestä on päätelty, ettei Lapin väestö ollut samaa kuin eteläistä varhaiskampakeramiikkaa valmistanut väestö. Säräisniemen keramiikan valmistus loppui muutamassa sadassa vuodessa sen eteläisiltä ryhmiltä. Läntisen ryhmän ytimeksi muodostuivat Venäjän-Karjalan ja Suomen alueiden varhaiskampakeraamiset ryhmät. Läntisen alueen etniset ryhmät alkoivat alkuvaiheen jälkeen erottua kehittämisensä keramiikan tyylisuuntien avulla. Lounais-Suomessa syntyi Jäkärlän ryhmä, jota valmistivat vain merenrannikon asukkaat. Sisämaassa eli toinen ryhmä, joka alkoi valmistaa asbestisekoitteista keramiikkaa.

Ljalovon kulttuurin kaukaisella myötävaikutuksella syntyi Karjalassa uusi tyylisuunta tyypillinen kampakeramiikka. Samaan aikaan kakosta virrannut siirtolaisuus uudisti, paitsi eräät esinetyypit ja toimintatavat, niin myös ehkä koko yhteisön sosiaalisenrakenteen. Läntinen ryhmä liittyi kiinteästi Pohjois- ja Keski-Venäjällä toimineeseen kauppaverkostoon, jonka kautta sen asukkaat täydensivät esineistöään ja toimintaideoitaan. Karjala keskuksena alkoi tyypillisen kampakeramiikan kulttuuri levittäytyä etelään Baltian maihin Narvan kulttuurin alueelle, jossa sen leviäminen pysähtyi Väinäjoen tasolle. Kulttuuri säilytti nopean leviämisen jälkeen yhtenäisen ilmeen vain muutama vuosisata, kun se sitten alkoi eriytyä paikallisiksi ryhmiksi.

Tyypillisen kampakeramiikan hajoamisen seurauksena syntyi keramiikassa erilaisia myöhäiskampakeraaminsia traditioita. Nämä traditiot vaikuttivat keramiikan valmistuksessa pronssikaudelle asti, jolloin keramiikan valmistuksessa tapahtui taas muutos. Osa vanhempaa kamapakeramiikkaa valmistaneista ryhmistä saivat kauppaverkoston kautta vaikutteita Volosovon kulttuurista, mutta etelässä Baltiassa niihin vaikutti heistä etelässä eläneet naapuriryhmät. Keramiikkansa perusteella voidaan erottaa erilaisia myöhäiskampakeraamisia ryhmiä: myöhäinen kampakeramiikka, Pöljän ryhmä, Kierikin ryhmäPjayheensillan ryhmä,

Itäinen ryhmä

Itäisen kampakeraamisen ryhmän muodostumisesta ei ole vielä syntynyt yksimielisyyttä. Osa tutkijoista kannattaa ajatusta, että se syntyi Uralvuoriston itäpuolella ja tuli ihmisten mukana lännen puolelle. Toiset kannattavat sen Ylä-Volgalaista alkuperää. Se luetaan kampakeraamiseksi traditioksi, koska ruukut olivat heti aluksi koristeltuja kampaleimoilla. Ensimmäinen keraaminen ryhmä oli Kaman keramiikkaa valmistaneet ryhmät Kamajoen keskivaiheilla. Valmistustaito levisi myöhemmin koko Kamajoen laaksoon ja viereisen Vjatkan laaksoihin. Samalla se vaikutti Kamajoesta itään olevien ryhmien keramiikanvalmistukseen samaan aikaan kuin Ljalovon keramiikan traditio levisi pohjoiseen. Kyseistä keramiikkaa valmistettiin jokilaaksoissa noin 3300 eaa. asti.

Yhteisiä kulttuuripiirteitä

Kampakeramiikkaa

Pääartikkeli: Kampakeramiikka

Eri pääryhmiin kuuluvien kampakeraamisia traditioita:

• Läntinen ryhmä: Varhaiskampakeramiikka, Säräisniemen keramiikka 1, Karjalan kuoppakeramiikka, Tyypillinen kampakeramiikka, Asbestikeramiikka, Myöhäiskampakeramiikka,
• Keskinen ryhmä: Ylä-Volgan keramiikka, Valdain keramiikka, Ljalovon keramiikka, Kargopolin keramiikka, Volosovon keramiikka,
• Itäinen ryhmä: Kaman keramiikka, Petšora-Vienanjoen keramiikka,

Esineistö ja elintavat

On oletettu, että kampakeraamisen kulttuurin väestö 5200–2000 eaa. puhui mahdollisesti suomalais-ugrilaista kieltä, koska se asui suurin piirtein samalla alueella kuin näitä kieliä myöhemmin puhuneet ihmiset. Kulttuurin muodostumiseen ei kuitenkaan näytä liittyneen suuria kansainvaelluksia, vaan kampakeramiikka ilmaantui ilman että muussa esineistössä, elinkeinoissa tai yhteiskuntarakenteessa olisi todettavissa muutoksia.

Kampakeraaminen väestö hautasi kuolleensa punamullan kera. Vainajan mukana alettiin laittaa hautaan runsaasti esineitä, kuten piikivikärkiä ja meripihkakoruja. Länsi-Suomesta (Jäkärlän ryhmä) on löytynyt kampakeraamisen kulttuurin asuinpaikkojen läheisyydestä, samoilta alueilta hautoja, jotka on reunustettu hiekkakivilaatoilla tai joissa on hiekkakivipääty. Viimeaikaisimman tutkimuksen mukaan nämä haudat on ajoitettu vasta esiroomalaiseen rautakauteen.

Sädekiviliuskeesta työstettiin kirveitä ja talttoja. Kvartsista valmistettiin nuolenpäitä. Piikivi oli peräisin Valdain ylängöltä Venäjältä. Tikareissa ja koruissa käytettiin muun muassa Kölivuorten punaliusketta ja Äänisen viherliusketta. Meripihka oli peräisin todennäköisesti Liettuasta.

Kampakeraamiselta ajalta on peräisin esimerkiksi suurin osa Suomen kalliomaalauksista. Löytöihin kuuluvat myös pienet saviset ihmishahmot esimerkiksi Vantaan Jokiniemen idoli, joka on noin 5 000 vuotta vanha.

Jotkut kielitieteilijät ja arkeologit olettavat, että kampakeramiikan esiintymisalue vastaa suurin piirtein varhaiskantasuomea puhuneen väestön asumaa aluetta.

Kampakeraamiset saviastiat

Saven sideaineena käytettiin hiekkaa, kvartsi- tai maasälpämurskaa, asbestia, palanutta luuta, kalkkikivirouhetta, simpukankuorta ja höyheniä tai kasvien osia. Sekoitussuhteet vaihtelivat eri kulttuurivaiheissa ja ryhmissä. Astia valmistettiin kiertämällä savivöitä päälletysten spiraaliksi. Koristelussa käytettiin hammastettua, lyhytpiikkistä "kampaleimasinta". Näitä puu-, luu- tai kivileimasimia on ollut eripituisia ja erilevyisiä. Kuvioinnissa on käytetty myös muita painantavälineitä, kuten ruokoja, kierrenuoria, korsia ja kalan sekä linnun nikamia. On myös vain viillelty terävillä välineillä suoria viivoja geometriseksi kuvioinniksi. Kuviot muodostivat astioiden pintaan vaakasuoria vyöhykkeitä. Kuvion muotoa käytetään apuna iän määrittämisessä. Leimakuvion lisäksi jonakin aikana tyypillistä pintakuviointia olivat kuoppapainanteet. Siksi, että ne lisäsivät astian kestävyyttä poltettaessa valmis astia avotulessa noin 400°C:ssa.

Tiedetään saviastioita maalatun Keski- ja Itä-Euroopan neoliittisissa kulttuureissa. Samaa on havaittu Suomessakin, vaikka sitä ei ole systemaattisesti tutkittu. Suomalaisissa saviastioissa on havaittu mahdollisia jäämiä mustasta ja punaisesta maalista astioiden sisä- ja ulkopinnoilla. Varhaiskampakeramiikassa (Ka I) se olisi harvinaista mutta Säräisniemen keramiikassa (Sär-1 ja Sär-2) yleisempää, kuten myös tyypillisessä kampakeramiikassa (Ka II). Kierikissä löydettyjä, mustalla maalattuja sirpaleita on tutkittu maalin koostumuksen selvittämiseksi. Musta pigmentti on ilmeisesti hematiittiä, jossa on joukossa myös kuparin ja titaanin yhdisteitä.

Jaottelu

Suomen löydöt on perinteisesti jaettu Aarne Äyräpään (1930) mukaan seuraaviin tyylisuuntiin. Tämä jaottelu tuottaa varsinkin rannikkoseutujen ulkopuolella vaikeuksia (ajoitukset ovat konventionaalisia eikä kalibroituja):

• varhaiskampakeramiikka, Ka I, tunnetaan myös Sperrings-keramiikkana noin 4200–3300 eaa.:
  • Suomi, Itä-Karjala ja Ruotsin Länsipohja
  • ei suoranaisia esikuvia muualta
  • varsinaiset kampaleimat harvinaisia, merkkejä mustasta ja punaisesta väristä joissakin sirpaleissa
• tyypillinen kampakeramiikka, Ka II, noin 3300–2800 eaa.
  • Oka-Volgan seudulta Saimaalle levinneellä kuoppa-kampakeramiikalla (Ljalovon keramiikka) suuri vaikutus kuviointityylin syntymiseen
  • maalaaminen harvinaista
• myöhäiskampakeramiikka, Ka III, noin 2800–2000 eaa.
  • koristelultaan köyhempää kampakeramiikkaa
• jotkut asiantuntijat pitävät Pyheensillan keramiikkaa (2400–2000 eaa.) omana tyylivaiheenaan, Ka IV (nimi: Mynämäen Pyheensilta)
  • ruukkumalli yleiskampakeraaminen, rinnalla nuorakeraamisia ja kuoppakeraamisia piirteitä

Kukin tyylilajeista I–III jaetaan vielä nuorempaan ja vanhempaan muotoon, esimerkiksi Ka I:1 ja Ka I:2. Tämä Äyräpään ajoitus perustuu rannansiirtymiskronologiaan. Nykyään käytetyllä radiohiiliajoituksella saadaan esimerkiksi Karjalankannaksen kampakeramiikan sirpaleille kalibroiduksi kokonaisikä-intervalliksi vuodet 5600–2300 eaa.

Kampakeramiikan sisällä on useita omaleimaisia ryhmiä, esimerkiksi:

• Säräisniemi 1 (Sär 1), ensimmäinen löytöpaikka Vaalan Säräisniemen Nimisjärvi
  • vanhemman varhaiskampakeramiikan aikalainen Pohjois-Suomessa
  • vaihtelevimmat leimasinkuviot, kuoppapainanteet järjestelmällisinä kuvioina
  • usein mustiksi tai punaisiksi maalattuja
  • napapiirin pohjoispuolella keramiikan valmistus taantuu ja loppuu kokonaan noin 3500 eaa.

Lisäksi erotetaan muun muassa Uskelan, Sipilänhaan ja Jäkärlän keramiikat omiksi ryhmikseen sekä asbestikeramiikka muunnelmineen, joita ovat muun muassa Kierikin, Pöljän ja Jysmän keramiikka.

Varhaiskampakeramiikan nimi 'Sperrings-keramiikka' tai jopa "Sperrings culture" juontuu ensimmäisen löytöpaikkansa Espoon Peringin ruotsinkielisestä nimestä Sperrings.

Kieli

Yleisesti omaksutun käsityksen mukaan varhaisen tai viimeistään tyypillisen kampakeramiikan kulttuuri puhui suomalais-ugrilaista kieltä, joka levisi kulttuurin mukana. Tästä asiasta on vallinnut melko laaja tieteidenvälinen yksimielisyys 1980- ja 1990-luvuilla. Kielitieteilijä Petri Kallio on kuitenkin äskettäin esittänyt, että suomalais-ugrilainen kantakieli olisi kampakeramiikkaa selvästi myöhäisempi ilmiö. Fennougristi Jaakko Häkkinen on äskettäin esittänyt lisää perusteluja jotka tukevat Kallion näkemystä; Häkkisen mukaan kampakeraaminen kulttuuri on liian varhainen voidakseen liittyä uralilaisen kielen leviämiseen.

Myös arkeologian puolella on kritisoitu usein esiintynyttä käsitystä, jonka mukaan arkeologisia kulttuureita voi pitää kielialueiden tai etnisten ryhmien heijastumina . Toisaalta eräät arkeologit lähtevät yhä tulkinnoissaan siitä oletuksesta, että kielihistoriallisesti rekonstruoidut kielelliset virtaukset ovat olleet yhteydessä arkeologisesti havaittaviin väestö- ja kulttuurivirtauksiin.

Lähteet

• Huurre, Matti: Kivikauden Suomi. Otavan Kirjapaino, 1998. ISBN 951-1-15186-X
• Prof. Jouko Vahtola 2003, Suomen Historia s.13
• Suomen esihistoriallinen keramiikka, Helsingin Yliopisto
• Piezonka, Henny: Stone Age hunter-gatherer ceramics of North-Eastern Europe: New insights into the dispersal of an essential innovation. Documenta Praehistorica, 2012, nro XXXIX, s. 23−51. Ljubljana, Kroatia: Ljubljanan yliopisto. ISSN 1408-967X Verkkoversio. (pdf) Viitattu 2.6.2014. (englanniksi)
• Costopoulos, Andre & Vaneeckhout, Samuel & Paberzyte, Ieva & Hulse, Eva & Okkonen, Jari: Clear Evidence of Black Painted Typical Comb Ceramics at Kierikki. Fennoscandia Archaeologica, 2006, nro 23, s. 55-59. Helsinki: Suomen Arkeologinen Seura. ISSN 0781-7126 Artikkelin verkkoversio. (pdf)

Aiheesta muualla

• Marius Iršėnas: Antrophomorphic and zoomorphic Stone Age Art in Lithuania, and its archaeological Cultural Context. Archaeologia Baltica, 2010, nro 13, s. 175-190. Klaipėda, Liettua: Klaipėda University. ISSN 1392-5520 Artikkelin verkkoversio. (pdf) Viitattu 16.10.2012. (englanniksi)