Kaarle (Belgia)

Kaarle Flanderin kreivi, Belgian prinssi ja sijaishallitsija (10. lokakuuta 1903 – 1. kesäkuuta 1983), oli Belgian sijaishallitsija veljensä Leopold III:n valtakauden lopulla.

Tausta

Kaarlen lapsuuskuva.

Kaarle (Charles Théodore Henri Antoine Meinrad / Karel Theodoor Hendrik Anton Meinrad) syntyi Brabantin herttuan ja tulevan kuninkaan Albert I:n ja hänen puolisonsa Elisabethin, syntyjään herttuatar Baijerissa, toisena poikana. Syntymän jälkeen hänestä tuli Belgian prinssi ja 31. tammikuuta 1910 Kuningas Albert I myönsi nuorelle prinssille erään Euroopan vanhimmista arvonimistä, Flanderin kreivin arvon. Tätä titteliä hän käytti koko elämänsä, myös sukunimenään.

Prinssi Kaarle oleskeli Isossa-Britanniassa ensimmäisen maailmansodan aikana ja suoritti siellä perusopintonsa. Tämän jälkeen hän siirtyi Ison-Britannian laivaston palvelukseen ja sai siellä monipuolisen meriupseerin koulutuksen. Sotilasopinnot päättyivät vuonna 1925.

Toinen maailmansota

Toisen maailmansodan lähestyessä ja jo osittain riehuessa Kaarle nimitettiin everstiksi 19. syyskuuta 1939. Liikekannallepanon ja sitä seuranneen 18 päivän taistelun aikana hän toimi ratsuväen esikunnassa. Sodan ja saksalaismiehityksen aikana prinssi Kaarle eli hyvin kätkeytyneenä Brysselissä. Vapautusta edeltäneinä kuukausina hän eli väärän nimen turvin eräässä eteläisen Belgian pienessä kylässä.

Sijaishallitsija

Sodan päättyessä vuonna 1944 Belgian kuningas ei ollut maassa, vaan saksalaisten hallussa Saksassa ja Itävallassa. Kun kuitenkin perustuslaissa oli mahdollisuus määrätä sijaishallitsija, niin parlamentti ja senaatti yhteisistunnossaan nimittivät Flanderin Kaarlen veljensä Leopold III:n sijaishallitsijaksi. Sijaishallitsija vannoi virkavalansa perustuslaille 20. syyskuuta 1944. Kaarle hoiti sijaishallitsijan tehtäviä 20. heinäkuuta 1950 saakka, jonka jälkeen valta palasi hyvin pieneksi hetkeksi Leopold III:lle ennen siirtymistä Baudouin I:lle.

Sisäpolitiikka

Kaarlen sijaishallitsijakauden politiikkaa väritti pääsääntöisesti kysymys kuninkaan asemasta ja Belgian monarkiasta ja sen kohtalosta. Tätä nimetään kansallisessa historiassa "kuninkaalliseksi ongelmaksi". Kysymys suhtautumisesta kuninkaan paluuseen ja monarkiaan jakoi kansan lähes kaikissa muissakin asioissa.

Epävakaudesta kertoo myös se, että sijaishallituskauden aikana maassa oli yhdeksän eri hallitusta. Kuitenkin sisäpoliittisesti merkittävä oli 19. helmikuuta 1948 hyväksytty laki, joka antoi äänioikeuden myös naisille. Tällä oli merkittäviä vaikutuksia ns. "kuninkaallisessa ongelmassa".

Sota oli rauhoittanut maan kahden kieliryhmän välistä taistelua, mutta ei suinkaan haudannut sitä. Lisäksi flaaminkieliset suhtautuivat huomattavasti myönteisemmin kuninkaan paluuseen ja monarkiaan kuin ranskankieliset vallonit. Näin eri politiikan aspektit sulautuivat yhdeksi sekasotkuksi, jossa sijaishallitsija Kaarle yritti parhaansa mukaan pysyä koko maan hallitsijana ja jokaisen belgialaisen edustajana.

Ulkosuhteet

Ulkopolitiikan hoito oli paljon sisäpolitiikka helpompaa. Belgia teki heti sodan jälkeen suuria ratkaisuja, jotka vaikuttavat maan politiikassa vielä tänäänkin:

• 1944 Belgia liittyi jäseneksi Benelux-maiden talousliittoon,
• 1945 Belgia liittyi jäseneksi Yhdistyneisiin kansakuntiin,
• 1948 Belgia liittyi Pohjois-Atlantin Puolustussopimukseen (NATO/OTAN),
• 1949 Belgia liittyi Euroopan neuvoston jäseneksi.

Lisäksi maa otti vastaan Yhdysvaltojen tarjoamaa Marshall-apua ja oli valmistelemassa Euroopan unionin esiastetta Euroopan Hiili- ja Teräsyhteisön perustamista.

Yksityiselämä

Kun sijaishallitsijan tehtävät vuonna 1950 päättyivät, niin Kaarle vetäytyi yksityisyyteen. Hän asui pääsääntöisesti Ostendessä, kuninkaallisen perheen omistaman Raversijden alueelle rakennetussa huvilassa.

Aikansa hän omisti taiteille. Hänellä oli hyvin läheiset suhteet maansa taiteilijoihin. Lisäksi hän piirsi ja maalasi myös itse. Hän järjesti lukuisia töittensä näyttelyitä. Työnsä hän signeerasi joko "Charle de Flandre" tai flaaminkielisesti "Karel van Vlaanderen".