Keskus (Lappeenranta)

Lappeenrannan kaupunginosa

Keskus on Lappeenrannan kaupunginosa ja tilastoalue. Se sijaitsee nimensä mukaisesti kaupungin keskustassa.[1][2]

Keskus
Lappeenrannan raatihuone
Lappeenrannan raatihuone
Kaupunki Lappeenranta
Kaupunginosa nro 2
Väkiluku 828 (31.12.2013)
Lappeen Marian kirkko

Keskus on pohjoispuolellaan olevan Linnoituksen kaupunginosan jälkeen vanhinta Lappeenrantaa. Kaupunki levisi alueelle 1700-luvun lopulla, kun siviiliasutusta siirrettiin linnoituksen ulkopuolelle. Se tunnettiin Suurena esikaupunkina, joka vuonna 1857 jaettiin nykyisiksi Keskuksen ja Kylpylän kaupunginosiksi. Luoteessa oli Pieni esikaupunki eli nykyinen Pallo.[1][3]

Kaupunginosan vanhin rakennus on vuonna 1792 rakennettu Lappeen Marian kirkko. Kirkon vieressä on Keskuspuisto eli Kirkkopuisto ja sankarihautausmaa. Muita vanhoja rakennuksia ovat 1820-luvulla rakennetut Lappeenrannan raatihuone sekä Wolkoffin ja Tasihinin kauppiastalot.[1][4][5] Kirkko, raatihuone ja kauppiastalot ovat valtakunnallisesti merkittäviä rakennettuja kulttuuriympäristöjä.[4][5] Keskuksessa sijaitsee myös vuonna 1909 valmistunut Kinnusen talo, joka kuuluu Lappeenrannan kulttuurihistoriallisesti merkittäviin rakennuksiin.[6]

Pieni osa Keskuksesta sijaitsee Lappeenrannan satamassa Kaupunginlahden rannalla. Myös satamatori ravintolalaivoineen kuuluu kaupunginosaan.[1][2] Kaupunginosan kaupallisiin palveluihin kuuluvat muun muassa kauppakeskukset Armada, Opri ja Weera.[2][7]

Keskuksen asuinrakennukset ovat eri aikakausien kerrostaloja.[1] Keskuksen tilastoalueella on 828 asukasta.[8]

Keskuksen rajoina toimivat Torikatu, Vallikatu ja satama pohjoisessa, Kirkkokatu idässä, Gallerianraitti ja Oksasenkatu etelässä ja Taipalsaarentie lännessä.[2] Kaupungin vanha pääkatu Kauppakatu halkoo kaupunginosaa.[2][5] Keskuksen naapurikaupunginosia ovat Linnoitus, Kylpylä, Peltola, Tykki–Kiviharju, Leiri ja Pallo–Tyysterniemi.[2]

Lähteet

muokkaa
  1. a b c d e Asumista keskellä Lappeenrantaa lehmusten keskellä Lappeenrannan kaupunki. Arkistoitu 18.5.2015. Viitattu 7.5.2015.
  2. a b c d e f Lappeenrannan karttapalvelu Lappeenrannan kaupunki. Viitattu 7.5.2015.
  3. Veijovuori, Matti: Rakennetun ympäristön historia Etelä-Karjalan maisema- ja kulttuurialueselvitys, osa 2. 2008. Etelä-Karjalan liitto. Arkistoitu 6.10.2014. Viitattu 7.5.2015.
  4. a b Lappeen kirkko Museovirasto. Viitattu 7.5.2015.
  5. a b c Lappeenrannan raatihuone ja kauppiastalot Museovirasto. Viitattu 7.5.2015.
  6. Arkkitehtitoimisto LPV Jyväskylä Oy: Kinnusen talon rakennushistoriaselvitys 2016. Lappeenrannan kaupunki, Tekninen toimi, Kaavoitus, 2016. Verkkojulkaisu (PDF) (viitattu 17.3.2022). (Arkistoitu – Internet Archive)
  7. Kauppakeskukset Lappeenrannan seudun matkailuneuvonta. Arkistoitu 27.1.2016. Viitattu 7.5.2015.
  8. Väestö Lappeenrannassa ikäryhmittäin 31.12.2013 Lappeenrannan kaupunki. Arkistoitu 10.3.2016. Viitattu 7.5.2015.

Aiheesta muualla

muokkaa

Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
  NODES
Intern 2
os 17