Kiinan tasavallan lippu
Kiinan tasavallan lippu (kiin.: 中華民國國旗; pinyin: Zhōnghuá Mínguó Guóqí) eli yleisesti Taiwanina tunnetun valtion lippu oli käytössä ensi kerran Manner-Kiinassa 1917 Guomindang-puolueen nimissä ja myöhemmin vuonna 1928 siitä tehtiin Kiinan tasavallan virallinen lippu.[1]
Pääpiirteiltään lippu on punainen, ja sen vasemmassa yläreunassa sijaitsevan tummansinisen suorakulmion sisään on sijoitettu 12-sakarainen valkoinen aurinko. Kiinan tasavallassa lippua luonnehditaan ja kutsutaan tuttavallisesti "siniseksi taivaaksi, valkoiseksi auringoksi ja kokopunaiseksi maaksi". Lipun on aikoinaan suunnitellut Lu Hao-tung.[2]
Lippua ei käytetä esimerkiksi olympialaisissa, joihin maa osallistuu nimellä Kiinan Taipei ja käyttää erilaista lippua. Tässä yhteydessä käytetään myös usein lipun laulua.[3][4]
Symbolismi
muokkaaLipun valkoisen auringon kaksitoista sakaraa kuvaavat jokaista kuukautta sekä jokaista perinteistä Kiinan tuntia (vastaa kahta modernia tuntia). Lipun punainen väri kuvastaa vallankumouksellisesti niiden verta, jotka olivat kaatamassa Qing-dynastiaa ja luomassa Kiinan tasavaltaa. Lisäksi lipun väreillä on oma merkityksensä:[5]
- Sininen väri edustaa nationalismia ja vapautta.
- Valkoinen väri edustaa demokratiaa ja tasa-arvoa.
- Punainen väri edustaa ihmisten keskinäistä toimeentuloa ja veljeyttä.
Samankaltaisia lippuja
muokkaaLähteet
muokkaa- ↑ KMT opposition to new national emblem symbolic of party rooted in past Taiwan News. 20.2.2021. Viitattu 1.1.2022. (englanniksi)
- ↑ National flag 2021. Office of the President. Viitattu 1.1.2022. (englanniksi)
- ↑ Flag of Taiwan 2021. Encyclopædia Britannica. Viitattu 1.1.2022. (englanniksi)
- ↑ Flags, Symbols & Currency of Taiwan WorldAtlas. 24.2.2021. Viitattu 1.1.2022. (englanti)
- ↑ Taiwan Flag 2021. vexillologymatters.org. Viitattu 1.1.2022. (englanniksi)
Aiheesta muualla
muokkaa- Kiinan tasavallan hallituksen tietotoimisto
- Laki kansallisesta tunnuksesta ja Kiinan tasavallan lipusta (perinteisin merkein)