Laivakorppu on laivoissa ennen käytetty miehistön ruoka. Korput olivat pelkästä jauhoista ja vedestä tehtyjä lähes mauttomia keksejä, jotka oli paistettu kuin leipä ja sitten kuivatettu. Joissain resepteissä korpputaikinaan lisättiin myös suolaa. Korpputaikina vaivattiin vähällä vedellä ilman rasvaa tai nostatusaineita niin, että pelkkä vesi ja jauhot muodostivat kuivan ja tiiviin taikinan. Keksitaikina kaulittiin ja leikattiin muotoonsa, keksejä paistettiin leivinuunissa noin tunti, ja niiden annettiin kuivua uunissa jälkilämmöllä tai uunin ulkopuolella useita päiviä ennen pakkaamista kosteuden poistamiseksi.

Kaksi erilaista laivakorppua.

Kuivina ja kovina hyvin säilyvät korput olivat yleensä liian kovia syötäviksi sellaisinaan, joten ne oli tapana murtaa ja kastaa vedessä, kahvissa tai muussa juomassa tai kastaa liemiruokaan. Laivakorput olivat Pohjois-Amerikan kultaryntäyksen aikaan myös monen uudisasuttajan ruokavaliota, ja ne saatettiin myös murustaa ja lisätä pannussa valmistettuun rasvapohjaiseen kastikkeeseen.

Näkkileipä muistuttaa laivakorppuja.

Aiheesta muualla

muokkaa
  NODES
INTERN 1