Lipposen I hallitus
Lipposen I hallitus oli Suomen tasavallan 66. hallitus. Hallitus oli pohjaltaan sateenkaarihallitus, ja sen muodostivat SDP, kokoomus, RKP, vasemmistoliitto sekä vihreät.
| Lipposen I hallitus | |
|---|---|
 Suomen tasavallan 66. valtioneuvosto | |
 Pääministeri Paavo Lipponen | |
| Toimikausi alkoi | 13. huhtikuuta 1995 |
| Toimikausi päättyi | 15. huhtikuuta 1999 |
| Valtionpäämies | |
| Jäsenet | |
| Hallituksen johtaja | Paavo Lipponen |
| Hallituksen varajohtaja | Sauli Niinistö |
| Ministerien lukumäärä | 17 |
| Hallituspuolueet | |
| Hallituksen asema |
enemmistöhallitus 145 / 200 |
| Oppositiopuolueet | |
| Historia | |
| Vaalit | Eduskuntavaalit 1995 |
| Edellinen | Ahon hallitus |
| Seuraava | Lipposen II hallitus |
Vuoden 1995 eduskuntavaalien tuloksen perusteella muodostettu hallitus toimi 13. huhtikuuta 1995 – 15. huhtikuuta 1999. Hallitus toimi 1 464 päivää, pidempään kuin mikään hallitus siihen mennessä. Myös Lipposen II hallitus pysyi vallassa saman ajan. Myöhemmin ne menettivät asemansa pitkäikäisimpinä hallituksina Sipilän hallitukselle.[1]
Lipposen I hallitus teki päätöksen Suomen liittymisestä Euroopan talous- ja rahaliittoon (EMU) lähde?.
Hallituksen muodostaminen
muokkaaEduskuntavaalien tulos pudotti pohjan yhdeltä enemmistöhallitusvaihtoehdolta, koska Ahon hallituksessa edustettuina olleet Keskusta, Kokoomus ja RKP menettivät enemmistönsä eduskunnassa; tosin hallituksesta kesällä 1994 oppositioon siirtyneen SKL:n kanssa niillä olisi ollut eduskunnassa niukka enemmistö. Porvaripuolueet eivät halunneet vaalien jälkeen lähteä kokoamaan uutta hallitusta, joten aloite jäi presidentti Martti Ahtisaaren ja eduskunnan puhemieheksi valitun SDP:n puheenjohtajan Paavo Lipposen käsiin. SDP torjui edellisen pääministeripuolueen Keskustan ehdotuksen kolmen suurimman puolueen yhteishallituksesta. Näin vaihtoehdoiksi muodostuivat joko SDP:n ja Keskustan johtama punamultahallitus tai SDP:n ja Kokoomuksen sinipunahallitus, joilla molemmilla oli eduskunnassa enemmistö, edellisellä hieman vahvempi. Pienemmät puolueet Vasemmistoliitto, Vihreä liitto ja RKP olivat valmiita kumpaankin vaihtoehtoon. Hallitustunnusteluja suorittaessaan Lipponen tiedusteli muiden puolueiden kantaa erityisesti hallituskumppaneihin, Euroopan rahaliittoon ja talouden säästötoimiin. Punamultavaihtoehto kariutui siihen, että Keskusta ei hyväksynyt SDP:n toivomia säästöjä maa- ja metsätaloussektorille.[2]
Ministerivalinnoista kiistanalaisimmaksi osoittautui keskeinen valtiovarainministerin paikka. Vasemmistopuolueille oli hyvin vaikeaa hyväksyä Ahon hallituksen valtiovarainministerin Iiro Viinasen jatkamista virassaan. SDP ja Vasemmistoliitto olivat eduskuntavaalien kampanjoinnissaan hyökänneet rajusti kovaotteista Viinasta vastaan. Kokoomus piti kuitenkin lujasti kiinni valtiovarainministerin salkusta ja katsoi Viinasen olevan paras henkilö tälle paikalle, koska sen mielestä oli tärkeää vakuuttaa rahamarkkinat tiukan säästölinjan jatkuvuudesta. Toinen vaikea henkilökysymys liittyi jakojäännökseksi muodostuneeseen maa- ja metsätalousministerin paikkaan, jolle kutsuttiin yllättäen hallitusneuvotteluissa asiantuntijana kuultu, maa- ja metsätalouskysymysten asiantuntijana Suomen EU-edustustossa Brysselissä toiminut, puolueisiin sitoutumaton Kalevi Hemilä. Kaikki hallitusosapuolet hyväksyivät Hemilän valinnan ja myös Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto (MTK) ilmoitti "sietävänsä" hänen nimitystään.[2]
Naiset valtasivat Lipposen hallituksessa uusia ministerinpaikkoja. Ulkoministeri Tarja Halonen, työministeri Liisa Jaakonsaari ja liikenneministeri Tuula Linnainmaa saivat ministerinsalkut, jotka eivät olleet aiemmin olleet naisten hallussa. Vuonna 1983 perustettu Vihreä liitto sai ensimmäisen ministerinsä puolueen puheenjohtajan Pekka Haaviston noustessa ympäristöministeriksi – huolimatta putoamisestaan eduskunnasta. Myös SKP:n ja SKDL:n työn jatkajaksi vuonna 1990 perustettu Vasemmistoliitto nousi ensimmäistä kertaa hallitukseen. Historiallista oli myös se, että sen edeltäjät eivät koskaan olleet istuneet samassa hallituksessa Kokoomuksen kanssa.[2]
Lipposen hallitus oli ensimmäinen EU-Suomessa nimitetty hallitus, mikä näkyi osaltaan siinä, että hallitusohjelman ulkopoliittisessa osuudessa ei enää esiintynyt Suomen ulkopolitiikan vanhaa avainsanaa puolueettomuus. Neuvostoliiton hajoaminen ja uusien idänsuhteiden solmiminen taas ilmeni siitä, että hallitusohjelmassa ei enää mainittu YYA-sopimusta.[2]
Hallitusohjelma
muokkaaLipposen hallitus julistautui "työllisyyden ja yhteisvastuun hallitukseksi". Kaikki hallituspuolueet sitoutuivat 20 miljardin markan budjettisäästöihin vaalikauden 1995–1999 aikana. Lisäksi hallitusohjelmassa korostettiin voimakkaasti tietotekniikkaa ja uusia työpaikkoja luovaa yrittäjyyttä. Hallituspuolueiden puheenjohtajat vakuuttivat halunsa säilyttää hyvinvointiyhteiskunta ja sen peruspalvelut huolimatta tulonsiirtoihin – kuten opintotukiin, lapsilisiin ja eläkkeisiin – tulossa olleista leikkauksista. Ylivoimaisesti vaikeinta hallitukseen osallistuminen oli Vasemmistoliitolle, jonka eduskuntaryhmä hajosi jo hallitusohjelmaa käsiteltäessä. Puheenjohtaja Claes Anderssonilla olikin täysi työ saada puolueensa hyväksymään ohjelma. Myös SDP:ssä ja Vihreässä liitossa oli pieni hallitukseen osallistumista vastustava vähemmistö.[2]
Vasemmistoliiton osalta hallitusyhteistyö joutui koetukselle jo kesäkuussa 1995, kun puolueen kansanedustajat Mikko Kuoppa, Veijo Puhjo ja Esko-Juhani Tennilä äänestivät hallituksen esittämiä opintotukien ja lapsilisien leikkauksia sekä työttömyysturvan indeksikorotuksen perumista vastaan. Tämän vuoksi heidät erotettiin puolueen eduskuntaryhmästä.[3]
Ministerinvaihdokset
muokkaa- Lipposen hallituksen eniten huomiota herättänyt ministerinvaihdos tapahtui helmikuun alussa 1996, kun valtiovarainministeri Iiro Viinanen erosi hallituksesta – ja samalla eduskunnasta – siirtyessään Pohjola-yhtiöiden pääjohtajaksi. Uudeksi valtiovarainministeriksi nimitettiin oikeusministeri Sauli Niinistö ja uudeksi oikeusministeriksi kansanedustaja Kari Häkämies.[4] Häkämies puolestaan siirtyi Kuopion kaupunginjohtajaksi maaliskuussa 1998 ja hänen tilalleen hallitukseen tuli Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja, puolueisiin sitoutumaton Jussi Järventaus.[5]
- Liikenneministeri Tuula Linnainmaa erosi hallituksesta huhtikuun alussa 1997 tultuaan nimitetyksi uuden Etelä-Suomen läänin maaherraksi ja hänen tilalleen tuli kansanedustaja Matti Aura.[6] Aura puolestaan erosi hallituksesta valtion teleyhtiön Soneran yksityistämismenettelystä syntyneen kohun yhteydessä tammikuussa 1999 ja liikenneministeriksi hallituksen toimikauden loppuun saakka tuli kansanedustaja Kimmo Sasi.[7]
- Toinen valtiovarainministeri Arja Alho erosi hallituksesta STS-Pankin entiselle pääjohtajalle Ulf Sundqvistille määrättyjen vahingonkorvausten alentamisesta nousseen kohun vuoksi lokakuussa 1997 ja hänen tilalleen ministeriksi tuli kansanedustaja Jouko Skinnari.[8]
- Kulttuuriministeri Claes Andersson erosi hallituksesta syyskuussa 1998 ja hänen tilalleen tuli Vasemmistoliiton puheenjohtajaksi edellisessä kesäkuussa valittu kansanedustaja Suvi-Anne Siimes.[9]
Ministerit
muokkaa- Huomioita
- ↑ Salkkuun kuului asioita ulkoasiainministeriössä ja kauppa- ja teollisuusministeriössä.
- ↑ Salkkuun kuului asioita sekä sisäasiain- että valtiovarainministeriössä.
- ↑ Salkkuun kuului asioita valtiovarainministeriössä, sosiaali- ja terveysministeriössä sekä valtioneuvoston kansliassa.
- ↑ Salkkuun kuului lisäksi asioita ympäristöministeriössä.
- ↑ Salkkuun kuului lisäksi asioita työministeriössä.
- ↑ Salkkuun kuului lisäksi asioita ulkoasiainministeriössä (kehitysyhteistyöasiat).
Lähteet
muokkaa- ↑ Hallitukset aikajärjestyksessä Helsinki: Valtioneuvosto. Arkistoitu 22.1.2021. Viitattu 26.6.2023.
- ↑ a b c d e Unto Hämäläinen: Paavo Lipposen sateenkaarihallitus. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1996, s. 197–199. Helsinki: Otava, 1995. ISBN 951-1-13788-3.
- ↑ Mitä-Missä-Milloin 1996, s. 102–103.
- ↑ Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1997, s. 55 ja 58. Helsinki: Otava, 1996. ISBN 951-1-14219-4.
- ↑ Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1999, s. 71. Helsinki: Otava, 1998. ISBN 951-1-15488-5.
- ↑ Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1998, s. 71. Helsinki: Otava, 1997. ISBN 951-1-14838-9.
- ↑ Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 2000, s. 85. Helsinki: Otava, 1999. ISBN 951-1-15503-2.
- ↑ Mitä-Missä-Milloin 1999, s. 18–19 ja 21.
- ↑ Mitä-Missä-Milloin 2000, s. 33.
- ↑ Lipposen I hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Arkistoitu 29.3.2015. Viitattu 9.6.2019.
|
Edeltäjä: Ahon hallitus |
Suomen valtioneuvosto 13. huhtikuuta 1995 – 15. huhtikuuta 1999 |
Seuraaja: Lipposen II hallitus |