Lisa Cholodenko
Lisa Cholodenko (s. 5. kesäkuuta 1964 Los Angeles, Kalifornia) on yhdysvaltalainen elokuva- ja televisio-ohjaaja sekä käsikirjoittaja. Hänen tunnetuimpia töitään ovat independent-elokuvat Dinner Party (1997), Laurel Canyon (2002) ja The Kids Are All Right (2010) sekä television minisarja Olive Kitteridge (2014).
Cholodenko syntyi liberaaliin juutalaisperheeseen ja on isänsä puolelta ukrainalaista sukua. Hän opiskeli antropologiaa, etnologiaa ja naistutkimusta San Franciscon valtionyliopistossa, vietti puolitoista vuotta Jerusalemissa ja opiskeli sitten elokuvaa ja käsikirjoittamista Columbian yliopistossa. Hän sai töitä New Yorkin elokuvateollisuudesta ja toimi apulaisleikkaajana John Singletonin elokuvassa Boyz n the Hood – kulman kundit ja apulaisohjaajana Beeban Kidronin elokuvassa Anna onnelle mahdollisuus. Hän pääsi tekemään ensimmäistä pitkää elokuvaansa, naisten välistä rakkaustarinaa[1] High Art (1998) ohjaaja Miloš Formanin tuella. The New York Timesin kriitikot valitsivat sen vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta maailmassa.[2] Sitä seurasi Joni Mitchellin musiikkialbumista Ladies of the Canyon innoituksensa saanut heteroseksuaalinen rakkaustarina[1] Laurel Canyon, joka kuvattiin Hollywood Hillsin seudulla Kaliforniassa.
Cholodenko päätti asettua taas synnyinkaupunkiinsa Los Angelesiin ja alkoi omien lastensaantipyrkimystensä innoittamana kirjoittaa Stuart Blumbergin kanssa elokuvaa The Kids Are All Right, joka kuitenkin toteutui vasta viisi vuotta myöhemmin. Sen käsikirjoitus sai Bafta- ja Golden Globe -palkinnot ja oli Oscar-ehdokkaana.
Vuonna 2014 ensiesitetty, Cholodenkon ohjaama ja Frances McDormandin nimiroolista tunnettu neliosainen televisiosarja Olive Kitteridge sai kahdeksan Emmy-palkintoa. Se palkittiin muun muassa parhaana minisarjana ja parhaasta minisarjan käsikirjoituksesta.[3]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b Kinnunen, Kalle: The Kids Are All Right: Lesboäidit kohtaavat liian mukavan spermanluovuttajan, Suomen Kuvalehti 23.9.2010. Viitattu 17.7.2016.
- ↑ The Best 1,000 Movies Ever Made, The New York Times. Perustuu teokseen The New York Times Guide to the Best 1,000 Movies Ever Made, St. Martin's Griffin 2004. Viitattu 13.7.2016.
- ↑ Olive Kitteridge, Yle Teema. Viitattu 23.6.2016.