Litku Klemetti
Litku Klemetti (oikealta nimeltään Sanna Klemetti, s. 5. huhtikuuta 1987[1] Kuhmo[2]) on suomalainen muusikko ja laulaja-lauluntekijä. Klemetti teki aluksi kokeellisempaa musiikkia. 2010-luvun loppupuolella hän nousi laajempaan tietoisuuteen Litku Klemetti -nimellä tehtyjen, iskelmästäkin vaikutteita ottaneiden rocklevyjen myötä.
Litku Klemetti | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Koko nimi | Sanna Klemetti |
Syntynyt | 5. huhtikuuta 1987 Kuhmo |
Kansalaisuus | suomalainen |
Muusikko | |
Laulukielet | suomi |
Aktiivisena | 2010- |
Tyylilajit | progressiivinen rock, rock, iskelmä, pop, disko |
Aiheesta muualla | |
Kotisivut | |
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
Varhaiset vaiheet
muokkaaKlemetti tutustui progressiiviseen rockiin yläkoululaisena. Toinen tärkeä laji hänelle on ollut iskelmä. Erityisen tärkeä levy Klemetille teini-iässä oli The Mothers of Inventionin We're Only in It for the Money, joka käsittelee humoristisesti erilaisuutta.[3]
Lukion jälkeen Klemetti opiskeli laulua Oriveden opistossa. Hän muutti Jyväskylään ja opiskeli Jyväskylän konservatoriossa mutta koki sen varsin jäykäksi paikaksi luovan musiikintekijän näkökulmasta. Hän vaihtoi Jyväskylän yliopiston musiikkitieteen linjalle ja valmistui vuonna 2015 kirjoitettuaan pro gradun Jyväskylän indie-skenestä erityisesti kulttuuriyhdistys Hear ry:n piirissä. Jatko-opinnot jäivät kesken, kun esiintymisiä alkoi tulla.[4] Klemetti on ollut mukana yhtyeissä Jesufåglar, Sateenkaarina, Zorse ja Mäsä ennen kuin otti selkeästi johtohahmon roolin yhtyeessä Tuntematon numero.[4] Aiemmista yhteistä Jesufåglar edusti progressiivista rockia.[5].
Litku-yhtye
muokkaaLitku Klemetti & Tuntematon numero -yhtyeen ensimmäinen albumi Horror ’15 ilmestyi vuonna 2016. Samana vuonna musiikkilehti Soundi myönsi Litku Klemetille vuoden tulokaspalkinnon.[6] Klemetin ensimmäinen sooloalbumi Juna Kainuuseen julkaistiin tammikuussa 2017. Huhtikuussa 2017 Klemetti ilmoitti yhtyeensä esiintyvän jatkossa vain nimellä Litku Klemetti, eikä albumeita enää erotella yhtyealbumeiksi ja sooloalbumeiksi.[7] Vuonna 2017 julkaistiin yhtyeen nimellä levy Päivä päivältä vähemmän.
Vuoden 2018 albumi Taika tapahtuu on äänitetty kotiolosuhteissa.[8] Vuoden 2019 albumin Ding ding dong konsepti rakentuu muista ihmisistä vieraantuneen Hullu-Sanna-hahmon ympärille.[9]
Vuoden 2021 levyllä Kukkia Muovipussissa Klemetti jätti yhtyeensä lähes kokonaan tauolle tuottaja-kitaristi Pekka Tuomea lukuun ottamatta. Enimmäkseen koneilla tehdyn levyn soundi pohjautuu ennen kaikkea 1980-luvun italo-diskoon ja temaattisesti se käsittelee teinityttöjen elämään liittyviä aihepiirejä. Levyltä julkaistiin singlet "Mona" ja "Tour de France". Video tehtiin näistä jälkimmäiseen kuten myös kappaleeseen "Google Earth Rock".lähde?
Klemetti on kertonut säveltävänsä hyvin nopeasti. Klemetti näkee menneisyyden hyödyntämisen vastakulttuurina.[4] Klemetti ei halua tehdä retroa vaan sanoo hyödyntävänsä menneisyyttä tahallisen epämuodikkaasti.[8]
Kesällä 2021 Litku Klemetti erotti yhtyeestä basisti Juho Kalliolahden. Yhtyeen mukaan se oli punkstoon myötä saanut tietoonsa asioita koskien Kalliolahtea.[10]
Syksyllä 2014 perustetun, alkujaan Tuntematon numero -nimellä toimineen yhtyeen alkuperäiskokoonpanossa soittivat Sanna Klemetti (laulu, sähköbalalaikka), Sami Kalliolahti (basso), Sami Keinänen (rummut) sekä joulukuussa 2014 liittynyt Aleksi Muhonen (kitara) ja syksyllä 2017 liittynyt Pekka Tuomi (kitara, koskettimet).[11][12] Syksyllä 2022 yhtyeessä aloitti kosketinsoittaja Sussu Ketola ja kitaristi Muhonen siirtyi soittamaan bassoa.[13][14] Ketola on soittanut aiemmin Suomen Tulli -yhtyeessä.
Yksityiselämä
muokkaaKlemetin aviopuoliso on tuottaja, säveltäjä, lauluntekijä Pekka Tuomi. Pariskunta asuu Luhangassa, jonne he muuttivat vuoden 2020 lopulla.[15][16]
Diskografia
muokkaa- Pääartikkeli: Litku Klemetin diskografia
Albumit
muokkaa- Horror ’15 (2016) (Litku Klemetti & Tuntematon numero)
- Juna Kainuuseen (2017)
- Päivä päivältä vähemmän (2017) (Litku Klemetti & Tuntematon numero, digitaalinen ja kasettijulkaisu)
- Taika tapahtuu (2018)
- Ding ding dong (2019)
- Kukkia muovipussissa (2021)
- Asiatonta oleskelua (2022)
- Funny Girl (2024)
Lähteet
muokkaa- ↑ Täytin tänään 33! Virvon varvon... Instagram. Viitattu 16.8.2021.
- ↑ Litku Luova Records. Viitattu 8.9.2021.
- ↑ Sirén, Vesa, "Hullu-Sanna käänsi pilkan voitoksi", Helsingin Sanomat, 21.12.2019
- ↑ a b c Mikael Mattila: Kuhmolainen kuvittelija – haastattelussa Litku Klemetti. Rumba 4/2017
- ↑ Markus Mattlar: JESUFÅGLAR - Matka ajan rannoille Keskisuomalainen. 18.2.2011. Viitattu 8.9.2021.
- ↑ Master Of Pulpets! Soundin uuden tulokaspalkinnon voittaja on Litku Klemetti. Soundi.
- ↑ Litku Klemetti www.facebook.com. Viitattu 3.5.2017.
- ↑ a b Hirvonen, Iida Sofia: Sanna Klemetti oli kiusattu musiikkinörtti, jolle bändissä soittaminen oli unelma. Syntyi Litku Klemetti. Image 27.4.2017.
- ↑ Sirén, Vesa: Hullu-Sanna käänsi pilkan voitoksi Helsingin Sanomat. 21.12.2019. Viitattu 13.10.2024.
- ↑ Litku Klemetti erotti basistinsa punkstoon takia Helsingin Sanomat. 26.7.2021. Viitattu 26.7.2021.
- ↑ Alanko, Tero: Vähän ulapalla Suomen musiikintekijät. 6.1.2020. Viitattu 13.10.2024.
- ↑ https://litkuklemetti.com/bandi/
- ↑ Iida Vashko: Kulttuurialalla mikään ei riitä, sanoo Sanna Klemetti – ”Olen kympin tyttö, joka ajattelee, että miksen mene oikeisiin töihin” Jylkkäri. 27.10.2022. Viitattu 10.11.2022.
- ↑ Tarja Kuikka: Litku Klemetiltä ilmestyi uusi levy – Luhanka ja paikalliset teatteriharrastajat mukana En elä -musiikkivideolla Joutsan seutu. 30.10.2022. Arkistoitu 10.11.2022. Viitattu 10.11.2022.
- ↑ Laine, Oona: Paras virhe HS.fi. 20.2.2022. Viitattu 30.11.2022.
- ↑ Jouluksi omaan taloon Luhankaan – muusikko Sanna ”Litku” Klemetti on Surkkarin vuoden 2020 joulupukki Suur-Jyväskylän Lehti. 23.12.2020. Viitattu 30.3.2021.
Aiheesta muualla
muokkaa- Kotisivut
- Litku Klemetti. Luova Records.
- Litku-yhtyeen facebooksivu.
- Kangas, Laura: Kaikki hylätty kiinnostaa Litku Klemettiä – vaatteet, vinyylit ja entiset hittibiisit. Jyväskylän ylioppilaslehti 25.9.2017.
- Alanko, Tero: Takaisin maalle (Sanna Klementin haastattelu, Suomen Kuvalehti, 20.10.2022)