Lundy
Lundy on Yhdistyneelle kuningaskunnalle kuuluva pieni saari, joka sijaitsee noin 20 kilometrin etäisyydellä Devonin pohjoisrannasta Bristolin kanaalissa. Lundy on noin 5,6 kilometriä pitkä ja 800 metriä leveä[2] ja sen asukasluku oli 27 vuonna 2019.[1]
Lundy | |
---|---|
Lundyn sijainti suhteessa muihin Brittein saariin. |
|
Merialue | Atlantin valtameri |
Vesialue | Bristolin kanaali |
Valtio | |
Valtio | Yhdistynyt kuningaskunta |
Kreivikunta | Devon |
Kunta | Torridge |
Väestö | |
Väkiluku | 27 (2019)[1] |
Tärkein kieli | englanti |
1200-luvulla merirosvo William de Marisco käytti Lundya tukikohtanaan. Sen omisti vuodesta 1836 vuoteen 1917 Heavenin suku, ja siitä käytettiin toisinaan nimeä Kingdom of Heaven ("Heavenin kuningaskunta", "Taivaan kuningaskunta").[3] Vuonna 1906 Kuninkaallisen laivaston taistelulaiva HMS Montagu haaksirikkoutui saaren rantaan, missä se myös jouduttiin purkamaan laivaston todettua aluksen pelastamisen mahdottomaksi.[4]
Lundy ei ole yhteydessä sähkö- tai vesijohtoverkkoon. Vesi saadaan sadevettä keräämällä ja sähkövirta generaattorilla, joka on sammuksissa puolenyön jälkeen aamukuuteen.[5] Lundyn ainoa pub on Marisco Tavern.[6][1] Saarella sijaitsee myös kolme majakkaa.[5][7]
Lundylla vierailee vuosittain noin 17 000–20 000 turistia, joita palvelee 23 loma-alan asuinpaikkaa ja 14:llä vuoteella varustettu hostelli.[1] Saarelle liikennöi kesäisin laiva MS Oldenburg viisi kertaa viikossa.[5][7]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c d Carr, Johanna: Lundy Island: New staff wanted for 'magical' pub BBC News. 1.8.2019. Viitattu 13.5.2020. (englanniksi)
- ↑ Bonnin, Liz: Forget far-away lands: Lundy Island, off the coast of Devon, offers the chance to 'get away from it all' The Independent. 5.1.2009. Viitattu 12.12.2017. (englanniksi)
- ↑ Heaven, Will: Lundy: My family and the Kingdom of Heaven The Telegraph. 5.11.2011. Viitattu 12.12.2017. (englanniksi)
- ↑ HMS Montagu Wessex Archeology. Viitattu 15.5.2019.
- ↑ a b c Morris, Steven: Welcome to Lundy, where it feels like the 1950s - and Britain is still booming The Guardian. 5.1.2009. Viitattu 12.12.2017. (englanniksi)
- ↑ Dewsbury, Rick: Lundy Island sees police helicopter twice in one day... 140 years after last major crime Daily Mail Online. 18.11.2011. Viitattu 16.6.2018. (englanniksi)
- ↑ a b Lundy The Landmark Trust. Viitattu 12.12.2017. (englanniksi)
Aiheesta muualla
muokkaa- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Lundy Wikimedia Commonsissa