Wikipedia

Oikeussubjekti

taho, joka voi saada oikeuksia ja tulla velvoitetuksi
(Ohjattu sivulta Luonnollinen henkilö)
 Tässä artikkelissa tai sen osassa aihetta käsitellään lähinnä Suomen tai suomalaisten näkökulmasta.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin näkökulmaa yleismaailmallisemmaksi. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.

Oikeussubjekti on oikeustieteessä sellainen taho, joka voi saada oikeuksia ja tulla velvoitetuksi. Tätä ominaisuutta kutsutaan oikeuskelpoisuudeksi. Oikeussubjekteja ovat luonnolliset henkilöt eli ihmiset sekä oikeushenkilöt, joita ovat erilaiset yritykset, yhteisöt ja julkisoikeudelliset tahot.[1]

Eläin tai ympäristö ei ole oikeussubjekti.lähde? Niiden oikeudellinen asema on järjestetty oikeussubjekteihin kohdistettujen ohjeiden tai kieltojen avulla. Eläin ei itse voi vaatia oikeuksiensa toteuttamista tuomioistuimessa. Eläin katsotaan lähinnä esineeksi, vaikka joissain oikeusjärjestyksissä on tunnustettu, että eläimilläkin voi olla itsenäisiä perusoikeuksia, kuten oikeus elämään. lähde?Joissain maissa, kuten Intiassa, jollekin uskonnollisesti merkittävälle joelle on voitu myöntää oikeushenkilön asema.[2]

Luonnollinen henkilö

muokkaa
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Luonnolliset henkilöt ovat vain ja ainoastaan ihmisiä. Jokainen ihminen on syntymästään lähtien kuolemaansa tai kuolleeksi julistamiseensa saakka oikeussubjekti. Ihminen ei voi luopua oikeuskelpoisuudestaan eikä oikeuskelpoisuutta voida myöskään rajoittaa, lakkauttaa tai poistaa ihmisen elinaikana.

Alaikäinen tai holhouksenalaiseksi julistettu luonnollinen henkilö on vajaavaltainen, jolloin hänen oikeustoimikelpoisuuttaan on rajoitettu. Tämä merkitsee, että hän voi vain rajoitetusti tehdä itsenäisesti päteviä oikeustoimia. Alaikäisen eli alle 18-vuotiaan puolesta oikeustoimia tekee pääsääntöisesti huoltaja ja toimintakelpoisuudeltaan rajoitetun puolesta edunvalvoja (aikaisemmin holhooja tai uskottu mies). On kuitenkin huomattava, että vajaavaltainen voi Suomessa pätevästi itse tehdä olosuhteisiin nähden tavanomaisia ja merkitykseltään vähäisiä oikeustoimia (holhoustoimilaki 24 §).

Oikeushenkilö

muokkaa
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Oikeushenkilö eli juridinen henkilö on henkilöiden tai pääomien yhteenliittymä. Oikeushenkilö on oikeuskelpoinen, oikeustoimikelpoinen ja itsenäinen eli oikeushenkilöllä voi olla oikeuksia ja velvollisuuksia.[3]

Oikeushenkilöitä tarvitaan taloudellisen, aatteellisen tai yhteiskunnallisen toiminnan järjestämistä varten. Vain lainsäädännön tuntemat oikeushenkilöt voivat saada oikeussubjektin aseman. Esimerkiksi kuolinpesä ei ole oikeushenkilö, vaikka se on lailla säännelty väliaikainen henkilöyhteenliittymä.

Oikeushenkilöön liittyviä keskeisiä kysymyksiä ovat miten se perustetaan, miten sitä edustetaan, vastaako edustaja henkilökohtaisesti sen velvoitteista, onko jäsen vastuussa sen velvoitteista ja miten se lakkautetaan.

Oikeushenkilö ei synny ilman luonnollisen henkilön myötävaikutusta. Tyypillisesti oikeushenkilö syntyy lain määrittelemällä tavalla, esimerkiksi avoin yhtiö syntyy yhtiösopimuksella.[3]

Oikeushenkilöt jaetaan perinteisesti

Yksityinen elinkeinonharjoittaja (ns. "toiminimiyrittäjä") ei ole oikeushenkilö vaan luonnollinen henkilö, joka harjoittaa jotain elinkeinoa.

Valtion tai kunnan hallintoelimet eivät ole oikeushenkilöitä. Esimerkiksi verovirasto ei ole oikeushenkilö, vaikka se voi käyttää valtion puhevaltaa oikeudenkäynnissä. Kansainväliset järjestöt ovat myös oikeussubjekteja, joiden oikeudet vahvistetaan kansainvälisellä sopimuksella ja usein myös erityissopimuksilla, kuten isäntävaltiosopimuksella.

Oikeushenkilön oikeuskelpoisuuden alkuhetki riippuu oikeushenkilön tyypistä. Esimerkiksi avoin yhtiö on oikeuskelpoinen heti, kun se on perustettu, mutta osakeyhtiö vasta tultuaan rekisteröidyksi. Oikeushenkilön käytännön toiminta voi lakata, vaikka se oikeushenkilönä yhä onkin olemassa. Sillä on tällöin yhä jäljellä oikeuskelpoisuus ja oikeudellinen toimintakyky, koska ne päättyvät vasta, kun oikeushenkilö puretaan oikeudellisesti. Oikeushenkilön toiminnan lakkaaminen ei siten poista rangaistusvastuuta, vaikka se voi vaikuttaa yhteisösakon suuruuteen. Käytännössä esiintyviä yhteisöjä, jotka eivät ole oikeushenkilöitä, ovat rekisteröimättömät yhdistykset, epäitsenäiset rahastot tai säätiöt ja verotusyhtymät. Epäitsenäisiä rahastoja ovat esimerkiksi lahjoitus- ja testamenttirahastot. Tällaiset muodosteet jäävät rangaistusvastuun ulkopuolelle.[4]

Oikeushenkilöt Venäjällä

muokkaa

Venäjän siviilioikeuden keskeinen yleislaki on siviilikoodeksi. Se tunnustaa oikeushenkilöksi yhteisön, jolla on erillisvarallisuutta velvoitteista vastaamista varten. Oikeushenkilö voi muun muassa esiintyä oikeudessa kantajana ja vastaajana sekä omissa nimissään hankkia varallisuutta. Oikeushenkilöksi päästäkseen yhteisön täytyy rekisteröityä yhteisessä valtiollisessa oikeushenkilöiden rekisterissä. Siviilikoodeksin 48 artiklan (GK 48 art.) edellyttämin tavoin.[5] Oikeushenkilön oikeuskelpoisuus syntyy rekisteröintihetkellä ja lakkaa, kun lakkaamista koskeva tieto merkitään rekisteriin. Jos oikeushenkilön toiminta edellyttää erikoislupaa, tiettyä jäsenyyttä tai lupatodistusta, toiminnan voi aloittaa sellaisen saamishetkellä ja oikeus toimintaan lakkaa sellaisen päättymishetkellä. (GK 49.3 art.)[6]

Siviilikoodeksissa (GK 65 art.) oikeushenkilöt jaetaan korporatiivisiin ja unitaarisiin yhteisöihin. Korporatiivisessa yhteisössä osakkailla on osallistumisoikeus yhteisön toimintaan ja osakkaat muodostavat yhteisön ylimmän hallintoelimen. Korporatiivisia yhteisöjä ovat siten henkilöyhtiöt, partneriyhtiöt (henkilöyhtiön ja rajavastuuyhtiön välimuoto), yhtiöt (osakeyhtiö tai rajavastuuyhtiö), tuotannolliset osuuskunnat, talonpoikaistaloudet ja assosiaatiot eli liitot. Assosiaatio on oikeushenkilöiden yhteenliittymä, joka edustaa jäseniään ja puolustaa heidän etujaan. Assosiaation jäsenet ovat itsenäisiä oikeushenkilöitä, mutta pyrkivät järjestelyllä koordinoimaan toimintaansa.[7]

Unitaarisena yhteisönä pidetään oikeushenkilöä, joka ei perustu osallisuuteen. Tällaisia oikeushenkilöitä ovat kunnalliset ja valtiolliset unitaariset yritykset ja laitokset, rahastot, uskonnolliset yhteisöt, julkisoikeudelliset yhtiöt sekä autonomiset ei-kaupalliset yhteisöt.[7] Unitaarinen yritys on kaupallinen yhteisö, jolle omistaja eli kunta tai valtio ei ole sallinut omistusoikeutta sen varallisuuteen (GK 113 art.).[8]

Toinen jaotteluperuste siviilikoodeksissa on oikeushenkilöiden jako tyhjentävästi luetteloituihin kaupallisiin organisaatioihin ja ei-kaupallisiin organisaatioihin (GK 50 art.). Kaupallisen organisaation päätavoitteena on yritystoiminnan harjoittaminen voittoa tuottavalla tavalla. Kaupallisia organisaatioita ovat liikeyhteisöt, tuotannolliset osuuskunnat, talonpoikaistaloudet sekä kunnalliset ja valtiolliset unitaariset yritykset.[8]

Liikeyhteisöjä ovat henkilöyhtiöt, partneriyhtiöt ja (pääoma)yhtiöt. Henkilöyhtiö on luonnollisten henkilöiden yhteenliittymä, jossa osakkaiden lukumäärä on vähäinen. Henkilöyhtiö on joko avoin tai suljettu yhtiö. Partneriyhtiö on rajoitetun vastuun henkilöyhtiö eli se on henkilöyhtiön ja rajavastuuyhtiön välimuoto. Partneriyhtiöistä on oma säädös eli federaation laki taloudellisista partneriyhtiöistä (3.12.2011/380-FZ). Yhtiöitä (pääomayhtiöitä) ovat osakeyhtiöt ja rajavastuuyhtiöt eli ne ovat pääomien yhteenliittymiä, jossa osakkaiden keskinäisillä suhteilla ei ole varsinaista merkitystä.[8]

Yhtiöt jaetaan myös julkisiin osakeyhtiöihin ja ei-julkisiin yhtiöihin. Osakeyhtiö voi nimessään mainita olevansa julkinen, jolloin sen on julkistettava lain määräämiä tietoja toiminnastaan, mutta tällöin sen osakkeita voidaan merkitä ja myydä vapaasti. Osakeyhtiön peruspääoma jakautuu tiettyyn määrään osakkeita, joiden omistajat eivät vastaa osakeyhtiön velvoitteista, mutta he ovat vastuussa yhtiön tappioista enimmillään omistamiensa osakkeiden arvon verran (GK 96 art.). Yhtiö, joka ei täytä julkisen yhtiön kriteereitä tai joka ei ilmoita rekisteriin tai mainitse julkisuudesta nimessään, on ei-julkinen yhtiö (GK 663 ja 97 art.).[8]

Rajavastuuyhtiö on ei-julkinen yhtiö, jossa yhden tai useamman henkilön sijoittama peruspääoma jakautuu tiettyihin ennalta määrättyihin osuuksiin. Osakkaat eivät ole suoraan vastuussa yhtiön velvoitteista, vaan he vastaavat sen tappioista enintään siihen sijoittamansa panoksen verran (GK 663.2 art.).[9]

Pääomasijoitus yhtiöön tai henkilöyhtiöön voi koostua rahasta, esineistä, toisten yhtiöiden osakkeista tai osuuksista sekä kunnan tai valtion obligaatioista (GK 661 art.).[10] Venäjän siviilikoodeksin uudistuksessa 2014 luovuttiin kahdesta yhtiömuodosta, nimittäin suljetusta osakeyhtiöstä ja lisävastuuyhtiöstä.[11][12]

Tuotanto-osuuskunta eli artteli on luonnollisten henkilöiden vapaaehtoiseen jäsenyyteen perustuva yhteenliittymä, joka harjoittaa tuotannollista tai muunlaista liiketaloudellista toimintaa. Siinä yhdistetään osakkaan henkilökohtainen työpanos ja osuusmaksu. Toiminta voi olla teollisuus-, maatalous- tai muunlaisten tuotteiden tuotantoa, jalostusta tai myyntiä tai se voi perustua työsuoritusten tai palvelujen kuten esimerkiksi sosiaalipalveluiden järjestämiseen (GK 1061 art.).[8]

Talonpoikaistalous eli farmaritalous on oikeushenkilöksi perustettu tuotanto-osuuskunnan kaltainen maataloutta harjoittava yhteenliittymä, jossa osakkaat työskentelevät henkilökohtaisesti (GK 861 art.).[8]

Käsite

muokkaa

Käsitteenä oikeussubjekti on sidoksissa kulloiseenkin oikeusjärjestelmään. Aiemmin vallinnut sukuoikeus ei pitänyt yksityistä ihmistä oikeussubjektina. Ihminen oli suvun jäsen ja oikeus oli sukujen välistä. Suvun ulkopuolelle joutuneella ihmisellä ei tällöin ollut oikeuksia.

Rooman valtakunnan oikeus ei tuntenut oikeushenkilön käsitettä. Ammattikunta tai muu yhdistys oli oikeuskelpoinen, kun joku henkilö toimi sen puolesta. Luonnollisista henkilöistä eli ihmisistä vain vapaat ihmiset olivat oikeuskelpoisia subjekteja, sillä orjat rinnastettiin esineisiin.

Epävarsinaiset oikeushenkilöt

muokkaa

Epävarsinaisia oikeushenkilöitä ovat konkurssipesät ja kuolinpesät.[13] Konkurssipesä voi olla muun muassa yhteisösakkovaatimuksen kohteena, koska sillä on oikeudellinen toimintakyky ja oikeuskelpoisuus. Konkurssipesä vastaa ennen konkurssia tehdyn rikoksen seuraamuksena tuomitusta yhteisösakosta. Näin oikeushenkilön joutuminen konkurssiin ei poista rangaistusvastuuta. Jos konkurssiin asettaminen tapahtuu ennen kuin yhteisösakko on ehditty tuomita, konkurssipesästä tulee oikeusjutun vastaaja konkurssivelallisen sijaan. Koska yhteisösakon peruste on syntynyt ennen konkurssia, on se tavalliseen tapaan valvottavaa konkurssivelkaa eikä konkurssipesän velkaa.[4]

Vaarallinen oikeussubjekti

muokkaa

Vaarallinen oikeussubjekti tarkoitti aiemmin sellaisia suomalaisia yhteisöjä ja säätiöitä, joissa ulkomaalaisella henkilöllä tai oikeushenkilöllä oli tai saattoi olla laissa määritelty määräysvalta. Tällaisen yhteisön oikeutta omistaa Suomessa kiinteistöjä ja osakkeita oli rajoitettu. Asiaa koskeva säädös oli niin sanottu rajoituslaki eli laki ulkomaalaisten sekä eräiden yhteisöjen oikeudesta omistaa ja hallita kiinteätä omaisuutta ja osakkeita (219/1939). Laki kumottiin lailla ulkomaalaisten yritysostojen seurannasta (1612/1992).[14] Alun perin ehtoja kiinteän omaisuuden hallitsemiselle Suomessa annettiin asetuksella 25. helmikuuta 1851.

Rajoituslaki määräsi, ettei ulkomaalainen, ulkomainen yhtiö, osuuskunta, yhdistys, säätiö tai muu yhteisö ilman valtioneuvoston lupaa saanut omistaa tai viittä vuotta pidempään vuokrata kiinteää omaisuutta.[15] Petsamon kunnan alueesta säädettiin erikseen.[16] Rajoituslaki koski myös kauppayhtiöitä ja kommandiittiyhtiöitä, joissa oli yhtiömiehenä ulkomaalainen, sekä suomalaisia taloudellisia yhdistyksiä, joiden säännöt sallivat ulkomaalaisten ottamisen jäseniksi. Rajoitukset eivät koskeneet osakeyhtiöitä, joiden yhtiöjärjestyksessä oli määräys, etteivät ulkomaalaiset saaneet omistaa osakkeita enempää kuin viidesosan.[15]

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  • Orlov, Vladimir: Venäjän siviilikoodeksin uudistukset III. Yleiset yhtiöoikeudelliset säännökset. (Suomen Asianajajaliiton oikeudellinen aikakauskirja) Defensor Legis, 2015, nro 3, s. 507–521. Helsinki: Suomen Asianajajaliitto. ISSN 0356-262X

Viitteet

muokkaa
  1. ↑ Pekka Nykänen (toim.): ”3 Oikeuden merkitys yhteiskunnassa”, Johdatus oikeusjärjestykseen, s. 21–23. Tampere: Tampereen yliopisto, Johtamiskorkeakoulu, 2013. ISBN 978-951-44-9178-8
  2. ↑ Burtsov, Petri: Intiassa pyhät joet saivat oikeushenkilön statuksen 21.3.2017. Yle. Viitattu 24.4.2017.
  3. ↑ a b c Pekka Nykänen (toim.): ”2 Yritysmuodot ja yhtiöoikeus”, Johdatus oikeusjärjestykseen, s. 159. Tampere: Tampereen yliopisto, Johtamiskorkeakoulu, 2013. ISBN 978-951-44-9178-8
  4. ↑ a b Hallituksen esitys eduskunnalle oikeushenkilön rangaistusvastuuta koskevaksi lainsäädännöksi, HE 95/1993 vp, sivu 27.
  5. ↑ Orlov 2015, s. 507–509.
  6. ↑ Orlov 2015, s. 511.
  7. ↑ a b Orlov 2015, s. 509–510.
  8. ↑ a b c d e f Orlov 2015, s. 510.
  9. ↑ Orlov 2015, s. 510–511.
  10. ↑ Orlov 2015, s. 512.
  11. ↑ Orlov 2015, s. 520.
  12. ↑ Laki 5.5.2014/99-FZ.
  13. ↑ Lappalainen, Juha et al.: Prosessioikeus, WSOYpro 2007, ISBN 978-951-0-32491-2, sivu 339.
  14. ↑ Encyclopædia iuridica fennica, Suomalainen Lakimiesyhdistys 1994–1999, ISBN 951-855-135-9, osa I palsta 915.
  15. ↑ a b Rajoituslaki (219/1939), 1–3 §.
  16. ↑ Laki ulkomaalaisten ja eräiden yhteisöjen oikeudesta omistaa ja hallita kiinteistöä Petsamon kunnassa (118/1938).

Aiheesta muualla

muokkaa
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Oikeussubjekti&oldid=22583345#Luonnollinen_henkilö”
  NODES