Maailmojen sota (vuoden 1953 elokuva)
Maailmojen sota (The War of the Worlds) on vuonna 1953 ilmestynyt H. G. Wellsin romaanin Maailmojen sota filmatisointi. Elokuvan on ohjannut Byron Haskin, ja sen pääosissa ovat Gene Barry, Ann Robinson ja Les Tremayne. Elokuva kertoo Marsilaisista jotka saapuvat meteoriittien tavoin maapallolle ja aloittavat planeetan valloituksen. Heidän sotakoneensa poikkeavat valtavasti kirjan "Tripodeista" ja ovat sen sijaan lentäviä aluksia.[1]
Maailmojen sota | |
---|---|
The War of the Worlds | |
Ohjaaja | Byron Haskin |
Käsikirjoittaja | Barré Lyndon |
Tuottaja | |
Säveltäjä | Leith Stevens |
Kuvaaja | George Barnes |
Leikkaaja | Everett Douglas |
Pääosat | |
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa | Yhdysvallat |
Tuotantoyhtiö | Paramount Pictures |
Levittäjä |
Paramount Pictures Netflix |
Ensi-ilta | 1953 |
Kesto | 85 minuuttia |
Alkuperäiskieli | englanti |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
AllMovie | |
Palkinnot
muokkaaElokuva voitti vuonna 1954 Oscar-palkinnon parhaista erikoistehosteista. Se oli myös ehdolla parhaasta leikkauksesta ja parhaasta äänityksestä.
Vastaanotto
muokkaaVideo-oppaassa vuodelta 1994 Bello Romano piti Maailmojen sotaa ”definitiivisenä” 1950-luvun scifi-elokuvana. Hän antoi elokuvalle neljä tähteä viidestä, mikä vastaa sanallista arviota ”erinomainen”.[2] Vuonna 1995 Maailmojen sota valittiin Yhdysvaltojen National Film Registryyn, johon kootaan esteettisesti, historiallisesti tai kulttuurisesti merkittäviä amerikkalaiselokuvia.[3]
Lähteet
muokkaa- ↑ Fighting-machine War of the Worlds. Arkistoitu 10.11.2017. Viitattu 10.11.2017. (englanniksi)
- ↑ Romano, Bello (toim.): Video-opas 95, Yli 8500 elokuvaa, 2000 uutuutta. WSOY, 1994. ISBN 951-0-19839-0
- ↑ Complete National Film Registry Listing, National Film Preservation Board, Library of Congress. Viitattu 3.7.2016.