Maurya-valtakunta

Maurya-valtakunta oli muinaisen Intian valtakunnista mahtavin niin poliittisesti kuin sotilaallisestikin. Sen pääkaupunki oli Pataliputra. Valtakunnan perusti vuonna 324 eaa. Chandragupta Maurya, joka oli syrjäyttänyt Nanda-dynastian ja hallitsi aluetta Magadhassa, Intian itäosassa nykyisten Bengalin ja Biharin alueella.

Maurya-valtakunta
324 eaa.–184 eaa.
Maurya-valtakunta suurimmillaan vuonna 265 eaa.
Pääkaupunki	Pataliputra
Uskonnot	hindulaisuus, jainalaisuus ja buddhalaisuus
Edeltäjä(t)	Nanda-dynastia
Seuraaja(t)	Shunga-dynastia
Infobox OK

Maurya alkoi nopeasti laajentua länteen hyödyntämällä taitavasti Aleksanteri Suuren makedonialaisten ja persialaisten armeijoiden aiheuttamaa sekasortoa. Vuoteen 305 eaa. mennessä valtakunta oli laajentunut käsittämään koko Luoteis-Intian. Kuningas Ašoka viimeisteli valtakunnan laajenemisen valloittamalla Kalingan verisessä sodassa. Intian niemimaan eteläkärkeen jäi kaksi itsenäistä valtiota, muuten maa kuului Mauryalle.

Maurya-dynastian hallitessa Intian talous kukoisti ja kauppa ja maanviljely kehittyivät yhtenäisen hallinnon suojeluksessa. Kalinga-sodan jälkeen maassa oli puoli vuosisataa kestänyt rauha. Chandragupta Mauryan viehtymys jainalaisuuteen edesauttoi sosiaalisia ja uskonnollisia uudistuksia, kun taas Ašokan buddhalaisuus toi väkivallattomuuden ja sosiaalisen ja poliittisen sovun kansallisiksi ihanteiksi.

Historia

Magadhan nimellinen laajuus Chandraguptan kaapatessa vallan 324 eaa.

Maurya-valtakunnan suuruus Chandraguptan luopuessa vallasta 301 eaa.

Maurya-valtakunta Bindusaran kuollessa 269 eaa.

Maurya-valtakunta Ašokan kuollessa 232 eaa.

Maurya-suvun valtaannousu

Maurya-dynastian perusti Chandragupta Maurya. Hän ei ollut ylhäisestä suvusta, vaan raivasi itse tiensä valtaan vaatimattomista lähtökohdista huolimatta. Hän oli kasvanut Magadhan valtakunnassa, jossa tuolloin oli vallassa epäsuosittu kuningas Dhana Nanda. Joidenkin lähteiden mukaan Chandragupta olisi ollut Nandalle sukua, mutta joutunut epäsuosioon ja alhaiseen asemaan. Hallinnon epäsuosiota hyödyntäen Chandragupta syrjäytti Nandan ja tuli Magadhan hallitsijaksi alle 25-vuotiaana vuonna 324 eaa. Chandragupta sai pyrkimyksiinsä apua määrätietoiselta brahmaanineuvonantajaltaan Kautilyalta, jonka oletetaan kirjoittaneen Arthashastran, poliittisen oppaan, jota voi verrata Machiavellin Ruhtinaaseen.

Intian valloitus

Päästyään Magadhan valtiaaksi Chandragupta alkoi laajentaa valtakuntaansa. Magadha oli menettänyt läntiset alueet hallinnastaan Nanda-dynastian loppuvaiheen sekavina aikoina, kun Aleksanteri Suuri armeijoineen valloitti Intian länsiosia. Chandragupta vakiinnutti ensin valtansa Gangesin laaksossa, Magadhan perinteisellä ydinalueella, ja eteni sitten luoteeseen. Siellä häntä vastassa olivat kreikkalaisvaltiot, joihin Aleksanterin valtakunta oli hänen kuoltuaan jakautunut. Vuoteen 305 eaa. mennessä Chandragupta kukisti Aleksanterin suurvallan jäänteet Intiassa ja sai liitettyä alueisiinsa Länsi-Intian ja Induksen laakson. Hän joutui kuitenkin taistelemaan pitääkseen alueet hallussaan. Länsi-Aasiassa Aleksanterin perinnön oli ottanut haltuunsa Seleukidien imperiumin perustaja Seleukos I Nikator, joka eteni kohti Intiaa palauttaakseen alueet kreikkalaisten hallintaan. Chandragupta kuitenkin voitti sodan ja sai nykyisen Afganistanin alueetkin liitettyä valtakuntaansa.

Chandragupta ja Seleukos solmivat rauhansopimuksen, sekä valtioliiton. Vastineeksi itäisistä alueistaan Seleukos sai 500 sotanorsua Chandraguptasta.

Rauhansopimus sisälsi todennäköisesti linjanvetoja kaupan ja taloudellisen yhteistyön helpottamisesta Maurian ja Seleukidien valtakuntien välillä. Sen tavoitteena oli normalisoida ja säännellä kauppasuhteita varmistamalla tavaroiden ja resurssien kulku kahden valtakunnan välillä. Tämä todennäköisesti vaikutti hellenististen ja intialaisten sivilisaatioiden väliseen kulttuuriseen ja taloudelliseen vaihtoon.

Chandragupta oli tiiviisti yhteydessä Seleukokseen, joka antoi yhden tyttärensäkin vaimoksi mauryahallitsijalle. Kreikkalaisten diplomaatti Megastheneen muistiinpanojen kautta on saatu paljon tarkkaa tietoa Intian muuten epämääräisestä historiasta.

Bindusara

Jainalaisen perimätiedon mukaan Chandragupta kyllästyi hallitsijaelämäänsä ja lähti luostariin, missä hän paastosi itsensä kuoliaaksi. Tästä ei ole kuitenkaan mitään varmoja todisteita. Varmaa on, että vuonna 301 eaa. valtaistuimelle nousi hänen poikansa Bindusara. Hänestä tiedetään hyvin vähän. Kreikkalaiset lähteet kertovat Bindusaran pyytäneen Seleukidien imperiumin kuningas Antiokhos I Soteria lähettämään Intiaan kreikkalaisia filosofeja.

Bindusara jatkoi isänsä työtä valtakunnan laajentamiseksi. Hän valloitti suurimman osan Intian niemimaan eteläosista. Vain eteläkärjen tamilialueet ja kaakkoisrannikolla sijainnut Kalingan valtakunta onnistuivat vastustamaan Mauryan sotavaunuja. Vuonna 269 eaa. Bindusara kuoli jättäen laajentumispolitiikan jatkamisen poikansa Ašokan harteille.

Ašoka Suuri

Pääartikkeli: Ašoka

Ašokan ensimmäisistä hallitusvuosista tiedetään vain vähän. Ilmeisesti hän on käyttänyt ne laajentuneen valtakunnan hallinnon organisointiin ja lujittamiseen. Vuonna 261 eaa. hän aloitti sodan Mauryan valtaa yhä vastustaneen Kalingan valloittamiseksi. Sotaretken lopputuloksena Kalinga kukistui, mutta vasta raakojen taistelujen jälkeen. Ašokan teettämän kallioediktin mukaan 150 000 kalingalaista otettiin vangiksi, 100 000 ihmistä kuoli taisteluissa ja tuhansia muita tauteihin ja ruuanpuutteeseen. Verenvuodatus järkytti Ašokaa niin, että hän kääntyi buddhalaiseksi ja alkoi pitää hallinnassaan tärkeänä ahimsan eli väkivallattomuuden, suvaitsevaisuuden ja kansan hyvinvoinnin periaatteita. Tällä oli merkittävä vaikutus buddhalaisuuden leviämiseen ja valtakunnan koossapysymiseen, ja Ašokan lisänimi Suuri on annettu juuri näiden ominaisuuksien eikä valloitusten perusteella.

Valtakunnan rappio

Suurimmillaan Ašokan aikana Maurya-valtakunta ulottui pohjoisessa Himalajalle ja idässä nykyiseen Assamiin. Lännessä sen valta ylti nykyisen Pakistanin toiselle puolelle, osiin Persiaa ja nykyistä Afganistania. Nykyiset Kandahar ja Herat olivat sen osia. Vuonna 232 eaa. Ašoka kuoli. Vaikka hänen huippuunsa kehittämä hallintojärjestelmä oli tehokas, se oli riippuvainen vahvasta ylimmästä johtajasta. Ašokan seuraajat eivät olleet tehtävään riittävän kyvykkäitä, ja valtakunnan etäisimmät osat irtosivat keskushallinnon alaisuudesta ja itsenäistyivät. Myös valtiontalous heikkeni, mistä osoituksena ovat aiempaa vähemmän jalometallia sisältävät rahat. Maurya-dynastia hallitsi kuitenkin Intian keskiosia vielä 50 vuotta. Lopullisesti Mauryat syöstiin vallasta 184 eaa., kun viimeisen Mauryakuninkaan brahmaanikomentaja Pusyamitra Sunga teki vallankaappauksen ja loi Magadhaa jatkossa hallinneen Shunga-dynastian.

Hallintojärjestelmä

Maurya-valtakunnan hallintojärjestelmä kehittyi huippuunsa vasta Ašokan aikana, kun laajentumissodat olivat loppuneet. Järjestelmän filosofia periytyi kuitenkin jo Chandraguptalta ja hänen neuvonantajaltaan Kautilyalta. Mauryat noudattivat hallinnassaan pitkälti Kautilyan kirjoittaman hallinto-oppaan ohjeita. Juuri yhdistetyn Intian takia hallinto oli hyvin keskitetty, sillä kansallistunnetta ei ollut pitämässä valtakuntaa koossa. Chandragupta oli luonut laajan vakoojajärjestelmän jo ennen valtaannousuaan ollakseen tietoinen vihollistensa liikkeistä. Myöhemmin tästä kehittyi salainen poliisi, johon kuului urkkijoita ympäri maata ja kaikilta elämänaloilta.

Tehokasta ja keskitettyä hallintoa varten maa oli jaettu neljään hallitsijan valitseman varakuninkaan valvomaan alueeseen. Nämä taas oli jaettu samoin hallitsijan valitsemien kuvernöörien johtamiin maakuntiin. Maakunnat koostuivat piirikunnista, joiden avulla hallinto ulottui kylätasolle asti. Muutamasta kylästä koostuvaa piirikuntaa valvoi hallituksen virkamies, joka piti kirjaa väestöstä ja karjasta ja valvoi maanomistusta. Kaupungeilla oli omat hallituksen virkamiehet. Ylin oli laista ja järjestyksestä vastaava ylivalvoja, jota avustivat kirjanpitäjä ja veronkantaja. Pääkaupunkia Pataliputraa johti 30-henkinen neuvosto, joka valvoi kauppaa, verotusta, lakia ja piti kirjaa väestöstä.

Hallintokoneisto oli tehokas ja tarkkaan valvottu salaisen poliisin avulla. Monitahoinen vakoilujärjestelmä tuki hallinnollista mekanismia. Vakoojat operoivat mm. vaeltajien ja kerjäläisten valeasuissa. PR-upseeri keräsi yleisen mielipiteen ja ilmoitti siitä kuninkaalle. Prativedaka: Erikoistoimittajalla oli suora yhteys kuninkaaseen milloin tahansa. Chanakya antoi yksityiskohtaisen selvityksen vakoojajärjestelmästä korostaessaan virkamiesten korruption vaikutusta. Hän antoi yksityiskohtaista opetusta vakoojien kelpoisuudesta, menetelmistä ja saavutettavista tavoitteista. Kriisitilanteissa keskushallinnon tukena oli lisäksi valtava palkka-armeija. Kreikkalaisen historioitsijan Magastheneen mukaan Chandraguptan aikana armeijaan kuului 600 000 jalkaväen sotilasta, 30 000 ratsumiestä, 8 000 sotavaunua ja 9 000 sotanorsua. Vaikka luvut ovat todennäköisesti hieman liioiteltuja, armeija oli aikansa mittapuulla suuri. Lisäksi on huomattava, että armeijan koko kasvoi Bindusaran ja Ašokan valloittaessa lisää alueita. Armeija oli hyvin organisoitu palkka-armeija, joka ei näytä puuttuneen valtion hallintoon, vaan ainoastaan taistelleen.

Maurya-valtakunnan hallinto oli aikakautensa tehokkaimpia, sitä voi verrata lähinnä 300 vuotta myöhemmin huippunsa saavuttaneeseen Rooman imperiumiin tai Kiinan hallintoon. Keskitetty järjestelmä oli kuitenkin riippuvainen voimakkaasta johtajasta. Salaisen poliisin urkkijoiden takia alemmat virkamiehet eivät uskaltaneet tehdä mitään pyytämättä ohjeita ylempää. Tämä oli todennäköisesti yksi syy valtakunnan rappioon Ašokan jälkeen.

Talous

Mayrua-valtakunnan pääkauppareitit ja kauppatavarat.

Maurya-valtakunnan talous oli hallinnon tavoin hyvin keskusjohtoinen. Valtiontalous perustui ajatukseen, jossa kuningas omisti maat ja vedet ja sai siten verottaa kansaa niiden käytöstä. Ajatus soi kuninkaalle myös vallan siirtää alamaisiaan paikasta toiseen haluamallaan tavalla esimerkiksi uusia asutuskeskuksia varten. Mauryoitten hallinto-oppaan mukaan tuhoisinta valtiolle on tyhjä valtionkassa. Niinpä lähes kaikkea mahdollista verotettiin. Kaikesta tuotannosta, myös sadosta, maksettiin neljännes valtiolle eräänlaisena arvonlisäverona. Myös kaupankäyntiä ja maaomaisuutta verotettiin.

Kauppaa oli suojeltava noina päivinä ulkomailla olevilta dacoits-jengeiltä (chora-ganas), Mlechchha-heimoilta ja metsien villieläimiltä (Atavikas). Jokaista kylää vartioivat suoraan varkailta koirien metsästäjät ja pitäjät (luhdhaka- svaganinah), joiden tapa hoitaa tilanne oli kerätä ihmisiä soittamalla hälytys kotilon kuorella tai rummulla korkeudesta, kukkulalta tai puusta huomaamatta tai juoksemalla nopeasti antamaan tietoja kylälle.

Kauppa oli Mauryan valtakunnan elinehto, ja laajat verkostot ulottuivat Välimereltä Kaakkois-Aasiaan. Imperiumin vaurautta vahvisti ylellisten tavaroiden, kuten tekstiilien, mausteiden ja jalokivien vienti, sekä arvokkaiden metallien ja hevosten tuonti.

Kauppa laajeni Malaijan niemimaan kautta Kaakkois-Aasiaan. Vientituotteita olivat mm. silkkitavarat ja tekstiilit, mausteet ja eksoottiset elintarvikkeet.

Puuvillan, viljatuotteiden, viinin, keramiikan, jalopuun, riisin, norsunluun, hevosten, pippurin, kanelin ja muiden tarvikkeiden, hyödykkeiden, ruoan sekä mausteiden myyntiä valvoi ”ylitarkastaja”, nagaraka. Virkamies arvioi tuotteen laadun ja otti huomioon kuljetuskustannukset. Kauppiaat, jotka toivat ulkomaalaisia tuotteita saivat verohelpotuksia, jos kuljetuskustannukset olivat tarpeeksi suuret. Tullivero oli noin viidennes tuotteen hinnasta. Myynnistä saatava voitto oli ennalta määrätty: viisi prosenttia kotimaiselta tuotteelta ja kymmenen prosenttia ulkomaiselta. Ylijäämä meni valtion kassaan.

Valtakunnan pääelinkeino oli maatalous, jonka tuottavuus parani Maurya-hallinnon aikana huomattavasti uusien kastelujärjestelmien ansiosta. Hedelmällinen maaperä mahdollisti kaksi viljelysykliä, mukaan lukien ruokajyvät ja kaupalliset viljelykasvit, sekä sokeriruoko ja puuvilla. Käsityöt, kuten puuvillakankaiden kudonta, olivat yleisiä. Kaupasta ja vaihdosta tuli ratkaisevan tärkeitä, kun talous monipuolistui ja laajeni yli toimeentulotarpeiden. Tärkeimmät viljakasvit olivat riisi ja varsinkin luoteessa vehnä. Köyhemmille hirssi oli tärkeä ravinnonlähde. Maataloudessa myös palkokasvit, kurkut, mango ja banaani olivat tärkeitä. Lehmiä pidettiin lähinnä maitotaloutta varten, lihaa saatiin vuohista, lampaista ja kanoista. Kaivostoiminta oli myös tärkeää. Jharkhandin alueella oli tuottoisia rautakaivoksia ja Dekkanista ja Rajasthanista saatiin kuparia. Kaupan kehitystä auttoivat uudet tiet, joskin joet säilyivät tärkeinä kuljetusväylinä. Ulkomaankaupassa merikauppa oli tärkeimmässä osassa, vaikka uusi Kuninkaallinen tie olikin yhteydessä Silkkitien kautta länteen ja Kiinaan. Merikauppaa käytiin lännessä Mesopotamian ja Etelä-Arabian satamien kanssa, idässä nykyisten Burman, Malesian ja Indonesian alueiden kanssa. Tärkeitä kauppatuotteita olivat Etelä-Intiasta saatavat mausteet, kulta ja jalokivet, Bengalin silkki, Gujaratin puuvilla ja Himalajan myski ja sahrami. Myös norsunluuta ja jalopuuta vietiin etenkin länteen. Tuontipuolella tärkeitä olivat viini, orjat, tina, lyijy ja keramiikka lännestä ja jade ja tietyt mausteet idästä.

Buddhalaiset Jataka -tarinat mainitsevat kauppiaiden pitkät matkat, mikä osoittaa ulkomaankaupan laajuuden.

Kauppiaat joutuivat usein viettämään pitkiä aikoja satamassa tai keitaalla odottaen, kunnes seuraavan kauden sää salli matkan seuraavalle pysäkille tai takaisin kotiin. Pitkän matkan meriliikenteessä nämä pysähdykset saattoivat kestää kuukausia. Kulttuurivaikutteita, uskonnollisia ajatuksia ja taiteita vaihdettiin helposti kauppakaupungeissa, ja uusia ideoita levitettiin siten muille Aasian alueille.

Antropologien tutkimukset ovatkin osoittaneet, että rituaaliset, uskonnolliset ja sosiaaliset näkökohdat olivat usein aineellisia hyötyjä isompia motiiveja tavaroiden vaihdossa.

Mauryalainen hopeakolikko 300-luvulta eaa., symboleina norsu ja pyörä.

Käsityöläisyys oli paikallisesti kaupungeissa tärkeää, mutta valtakunnan mittakaavassa suhteellisen vähäistä. Valtiolla oli monopoliasema tärkeimmillä aloilla, kuten laivanrakennuksessa, kaivostoiminnassa ja asepajoissa. Muidenkin alojen käsityöläisiä ja palveluammattien harjoittajia valvottiin tarkasti, ja valtio harjoitti jonkinlaista hintasääntelyä. Myös mittayksiköt oli tarkasti standardoitu. Maurya-valtakunnassa oli kehittynyt rahatalous, jossa rahan arvo perustui siinä olevan jalometallin määrään. Rahat olivat siten käypiä myös ulkomailla.,

Rankalla verotuksella ja kaupan sääntelyllä valtiolle kerätyt rahat käytettiin osaksi mauryoitten vallan lujittamiseen, mutta myös kansan hyväksi. Valtiontalous oli jaettu eri hallinnonaloihin, joista jokainen raportoi kuluistaan erilliselle talousministeriölle. Noin neljännes valtion tuloista kului paisuneen hallinnon ja salaisen poliisin ylläpitoon. Korkeimpien virkamiesten palkat olivat suuria väärinkäytösten hillitsemiseksi. Myös suuri palkka-armeija vaati paljon rahaa. Kansa oli kuitenkin korkeista veroista huolimatta ilmeisesti tyytyväistä, sillä vastineeksi virkakoneisto takasi järjestyksen. Lisäksi yli puolet valtion tuloista kului julkisiin rakennustöihin ja erityisesti Ašokan käännyttyä buddhalaisuuteen myös kansaa hyödyttäviin toimiin, kuten ilmaisiin sairaaloihin.

Valuutat

Reikämerkityt hopeakolikot (Pana)

Maurian valtakunnan keisarillinen valuutta oli lyöntimerkitty hopeakolikko, joka tunnetaan nimellä Pana. Nämä kolikot olivat tärkeitä veronkannossa ja virkamiesten maksamisessa.

Karshpana: Hopeakolikot, jotka tunnetaan nimellä Karshpana, olivat yleisiä myös Maurian aikana. Toisin kuin Pana, niillä ei kuitenkaan ollut erityisiä symboleja tai merkkejä, jotka liittyivät Maurian kuninkaisiin. Yleinen käyttö: Pana ja sen alaosastot olivat Maurian valtakunnan yleisimmin käytettyjä valuuttoja, mikä helpotti päivittäisiä liiketoimia ja kauppaa.

Rakennustoiminta

Ašokan pylväsediktin huipulla oleva leijonaveistos Vaishalissa.

Yli puolet valtion tuloista käytettiin rakennustöihin. Kaikkein suurin projekti oli Kuninkaallinen tie, joka kulki Pataliputrasta valtakunnan luoteisrajalle ja yhdistyi sitten silkkitiehen. Se oli 1 850 km pitkä, ja sen varrelle oli merkitty sivutiet ja etäisyydet kaupunkeihin ja kyliin. Tien varrelle oli valtio rakentanut majataloja ja istuttanut puita varjostamaan matkailijoita. Tiellä oli suuri merkitys kaupankäynnin edistäjänä, ja sitä pitkin tieto ja tarvittaessa sotilaat kulkivat nopeasti valtakunnan puolelta toiselle.

Pääkaupunki Pataliputra saavutti suurimman loistonsa Ašokan aikana. Tuolta ajalta on vain vähän jäänteitä, sillä rakennukset oli tehty enimmäkseen puusta. Tiili ja kivi olivat vasta tulossa laajamittaiseen käyttöön rakennusmateriaalina. Kaupungin historiasta on saatu tietoa Megastheneen kirjoituksista, jotka arkeologiset tutkimukset ovat pitkälti osoittaneet oikeiksi. Pataliputraa ympäröi valtava puinen muuri, jonka edessä oli 270 m leveä vallihauta. Muurissa oli 570 tornia ja 64 porttia. Kaupungin asemakaava oli hyvin suunniteltu ja kontrolloitu päätellen leveistä kaduista, toreista ja puistoista. Keskellä kaupunkia oli keisarillinen palatsi, joka oli rakennettu sekin lähinnä puusta. Siinä oli kuitenkin runsaasti kultaisia ja hopeisia koristeita ja veistoksia. Palatsi oli jäljellä vielä 600 vuotta myöhemmin kiinalaisen pyhiinvaeltajan Fa Xianin vieraillessa Intiassa. Hänen matkakertomuksestaan on myös saatu tietoa Pataliputran historiasta.

Sanchin Suuri stupa nykyasussaan.

Ašokan käännyttyä buddhalaisuuteen Kalingan sodan jälkeen ja alettua kannattaa ahimsaa, hallitus alkoi hänen käskystään rakentaa yhä enemmän tavallista kansaa hyödyttäviä rakennuksia ympäri valtakuntaa. Näihin kuuluivat julkiset sairaalat, kaivot, kasteluhankkeet ja majatalot. Buddhalaisluostarien ulkopuolelle perustettiin basaareja ja majataloja, mikä houkutteli kauppakaravaaneja. Ašoka rakennutti myös lukuisia stupia, joista merkittävin on Bhopalin lähellä sijaitseva Sanchin Suuri stupa, joka tosin ei ole enää alkuperäisessä asussaan. Näyttävimmät Maurya-valtakunnan jäljellä olevat muistomerkit ovat kuitenkin Ašokan ympäri valtakuntaa teettämät valtavat kivipylväät, joihin hän kaiverrutti ediktejään. Ne olivat kansalle suunnattuja virallisia kuulutuksia, joissa hän julistaa hallintonsa periaatteita tai kehottavat kansaa noudattamaan ahimsaa tai muita buddhalaisuuden periaatteita. Kivipylväiden lisäksi näitä ediktejä on kaiverrettu moniin kallioihin. Parhaiten säilynyt kivipylväs on Biharissa Vaishalissa. Sen huipulla on keisarin vallan tunnus, istuva leijona. Yhden pylvään päällä selätysten olevista neljästä leijonasta on tehty myös nyky-Intian tunnus.

Taide ja kulttuuri

Mauryan valtakunta oli taiteellisten, arkkitehtonisten ja kirjallisten saavutusten keskus. Imperiumin rikkaus ja taiteen suojelu johtivat erilaisten taiteellisten tyylien ja muotojen kehittämiseen, jotka vaikuttavat edelleen intialaiseen taiteeseen ja kulttuuriin.

Uskonnollinen vaikutus

Ašokan pyrkimykset buddhalaisuuden levittämiseksi ulkomaille.

Maurya-valtakunta edisti merkittävästi kahden intialaisen uskonnon, jainalaisuuden ja buddhalaisuuden leviämistä. Dynastian perustaja, Chandragupta Maurya, oli viehtynyt jainalaisuuteen ja loi perustan jainalaisuuden kannattajien myöhemmälle kasvulle. Ennen hänen hallintokauttaan jainalaisuuden merkitys oli ollut hyvin vähäinen, ja se oli säilynyt lähinnä suullisena perimätietona pienen yhteisön piirissä. Chandraguptan kautta jainalaisuudesta tuli kuitenkin merkittävä uskonto Magadhan ydinalueilla, mistä se myöhemmin levisi muualle Intiaan.

Kuningas Ašoka kääntyi buddhalaisuuteen Kalingaa vastaan käymänsä sodan jälkeen. Sodassa kuolleet 100 000 ihmistä saivat hänet miettimään tappamisen mielekkyyttä, ja Ašoka ryhtyi ajamaan väkivallattomuuden ja suvaitsevaisuuden aatteita. Tällä oli vaikutuksia valtakunnan lakeihinkin. Rangaistuksia lievennettiin ja fyysisen voiman käytöstä pyrittiin pidättymään viimeiseen asti. Valtion turvallisuutta hän ei kuitenkaan halunnut vaarantaa. Kuolemanrangaistus pidettiin voimassa, eikä kidutustakaan kielletty. Buddhalaisuudesta tuli Ašokan kaudella Intian tärkein uskonto, jonka sanomaa hän levitti edikteissään. Suvaitsevaisuuden kannattajana hän ei kuitenkaan tehnyt siitä valtionuskontoa, vaan kannusti kaikkia pitämään jokaista uskontoa kunnioituksen arvoisena. Ašoka vaikutti merkittävästi buddhalaisuuden leviämiseen myös Intian ulkopuolelle. Uskonnon tulevan kehityksen kannalta tämä on ollut tärkeämpää, sillä Intiasta buddhalaisuus hävisi myöhempinä vuosisatoina lähes kokonaan. Vuosien 250 ja 240 eaa. välissä Ašoka järjesti Pataliputrassa buddhalaisten munkkien kokouksen, jossa uskonnon pyhiä kirjoituksia koottiin yhteen ja opin yksityiskohtia vahvistettiin. Tuolloin hän myös lähetti buddhalaisia lähetyssaarnaajia joka puolelle Intiaa, Sri Lankaan ja ilmeisesti myös ympäri hellenististä maailmaa hallitsijoiden hoveihin, joskaan sikäläiset lähteet eivät vahvista tietoa. Itä-Intian ja Sri Lankan kautta buddhalaisuus levisi myöhemmin Kaakkois-Aasiaan, missä siitä on monin paikoin tullut valtauskonto.,

Lähteet

• Tammita-Delgoda, SinhaRaja: Matkaopas historiaan: Intia. Suomentanut Anne Toppi. Kuopio: Puijo, 1996. ISBN 951-579-031-X
• Asko Parpola (toimittaja): Intian kulttuuri. Otava, 2005. ISBN 951-1-18365-6
• Jukka O. Miettinen: Intia: Kaupunkeja, kulttuuria, historiaa. Otava, 1999. ISBN 951-1-16234-9
• Ari Turunen: Maailman historian kukoistavimmat kaupungit eli Miten erilaisuuden sietäminen synnyttää vaurautta ja sivistystä Helsinki: Into 2015 ISBN 978-952-264-772-6

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Maurya-valtakunta Wikimedia Commonsissa