Mies joka tiesi liikaa (vuoden 1934 elokuva)
Mies joka tiesi liikaa (The Man Who Knew Too Much) on Alfred Hitchcockin ohjaama brittiläinen jännityselokuva vuodelta 1934. Se oli Hitchcockin ensimmäinen menestyselokuva myös ulkomailla ja yhdessä sitä seuranneen 39 askelta -elokuvan kanssa se loi vankan pohjan Hitchcockin tulevalle uralle.[1]
| Mies joka tiesi liikaa | |
|---|---|
| The Man Who Knew Too Much | |
 |
|
| Ohjaaja | Alfred Hitchcock |
| Käsikirjoittaja |
Charles Bennett D. B. Wyndham-Lewis |
| Tuottaja |
Michael Balcon Ivor Montagu |
| Säveltäjä | Arthur Benjamin |
| Kuvaaja | Curt Courant |
| Leikkaaja | Hugh Stewart |
| Tuotantosuunnittelija | Alfred Junge |
| Pääosat |
Leslie Banks Edna Best Peter Lorre Nova Pilbeam Frank Vosper |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Yhdistynyt kuningaskunta |
| Tuotantoyhtiö | Gaumont British Picture Corporation |
| Levittäjä |
Gaumont British Picture Corporation Netflix |
| Ensi-ilta | joulukuu 1934 |
| Kesto | 73 minuuttia |
| Alkuperäiskieli | englanti |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
Tarina
muokkaaEnglantilaiset Bob ja Jill Lawrence (Leslie Banks ja Edna Best) lomailevat Sveitsissä tyttärensä Bettyn (Nova Pilbeam) kanssa. He tutustuvat ranskalaiseen Louis Bernardiin. Bernard murhataan hotellin salongissa, mutta kuoleman partaalla hän ennättää kertoa Lawrenceille salaliitosta, jonka pyrkimyksenä on murhata eräs eurooppalainen valtionpäämies Lontoossa. Salamurhan on suunniteltu tapahtuvan Royal Albert Hallissa. Rikolliset kaappaavat Bettyn, jotta vanhemmat eivät kertoisi asiasta. Jill menee Albert Halliin ja kirkaisee siellä estääkseen salamurhan viime hetkellä. Sitä seuraa takaa-ajo Bettyn piilopaikkaan ja lopuksi taitavana ampujana tunnettu Jill joutuu ampumaan vakoojan, joka on aikeissa murhata hänen tyttärensä.[2]
Rooleissa
muokkaa| Leslie Banks | … | Bob Lawrence |
| Edna Best | … | Jill Lawrence |
| Peter Lorre | … | Abbott |
| Frank Vosper | … | Ramon |
| Hugh Wakefield | … | Clive |
| Nova Pilbeam | … | Betty Lawrence |
| Pierre Fresnay | … | Louis |
| Cicely Oates | … | sairaanhoitaja Agnes |
| B. A. Clarke Smith | … | Binstead |
| George Curzon | … | Gibson |
Tuotanto
muokkaaKäsikirjoitus
muokkaaHitchcock oli vuonna 1932 – Talon numero 17 kuvausten jälkeen – mieltynyt Hugh "Bulldog" Drummondin hahmoon, joka oli sankarina Sapperin (Herman Cyril McNeile) romaanisarjassa. Hitchcock ja Charles Bennett ryhtyivät kirjoittamaan alkuperäistä käsikirjoitusta Bulldog Drummond’s Baby, jossa Drummondin lapsi kidnapataan. He myivät idean British International Picturesille, joka ei kuitenkaan ollut valmis tuottamaan sitä, koska se olisi maksanut liikaa. Projekti jäädytettiin. Hitchcockin suhteet BIP:n johtoon olivat jo entisestään olleet huonot, joten Hitchcock päätti vaihtaa yhtiötä.[3]
Hitchcock siirtyi 1933 Gaumont Britishille ja joutui ensimmäiseksi ohjaamaan Waltzes from Vienna -elokuvan, jota hän on itse sanonut kaikkein huonoimmaksi elokuvakseen.[4] Kuvausten aikana Gaumont Britishin tuottaja Michael Balcon lupasi antaa Hitchcockille ohjausluvan, jos hän löytäisi jonkun itseään kiinnostavan aiheen. Hitchcock tiesi sellaisen ja osti BIP:ltä Bulldog Drummond’s Baby -käsikirjoituksen ja myi sen sitten Gaumontille.[5]
Hitchcock oli tuonut BIP:ltä mukanaan Charles Bennettin ja yhdessä Ivor Montagun kanssa, joka myös työskenteli Gaumontille ja jolla oli ollut merkittävä osuus Hitchcockin Vuokralaisessa (1926), he ryhtyivät muokkaamaan käsikirjoitusta. Uudelleenkirjoituksen myötä kaikki viittaukset Bulldog Drummondiin häipyivät. Sama tapahtui myös idealle, että kidnapatun lapsen äiti tekisi lopussa olevan salamurhan. Uutena kohtauksena tuli mukaan parturikohtaus, joka kuitenkin viime hetkellä korvattiin hammaslääkärikohtauksella, sillä Hitchcock oli sattumalta nähnyt Olen vainottu kahlekarkuri -elokuvan, jossa oli hyvin samantapainen parturikohtaus. Hammaslääkärikohtauksesta onkin sittemmin tullut klassikko.[6]
Roolijako
muokkaaElokuvan roolijako ei tuottanut suuria ongelmia. Leslie Banks ja Edna Best olivat tunnettuja ja pidettyjä teatterinäyttelijöitä. Konnan rooliin Hitchcock halusi ehdottomasti Peter Lorren, jonka roolisuoritusta hän oli ihaillut Fritz Langin elokuvassa M – kaupunki etsii murhaajaa ja joka oli juuri paennut Natsi-Saksasta.[7] Se oli Lorren ensimmäinen englanninkielinen elokuva, vaikka hän ei tuohon aikaan vielä osannut sanaakaan englantia. Hän joutui opettelemaan vuorosanat ulkoa foneettisesti.[1]
Ranskalaisen Louis’n rooliin Hitchcock sai Pierre Fresnayn, joka tunnetaan parhaiten Jean Renoirin Suuresta illuusiosta. Kidnapattua tytärtä näytteli Nova Pilbeam, jonka ensimmäinen aikuisrooli oli Hitchcockin Nuoressa ja viattomassa 1937.[7]
Kuvaukset
muokkaaMies joka tiesi liikaa kuvattiin Lime Groves -studioilla hyvin lyhyessä ajassa ilman suurempia ongelmia. Hitchcock on tunnettu siitä, että hän kuvauksissa harvoin katsoo kameran läpi, mitä oikeastaan kuvataan, koska elokuva on hänellä ”valmiina” päässä. Tämän elokuvan kuvauksissa hän joutui kuitenkin tekemään niin, sillä Hitchcock sai vaikutelman, ettei saksalainen kuvaaja Cyrt Courant noudattanut hänen ohjeitaan. Auttavalla saksan kielen taidollaan Hitchcock teki kuitenkin kuvaajalle tahtonsa selväksi ja sen jälkeen se ei enää aiheuttanut ongelmia. Suurempi ongelma oli sensuuriviranomaisten kanssa, sillä elokuvan lopussa rekonstruoidaan kuuluisa Sidney Streetin katupiiritys vuodelta 1911, jolloin armeijan joukot tulivat aseineen poliisiin apuun. Sensuurin mielestä koko asiaa ei tulisi edes mainita eikä brittipoliiseilla saisi olla aseita saati sitten että he ampuisivat. Kompromissiksi saatiin, että poliisit hakisivat aseet läheisestä liikkeestä. Hitchcock ei tästä kuitenkaan piitannut vaan antoi näyttää, kuinka poliisille tuodaan autolla tarvittavat aseet. Jälkikäteen tästä ei kuitenkaan enää aiheutunut ongelmia sensuuriviranomaisten kanssa.[8]
Royal Albert Hall -kohtausta varten Hitchcock käytti jälleen Schüfftanin menetelmää. Suurin osa Albert Hallia on vain diakuvaa, jossa vain tietyissä kohdissa – orkesterimonttu ja pari loosia – on eläviä näyttelijöitä luomassa illuusiota täydestä salista, vaikka suurin osa katsojista istuukin täysin liikkumattomana.[9]
Jälkituotanto
muokkaaKun elokuvan raakaversio oli valmis, Michael Balcon joutui lähtemään Yhdysvaltoihin neuvottelemaan sopimusta Madeleine Carrollin kanssa, josta oli tarkoitus tulla seuraavan Hitchcock-elokuva pääosan esittäjä. Studiota johtaisi sinä aikana C. M. Woolf, joka oli 1926 jarruttanut Hitchcockin Vuokralaisen ensi-iltaa. Woolfin mielestä Mies joka tiesi liikaa oli kammottava, naurettava ja absurdi, eikä sitä voisi sellaisenaan levittää. Jonkun toisen ohjaajan täytyisi kuvata uudestaan. Hitchcock joutui anomaan polvillaan, että elokuva pääsisi levitykseen. Lopulta Woolf suostui, sillä ohjaajana Hitchcock oli studiolle liian arvokas.[10]
Vastaanotto
muokkaaArvostelut
muokkaaHitchcockin omasta mielestä vuoden 1934 versio oli ”lahjakkaan amatöörin” elokuva.[11] Aikalaiskritiikki oli kuitenkin toista mieltä: sen sanottiin olevan yksi parhaista brittielokuvista ja ylipäätään yksi kaikkien aikojen parhaista jännityselokuvista. Näyttelijöistä kiiteltiin ennen muuta Peter Lorren roolisuoritusta hänen ensimmäisessä englanninkielisessä elokuvassaan.[11]
Katsojien määrä ja tuotto
muokkaaVaikka Mies joka tiesi liikaa rikkoi Britanniassa kaikki katsojaennätykset, se jäi tappiolliseksi. Tuolloin elokuvia esitettiin kaksoisnäytöksissä, ja toisella elokuvalla oli aina yksi yhtenäinen lipun hinta. Woolfin toimesta Mies joka tiesi liikaa päätyi toiseksi elokuvaksi ja tuotti siten huomattavasti vähemmän kuin mitä se olisi ykköselokuvana tuottanut.[12]
Uudelleenfilmatisointi
muokkaaElokuvan tarina on klassinen Hitchcockin jännityselokuvan perustarina, mikä selittänee sen, että Hitchcock teki siitä samannimisen uudelleenfilmatisoinnin vuonna 1956. Keskustelu siitä, kumpi sitten on parempi, jatkuu yhä edelleen. Kummallakin versiolla on omat ansionsa.[11] Hitchcockin uran kannalta vuoden 1934 versio on joka tapauksessa merkittävämpi.[1]
Lähteet
muokkaa- Harris, Robert A. & Lasky, Michael S.: The Films of Alfred Hitchcock. Secaucus, N. J.: The Citadel Press, 1976. ISBN 0-8065-0619-9 (englanniksi)
- Taylor, John Russell: Die Hitchcock-Biografie. Alfred Hitchcocks Leben und Werk. Frankfurt am Main: Fischer Taschenbuch Verlag, 1980. ISBN 3-596-23680-0 (saksaksi)
Viitteet
muokkaa- ↑ a b c Hanley, Brendon: The Man Who Knew Too Much www.allmovie.com. Viitattu 29.6.2010. (englanniksi)
- ↑ Harris & Lasky 1976, s. 46–48.
- ↑ Taylor 1980, s. 131–132.
- ↑ Taylor 1980, s. 133.
- ↑ Taylor 1980, s. 140.
- ↑ Taylor 1980, s. 141.
- ↑ a b Taylor 1980, s. 143.
- ↑ Taylor 1980, s. 142.
- ↑ Taylor 1980, s. 142–143.
- ↑ Taylor 1980, s. 144–145.
- ↑ a b c Harris & Lasky 1976, s. 48.
- ↑ Taylor 1980, s. 145.